tiistai 6. marraskuuta 2018

Kuulumisia ja loppuneita haasteita

Moikka kaikki! Kirjablogini on jatkanut hiljaiseloaan vielä pitkälle kesän jälkeenkin ja vähän mua harmittaakin, että blogille ei ole aikaa riittänyt. Mutta koska haluan hieman kertoa hiljaiseloni syitä, niin teen sen. Ensimmäinen syy on kiire mikä on vallannut arkeani jo useamman kuukauden. Valmistun joulukuussa ammattikorkeakoulusta laboratoriohoitajaksi (vihdoinkin), joten varsinkin tämä syksy on ollut täynnä viimeisiä kiusauksia ryhmätöiden ja syventävien töiden muodossa. Koulujutut ovatkin täyttäneet arkeani ja kuluttaneet aivan törkeästi vapaa-aikaani Tehtävien ohella  olen vielä ollut töissä aina kun ehtii, jotta saisisn voita leivälle. Ja tietenkin kovan kiireen mukana tulee se jaksamisen puute. En vain yksinkertaisesti ole jaksanut ruveta kirjoittelemaan blogitekstiä vähällä vapaa-ajallani, kun muttenkin tuntuu olevan koko ajan kiinni näppäimistössä. Kolmas syy on useamman kuukauden jatkunut lukujumi. Vaikka aikaa lukemiselle olisi löytynytkin, niin olen mielelläni kuluttanut sen katsomalla Huippu Draq Queen haussaa, kuin lukemalla kirjapinojen kirjoja. Tämän takia lokakuunkin kirjapino on jäänyt muutamaan mangaan. Joten blogihiljaisuus on ollut useamman asian summa. Tosin en ole yrittänytkään kirjoittaa blogitekstiä, sillä olen päättänyt, että koska blogini on puhdas harrastus niin en pakota itseäni kirjoittamaan mitään jos ei ole inspiraatiota. Tiedostan nimittäin sen liiankin hyvin, että huonolla fiiliksellä kirjoitettu teksti ei ole hyvää tekstiä. Mutta älkää huoliko. En ole lyömässä hanskoja tiskiin missään nimessä, sillä aion jatkaan blogia jahka elämäntilanteeni tasoittuu ja löydän inspiraationi uudelleen :).


Lokakuun päättyminen kuitenkin kirvoitti mua kirjoittamaan jälleen, sillä marraskuun alkaessa pari lukuhaastetta tuli päätökseensä. Niina T:n tänäkin vuonna järjestämä Halloween-lukuhaasteeseen oli jälleen pakko osallistua, sillä se on tullut jo perinteeksi ja lukupinossa oli paljon haasteeseen sopivia mangoja. Mutta ei se haaste mennytkään niin kuin piti, sillä edellä mainittujen syiden takia lukeminen jäi vähäiselle ja lukusaaliiksi kertyi vain kaksitoista mangapokkaria. Nämä pokkarit koostuvat Yasunori Mitsunagan kauhukomediasarja Hirviöprinsessa Himestä, joita aivan haasteen viimeisillä metreillä rupesin lukemaan uudelleen. Sainkin luettua kaikkia kaksitoista suomennettua pokkaria loppuun, mutta sitten ei enää aika riittänyt muiden osien lukemiselle. En kuitenkaan jäänyt haasteen kanssa nollille ja tilanteen huomioon ottaen olen oikein tyytyväinen saaliiseen. Ehkä ensi vuonna olisi lokakuussa parempi lukufiilis >v<.


Toinen päättynyt haaste on oma lukuhaasteen Monimuotoinen kirjallisuus-lukuhaaste. Päätin etten itse ryhdy tekemään erillistä päättymispostausta haasteesta, sillä moni osallistuja vaikuttaisia haluavan jatkaa haastetta sen päättymsienkin jälkeen. Mistä olen todella iloinen, että haasteeni innoitti muitakin lukemaan eri tyyppisiä kirjoja. Kiitos kaikille osallistujille! Itse sain kuitenkin luettua haasteeseen ihan hyvin kirjoja, mistä suurin kiitos alkuvuoden lukuinnolleni. Monia mielenkiintoisia kirjoja jäikin vielä pinoon, mutta niitä on hyvä aloitella sitten myöhemmin. Sain kymmenen kohtaa täytettyä haasteen aikana, jotka näkyvät seuraavassa listassa.

         ¤ Runo: Itke minulle taivas

         ¤ Historia: Kauhun ja kauneuden valtakunta

         ¤ Steampunk: Hän sanoi nimekseen Aleia

         ¤ Dekkari: Poika - murha 7. luokalla

         ¤ Mainstream: Arvet - romaani kiusatuista

         ¤ Seikkailu: Salamavaras

         ¤ Paranormaali: Myrkyn oppitunnit

         ¤ Huumori: Hervannan kolmiossa

         ¤ Tietokirja: Harry Potter: Legenda - Elokuvasarja yksissä kansissa

         ¤ Sarjakuva: Gabriel Dropout

Tässä taas tämä postaus. Toivottavasti seuraavaan postaukseen ei mene kovin pitkä aika, mutta marraskuu näyttäisi melko täydeltä, joten seuraava postaus menee varmaan joulukuuhun. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan loppuvuonna ainakin pari postausta. Mutta sen näkee sitten. Hyvää marraskuuta kaikille ja Joulun odotusta jo sitä odottaville! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti