torstai 22. kesäkuuta 2017

Theo Lawrence: Hehkuva ruumis (Mystic City, #3)

28175654

"Sarja päättyy - miten käy Manhattanin asukkaiden ja Arian ja Hunterin rakkauden?

Aria Rose on saanut suunnattomat mystiset voimat nielaistuaan mystikkoystävänsä Davidan sydämen, mutta samalla voima syö hänen ruumistaan ja häntä odottaa lopulta kuolema. Ylhästössä on valta vaihtunut ja sitä johtaa Arian veli Kyle mahtavan sotajoukkonsa avulla. Kylen pyrkimyksenä on lyödä lopullisesti mystikot ja muu Alhaston väki, ja näyttää siltä että hän onnistuukin, sillä hän on onnistunut jäljittämään viimeisen seitsemästä Sisaresta ja käyttää hyväkseen tämän voimaa. Aria valmistautuu viimeiseen ponnistukseen ystäviensä kanssa puolustaakseen omiaan. Mutta miten Arian käy? Kestääkö ikuiseksi uskottu rakkaus Hunteriin kuoleman yli?"

___________________________________________________________________


Olenkin viettänyt jonkin aikaa hiljaiseloa, joka johtuu puhtaasti siitä, että työt ovat imeneet mehut eikä energiaa ole löytynyt kirjoittamiseen. Olen kuitenkin hengissä ja into alkaa taas heräillä tähän hommaan. Ei enempää siitä asiasta, joten mennään asiaan. Mystic City-sarja tuli päätökseensä Hehkuvan ruumiin muodossa. Ensimmäinen osa veti jalat alta ja antoi hyvän pohjan sarjalle. Toinen osa taas oli hieman horjuva eikä yhtä vakuuttava kuin ensimmäinen osa. Se kuitenkin hoiti hommansa hyvin ja jätti kovan nälän. Kolmas osa taas... kulki enemmän toisen osan jalanjäljissä. Odotin tältä osalta paljon ja toivoin, että sarja saataisiin kunnialla päätökseen. En voi sanoa, että olen kovin tyytyväinen päätösosaan.

Antakaas kun selitän. Theo Lawrence rakensi kahden ensimmäisen osan aikana todella vahvan perustan tarinalle ja sen lopulle, joten odotin kunnon loppuhuipennusta. Mutta jotenkin sarjan omaksuma jännite ja tunnelma valahtivat lyttyyn jossain kirjan puolenvälin tienoilla. Kaikki mitä Aria & kumppanit keksivät ja tekevät tuntuu vain turhalta, eikä heidän tekemisillään tunnu olevan minkäänlaista vaikutusta tapahtumiin. Tämä korostuu varsinkin lopussa, kun lopetus teki hahmojen ponnistelut tyhjiksi. Pääpahis vaan lopetti yhtäkkiä olemasta pahis ja kaikki ratkeaa lopulta niin, ettei Arialla ollut asiaan mitään osaa eikä arpaa. Aria oikeastaan vain tuntuukin pyörivän mukana ja tekevän muka kiinnostavia asioita mystikkojen sekä Syvästön ihmisten hyväksi. Kaikki tämä kuitenkin tuntuu lattealta, eikä sitä samaa kipinää enää löytynyt. Arian rooli oli loppujen lopuksi olla neito hädässä. Kirjan loppu on yhtä sekamelskaa ja kaikki sen tapahtumat tuntuvat vain tapahtuvan ilmaan päähahmojen varsinaista panosta. Loppu ei missään suhteessa ollut tyydyttävä.


"Kehoni on romuna. Iho tuntuu siltä kuin se olisi hangattu rikki kivillä. Kieli suussani on kuin hiekkapaperia. Sattuu, ja nyt olen taas palavan kuuma, aivan kuin minut olisi paistettu avotulella. Aivan kuin palaisin sisältä päin."


Pari hyvää puoltakin kirjassa oli. Pidin siitä, että Hunter ja Aria todella erosivat eivätkä palanneet leikkieron jälkeen takaisin yhteen. Molemmat siirtyvät ihmissuhteissaan eteenpäin, joka tietenkin luonnollisesti tuntuu ensin pistolta molempien rinnassa. Aluksi luulin oikeasti, että Aria ja Hunter palaisivat takaisin yhteen, sillä molempien haikailu toistensa perään oli niin voimakasta. Onneksi Lawrence piti kurssin oikeana, eikä alkanut muodostaa hahmojen välille on-off-suhdetta. Toinen iso plussa on Turk. Hän sai paljon enemmän aikaa kirjassa ja pidin hänestä huomattavasti enemmän kuin Hunterista. Joka jäi jälleen kerran liian ontoksi ja tyhjäksi hahmoksi. Turk tuntuu lisäksi olevan ainoa värikäs hahmo, jolla on edelleen aivot tallella.

Yleensä en kirjoita kirjan käännöksestä mitään, mutta nyt teen poikkeuksen. Kirjan suomenkielinen käännös on nimittäin aika onnetonta. Lukiessani kirjaa, aina välillä tuli tunne, ettei kääntäjä ole ollut aivan perillä mitä olisi kuulunut tehdä. Kirja myös vilisee kirjoitusvirheitä. Yksi tai kaksi virhettä ei haittaa lukukokemusta, mutta nyt niitä oli useampia, jotka oikeasti häiritsivät. Theo Lawrencen kirjoitustyyli ei muutenkaan ole rikasta niin kökkö käännös vielä huonontaa sitä. Pelkän Hehkuvan ruumiin perusteella en enää jatkossa lukisi Lawrencen tuotantoa. Mutta koska tiedän, että kirjailijalla on kykyjä luoda kiinnostava miljöö, hyvä tunnelma ja jännittäviä tilanteita, niin uskallan ehkä tulevaisuudessa tarttua Lawrencen mahdolliseen tulevaan tuotantoon. Toivonkin, että jos Lawrence jatkaa vielä kirjoittamista niin hän kirjoittasi vähän paremmin suunnitellun ja ei-hätiköidyn lopetuksen.



"Shannonin kasvoilla on outo ilme. "Olen mukana," han sanoo. "Jos Aria on valmis panemaan henkensä alttiiksi, niin sitten minäkin olen"


Sarja ei missään nimessä ole huono, sillä siinä on paljon hyviä puolia. Päätösosa nyt vain sattuu olemaan melkoinen sillisalaatti, joka saattaa johtua myös kirjailijan kokemattomudesta. En myös tietenkään itse kuulu täysin kirjan kohderyhmään, joten sen tarina ei senkään takia varmaan iskenyt minuun kunnolla. Kaikki kolme osaa olivat kuitenkin nopeasti läpi luettuja, joten kyllä kirjat luki eikä niitä lukiessa mitään menettänytkään. Jos kaipaa kuitenkin hieman taidokkaampaa kirjoitustyyliä ja ei-ärsyttäviä päähahmoja, niin kannattaa ehkä tarttua johonkin muuhun teokseen. Kertalukemisena tämä sarja kuitenkin meni. Kannattaa ainakin kokeilla lukea ensimmäinen osa ja jatkaa siitä sitten, jos siltä tuntuu.


Arvosana: 🌸🌸1/2

Koko sarja: 🌸🌸🌸1/2

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Maria Turtschaninoff: Anaché


"Akkadien valtakunta sijaitsee Lavorasta länteen ja luoteeseen ja Urundiasta pohjoiseen. Akkadit ovat paimentolaisia, ja heidät on muovannut kansaksi maa, jossa he elävät: aavat lakeudet, pitkä karhea ruoho ja ääretön sininen taivas. Heidän maataan kansoittavat gerrit, hevoset ja lampaat, tarinat ja henkiolennot. Kerran akkadien keskuuteen syntyy tyttö, jonka kohtalo muuttaa kaiken, mitä he ovat itsestään tienneet. Tytön nimi on Anaché.

Luontoa herkästi aistiva Anaché kasvaa miesten hallitsemassa maassa. Heor-veli opettaa hänet kuitenkin salaa metsästämään ja ratsastamaan. Ja kun henget kertovat pyhän miehen, angakokin, kautta Anachellé hänen tulevaisuutensa, ennustus on aivan toisenlainen kuin muiden samanikäisten tyttöjen."

___________________________________________________________________


Anaché tuli luettua ensimmäisen kerran joskus... en rehellisesti sanottuna ole varma, koska tämä tuli luettua ekan kerran. Sen verran aikaa siitä kuitenkin on, etten muistanut suurinta osaa kirjan tapahtumista. Mutta kirja oli aivan yhtä upean hätkähdyttävä lukea kuin ensimmäiselläkin lukukerralla. Muistan, kuinka ensimmäisellä kerralla Anachéa oli melko hämmentävää lukea, sillä jouduin välillä pitkään miettimään, että miksi kirjan sivuilla luki niin kuin luki. Toisella lukukerralla ymmärsin paljon enemmän mitä Maria Turtschaninoff oli kirjoituksillaan hakenut, eikä lukeminen ollut yhtä haastavaa.

Itse asiassa Turtschaninoff on erittäin taitava kirjailija, sillä hänen tekstinsä on paljon kuvailevaa eikä kaikkea selitetä aivan suoraan ja ykskantaan. Hän ammentaa tarinaansa syvemmältä kansanperinteestä ja mytologiasta laajassa mielessä. Teoksen maailma tuntuu olevan todellista totta. Henkimaailman ilmiöt nivoutuvat luonnolliseksi osaksi tarinan ihmisten elämää ja todellisuutta, jotka ovat tärkeä osa maailman tasapainossa. Kirjailijan mielikuvitus on ehtymätön ja mielettömän rikas. Onkin harmi, että kirja on luokiteltu ya-kirjaksi, jonka takia Anaché kärsiikin suunnatonta vääryyttä luokittelusta nuorten aikuisten fantasiaromaaniksi. Fantasia on Turtschaninoffin teoksessa kaikkea muuta kuin perinteistä taikasauvamagiaa, ulottuvuuksia rikkovia elementtivoimia tai velhonkaapujen hulmuntaa. Anagokit, henget ja henkivaellukset tuntuvat uniikilta ja erilaiselta fantasiapiirteiltä, jotka nivoutuvat kuitenkin akkadien arkiseen elämään eivätkä ole vain osa yhden ihmisen elämää.


"Hän tunsi heti henkien läsnäolon. Ilma ja maa olivat niitä täynnä, ne olivat uteliaita, ne olivat lähellä. Hän hengitti yhä syvään ja rauhallisesti. Pa ja oli paikalla ja suostutteli hänen henkens erkanemaan ruumiista ja otti sen mukaansa."


Anaché sijoittuu maailmaan, jossa elämä on hyvin yksinkertaista. Arkipäivät koostuvat metsästämisestä, marjojen ja munien keräämisestä, lampaiden hoitamisesta ja muista normaaleista arkielämän askareista. Aseita, pyörää eikä edes kirjoitustaitoa tunneta. Kirjan tarina etenee aluksi melko tavanomaista rataa seuraten Anachén perheen elämää ja Anachéa itseään. Anachékaan ei aluksi vaikuta kovin erikoiselta hahmolta, sillä hän on nuori tyttö, joka on hieman erilainen ja kamppailee maailman normeja vastaan, mutta lopulta ansaitsee kaikkien luottamuksen. Anachén suurin pelko onkin avioituminen ja se, että hän joutuu eroon rakkaasta veljestään Heorista.

Tässä vaiheessa tarina oli jo upea ja kirjailijan kirjoitustyyli nappasi mukaansa. Kirja ei kuitenkaan ollut vielä täysin vakuuttanut minua. Mutta sitten yhtäkkiä, jossakin kirjan puolessa välissä, tarina vetää täysin maton jalkojen alta ja kaikki muuttuu oikein kerta rysäyksellä! En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, jonka jokin juonenkäänne on osannut vedota näin tunteisiin ja tehnyt näin suuren vaikutuksen. Käännettä ei pystynyt ennakoimaan mitenkään ja tarina tuudittaakin lukijan siihen uskoon, ettei mitään näin suurta voi tapahtua. Kaikesta parasta onkin se, että Anaché on niin hyvä hahmo, että jännitin, pelkäsin, nauroin, iloitsin ja taistelin hänen kanssaan. Välillä tunsin itseni olevan  itse Anaché, niin hyvin tarina ja sen päähahmo vetivät mukaansa.



"Tuiskuavassa lumessa hän erotti vapaina ja valtoimenaan liehuvat mustat hiussuortuvat. Yllään hän aavisti jumalattaren mustat suilmät ja vihan vääristämän suun."


Kirjassa käsitellään myös sen loppupuolella asioita, joita ei nykyäänkään kirjallisuudessa kovin paljon käsitellä. Varsinkaan fantasiakirjallisuudessa. Turtschaninnoff on osannut sisällyttää nämä asiat hyvin osaksi tarinaa, eivätkä ne tunnu pakotetuilta ja irtonaisilta osasilta joidenka tarkoitus on säilyttää lukijan mielenkiinto. Haluaisin sanoa niin paljon Anachésta, sillä sa ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi. Mutta jos syventyisin tarinaan enemmän niin se rikkoisi kirjan taian. Anaché on parhaimmillaan silloin, kun sen lukee rikkumattomana ja tietämättömänä. Suosittelenkin, että jokainen kokisi itse Anachén maailman. Tätä kirjaa on helppo suositella jokaiselle. Se vaatii tyylinsä takia hieman lukijan panostusta lukemiseen, mutta kun olet päässyt kirjan loppuun voin vannoa, että kirja mykistää sinut. Niin lumoava tämä kirja on.


Arvosana: 🌸🌸🌸🌸🌸


Merkitsen tällä Helmet-lukuhaasteesta kohdan 35. Kirjan nimessä on erisnimi ja Adventures in Down Under and Beyond-haasteesta kohdan 49. Kirja, jonka henkilöt kohtaavat vaikeita luonnon olosuhteita. Tämä kirja oli myös osa Uudelleen luettua-lukuhaastetta.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Toukokuun luetut ja kesän lämmön odottelua

Juupa juu, toukokuu sitten ehti mennä jo. Hämmentävää miten nopeasti kuukausi (taas) hujahti ohi. Toukokuun päättyminen kuitenkin merkitsee monta asiaa taas tälle vuotta, sillä koulu loppui tältä lukukaudelta ja kesätyöt alkoivat. Ja koska nyt ollaan jo kesäkuussa tarkoittaa se myös, että vuosi 2017 on puolessa välisää. Puoli vuotta! Vuoden alusta tuntuu olevan niin lyhyt aika, mutta onhan kuudessa kuukaudessa toisaalta ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Tosin vaikka nyt eletään kesäkuun puolta ja juhannukseen on enää vajaa kolme viikkoa aikaa, ei tunnu kyllä yhtään kesältä ainakaan sään puolesta. Täällä Etelä-Pohjanmaalla lehtiäkin ilmestyi puihin tavattoman myöhään ja ilmat ovat olleet todella koleita. Yhdessä vaiheessa oli pari hassua lämmintä kesäpäivää, mutta nyt on sää taas ollut kuin suoraan alku syksystä. Muutamat viime päivät ovat olleet myös niin tuulisia, ettei ulos ole tohtinut mennä auringonpaisteesta huolimatta. Ja olisihan se sää voinut lämmin olla jos ei olisi tuullut. Ihana Suomen suvi! Mutta toivotaan nyt, että sää tästä paranesi, jotta tässä päästäisiin heittämään talviturkit päältä. Hyvää säätä on ainakin luvattu, mutta kannattaako Forecan säätä uskoa. Uskossa on hyvä elää :D.


Mutta se säästä valittamisesta ja siirrytään hieman mukavampiin asioihin; nimittäin kirjoihin joita luin toukokuussa. Olen edelleen erittäin iloinen, sekä postiivisesti yllättynyt, että lukuintoni on pysynyt edelleen päällä. Laantumisenkaan merkkejä ei myöskää ole tällä hetkellä näkyvissä, joten toivon että kesäkuukin menee yhtä kivuttomasti lukemisen suhteen. Mutta toukokuussa luin yhteensä neljä kirjaa. Yhden kirjan siis enemmän kuin huhtikuussa. Olen erittäin tyytyväinen itseeni, sillä en muistakaan koska viimeksi olen lukenut näin monta kirjaa kuukaudessa. Hyvä minä! Luetut kirjat ovat seuraavat:

Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni
Luin kirja toisen kerran, sillä muistelin sen olevan koskettava sekä raaka tarina teini-iästä sekä syömishäiriöstä. Kirja olikin yhtä pysäyttävä kuin ensimmäiselläkin lukukerralla, ja hehkutan edelleen Linnea Parkkosen taitoja kirjoittaa koskettavaa sekä realistista tekstiä.

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi
Tämä oli upea kirja kaikin puolin. Raaka, puhutteleva ja koskettava tarina veti minut heti mukaansa ja ihmettelenkin miksen aiemmin osannut tarttua kirjaan. Pidin Katnissistä kaikista eniten tässä osassa ja kirja toi erittäin hyvin esille miten rikkinäinen ja masentunut hahmo tämä on. Myös muut hahmot olivat kiinnostavia. Kirja osasi pitää otteessaan ja se tarjosi monia jännittäviä hetkiä.

Maria Turtchaninoff: Anaché
En voi sanoin kuvailla kuinka rakastan tätä kirjaa. Tästä on postaus tulossa, joten en tässä kerro enempää mielipiteitäni kirjasta. Sen verran sanon, että Anachéen kannattaisia jokaisen lukea.

Theo Lawrence: Hehkuva ruumis
Ei ehkä yltänyt odotuksiini asti, mutta oli ihan kelpo lukemista. Bloggaus tulossa myöhemmin.


Toukokuussa luin siis kaksi kirjasarjaa loppuun sekä luin uudestaan kaksi kirjaa. Saldo on aika hyvä, ja voin hieman nyt tehdä tilaa lisää uusille sarjoille. Minkähän sarjan sitä seuraavaksi aloittaisi?
Kesäkuulla minulla on tavoitteena lukea ainakin neljä kirjaa, sillä jotenkin puhkun intoa lukea. Seuraavat kirjat olisivat seuraavaksi lukulistalla:

Siri Pettersen: Mätä (Korpinkehät, #2)
P.C.Cast & Kristin Cast: Piinattu (Yön talo, #4)
Han Kang: Vegetaristi
Anne Frank: Anne Frank
Mahdollisesti myös Robin Cook: Narkoosi

Aika erityyppisiä kirjoja olen suunnitellut lukea kesäkuussa, sillä joukossa on vain (gröhöm) kaksi fantasiakirjaa, yksi elämänkerta, yksi dekkari sekä pienoisromaani. Odotan innolla, että voin tarttua näihin kirjoihin. Mitä sinä luit toukokuussa? Montako kirjaa sait päätökseen?