Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2019. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2019. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Loppukatsaus vuoteen 2019

Edellinen vuosikymmen on nyt takanapäin, joten on hyvä vielä ottaa viimeiset silmäykset vuoteen 2019. Vuosi 2019 ei ollut lukemisen suhteen kaikista paras. Tai miten asian tietenkin haluaa ottaa, sillä luin enemmän mangoja kuin moneen vuoteen. Mutta niiden "oikeiden" kirjojen kanssa kävi vähän kehnommin. Onnistuin lukemaan vuoden aikana vaivaiset kuusi kirjaa. Se on todella paljon vähemmän kuin vuotta aiemmin, jolloin luin yli 20 kirjaa. Vuonna 2019 ehti kuietnkin tapahtua yhtä ja toista, joka on vaikuttanut sekä lukuintooni että aikaan, mikä olisi käytettävänä lukemiseen. Muutin nimittäin helmikuussa omilleni ja kesällä kämppääni kanssani muutti aivan ihana karvapallo Peku. Lisäksi aloin liikkumaan enemmän: ryhdyttiin työkaverin kanssa käymään ryhmäliikuntatunneilla ja itsekseni aloin käymään taas lenkillä. Varsinkin koiran tullessa talouteen aika on ollut iltaisin kortilla, kun pentua pitää huomioida ja liikkumassa pitäisi ehtiä käydä. Mutta onnistuin kuitenkin lukemaan edes ne kuusi kirjaa! Verrattuna moneen vuoteen joina en ole lukenut yhtään ainutta kirjaa, niin kuusi kirjaa on oikein positiivinen juttu.

Vuoden 2019 luetut kirjat

Lukuhaasteet jäivät myös oletetusti tyngiksi. Monen haasten aloitin, mutta mitään en oikeastaan suorittanut kunnolla loppuun. Lukumaratooneihin en tainnut osallistua ollenkaan. Tiputtauduin pois sekä Helmet-lukuhaasteesta, että Metro-lukuhaasteesta, kun en saanut kirjoja luettua. Kirjan kansi-bingossa taas sain rastitettua vain kaksi ruutua. Nyt 3.1. päättyvä YA-lukuhaasteeseen olen taas saanut luettua niin ikään kaksi kirjaa ja tuskin luen siihen enempää. Ei siis bingoa xD.

Entäs vuosi 2020? No, ajattelin osallistua tavalliseen tapaan Helmet-lukuhaasteeseen ja pidän sen stressittömänä haasteena. Jos saan kirjoja luettua siihen niin hyvä. Lisäksi olen vielä mukana Niina T:n Scifi-lukuhaasteessa. Tulevien haasteiden kohdalla katson siten tilannetta. Tänä vuonna alan myös merkitsemään myös lukemani manga-pokkarit Goodreadsiin, minne en ole niitä aiemmin merkinnyt. Mutta vuoteen 2020 lähden kyllä hyvillä mielin. Odotan innolla millaisia uusia tarinoita löydänkään tänä vuonna. Toivotankin tämän kaiken marinan jälkeen kaikille oikein hyvää alkanutta uutta vuotta 2020! :D



maanantai 7. tammikuuta 2019

Manga-lukuhaaste 1.2.-1.9.2019


Kaikilla on varmaan vielä tuoreessa muistissa Hurja hassu lukija-blogin Sarjakuvahaaste, joka innosti upeasti lukemaan sarjakuvia, vaikkei niitä tavallisesti muuten lukenutkaan. Haasteen alkaessa, eli noin vuosi sitten, itsellekin heräsi pieni ajatus sarjakuviin liittyvästä lukuhaasteesta. Ajatus kuitenkin sitten hautautui kaikkien muiden hommien alle enkä sen koommin ajatellut asiaa. Loppuvuodesta, kun Sarjakuvahaaste alkoi tulla päätökseensä, kiinnitin huomiota siihen kuinka paljon haaste oli innostanut porukkaa lukemaan mangaa. Aloin pyörittelemään ideaa päässäni, jonka jälkeen löin lukkoon haasteen aihapiirin. Ja nyt onkin hyvä aika toteuttaa Manga-lukuhaastee! Sekä oman lukuinnostuksen pinnalla pitämiseksi että muiden mahdollisen manga-innostuksen kasvattamiseksi :D. Ehkä joku innostuisi lukemaan mangaa enemmänkin.

Siis mikä ihmeen manga?
Sanan manga merkitys on sananmukaisesti "sutaistut kuvat". Sen keksi Katsuhiko Hokusai (1760–1849) piirtämilleen ja kootuille sarjoille. Japanilaisen sarjakuvan saaman suosion myötä sana on lainasanana vakiintunut tarkoittamaan Japanissa tehtyä sarjakuvaa.  Mangaa luetaan kuvajärjestykseltään sekä alkuperäiseen tapaan oikealta vasemmalle että peilattuna, jolloin lukujärjestys on länsimainen. Mangaa julkaistaan pääsääntöisesti mustavalkoisena. Värit on koettu juonta häiritseväksi, jonka takia ainoat värilliset kuvat ovat ns. bonusta olevat värisivut.
Mangan asema on viime vuosina vakiintunut ja kasvanut tasaisesti myös länsimaissa, Kun kymmenen vuotta sitten se oli vain pienen kaveriporukan sisäpiiri juttu, niin nyt manga on jo lähes osa valtavirtaa. Kuten usein luullaan niin mangaa ei ole yhtä ainoaa genreä, vaan erilaisia tyylisuuntia on moneen lähtöön. Aina lapsille suunnatuista eläintarinoista jännittäviin murhamysteereihin ja aikuisten pikkutuhmiin kasvukiputarinoihin. Mangan on helppo erottaa muista sarjakuvista ja netistä hakemalla löytyy vaikka kuinka paljon tietoa eri sarjoista. Postauksen loppuun olen vinkannut hyödyllisiä paikkoja, mistä kannattaa lähteä etsimään luettavaa, jos mangan lukeminen ei ole vielä kovin tuttua puuhaa.

Ohjeet:
Kyseessä on siis bingotyyppinen lukuhaaste YA-lukuhaasteen innoittamana. Olen koonnut 6x6 kokoisen ruudukon, josta olisi tarkoitus lukea bingon sääntöjen tapaan kuusi peräkkäistä haastekohtaa. Itseä voi haastaa lukemaan vain sen verran että bingon saa, tai sitten niin että koko ruudukon saa täyteen. Haasteen voi myös toteuttaa miten itse parhaaksi katsoo. Haastekohdat voi täyttää vaikka yhden sarjan avulla, jos haastekohtaan merkitty asia löytyy. Tai voi myöskin käyttää vain yhtä sarjaa per yksi haastekohta.  Haastekohdat on koottu asioista, joita tyypillisesti löytyy japanilaisista sarjakuvista. Seuraavaksi tärkeimmät ohjeet ja säännöt haasteen suorittamseen:

  • Haasteen ajankohta on 1.2.-1.9.2019, eli lukuaikaa on seitsemän kuukautta (koska en osannut päättää kuuden ja kahdeksan kuukauden välillä).
  • Luettavat kirjat voi suunnitella etukäteen tai kirjoja voi lukea randomisti, ja toivoo saavansa bingon jossain vaiheessa.
  • Samaa kirjaa ei saa käyttää useammassa haastekohdassa, mutta yhden sarjan eri osia voi
  • Haasteen hashtag on #mangahaaste.
  • Kaikki lukijat, niin blogilliset kuin blogittomatkin ovat tervetulleita mukaan, ilmoittautuminen tapahtuu tämän postauksen kommenteissa.
  • Haasteeseen voi ilmoittautua vielä sen alkamisenkin jälkeen
  • Jos päivität etenemistäsi, liitä halutessasi mukaan blogisi osoite, Twitter tai insta. Olisi kiva päästä seuraamaan haasteesi etenemistä.
  • Elokuun lopulla julkaisen oman postauksen, jonka kommentteihin voi käydä kertomassa tai linkkaamassa tuloksensa. Tarkoitus olisi tehdä haastekoonti syyskuun alussa.
  • Tässä postauksen kuvia saa lainata omaan käyttöönsä haasteseen liittyvissä postauksissa!

LISÄKSI koska tykkään jakaa hyvää, niin pienen mieleni sopukoissa olisi suunnitelmissa jonkinlainen mangaan liittyvä arvonta/palkinto ahkerimmalle lukijalle :)

Huomautuksia & vinkkejä

  • Mangassa esiintyy puhuva eläin: kohtaan käy mikä tahansa eläin oli se sitten todellinen tai kuviteltu.
  • Battle Royal henkinen: tapa tai tule tapetuksi formaatti.
  • Shounenilla tarkoitetaan pojille suunnattua sarjaa.
  • Shoujolla tarkoitetaan tytöille suunnattua sarjaa.
  • Chibillä tarkoitetaan pientä hahmoa, jonka vartalon mittasuhteet ovat samat kuin pienten lasten tai lähellä sitä
  • Onsen on nimitys sekä kuumille lähteille että niiden yhteydessä toimiville yleisille kylpylöille 
  • Koulupuku: joku hahmoista käyttää sarjan aikana ainakin kerran koulupukua
  • Mecha: robotti, jota ihminen ohjaa

Jos et tiedä mistä mangoja kannattaisi lähteä metsästämässä niin varma paikka on tietenkin kirjastot. Kirjastoilla on nykyään melko laajojakin mangakokoelmia, niin englanninkielisiä kuin suomeksikin julkaistuja sarjoja. Digitaalisena mangoja saa luettua monen kanavan kautta ilmaiseksi kuin myös maksullisena. Muun muassa MangaRock, MangaAOn sekä Manga Master-sovelluksista löytyy laaja kattaus englanninkielisiä sarjoja. Itse suosittelen vahvasti MangaAOn:ia. Lisäksi jos haet lukemista  niin ainakin Goodreadsistä löytyy mangalistoja, joten niitä kannattaa käydä vilkaisemassa TÄÄLTÄ. Kirjablogistani löytyy muutamia mangapostauksia, mutta lukuvinkkejä kannattaa etsiä toisesta blogistani TÄÄLTÄ. Lisäksi jos esimerkiksi sarjan genren määrittäminen tuntuu hankalalta, niin netistä löytyy hyvin googlettamala lisää tietoa. Esimerkiksi MyAnimeLististä löytyy hyvin sarjojen määritelmät.

Siinäpä taisi olla ne tärkeimmät ohjeistukset haasteeseen liittyen. Jos haastekohtien tai yleensäkin haasteen suhteen tulee kysyttävää, niin kysykää rohkeasti täällä tai twitterin puolella. Hyviä lukuhetkiä kaikille!


tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi 2018 purkissa

Hei taas pitkästä aikaa ja oikein hyvää uutta vuotta! Vuoden 2019 ensimmäinen päivä alkaa kohta olla takana päin, joten katsotaan vielä viimeisen kerran menneeseen vuoteen. Annoin itselleni haasteeksi lukea viime vuonna 30 kirjaa, kun tavallisesti luen sen parikymmentä. Läpi vuoden näyttikin hyvältä, että 30 kirjan tavoite saavutetaan helposti. Kunnes sitten viimeisen kolmen neljän kuukauden ajaksi iski kovin lukujumi sitten blogin perustamisen. Enkä saanut sitten loppuvuonna luetuksi yhden yhtä kirjaa, vaikka yritin herätellä lukuintoani aloittamalla kiinnostavia kirjoja. Tulokset jäivät laihoiksi ja aloitetut kirjat unohtuivat keskeneräisiksi yöpöydälle. Vuoden viime hetkillä sitten laskin tavoitteeni 20 kirjaan, sillä en halunnut nähdä keskeneräistä haastetta Goodreadsin etusivullani. Koko vuoden kirjasaldoksi kertyikin loppujen lopuksi 21 kirjaa, mikä ei kovin kaukana ollut kolmestakymmenestä kirjasta. Myönnän, että hieman harmitti kun lukuintoni lopahti enkä saanut tavoitettani saavutettua. Tosin olen iloinen, että sain luettua näinkin monta kirjaa.

Osallistuin myös viime vuonna Helmet-lukuhaasteeseen, johon on mielestäni aina kiva osallistua, kun sen suorittamiseen ei ole mitään paineita. Tälläkään kertaa mulla ei ollutkaan tavoitteena saada kaikkia 50 kohtaa täytettyä, vaan täytin kohtia sen mukaan kun koin kirjan siihen sopivan. Tänä vuonna sain täytettyä 21 kohtaa 50:stä. Ehkä vielä joskus saan täytettyä kaikki haasteen kohdat. Olen kuitenkin mukana ensi vuodenkin Helmet-lukuhaasteessa, niin saa nähdä kuinka täyteen tänä vuonna lista saadaan.

1. Kirjassa muutetaan - Henry Aho: Arvet
2. Kotimainen runokirja - Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas
3. Kirja aloittaa sarjan - Kiera Cass: Valinta
4. Kirjan nimessä on jokin paikka
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit - J.K.Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan - Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Kirjan kansi on yksivärinen - Jessica Schiefauer: Ester ja Isak
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
11. Kirjassa käy hyvin - Iitu Ahonen: Hervannan kolmiossa
12. Sarjakuvaromaani
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan - Libba Brey: Kauhun ja kauneuden valtakunta
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
16. Kirjassa luetaan kirjaa
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa - Victoria Aveyard: Punainen kuningatar
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä - Bob McCabe: Harry Potter: Legenda - Elokuvasarja yksissä kansissa
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
20. Taiteilijaelämäkerta
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin - L.K.Valmu: Murha 7. luokalla
23. Kirjassa on mukana meri - Justin Somper: Kirottujen laiva
24. Surullinen kirja
25. Novellikokoelma
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt - Fumiyo Kouno: Town of Evening Calm, Country of Cherry Blossoms
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
29. Kirjassa on lohikäärme
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa - George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan - Rick Riordan: Salamavaras
33. Selviytymistarina - Maria V. Snyder: Myrkyn oppitunnit
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa - Arina Tanemura: Prinsessa Sakura
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
40. Kirjassa on lemmikkieläin - Bomarn: Pahispomo ja kissat
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti - Gillian Philip: Tulimieli
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
44. Kirja liittyy johonkin peliin
45. Palkittu tietokirja
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana - James Dashner: Labyrintti
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta - ukami: Gabriel Dropout
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Mitäs sitten vuonna 2019? Sen kun tietäisi. Tuleva vuosi tulee olemaan varmasti muutosten vuosi itselleni, sillä ainakin edessä oleva muutto omaan asuntoon on suuri käännekohta elämässäni. Lisäksi vuosi 2019 näyttäisi olevan täynnä tapahtumia, sekä näillä näkymin töitäkin. Suuria haasteita lukemisen suhteen en aio asettaa, vaan aioan osallistua tuleviin ja nykyisiinkin haasteisiin rennolla meiningillä ja lukea sitä mukaan kun lukufiilistä on. Pakottaminen vain tappaa lukuintoni nopeammin kuin Niisku tippuu taivaalta. Mutta odotan vuotta 2019 innolla ja on kiva nähdä mitä se tuo tullessaan. Toivottavasti teillä on uusi vuosi lähtenyt hyvin käytiin :).

PS. Ensi viikolla julkaisen lisää tietoa uudesta lukuhaasteestani, joka starttaa helmikuussa. Pysykää siis kuulolla.