Valtaistuinpeli
Riitasointu
Odininlapsi
Valittu
Pimeä Sydän
Avain
Vihan liekit
Langennut enkeli
Kylmä tähti
Salatun voiman kaupunki

maanantai 14. elokuuta 2017

Siri Pettersen: Mätä (Korpinkehät, #2)

28374392

Kuvittele joutuvasi pakenemaan aivan oudossa maailmassa.

Ilman identiteettiä. Ilman perhettä. Ilman rahaa.
Seuranasi vain synkkä, vahvistuva tieto siitä, kuka olet.

Hirka on joutunut kuolevaan maailmaan, kamppailuun saalistajiensa ja kuolleena syntyneiden kanssa. Maailmaan, jossa hän antaisi mitä vain nähdäkseen jälleen ystävänsä Rimen. Mutta eloonjäämisestä taisteleminen ei ole mitään sen rinnalla, mitä tapahtuu, kun Hirka ymmärtää kuka hän todellisuudessa on.

Tuhannen vuoden ajan mädän lähde on tahtonut päästä vapauteen. Sen vapauden vain Hirka pystyy tarjoamaan.

_______________________________________________________________

Odotin Korpinkehät-sarjan toisen osan lukemista todella paljon, sillä ensimmäinen osa oli aivan loistava. Mätä tosin ei yllä aivan edeltäjänsä tasolle. Hirka on nyt joutunut lähtemään Rimen luota ja Yminmaasta toiseen maailmaan, omiensa luo. Omaksi yllätykseksini tämä toinen maailma osoittautuikin meidän, ihmisten maailmaksi. En ensin tiennyt miten suhtautua tähän muutokseen, sillä ensimmäisen osan paras asia oli juuri Siri Pettersenin luoma maailma. Pelkäsinkin, että osittainen siirtyminen nykymaailmaan latistaisi tarinan hohtoa. Ja sitähän se hieman tekikin, sillä omaperäisen ja ihmeellisen Yminmaan jälkeen Englanti tuntuu perinteiseltä ja jopa tylsältä miljööltä. Kun alkupettymyksestä selviää ja tarina pääsee vauhtiin, kerronta imee kuitenkin jälleen kerran mukaansa. Tässä auttaa se, että Pettersenillä on loistavat kirjoitustaidot, joiden ansioista lukeminen ei muuttunut tylsäksi. Hän ei myöskään kirjoita ihmiskunnasta eikä meidän maailmastamme tavalliseen tapaan. Rivien välistä voi myös hyvin lukea kirjailijan kannanottoa ihmisten toimintaa maapalloa kohtaan ja kuinka me hitaasti tapamme oman maailmamme. 


”Perilliset? Ei enää ole mitään perillisiä. Kukaan ei enää tule perimään tuolia. Ei koskaan. Yksitoista valtakuntaa tulevat valitsemaan omat edustajansa, ja tämä sukujen Neuvosto tulee kuolemaan. Olen viimeinen perillinen, jonka maailma tulee näkemään."


Minua kuitenkin jäi edelleen harmittamaan miljöön vaihtuminen osittain Yorkiin, sillä "uusi" maailma on liian tuttu lukijalle, eikä Pettersenin paikallistuntemus pääse todellisuuden maailmassa lainkaan samalle tasolle kuin fantasiamaailmassa. Hyppely Euroopan kaupungista toiseen on ajoittain häiritsevää ja itselläni oli ainakin välillä vaikeuksia pysyä kärryillä hahmojen sen hetkisestä olinpaikasta. Toivonkin, että kolmas kirja esittelee vielä kolmannen, tällä kertaa kirjailijan mielikuvitukseen pohjautuvan maailman. Eikä mitään tavallisia Yorkin katuja.

Itse Mädän tarina on yhtä synkkä ja ahdistavan piinaava kuin Odininlapsenkin. Kirjaa lukiessa oikein tunsin kuinka ahdistunut ja yksinäinen Hirka on, ja kuinka paljon tämä joutuu kamppailemaan uudessa elinympäristössä, jossa ei tunne ketään ja jossa tavat ovat outoja. Kuolemanpelko ja kostonhimo ovatkin aina läsnä molempien henkilöhahmojen elämässä. Iloisia tai onnellisia hetkiä ei juuri tässäkään kirjassa ole. Paikoin olisinkin kaivannut jotain kevyempää tai jotain piristävämpää hetkeä tasapainottamaan tarinan synkkyyttä. Vaikka Pettersen tuokin tarinaan mukaan lisää sivuhahmoja on tarinan pääpaino silti Hirkassa ja Rimessä. Oman paikan löytäminen ja vierauden tunne ohjaa molempia henkilöhahmoja eteenpäin. Ilahduttavaa oli kuitenkin nähdä, etteivät henkilöhahmot anna koskaan periksi vaan jatkavat päättäväisesti eteenpäin kompastelusta ja vastustelusta huolimatta. Hirkan hahmo kehittyykin toisen osan aikana monta astetta, sillä tämä tajuaa uusia asioita itsestään sekä oppii uusia taitoja.


"Täällä ei poltettu ihmisiä. Heidät vain haudattiin ja jätettiin mätänemään. Se ei ollut oikein. Vain murhaajat tekivät sellaista. Täällä se ei vaivannut ketään. 
Hirka oli kysynyt, eikö täällä koskaan syötetty kuolleita korpeille, mutta sekin oli yksi monista asioista, joita hän ei enää kysyisi."


Mätä antaa moniin Odininlapsen jättämiin kysymyksiin kuitenkin vastauksia, ja varsinkin maailmassa vallitsevaa magiakäsitettä päästään avaamaan vähän enemmän. Joihinkin asioihin jätettiin vielä kuitenkin vastaamatta ja kysymyksiä riittää vielä kolmanteenkin osaan asti. Kirjan käänteet ovat ensimmäisen osan tapaan kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavia. Erityistä kiitosta tulee antaa myös siitä, miten fantasialle perinteiset hyvyyden ja pahuuden elementit on onnistuttu kietomaan toisiinsa samoissa henkilöhahmoissa: kaikilla on motiivinsa, kukaan tekee harvoin tyhjän päiten mitään, moni haluaa valtaa, mutta kukaan ei ole täysin tuhovimmainen tai päämäärättömän mustavalkoinen. Tämä tekee varsinkin Rimen hahmosta kiinnostavan. 

Vaikka Mätä nyt ei ollutkaan yhtä hätkähdyttävä lukukokemus kuin Odininlapsi, oli se silti kaiken ajan arvoinen. Se sisältää monia väliosan kauneusvirheitä, ja kirja on erittäin tapahtumarikas. Olemattomista hengähdystauoista huolimatta kirja on kutkuttava, eikä sitä tohdi laskea käsistään ennen viimeistä sivua. Saa nähdä mitä Pettersen on keksinyt kolmannessa osassa lukijoiden viihdykkeeksi. 


Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kesä- ja heinäkuun luetut sekä "NYT jumittaa!!"

Heinäkuu meni aivan lentäen ohi ja kesäkin on kohta ohitse. Heinäkuu oli myös blogin kirjoittamisen ja lukemisen puolesta melko hiljainen kuukausi. Sain luettua yhden ainoan kirjan, eikä nytkään ole oikein lukuintoa ollut. Lukujumi on selvästi tehnyt tuloaan, sillä kirjojen lukeminen ei ole järin maistunut. Aika on kulunut töissä, ulkoillen sään salliessa sekä animea katsoen. Mangaa tosin olen pitkästä aikaa kunnostautunut lukemaan ja tilasinki pari uutta pokkaria luettavaksi. Olen tosin odottanutkin koska se lukujumi taas tulee, sillä vuoden kuusi ensimmäistä kuukautta menivät niin kivuttomasti kirjojen kanssa. Yllätys tämä ei siis ole, mutta harmittaa silti hieman, sillä pöydälläni odottaa kasa mielenkiintoisia kirjoja. En kerran halua alkaa lukemaan mitään väen vängällä jos lukuintoa ei ole. Toivottavasti tämä helpottaa piakkoin ja pääsen taas kirjojen makuun.



Vaikka heinäkuulla luinkin vähän, niin kesäkuu oli kuitenkin paljon antoisampi. Unohdin kokonaan tehdä heinäkuun alussa postauksen luetuista kirjoista, mutta onneksi saan ympättyä ne tähän postaukseen. Ei jää tämäkään pelkäksi tyngäksi. Kesä- ja heinäkuussa luin kuitenkin seuraavat kirjat:

Kesäkuussa:
Siri Pettersen: Mätä (Korpinkehät, #2)
P.C.Cast & Kristin Cast: Piinattu (Yön talo, #4)
Han Kang: Vegetaristi
Anne Frank: Anne Frank
Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Heinäkuussa:
Joanne Harris: Riimut


Kuiten näette olen myös hyvin paljon jäljessä kirja-arvostelujen kanssa, sillä olen ainoastaan tehnyt Minä, Simon, Homo Sapiensista postauksen. Näistä kaikista on kuitenkin tulossa postaus jossain vaiheessa. Elokuulle en aseta mitään tavoitetta kirjojen lukemisessa, sillä koulu kuitenkin alkaa jo kahden viikon päästä ja kolme ensimmäistä viikkoa onkin yhtä häipäkkää ennen kolmen kuukauden harjoittelua. Haluaisin kuitenkin lukea elokuun aikana edes yhden kirjan, joten jos ehdin ja intoa löytyy niin aion ainakin sen yhden kirjan lukea tässä kuussa. Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Toivokaamme, että kesäisempää säätä vielä tulee ettei kesä jää näin kosteaksi. Toivon myös teille muille parempaa lukuintoa kuin itselläni nyt on. Tapaamisiin seuraavaan kertaan! ;)

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Becky Albertalli; Minä, Simon, Homo Sapiens!


"Onko kaikkien pakko tulla kaapista?
  
16-vuotias Simon rakastaa draamaa, mutta vain näyttämöllä. Kun luokkakaveri ryhtyy kiristämään Simonia, hänen salainen ihastuksensa on vaarassa päätyä parrasvaloihin.
  
Simonin on tehtävä hankalia valintoja. , onhan pelissä mahdollisuus rakkauteen ihanan ja hämmentävän pojan kanssa. Kunhan Simon vain saisi selville, kuka hän on."

_________________________________________________________________


Monessa kirjablogissa on kehuttu Becky Albertallin teosta: Minä, Simon, Homo Sapiens! Olin vähän skeptinen kirjan suhteen, kuten minulla on tapana olla suosittujen teosten kohdalla. Eikä minun ollut oikeastaan edes tarkoitus tarttua siihen vielä, mutta se sopi oivasta tällä viikolla vietettävään Prideviikkoon, jota luotsaa Yöpöydän kirjat-blogin Niina. Kirja kuitenkin yllätti minut totaalisesti ja olin jo kolmen sivun jälkeen koukussa. Minä, Simon, Homo Sapiens! on niitä harvoja teoksia, jotka tuntuvat jäävän kesken ja olisin vain toivonut, että lukemista olisi ollut enemmänkin jäljellä. Tätä kirjaa olisi jaksanut lukea pidempäänkin.


"Outo juttu sinänsä, koska en minä tosielämässä ole mikään päähahmo. Ennemminkin päähenkilön paras kaveri."



Kirjan päähenkilö Simon käy lukion toista vuotta ja on myös näytelmäkerhon jäsen. Simonilla on kuitenkin salaisuus ja iso murheenkryyni; hän on nimittäin homo. Tästä hän ei olekaan hiiskunut kellekään muulle kuin sähköpostitutulleen, Bluelle. Ensin pojista tulee toistensa uskottuja, mutta ystävyys syveneekin puolin ja toisin suuremmaksi kuin pelkäksi ystävyydeksi. Poikien suhteen muuttumista ja kehittymistä on hauska seurata. Lukija pysyy myös koko ajan kärryillä poikien viestittelyistä, sillä lähes joka toinen luku on pelkkiä poikien sähköpostiviestejä. Kirjan kiinnostavin valtti onkin se, että koska pojat eivät tunne toisiaan kuin salanimillä, saa lukija kuumeisesti tuumiskella Simonin kanssa kuka mahtaa todellisuudessa olla ihana ja herttainen Blue. Lukijaa ohjataankin välillä hauskasti ja yllättävästi harhaan, jolloin Bluen henkilöllisyyden paljastuminen jää loppuun asti. Kun viljellyt vinkit paljastettiin, ne olivat aivan selviä, mutta en itse ainakaan niitä lukiessani tajunnut. Blue ja Simon ovat taa todella herttainen pari, joidenka mukaan on helppo heittäytyä. 


"Tuntuu kuin olisimme zombieapokalypsin viimeiset henkiinjääneet: Ihmenainen ja homoankeuttaja. Ei paras yhdistelmä lajinsäilymisen kannalta."


En yleensä välitä kummoisesti huumorikirjallisuudesta, mutta Simon on vaan niin ihana ja Albertallin eloisa tyyli kirjoittaa tekevät kirjasta hauskan ja nopean luettavan. Kirjaa lukiessani tyrskähtelinkin vähän väliä Simonin letkautuksille ja jutuille. Melkein sanoisin, että kirja oli välillä ratkiriemukasta luettavaa. Simon onkin yksiä herttaisempia hahmoja, joita tiedän. Myös hänen eloisat perheenjäsenensä, luotettavat ystävänsä kuin myös näytelmäkerhon jäsenet tulevat lukijalle tutuiksi ja itse pidin oikeastaan kaikista tämän kirjan hahmoista. Olikin myös positiivista, että Simonin perhe tuntui niin tavalliselta, jossa vanhemmat hössöttävät ja sisarukset kokevat muutoksia. Teoksessa seurataan Simonin elämää muutaman kuukauden ajalta, jolloin ehditään kohdata sekä ylä- että alamäkiä. Simonin kamppailu kaapista tulemisen kanssa oli kirjoitettu realistisella tavalla ja kaikki tapahtumat tuntuvat aidoilta. Draamakin syntyy arjen asioista eikä se tunnu ylidramatisoidulta. Minä, Simon, Homo Sapiens! ei tarvitse mitään ylimääräisiä taikakeinoja, jotta se olisi kiinnostavaa luettavaa. Virkistävää oli myös, että tapahtumat eivät aina vaan pyöri Simonin ympärillä, sillä muillakin hahmoilla on oma elämänsä eikä Simon ole koko ajan keskipiste.


"Onhan hän yksi hiivatin pyllypyyhe koko jätkä, mutta hän on myös höhlä kiemurteleva honkkeli, jota on yllättävän vaikea vihata."


Kaiken kaikkiaan Minä, Simon, Homo Sapiens! oli ihana lukukokemus. Se pääsi ehdottomasti tämän vuoden viiden parhaimman luetun kirja joukkoon. Kirja pitää otteessaan, sen aikana naurat ja se voi nostattaa kyyneleet silmiin. Kirjan tarina on niin herttainen, mutta samaan aikaan surullinen. En muistakaan koska viimeksi minulla on ollut näin paljon perhosia vatsassa kirjaa lukiessani tai kuinka paljon halusin päähahmon onnistuvan. En voi kuin suositella kaikkien tarttuvan tähän kirjaan, sillä se aivan upea teos! Minä tosin aion pysyä Oreo-kekseistä kaukana, sillä sain varmaan niistä yliannostuksen Simonin takia :D.


Arvosana: 🌸🌸🌸🌸🌸


Lukuhaasteista yliviivaan seuraavat kohdat:
Prideviikko 26.6.-2.7.,
Suomi(ko) 100: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt
Helmet-lukuhaaste: 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
Adventures in Down Under and Beyond: 50. Kirja, joka rikkoi odotuksiasi tai yllätti sinut jollain muulla tavalla