Erika Vik: Seleesian näkijä (Kaksosauringot, #2)

"Corildon ja Aleia ovat saapuneet Seleesiaan selvittääkseen, kuinka Aleiassa olevan lumouksen saisi purettua. Corildonin menneisyys ei jätä miestä rauhaan. Tapahtumia varjostaa Seleesian sisäpoliittinen kuohunta, sillä villit huhut kuiskivat tulilinnuista, jotka karkotettiin puoli vuosisataa sitten.

Toisaalla Esme koettaa suojella elämänsä suurinta rakkautta ja pitää Mateon hengissä. Ihmisten maailmassa valmistellaan suunnitelmia, jotka asettavat koko Seleesian tulevaisuuden vaakalaudalle. Kaiken tämän keskellä on Aleia, joka pystyy samaan kuin huonot tuulet. Ihminen, joka vaistoaa seleesien toisen pulssin. Mitä tapahtuu, jos lumouksen saakin purettua? Voiko hän olla uhka seleeseille?"

Tämä sarja on kyllä kotimaista fantasiaa parhaimmillaan. Rakastuin sarjan ensimmäiseen osaan, Hän sanoi nimekseen Aleiaan, aivan totaalisesti, joten en olisi uskonut, että Seleesian näkijä vetäisi paremmaksi. Mitä se todellakin teki. Rakastuin tähän sarjaan aina vain syvemmin! Seleesian näkijä jatkaa suoraan siitä mihin edellinen osa jäi. Corildon ja Aleia ovat matkalla Seleesiaan, jossa he saattavat saada joitakin vastauksia Aleian menneisyydestä ja tilanteesta. Tarinaan tulee mukaan lisää uusia hahmoja, kuten Corildonin perhe sekä entinen kihlattu. Lisäksi tarinaan saadaan lisää säpinää, kun puhe tulilintujen paluusta kantautuu päähahmojen korviin.

"Lopulta olennon hehkuvat kasvot olivat aivan hänen omiensa yläpuolella. Corildon kykeni vain tuijottamaan valottomiin silmiin, jotka tuntuivat upottavan tyhjyyteensä hänetkin, sen miehen, joka oli vielä jäljellä.

Kauhu levitti mustan kukkansa hänen rinnassaan." (s.90)

En ole pitkään aikaan ollut näin innoissani kirjasta. Seleesian näkijässä on kuitenkin jotain taianomaista ja säkenöivää. Sen tarina imaisee heti mukaansa enkä meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni kesken kaiken. Erika Vikin tyyli kirjoittaa on todella lumoavaa ja helppoa seurata. Toisessa osassa loistaa myös poissa olollaan ensimmäisen kirjan jäykkyys ja liiallinen kikkailu. Silti Vik kirjoittaa rehevästi ja täyteläisesti. Seleesian näkijä ei myöskään tunnu pelkältä täyteosalta, miltä valitettavasti hyvin moni trilogioiden toiset osat tuntuvat. Tarina saa jatkuvasti uusia käänteitä ja hahmoista opitaan uutta. Tarina heittää lisää puita tuleen, kun tarinassa ollaan lähellä jo sotaa. Synkkiä sävyjäkään ei siis puutu, vaikka osaa mukana olla myös hekumaallisia ja polttavia tunteita, toverillisuutta ja jopa rakkautta.

Ennen kaikkea pidin kuitenkin sarjan hahmoista. Etenkin Corildonista, jonka hahmo saa todella paljon lisää taustatarinaa ja syvyyttä. Lukija pääsee sukeltamaan häneen traumaattiseen menneisyyteensä sekä tutustumaan tämän perheeseen. Näkijä-äiti, tuliluonteinen setä sekä lämmin henkiset sisarukset ovat kukin tärkeitä tarinan sekä Corildonin kasvulle. Onkin hienoa huomata miten hahmo kehittyy yhden kirjan aikana huomattavasti. Ainoa hahmo, joka jäi hieman etäiseksi oli Aleian hahmo. Aleia on todella pidettävä hahmo, mutta hänestä oli vaikea saada otetta. Tosin hän jäi Seleesian näkijässä vahvasti sivuosaan, kun pääosa juonesta ojennettiin Corildonille ja tämän perheenjäsenten omien suhteiden pohtimiseen. Tosin tämä ei toisaalta haitannutkaan, sillä nyt kun suurin osa Corildonin luurangoista on päästetty takaisin haudan lepoon, niin seuraavassa osassa on enemmän tilaa ja aikaa syventyä Aleiaan.

"Miksi kuvittelet, että voisin ikinä viedä sinun kykysi?

"Veir kaamern, ul kohamien dai", Aleia sanoi." (s.438)

Tämä kirja sai aikaan oikean vau-reaktion. Kirjan tarina veti niin hyvin mukaansa, että tunsin olevani itse mukana siinä. Tarina tarjoaa jatkuvasti lukijalle jotain mielenkiintoista. Oli sitten kyse ihmissuhteista, Aleian perässä olevista varjoista, salamurhista tai tulilinnuista. Luettuani kirjan viimeisen sivun ja sulkiessani kirjan kannet, rintaan pesiytyi tyhjä olo. En olisi nimittäin halunnut tarinan loppuvan. En ole aikoihin jäänyt näin koukkuun johonkin tarinaan. Jälleen Vik yllätti lähes täydellisesti hiotulla maailmallaan sekä hahmoillaan. Ihanaa huomata, että on olemassa näin lahjakkaita suomalaisia kirjailijoita.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteet:

Helmet: 9. Kirjassa kohdataan pelkoja

Lukujonossa2020: 6. Kirjassa on puhuva eläin

Maaliskuun luetut ja huhtikuun lukupinkka

Maaliskuu meni kovassa tohinassa, sillä olen ollut lähes kaikki irtoavat vapaapäivät töissä ja kolme haastavaa tenttiä ovat vieneet ylimääräisen ajan myös illoista. Yllättävää kyllä sain kuitenkin luettua enemmän kirjoja kuin tavallisesti. Kirjoja kertyi nimittäin huimat viisi kappaletta. Pääsin myös puolivakavissani heittämään kuukauden tavoitteeseeni, sillä sain luettua ne kolme kirjaa jotka oli tarkoituskin. Mukaan on myös mahtunut pari itselleni epätavallista kirjaa, sekä tietenkin oman lempigenreni edustajia.

Erika Vik: Han sanoi nimekseen Aleia

Ai, että rakastuin tähän kirjaan! Mielenkiintoiset hahmot, jännä juoni ja salamyhkäinen pahis. Okei, kirja ei ehkä ollut täydellinen, enkä itsekään meinannut aluksi päästä tarinan sisälle. Mutta sen laukkaavaan kirjoitustyyliin tottui nopeasti ja tarina lähti kunnolla käyntiin. Odotan innolla toiseen osaan tarttumista.

L.K.Valmu: Poika - Murha 7. luokalla

Dekkareita en kovinkaan usein lue ja pääsääntöisesti pyrin pysymään niistä kaukana. Jostakin kumman syystä nappasin kuitenkin tämän nuorille tarkoitetun kirjan kirjastosta. Kirja ei ollut vertahyytävä tai edes jännittävä, mutta oli kuitenkin ihan kelpo lukukokemus. Tosin kirja ei jää kovin pitkäksi aikaa mieleeni.

Henry Aho: Arvet - romaani kiusatuista

Kirja oli raskas lukukokemus, joka jäi kaihertamaan mieltäni pitkäksi aikaa. Oli kiva seurata jopa kiusaajan ajatuksia. Kirja kuvaa myös hyvin nuorten ymmärtämättömyyttä, mutta se laskee kuitenkin mielestäni liikaa painoarvoa sille. Kirjoittaja ei osannut mielestäni kunnolla päättää tarinaa, enkä oikeastaan ymmärtänyt joitakin päähahmojen tekemiä ratkaisuja.

Justin Somper: Kirottujen laiva

Päädyin vihdoin ja viimein uudestaan tämän kirjan pariin. Kirja ei iskenyt ehkä yhtä kovaa, kuin silloin amis-aikoina, mutta erittäin viihdyttävää luettavaa tämä silti oli. Hieman epäolennaisuuksia ja outoja ratkaisuja kirjassa oli, mutta tarina veti mukaansa. Teen tästä arvion jahka ehdin.

Rick Riordan: Salamvaras

Missähän Tartaroksen piemeydessä olen ollut, kun tartuin tähän kirjaan vasta nyt. Rakastan sarjan tematiikkaa sekä kreikkalaista mytologiaa. Tästä on mukava lähteä kirjoittamaan postausta.

