Kirjahila

Poika: murha seitsemännellä luokalla
Hän sanoi nimekseen Aleia
Kauhun ja kauneuden valtakunta
Labyrintti
Itke minulle taivas
Pahispomo ja kissat
Kuninkaiden koitos
Prinsessa Sakura 1
Naondel
Hobitti eli sinne ja takaisin

perjantai 28. huhtikuuta 2017

George R.R. Martin: Valtaistuinpeli (Tulen ja jään laulu, #1)


"Tulen ja jään laulu alkaa!"

"Vuosia kestänyt kesä on päättymässä, kun kuningas Robert Baratheon saapuu pohjoiseen Talvivaaraan tapaamaan vanhaa ystäväänsä lordi Eddard Starkia ja tarjoaa tälle valtakunnan vaikutusvaltaisinta virkaa. Viran edellinen haltija koki ennenaikaisen kuoleman, ja lordi Eddard päättää ottaa tapauksesta selvää. Starkit ovat karua ja omissa oloissaan viihtyvää sukua, mutta nyt he ajautuvat mukaan valtakunnan poliittiseen vehkeilyyn.

Samaan aikaan meren takana maanpaossa olevat hullun lohikäärmekuningas Targaryenin perilliset suunnittelevat paluuta isänsä valtaistuimelle. Vanhat kaunat ajavat valtakuntaa kohti sekasortoa ja sisällissotaa, ja vain harvat katsovat omaa miekanvarttaan pidemmälle. Etelän lämmössä on helppo olla uskomatta kertomuksiin valtakuntaa pohjoisessa rajoittavan Muurin takana heräävistä unohdetuista voimista. Synkät enteet puhuvat kuitenkin omaa kieltään: Talvi on tulossa. "

_________________________________________________________________



Minulle, ja kuten varmaan monelle muullekin, ensikosketukseni Game of Thronesiin oli HBO:n tuottama TV-sarja. Pari kolme ensimmäistä kirjaa luin joskus vuonna nakki ja meetvursti, joten mielikuvat niistä olivat aika hatarat. Olin suunnitellutkin Valtaistuinpelin uudelleen lukemista ja pidemmän aikaan. Olin hypistellyt sitä kauan kirjaston hyllyssä ja nyt sainkin tartuttua ja luettua tämän hirviön. Eikä se tuottanut pettymystä.

Viihdyttävyydeltään Valtaistuinpelin taso on todella korkea ja se pitää otteessaan eikä päästä irti ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu. Vähän harmikseni TV-sarja on kuin suoraan kopioitu versio kirjasta ja suurin osa tapahtumista olivat jo tuttuja ennestään. Olen varma, että jos olisin lukenut kirjan ennen sarjan katsomista olisi se tehnyt vielä suuremman vaikutuksen. Olin kuitenkin yllättynyt miten hyvin uppouduin kirjan maailmaan eikä se vaikuttanut laisinkaan tylsältä, vaikka tiesinkin jo mitä tulee tapahtumaan. Kirja on taitavasti kirjoitettu ja George Martin hallitsee selvästi sekä dialogin että kuvainnollisen kirjoittamisen. Hänen rakentama maailmankuva on myös mielenkiintoinen ja uniikki, joka ei rajoitu vain yhteen valtioon vaan tarina hyppelee läpi eri maita. Kuvitelmat tavallisesta fantasiamiljööstä rikkoutuvat nopeasti, sillä Martin on keksinyt myös maailmaan omia yksityiskohtiaan, kuten eri uskonnot ja kulttuurit.

Kirjassa tuntuu koko ajan tapahtuvan jotain, vaikka taistelut ja tappelut jäävätkin hienosti taka-alalle. Juoni kietoutuukin enemmän eri tahojen vehkeilyjen ja juonitelluiden ympärille. Tarinassa onkin kyse enemmän vallasta, sen tavoittelusta, yrityksestä pitää siitä kiinni ja ihmisistä, jotka joutuvat tahtomattaan mukaan juonittelun sotkuisiin verkkoihin. Kirjaa lukiessa olikin todella mukavaa, että tarinaa oltiin käsitelty monen henkilöhahmojen kautta, joidenka avulla tarinasta on rakentunut erittäin monisäikeinen. Kirjassa ei ole myöskään mustavalkoista hyvä-vastaan-paha-asetelmaa, vaan jokainen hahmo voisi olla käytännössä paha, vaikka Lannistereista selvästi leivotaankin tarinan pahoja tyyppejä.

Valtaistuinpelin hahmokaartikin on laaja ja heitä löytyy jos jonkinmoiseen lähtöön. Hahmot ovat realistisia, sillä nämä eivät ole itse täydellisyyksiä vaan tekevät inhimillisiä virheitä, pelkäävät ja rakastavat. Sädekehäpäisiä sankareita ei ole ja hahmojen päätöksillä on aina seuraukset. Mielestäni kirjan kautta hahmoihin pääsi paljon paremmin käsiksi kuin TV-sarjan kautta, sillä nyt hahmot ovat selvästi moniulotteisimpia ja heidän päänsisäiseen maailmaan todella nähdään. TV-sarjojen kautta tulkitset hahmoja vain ulkokuoren ja sanojen kautta, mutta kirjassa päästiin oikeasti tutustumaan hahmoihin paremmin. Joitakin hahmojen tunnusomaisia luonteenpiirteitä oltiin myös tuotu esiin paremmin, kuten Sansan sinisilmäisyyttä, Aryan rämäpäisyyttä ja Jonin ahdistusta omasta alkuperästään. Joistakin hahmoista oppii todella pitämään ja joitakin taas oppii inhoamaan kantapään kautta.

Kirja vaatii itselleen hieman vanhemman lukijan, sillä Valtaistuinpeli ei ole mitään kevyttä tai valoista fantasiaa ja Martin on todella säälimätön hahmoja kohtaan. Väkivaltaa ja raakuuksia on paljon, eikä kovinkaan monen kohtalo ole onnellinen. Pidän siitä, ettei kaikki etene sovitulla kaavalla eikä mitään oltu kaunisteltu. Kirjasta löytyy myös melko paljon seksiä, mitä tosin ei oltu kuvailtu aivan suoraan. En tarkoita sanoa, että teos olisi jotenkin kammottavaa luettavaa, mutta kannattaa tietää mihin tarttuu. Raskaamman ja eeppisen fantasian lukijoille tätä voi sen sijaan vilpittömästi suositella. Valtaistuinpeli on loistava teos joka toimii kaikissa suhteissa ja on upea avaus upealle sarjalle.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸1/2

Kuittaan tällä Helmet-lukuhaasteen kohdan 41. Kirjan kannessa on eläin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti