Sivut

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi 2018 purkissa

Hei taas pitkästä aikaa ja oikein hyvää uutta vuotta! Vuoden 2019 ensimmäinen päivä alkaa kohta olla takana päin, joten katsotaan vielä viimeisen kerran menneeseen vuoteen. Annoin itselleni haasteeksi lukea viime vuonna 30 kirjaa, kun tavallisesti luen sen parikymmentä. Läpi vuoden näyttikin hyvältä, että 30 kirjan tavoite saavutetaan helposti. Kunnes sitten viimeisen kolmen neljän kuukauden ajaksi iski kovin lukujumi sitten blogin perustamisen. Enkä saanut sitten loppuvuonna luetuksi yhden yhtä kirjaa, vaikka yritin herätellä lukuintoani aloittamalla kiinnostavia kirjoja. Tulokset jäivät laihoiksi ja aloitetut kirjat unohtuivat keskeneräisiksi yöpöydälle. Vuoden viime hetkillä sitten laskin tavoitteeni 20 kirjaan, sillä en halunnut nähdä keskeneräistä haastetta Goodreadsin etusivullani. Koko vuoden kirjasaldoksi kertyikin loppujen lopuksi 21 kirjaa, mikä ei kovin kaukana ollut kolmestakymmenestä kirjasta. Myönnän, että hieman harmitti kun lukuintoni lopahti enkä saanut tavoitettani saavutettua. Tosin olen iloinen, että sain luettua näinkin monta kirjaa.

Osallistuin myös viime vuonna Helmet-lukuhaasteeseen, johon on mielestäni aina kiva osallistua, kun sen suorittamiseen ei ole mitään paineita. Tälläkään kertaa mulla ei ollutkaan tavoitteena saada kaikkia 50 kohtaa täytettyä, vaan täytin kohtia sen mukaan kun koin kirjan siihen sopivan. Tänä vuonna sain täytettyä 21 kohtaa 50:stä. Ehkä vielä joskus saan täytettyä kaikki haasteen kohdat. Olen kuitenkin mukana ensi vuodenkin Helmet-lukuhaasteessa, niin saa nähdä kuinka täyteen tänä vuonna lista saadaan.

1. Kirjassa muutetaan - Henry Aho: Arvet
2. Kotimainen runokirja - Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas
3. Kirja aloittaa sarjan - Kiera Cass: Valinta
4. Kirjan nimessä on jokin paikka
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit - J.K.Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan - Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Kirjan kansi on yksivärinen - Jessica Schiefauer: Ester ja Isak
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
11. Kirjassa käy hyvin - Iitu Ahonen: Hervannan kolmiossa
12. Sarjakuvaromaani
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan - Libba Brey: Kauhun ja kauneuden valtakunta
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
16. Kirjassa luetaan kirjaa
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa - Victoria Aveyard: Punainen kuningatar
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä - Bob McCabe: Harry Potter: Legenda - Elokuvasarja yksissä kansissa
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
20. Taiteilijaelämäkerta
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin - L.K.Valmu: Murha 7. luokalla
23. Kirjassa on mukana meri - Justin Somper: Kirottujen laiva
24. Surullinen kirja
25. Novellikokoelma
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt - Fumiyo Kouno: Town of Evening Calm, Country of Cherry Blossoms
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
29. Kirjassa on lohikäärme
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa - George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan - Rick Riordan: Salamavaras
33. Selviytymistarina - Maria V. Snyder: Myrkyn oppitunnit
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa - Arina Tanemura: Prinsessa Sakura
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
40. Kirjassa on lemmikkieläin - Bomarn: Pahispomo ja kissat
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti - Gillian Philip: Tulimieli
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
44. Kirja liittyy johonkin peliin
45. Palkittu tietokirja
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana - James Dashner: Labyrintti
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta - ukami: Gabriel Dropout
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Mitäs sitten vuonna 2019? Sen kun tietäisi. Tuleva vuosi tulee olemaan varmasti muutosten vuosi itselleni, sillä ainakin edessä oleva muutto omaan asuntoon on suuri käännekohta elämässäni. Lisäksi vuosi 2019 näyttäisi olevan täynnä tapahtumia, sekä näillä näkymin töitäkin. Suuria haasteita lukemisen suhteen en aio asettaa, vaan aioan osallistua tuleviin ja nykyisiinkin haasteisiin rennolla meiningillä ja lukea sitä mukaan kun lukufiilistä on. Pakottaminen vain tappaa lukuintoni nopeammin kuin Niisku tippuu taivaalta. Mutta odotan vuotta 2019 innolla ja on kiva nähdä mitä se tuo tullessaan. Toivottavasti teillä on uusi vuosi lähtenyt hyvin käytiin :).

PS. Ensi viikolla julkaisen lisää tietoa uudesta lukuhaasteestani, joka starttaa helmikuussa. Pysykää siis kuulolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti