Kirjahila

Poika: murha seitsemännellä luokalla
Hän sanoi nimekseen Aleia
Kauhun ja kauneuden valtakunta
Labyrintti
Itke minulle taivas
Pahispomo ja kissat
Kuninkaiden koitos
Prinsessa Sakura 1
Naondel
Hobitti eli sinne ja takaisin

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Lukuviikon kirjavinkki


Lukukeskus järjestää taas tänäkin vuonna Lukuviikon, joka kantaa teemaa Mun tarina. Lukuviikko heitti ilmoille myös yleisen haasteen, mutta Oksan hyllyltä-blogin MarikaOksa päätti haastaa erikseen mukaan kirjabloggaajat. Marika haastoikin meidät kertomaan meidän Mun tarinat, omat lempikirjat ja parhaat kirjavinkit haasteen aloituspäivänä, joka on siis tänään. Bloggajat voivatkin vinkata vain yhtä kirjaa, sitä kaikkein parasta kirjavinkkiä juuri nyt, tai useampaa kirjaa, aivan oman maun mukaan. Koska vinkkauskategoria oli näinkin laaja, niin päätimpä ilmoittautua mukaan vinkkausrinkiin. Tämä postaus tuloo hieman myöhässä koska bloggerin ajastin petti, joten anteeksi siitä. Mutta en ole minkään tietyn asian suhteen valinnut kirjoja, vaan vinkkaan niitä teoksia joista itse olen pitänyt hirveästi. Yritän kuitenkin välttää ja useampaan kertaan kehuamiani ja vinkattuja kirjoja. Pitäkää myös silmällä muita blogeja, sillä monessa julkaistaan hyviä kirjavinkkejä pitkin päivää.



Maria Turtchaninoff: Anaché ja Arra

Jotenkin tuntuu, että oli kyseessä minkälainen kirjainvinkkaus tahansa, niin löytyy listalta väkisinkin vähintään yksi Turtchaninoffin teos. Anachéa olen jaksanut kehua maasta taivaaseen jo pitkän aikaa, sillä onhan se nyt yksinkertaisesti upea teos. Arra taas tuntuu jäävän paljon vähemmälle huomiolle, vaikka se on myöskin mitä loistavin kirja. Jos kaipaa lukemiseltaan jotain erilaista, ehkä jopa hieman runommaisuutta, niin kannattaa tarttua jompaan kumpaan näistä teoksista.

Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia

Nälkäpelin suurin buumi on ollutta ja mennyttä, mutta koen, että tämä sarja ansaitsee nostetta jälleen kerran. Hyvin moni nykyään julkaistuista nuorten dystopioista jäljittelee Collinsin tarinaa, mutta mikään ei ole omasta mielestäni, ainakaan vielä, vetänyt vertoja Nälkäpelille. Synkempää, raaempaa ja raastavaa lukemista etsivän kannattaa eksyä tämän pariin nyt, jos sitä ei ole vielä tehnyt.


Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

Hieman kompuroiden tämän kirjan lukeminen alkaa, mutta se imaisee lukijansa lopulta mukaansa. Kirja on melkoinen yllättäjä, sillä se tuntuu tuoreelta ja se omaa mielenkiintoiset hahmot. Rönsyilevä kirjoitustyyli varmasti hieman karsii lukijakuntaa, mutta tälle kirjalle kannattaa antaa mahdollisuus. Jos olet kyllästynyt tavallisiin miekkojen kalisteluun ja haluat tilalle tuliaseita sekä idän pikajunia niin tähän kirjaan kannattaa tarttua.


Libba Brey: Kauhun ja kauneuden valtakunta

Tämä kirja jos mikä vetää jalat alta. Aluksi tylsältä kuulostava juoni puhkeaa kuitenkin kukkaan ja onnistuu tarjoamaan jännittäviä hetkiä. Harmi, ettei kirja ole saanut sen kummemmin huomiota, sillä se on aivan loistava teos. Jos viktoriaanen aika ripauksella taikuutta ja epätyypillisiä hahmokemioita kiinnostaa, niin kannattaa avata kirjan kannet.


Maria V. Snyder: Myrkyn oppitunnit

Tämä kirja menee samaan kategoriaan kuin Kauhun ja kauneuden valtakunta. Siltä ei odota paljoa, mutta se onnistuu yllättämään monella tapaa. Tällä kirjalla on todella mielenkiintoiset ainekset, eikä sen kaltaista tarinaa ole ennen tullut kirjallisuudessa vastaan. Kirjan painostava ilmapiiri ja jännitys jatkuvasta hengenlähdön mahdollisuudesta liimaa silmät kiinni kirjaan. Jos et ole allerginen myrkyille, kannattaa maistaa tätä teosta.

2 kommenttia:

  1. Anache ja Arra kiinnostavat minuakin. En ole vähään aikaan lukenut fantasiaa laisinkaan, mutta nyt on alkanut fantsuhammasta kolottamaan... tänään on tullut jo monta hyvää vinkkiä tähän kategoriaan! Kiitokset sinulle, että lähdit mukaan vinkkaustempaukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tarttumaan molempiin. Kirjat on kirjoitettu aikuisinkien makuun ja varsinkin Anachéssa riittää lukemista useammalle kerralle :).

      Poista