sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Superlukumaratoni 26.11 (päätös)


Heissuli vei taas! Kolmas supermaratoni pääsi taas kerran ikävästi yllättämään, enkä rehellisesti sanottuna ole paljon siihen varautunut tai kehittellyt lukusuunnitelmia. Maratonipanokseni jää varmaan vähän alhaiseksi, sillä en ole meinannut löytää sopivaa hetkeä maratonin aloittamiselle. Tälle viikonlopulle ajoittuivat myös kaikki muut pakolliset hommat. Halusin kuitenkin olla mukana tällä maratonilla, joten kannan edes yhden korren kekoon. Olen varmaan viimeisempien joukossa aloittamassa maratonia, sillä tarkoitus olisi aloittaa tänään klo 22.00 ja jatkaa sitten koko maanantain. Puolet maanantaista menee tietenkin vielä harjoittelussa/töissä, joten lukuaikaa ei jää kamalasti. Olen kuitenkin valinnut uusintaluettavaksi Harry Potter ja viisasten kiven, jonka tiedän hujahtavan loppuun hetkessä. Mahdollisesti olisi ajan puitteissa myös tarkoitus jatkaa Myrkyn oppitunteja, jota en harmillisesti ole saanut jatkettua. Pääsuunnitelma on kuitenkin edetä rauhallisesti ja nauttia lukumaratonista. Päivitänkin tähän postaukseen maratonin etenemistä ja lopuksi tunnelmia maratonista.

Hyvää maratonihetkiä kaikille! ;D

Klo 22.48 Sain aloitettua lukumaratonin sunnuntaina kymmenen aikaan illalla, mutta lukeminen jäi vähäiseksi, sillä uni alkoi painaa silmiä. 40 minuuttia kulutin lukemiseen ja sain luettua Harry Potter ja viisasten kiveä 58 sivun verran. Tänään homma jatkuu töiden jälkeen.

Klo 15.45 Pääsin kämpälle joskus kolmen aikoihin, joten aloitin hieman lukemaan Potteria. Ruokaa täytyi kuitenkin ruveta laittamaan niin lukemiseen tauko. Ehdin kuitenkin lukea viitisenkymmentä sivua lisää.

Klo 16.56 Ruuan laittamisessa meni kauemmin kuin ensin ajattelin. Tiskasin kuitenkin tiskitkin pois alta niin voin käyttää koko loppu päivän lukemiseen. Antaudun Harry Potterin maailmaan nyt täysillä.

Klo 20.37 kolmisen tuntii lukemista takana ja nyt olis hyvä hetki pitää tauko. Potteri imaisi niin mukaansa, ettei sen ääreltä viitsi irroittautua. Nyt iltateet ja homma jatkuu vielä puolisentoista tuntia.

Lopetan lukumaratonin vähän vaille kymmenen, sillä silmiä alkaa lukeminen jo väsyttämään ja aikaa olisi muutenkin enää kymmenisen minuuttia. Sivuja kertyi 223, jotka olen lukennut Harry Potter ja viisasten kivestä. En ehtinyt lukemaan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta olen toisaalta tyytyväinen. Käytettävään aikaan nähden sain luettua yllättävän hyvin, sillä olen käyttänyt lukumaratonin ajasta vain noin kuutisen tuntia lukemiseen. Maratoni meni kuitenkin rauhallisissa merkeissä ja mulle jäi todella hyvä fiilis. Joulukuussa superlukumaratoni huipentuukin koko viikon kestävään maratoniin. Parempi varmaan yrittää asennoitua siihen hyvin etuajassa. Odotan sitä kuitenkin innolla. Seuraavaa erää odotellessa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti