keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Loppukatsaus vuoteen 2019

Edellinen vuosikymmen on nyt takanapäin, joten on hyvä vielä ottaa viimeiset silmäykset vuoteen 2019. Vuosi 2019 ei ollut lukemisen suhteen kaikista paras. Tai miten asian tietenkin haluaa ottaa, sillä luin enemmän mangoja kuin moneen vuoteen. Mutta niiden "oikeiden" kirjojen kanssa kävi vähän kehnommin. Onnistuin lukemaan vuoden aikana vaivaiset kuusi kirjaa. Se on todella paljon vähemmän kuin vuotta aiemmin, jolloin luin yli 20 kirjaa. Vuonna 2019 ehti kuietnkin tapahtua yhtä ja toista, joka on vaikuttanut sekä lukuintooni että aikaan, mikä olisi käytettävänä lukemiseen. Muutin nimittäin helmikuussa omilleni ja kesällä kämppääni kanssani muutti aivan ihana karvapallo Peku. Lisäksi aloin liikkumaan enemmän: ryhdyttiin työkaverin kanssa käymään ryhmäliikuntatunneilla ja itsekseni aloin käymään taas lenkillä. Varsinkin koiran tullessa talouteen aika on ollut iltaisin kortilla, kun pentua pitää huomioida ja liikkumassa pitäisi ehtiä käydä. Mutta onnistuin kuitenkin lukemaan edes ne kuusi kirjaa! Verrattuna moneen vuoteen joina en ole lukenut yhtään ainutta kirjaa, niin kuusi kirjaa on oikein positiivinen juttu.

Vuoden 2019 luetut kirjat

Lukuhaasteet jäivät myös oletetusti tyngiksi. Monen haasten aloitin, mutta mitään en oikeastaan suorittanut kunnolla loppuun. Lukumaratooneihin en tainnut osallistua ollenkaan. Tiputtauduin pois sekä Helmet-lukuhaasteesta, että Metro-lukuhaasteesta, kun en saanut kirjoja luettua. Kirjan kansi-bingossa taas sain rastitettua vain kaksi ruutua. Nyt 3.1. päättyvä YA-lukuhaasteeseen olen taas saanut luettua niin ikään kaksi kirjaa ja tuskin luen siihen enempää. Ei siis bingoa xD.

Entäs vuosi 2020? No, ajattelin osallistua tavalliseen tapaan Helmet-lukuhaasteeseen ja pidän sen stressittömänä haasteena. Jos saan kirjoja luettua siihen niin hyvä. Lisäksi olen vielä mukana Niina T:n Scifi-lukuhaasteessa. Tulevien haasteiden kohdalla katson siten tilannetta. Tänä vuonna alan myös merkitsemään myös lukemani manga-pokkarit Goodreadsiin, minne en ole niitä aiemmin merkinnyt. Mutta vuoteen 2020 lähden kyllä hyvillä mielin. Odotan innolla millaisia uusia tarinoita löydänkään tänä vuonna. Toivotankin tämän kaiken marinan jälkeen kaikille oikein hyvää alkanutta uutta vuotta 2020! :D



1 kommentti:

  1. Online gambling: Which casinos accept and which ones accept and accept
    What 동두천 출장안마 does online gambling mean 김천 출장안마 when it comes to 출장안마 gambling? Read more on the best casinos accepting and accepting 과천 출장샵 American players and how 남양주 출장마사지 to identify

    VastaaPoista