Tällaisen lukupuuskan jälkeen lukuintoni on vaan yltynyt. Koen siis aiheelliseksi asettaa itselleni pitkästä aikaan lukutavoitteen. Kunnollisen. Neljä kirjaa tuntuu oikein hyvältä määrältä tälle kuulle, joten kuunetelen vaistoani ja asetan sen tavoitteeksi. Luettaviksi kirjoiksi asetan seuraavat kirjat:

Siri Pettersen: Mahti

Iitu Ahonen: Hervannan kolmiossa

Kristin & P.C.Cast: Vainottu

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Näistä kahdella kolkuttaa eräpäivät ovilla, joten ne pitää saada luettua mahdollisimman pian. Lisäksi mulla on vähästä kiinni Maria V. Snyderin Myrkyn oppitunnit. Sitä on kuitenkin jäljellä enää pari lukua, niin en viitsi laskea sitä tavoitteeseeni mukaan xD. Mutta siinäpä maaliskuun luetut ja huhtikuun suunnitelmat oikein nätissä purkissa. Toivottavasti huhtikuu on aivan yhtä antoisa kuin maaliskuukin. Toivotaan myös, että kesä pääsisi kunnolla käyntiin. 

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Kaksoisauringot, #1)

Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja, joka kykenee käskemään tuulia. Hän on eristäytynyt, viskiä suruunsa pahoina päivinä kiskova herrasmies, joka ennen rakasti naisilta saamaansa huomiota. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan. 

Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Asenteet seleesejä kohtaan ovat koventuneet, ja Corildon pelkää tytön menehtyvän Seuran tiloihin; se lietsoisi vihaa entisestään. Herättyään tyttö ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Mitä luonnottomiksi muuttuneille tuulille on tapahtumassa? Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?
____________________________________________________________________

Kyllä, vihdoin ja viimein eksyin tämän kirjan pariin. Mun oli tarkoitus lukea tämä kirja jo paljon aikasemmin, mutta sen edellä oli useampi muu kirja, jotka piti saada luettua ennen eräpäivää. Joten kirjan lukeminen venähti tännekin asti. Aloitin kirjan lukemisen hieman varovaisesti, sillä olin kuullut siitä niin paljon hyvää, että minua vähän epäilytti pidänkö itse kirjaa niin hyvänä kuin puhuttu on. Onneksi pelko osoittautu turhaksi, sillä Hän sanoi nimekseen Aleia on aivan upea teos!

"Valo paloi hänen sisällään, se syöksyi esiin silmäkulmista, lohkeilevan lakan peittämien kynsien alta, seitteinä sinisistä suonista." (s. 100)

Kirjan tarinan sisälle pääseminen otti hieman aikansa, sillä Erika Vikin huolellisesti rakentama maailma tuntui niin laajalta ja uudelta. Olisin halunnut heti ymmärtää paremmin kirjan maailmassa tapahtuvia asioita kuten Mahtia, huonoja tuulia, varjomaailmaa jne. Jumituin siis välillä lukemisessani, kun yritin saada asioita loogiseen järjestykseen päässäni. Kun kuitenkin irrottauduin liiallisesta yrityksestäni päästä heti kaikesta kärryille, tarina imi heti mukaansa.

Hän sanoi nimekseen Aleia on mukavan erilainen ja tuoreelta tuntuva teos. Se ei ole täynnä YA-kirjojen imelää rakkautta, mutta se ei ole myöskään Nälkäpelin ja Labyrintin kaltainen hengissäselviytymispeli. Se on täysin oma kertomuksensa, jossa yhdistyy monia elementtejä, joita ei kirjallisuudessa paljon näe.

"Ja jälleen kaikki oli rikki, yhdestä synkästä ajatuksesta, jota hän ei edes uskaltanut ajatella loppuun saakka." (s. 259)

Fantasia-kirjallisuutta paljon lukeneena oli hienoa huomata, ettei kirjassa käytetty tyypillisiä genreen rinnastettavia miekkoja tai keihäitä, vaan tuliaseita. Myöskin hahmojen matkaaminen paikasta toiseen käy junalla, vankkureilla sekä laivoilla. Rakastinkin kirjan ihanaa steampunk-henkeä, sillä se toi kirjaan erikoisen säväyksen. Myös tietty villin lännen meininki kutkutti hermojani kivasti. Sen henkisiä kirjoja ei nykyään paljon tehdä, mikä on sääli, sillä vanhalänsi-teema on todella mielenkiintoinen ja mahdollisuuksia täynnä, kuten Vik osoittikin. Vaikka kirjassa on näin paljon erilaisia elementteja oli hienoa huomata kuinka hyvin ne istuivat samaan maailmaan. Varsinki villi länsi ja magia eivät yleensä kulje käsi kädessä, mutta Hän sanoi nimekseen Aleiassa ne toimivat erittäin hyvin yhteen.

Vikin eloisa ja monimuotoinen kirjoitustyyli antaa myös kirjalle paljon, sillä Vik ei ole käyttänyt tavallisimpia ja kulutettuja siteerauksia ja kielikuvia, vaan on keksinyt omat vastineet kuvaamaan hahmojen tunteita tai tilanteita. Kirjaa oli helppo lukea, kun kirjassa ei kierrätetty samoja kulutettuja asioita, vaan mielenkiinto säilyi koko ajan kauniin hersyvän ja monisanaisen kirjoitustyylin ansiosta. Vik on onnistunut livauttamaan myös hauskoja kommentteja ja sivalluksia hahmojen suuhun, joka piristi lukemista synkkien hetkien jälkeen.

"Ei mitään liian pientä, ei mitään liian suurta. Koko maailma yhtä silmiemme alla." (s. 327)

Tykästyin myös tarinan hahmoihin todella paljon. Hahmot ja näiden väliset suhteet olivat myös yksi iso asia, miksi halusin niin kiivaasti lukea kirjaa koko ajan eteenpäin. Hahmot ovat mielenkiintoisia, pidettäviä ja todella monisyisiä. Heistä ei myöskään selviä kaikkia asioita kerta heitolla, vaan kirjoittaja hieman kiusaa lukijaa pihtaamalla jännittäviä asioita hahmoista. Kirjan loppuessa läheskään kaikkea ei olla saatu hahmoista paljastettua. Kuitenkin heistä ja heidän menneisyydestään on annettu mielenkiintoisia johtolankoja, joita on varmasti kiinnostavaa lähteä seuraamaan seuraavien osien myöstä.

Hahmojen väliset suhteet olivat, jos eivät muuta niin oivallisesti rakennettuja. Suhteet kehittyvät hahmojen välillä tarinan edetessä, mutta siltikään ei käy täysin selväksi mitä hahmot toisilleen ovat. Tästä oivana esimerkkinä Corildon ja Aleia, joiden suhde on mielenkiintoisin mistä olen vähään aikaa lukenut. Pieni yllätys oli tarinan rakkausteema, joka oli yllätys sekä lukijalle että hahmoillekin. Se ei kuitenkaan mene liian siirappiseksi, vaan oikeastaan sitä oli todella hauska seurata ilman typerää teinikonhotusta. Rakkaus ei myöskään nouse liian suureen osaan, että se söisi pohjaa muilta tarinan tapahtumilta.

"Kuule Rond, sä voisit käydä etsimässä jostain kaivon ja hankkiutua sen pohjalle" (s. 469)

Hän sanoi nimekseen Aleia oli todella mielekäs lukukokemus ja suomalaisen fantasian parhaimmistoa. Se tuntui sekoitukselta Odininlasta ja Lonely Rangeria, sekä stemapunkia ja magiaa. Erika Vik on selvästi miettynyt ja rakentanut tarinansa maailmaa pitkään, mikä todella suuri ilo. Kirjoittajan palo tarinaa ja hahmoja kohtaan hohkaa rivien välistä, jolloin itsekin innostuin tarinasta vielä enemmän. Yli 500 sivua ei tuntunut lankaan suurelta määrältä tarinan parissa. Aleian ja Corildonin ovat selvästi vasta matkansa alussa, joka kulkee vaarallisen lähellä paljastumista ja hengenlähtöä. Onneksi toinen osa on jo ilmestynyt, joten tarinaa pääsee jatkamaan nopeasti. Maininta vielä kirjan upealle kannelle!

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸1/2

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
Spefi-lukuhaaste: 4. Steampunk-kirja