Toivotat hänet tervetulleeksi omaan kotiisi, perheesi jokapäiväiseen elämään ja lastesi sydämiin. Et voi enää kuvitella elämää ilman häntä: luotettavaa ja uskollista apuria, joka tuntuu melkein kuin perheenjäseneltä. Kunnes maailmasi hajoaa eräänä toukokuun päivänä.
Kun Myriam haluaa palata töihin äitiyslomalta, hän joutuu miehensä Paulin kanssa etsimään hoitajan kahdelle pienelle lapselleen. Louise on paljon enemmän kuin he uskalsivat toivoa: hiljainen, siisti, lasten rakastama nainen, joka pitää heidän kauniin asuntonsa moitteettomassa kunnossa ja on korvaamaton apu illallisjuhlien järjestämisessä. Kiiltokuvamaisen täydellinen Louise ei väsy leikkimään piilosta tai laulamaan loputtomiin lastenlauluja.
Pinnan alla kuitenkin kytee. Pariisilainen perheidylli sokerisine leivonnaisineen ja karuselliajeluineen asettuu taustaksi nöyryytykselle, raivolle ja väkivallalle.
Olen hullaantunut kirjojen varaamiseen, sillä on paljon helpompaa vain laittaa varaus haluamastasi kirjasta, odottaa noutoilmoitusta ja hakea kirja sitten kirjastosta. Ei tarvitse odottaa kirjan palauttamista tietämättömänä tai yrittää etsiä tiettyä kirjaa hyllyjen keskeltä. Leïla Slimanin Kehtolaulun olin ilmeisesti laittanutkin varaukseen, herra ties kuinka kauan sitten. Kirjassa oli varaushetkellä useampi kymmenen varausta, joten kirjan saaminen omiin käsiin kesti useamman kuukauden, jonka aikana olin jo ehtinyt onnellisesti unohtamaan, että mulla on varaus tästä kirjasta. Kunnes saapumisilmoitus tingahti puhelimeeni. Aluksi ihmettelin, että mikä ihme kirja tämä on ja lainattuani sen kirja unohtui vähäksi aikaa kirjapinoon. Kun kirjalla oli lisää varauksia ja lukuaikaa oli pari kolme päivää, niin päätin lukea kirjan maksoi mitä maksoi. Kehtolaulu olikin aikamoinen yllätys.
"Vauva on kuollut." s.9
Noilla sanoilla kirja alkaa. Se lyö heti lukijalta hampaat kurkkuun ja nauraa vielä päälle. Kirja vangitsi heti ensisanoillaan ja eikä tarina päästänyt hetkeksikään irti. Viimeisen sivun käännettyäni huokaisin oikein syvään, sillä Kehtolaulu on melko pysäyttävä kirja. Se ei ole mitään kevyttä luettavaa, vaikka tämän hieman parisataasivuisen kirjaan ahmiikin nopeasti. Tarinan teemat ovat synkkäsävyisiä ja ahdistavia. Mutta vaikka samalla tarina ahdistaa, niin samalla se koukuttaa käsittämättömän voimakkaasti. Sliman kirjoittaa todella sulavasti ja hänen tekstinsä on helppoa seurata ja nopealukuista. Kirjan tarinaan oli helppo imeytyä mukaan eikä kirjaa haluaisi laskea käsistään.
Tarinaa seurataan vuoroin Myriamin, Paulin ja Lousen ajatusten ja tunteiden kautta. Myriam ja Paul ovat työnarkomaaneja, jotka haluavat jatkaan uraansa ja hommaavatkin sen takia lastenhoitajan; kuuliaisen, kätevän käsistään ja korvaamattoman Louisen. Kirjaa lukiessa lukija huomaa kuinka osapuolten välinen suhde muuttuu pikkuhiljaa asiallisesta työsuhteesta pakkomielteeksi molempien osalta. Myriam ja Paul ovat niin huumautuneita Louisen antamasta vapaudesta lapsiarjesta, ettei kumpikaan ole halukas luopumaan siitä. Louise taas saa peitettyä oman yksinäisyytensä hoitamalla lapsia tuntiessaan itsensä jolle kulle tarpeelliseksi. Myriamin ja Paulin välnen suhde Louiseen väreilee aika-ajoin vaarallisesti, mutta se ei koskaan pääse siihen pisteeseen, jossa Myriam tai Paul löisivät viimeisen naulan arkkuun. Näiden kolmen välistä suhdetta voisi melkein verrata huumausaineisiin, tupakkaan, alkoholiin tai mihin tahansa nautintoaineeseen. Ja kuten moni riippuvainenkaan, tässäkään tarinassa selkeitä varoitusmerkkejä ei huomata tai niille ummistetaan silmät.
"Kaupunki oli tuolloin täynnä hulluja." s.106
Myriamin ja Paulin käytös kirjassa on enemmän tai vähemmän kyseenalaista. Pariskunnan suhtautuminen melkein mihin tahansa taipuvaan lastenhoitajaansa on vuoroin ylimielistä ja nöyristelevää. Lisäksi Slïmanin toteavan lakoninen kerronta korostaa entisestään pariskunnan tökeröitä yrityksiä osoittaa kiitollisuutta ja peitellä huonoa omaatuntoa. Pariskunta ei tajua, että muun muassa uusien vaatteiden piilottaminen, ettei toiselle tule paha mieli, vain kasvattaa Louisen sisäistä mustaa puroa, joka lopulta vyöryy yli äyräiden. On raastavaa seurata, kuinka Myriam ja Paul itse kaivavat lastensa hautaa. Lukija itse pysyy koko ajan kärryillä mitä Louisen päänsisällä tapahtuu, koska ensimmäiset varoitusmerkit ilmestyvät ja koska olisi jo liian myöhäistä. Tarina ei ole mitenkään mustavalkoinen ja sen voi tulkita niin monella eri tavalla.
Kehtolaulu kulkee hyvin suoraviivaisesti eteenpäin. Tarinassa kerrotaan mitä tapahtui ennen kuin perheen lastenhoitaja Louse murhaa perheen pienet lapset. Tarina on jännitteinen koko ajan ja pidin todella paljon lukukokemuksestani. Kehtolaulun shokkialoituksen jälkeen lopetus tuntui jättävän lukijan kuin tyhjän päälle. Jatkon lukija voi kuvitella aivan itse, mutta itse olisin halunnut tietää miten kaikille lopulta kävi. Kirja on nopeasti luettava ja vähäeleinen, mutta se ei ole mikään kevyt lukukokemus. Se jättää ajatuksia juoksemaan pääkopassa vielä pitkänkin aikaa.
Arvosana: 🌸🌸🌸🌸
Lukuhaasteista: Kirjankansibingo - Nainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti