Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gummerus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gummerus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. helmikuuta 2020

Juno Dawson: Mallikappale


Jana Novak on pitkä ja hontelo lontoolaistyttö, joka ei halua kuulla enää ainuttakaan kommenttia androgyynistä ulkonäöstään. Sitten hänet värvätään arvostetun mallitoimiston listoille, ja ruman ankanpoikasen sijaan Jana onkin yhtäkkiä kansainvälinen supermalli.

Muotimaailma osoittautuu yhtä likaiseksi kuin loisteliaaksikin, ja jokaisen kulman takana vaanii petoja. Jana saa kokea niin huimaavia huippuja kuin syviä pohjakosketuksiakin. Miten kauneus voi olla niin rumaa?

Mallikappale on sekä häikäisevä ryysyistä rikkauksiin -kertomus että raju paljastustarina muotiteollisuuden pimeistä puolista.

Kun kuulin Mallikappaleesta, laitoin sen saman tien varaukseen kirjastosta. Yllätyksekseni sain kirjan käsiini jo parin päivän sisällä. Kirja jäi kuitenkin kirjapinon alimmaiseksi odottamaan vuoroaan, sillä minulla oli paljon kirjoja, jotka olisi pitänyt saada luettua sitä ennemmin. Mutta kuinkas ollakaan, kun kirjan laina piti uusia ensimmäisen kerran, niin sille olikin jo toinen varaus, joten uusiminen ei onnistunutkaan. Jäi siis kaksi vaihtoehtoa: joko luen kirjan vajaassa kolmessa päivässä tai palautan sen lukemattomana seuraavalle lukijalle. Halusin niin innokkaasti lukea tämän paljon puhutun kirjan, joten päätin ainakin yrittää lukea sen. Lopuksi olenkin oikein tyytyväinen, että päätin lukea sen.

Juno Dawsonin kirjoittama Mallikappale on saanut paljon pölinää aikaiseksi, sekä ison veden toisella puolella että myös täällä Suomessa. Enkä toisaalta ihmettelekään, sillä kirjan aihe varmasti herättää tunteita. Dawson kertoo mallimaailman julmuudesta ja karuudesta päähahmon Janan kautta, jonka mallitoimiston kykyjen etsijä bongaa ja tarjoaa mallin töitä. Jana on mielestäni loistavasti luotu hahmo, sillä tämä ei ole koskaan halunnut olla malli, eikä olekaan ajatuksesta aluksi lankaan mielissään. Koska Jana ei ole välittömästi innoissaan ja haltioissaan hänelle tarjotusta työstä, niin tämä osaa helpommin kyseenalaistaa malli- ja muotimaailman toimintatapoja eikä hyppää niin varomattomasti mukaan mallin työhön. Valitettavasti vaikka Jana kyseenalaistaa mallimaailman normeja, niin imeytyy hänkin sen mukaan.


"Mutta miksi mun iho tuntuu yhä kirkuvan? Miksi mä haluan repiä sen irti ja kuurata lihan sen alla perinpohjaisesti?" s.272


Dawson ei kaunistele yhtään muotimaailman julmuutta eikä kaartele kertoessaan, miten malleja kohdellaan siellä. Kirjoittaja paljastaa kaikki rumimmatkin salaisuudet ja tavat maailmasta, jossa hyvin nuoretkin tytöt joutuvat kestämään kaikenlaista. Lukijana kirja jopa ällötti ja puistatti välillä, kun selviää mitä kauheuksia mallit joutuvat kokemaan ja tekemään, jotta nämä pysyvät leivän syrjässä kiinni. Varsinkin seksuaalinen ahdistelu ja jatkuva painostus painon pudotukseen nousevat koko ajan esille, kun tyttöjä painostetaan omenadietille tai sietämään epäasiallista käytöstä, jotta töiden saaminen tulevaisuudessakin onnistuu. Tyttöjä myös jatkuvasti "vuokrataan" pervoille setämiehille seuralaisiksi ja muotisuunnittelijoiden omavaltaisuus malleihin on kamalaa. On hirvittävää huomata miten tyttöjä kohdellaan kuin esineitä. Janan oma toteama siitä, että he ovat vain mallinukkeja jotka pueteena hienoihin vaatteisiin on todella osuvasti sanottu.

Lukija on väkisinkin koko ajan pahoillaan Janan puolesta, joka joutuu kunnolla höykytettäväksi ja painostetuksi, varsinkin koska tästä tulee ennätysnopeasti muotimaailman halutuin malli. Aluksi mallina olo tuntuu hohdokkaalta ja hauskalta, kun ystävätkin vielä kannustavat eteenpäin. Pian kuitenkin työtahti kiristyy jatkuvasti ja Jana joutuu lentämään ympäri maailmaa keikoille nauttimatta ulkomaailman nähtävyyksistä. Unellekaan ei oikein löydy aikaa ja mallina olo osoittautuu todella yksinäiseksi. Suhde kotopuolessa odottavaan poikaystäväänkin rupeaa väistämättä rakoilemaan ja ystävistä erkaannutaan, kun aika ei riitä muuhun kuin työn tekoon. Painostus pysyä jatkuvasti laihana aiheuttaa ahdistusta. Lopulta jatkuvaatn ahdistukseen ja väsymykseen eivät auta kuin huumeet. Lukiessa huomaa kuinka hieman epävarma mutta tomera nuori nainen muuttuu tarinan aikana voipuneeksi ja sieluttomaksi mannekiiniksi, jolle millään ei ole enää mitään väliä. Jana käy tarinassaan todella pohjalla ja välillä lukija pelkääkin tämän puolesta. Mutta kaikeksi onneksi kirjalla on upean tyydyttävä lopetus, jolloin Jana on löytänyt taas itsensä sekä äänensä ja kasvanut voimalliseksi ja vaikutusvaltaiseksi nuoreksi naiseksi.


"Tyttö on pitkä mutta samaan aikaan jotenkin myös pikkuruinen, hiukan lintumainen. Ihan kuin se olisi juuri pudota mätkähtänyt alas pesästä jostain korkealta." s. 25


Kirjassa kuvattu maailma on kamala. Aina haluaisi uskoa, että kirjan maailma on vain keksitty, mutta valitettavasti näin ei ole. Oikeassakin elämässä muotimaailma on tällaista. Muotimaailma on karu ja julma, jossa vain vahvatahtoisimmat selviävät. Siitä maailmasta aitous on kaukana, kun kuvija muokataan rankalla kädellä ja tytöt stailataan tunnistamattomiksi. Kirja tosissaan menee ihon alle ja herättää ajatuksia. Yli 400 sivuisen kirjan paksuus hirvitti aluksi, mutta Dawson kirjoittaa todella elävästi ja mielenkiintoisesti, että kirjan lukee läpi käsittämättömän nopeasti. On hienoa huomta miten paljon Dawson on tehnyt taustatyötä, jotta hän on saanut kirjaansa mukaan aitoutta ja todentuntuisuutta. Lisää rakennetta kirjaan tuo ajoittaisit tekstiviestit Janan ja tämän ystävien välillä, sekä erilaiset lehtiartikkelit. Nämä pitävät lukemisen mielenkiintoisena koko ajan ja lukija pääsee astetta paremmin sisään kirjan maailmaan. Lisäksi kirjan käännöksessä viljellään kivoja kuvauksia kuten tylsä kuin maustamattomat sipsit ja kuin crackiä vetänyt yöperhonen. Olisi kiva lukea kirjailijan muutakin tuotantoa, joten olisi hienoa jos Mallikappaleen siivittämänä julkaistaisiin Dawsonin muutakin tuotantoa. Jos olet kiinnostunut saamaan todentuntuisen kuvan mallimaailman pimeästä puolesta, niin suosittelen tätä ehdottomasti. Kirjassa on pienoista shokkiarvoakin, mutta se sopii sekä nuorille aikuisille että aikuisille luettavaksi. Tämä oli oikein hyvä aloitus vuodelle 2020.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸


Lukuhaasteista:
Helmet 2020: 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos
Lukujonossa 2020: 1. Suosittu uutuus tai bestseller

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Han Kang: Vegetaristi

33225097

Toistuvien painajaisten takia korealainen kotirouva Yeong-hye päättää lopettaa lihan syönnin. Tämä näennäisen pieni päätös vaikuttaa maanjäristyksen tavoin hänen avioliittoonsa ja ennen niin seesteiseen elämäänsä. Yeong-hyen aviomies, hänen lankonsa ja sisarensa yrittävät kaikki tavallaan käyttää valtaansa asioiden saattamiseksi takaisin raiteilleen, mutta Yeong-hyen ruumis ja mieli ovat jo saavuttamattomissa.

___________________________________________________________________

Vegetaristi oli alkuvuonna kirjabloggaajien keskuudessa kova puheenaihe. Suurin osa tuntuukin pitävän tästä synkkäsävyisestä tarinasta enemmän tai vähemmän. Ja sitten on niitä, jotka eivät pitäneet kirjasta lainkaan. Minä kuulun valitettavasti heihin. Koska Vegetaristi oli (ja on sitä tietyssä suhteessa varmaan edelleenkin) kovin puhutti, niin eksyin vääjäämättä itsekin sen pariin. Enkä varmaan tähän kirjaan olisikaan muuten tarttunutkaan. En nimittäin vahingossakaan eksy kovinkaan usein tämän tyyppisten teosten pariin, vaikka lukisinkin idästä tullutta kirjallisuutta enemmänkin.


"Haluan huutaa vielä kerran, vain yhden kerran. Haluan heittäytyä pikimustan ikkunan läpi. Ehkä möykky häviäisi sitten. Niin, se saattaisi tosiaan hävitä.
Kukaan ei voi auttaa minua. Kukaan ei voi pelastaa minua. Kukaan ei voi saada minua hengittämään."


Vegetaristi on erittäin synkkä ja masentava kirja. Sen tarina on erittäin tummasävyinen sekä brutaali. Han Kang käsitteleekin kirjassaan hyvin vakavia asioita kuten raiskaus, vapauden riisto, masennus sekä pettäminen. On aivan loistavaa, että kirjailija on uskaltanut käsitellä näin raskaita ja tabumaisia asioita, sillä mielestäni niitä ei vielä näin 2017 vuonnakaan käsitellä tarpeeksi. Ennen kaikkea tarinassa nousee esille naisen rooli, sekä oma vapaus valita. Päähahmo Yeong-hyen on aina nimittäin elänyt muiden mukaan, seesteisesti, ja minusta ainakin tuntuu, että nainen on unohtanut kokonaan miten eletään. Ennen kaikkea hän on vankina omassa kehossaan. Kirjan idea pohjustuukin siihen, että aina jopa hieman apaattinen ja hiljainen Yeong-hye päättää tehdä täyskäännöksen elämässään, sillä hän ryhtyy jatkuvien painajaisten takia vegaaniksi. Tällä taas on suuri vaikutus Yeong-Hyen läheisiin ja näidenkin elämät mullistuvat. Tarina rakentuu palapelin lailla, kun Yeong-hyen valintojen seurauksia seurataan kolmen eri hahmon kautta; Yeong-hyen miehen, langon sekä siskon kautta.


"Asunnossamme on koleaa kaikkina niinä öinä, lukemattomina öinä, joina herään ja kävelen paljain jaloin edestakaisin. Huoneisto on kylmä kuin jäähtymään päästetty riisi tai keitto. Mustan ikkunan takana ei näy mitään."


Mutta vaikka kuinka pidinkin tämän kirjan teemoista sekä ideasta, niin en siltikään lämmennyt sille. Tarina eikä sen hahmot herättäneet minussa minkäänlaisia tuntemuksia. En myöskään tuntunut pääsevän tarinan sisälle kunnolla ollenkaan. Kirjan tarinaa tuntui seuraavan, niin kuin Yöpöydän kirjat-blogin Niina olikin kirjoittanut, utuverhon läpi. Ehkä tämän takia en päässyt tarinan sisälle, vaikka olen omalla tahollani tutustunut jonkin verran Korean kulttuuriin. Vähän päälle 200 sivuisen teoksen sai onneksi luettua nopeasti läpi. Päällimmäisiksi tunteiksi minulle jäikin hämmennys ja ärsyynnys lukemisen jälkeen. Henkilöhahmot eivät tuntuneet myöskään kauhean puoleensavetäviltä vaan inhottavilta ja jopa luotaantyöntäviltä. Toisaalta hahmot edustavat hiomattomuudessaan ja itsekeskeisyydessään oikeitakin ihmisiä.  Pidin kuitenkin kirjan omintakeisesta outoudesta ja Han Kangin kirjoitustyylistä. Suomennoskin toimii kielikukkasineen todella hyvin.

Kirjan ydin on varmaan monikerroksinen ja monisäikeinen tarina, mutta tällä kertaa se ei itseeni iskenyt. Vegetaristi onkin kirja, jonka pariin et välttämättä haikaile uudestaan ja yksi lukukerta riittää. Se kuitenkin jää huonolla tai hyvällä tavalla väistämättä lukijan mieleen. Voisi melkein sanoa, että Han Kang oli päättänyt kirjoittaa omanlaisensa kirjan ja näyttää keskisormea koko maailmalle.

Arvosana: 🌸🌸


Lukuhaasteista:
Suomi(ko) 100  - Totaalikieltäytyminen + veganismi
Helmet 2017 - 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
Adventures in Down Under and Beyond - 31. Blogiarvion perusteella valittu kirja