perjantai 1. syyskuuta 2017

Elokuun luetut ja syyskuun pläänit

Tuntuu siltä, että aloitan jokaisen kuukauden luetut -postauksen samalla tavalla, eli ihmettelemällä kuinka taas yksi kuukausi on vierähtänyt nopeasti ohi. Niin on kuitenkin helppo aloittaa kirjoittaminen, mutta jos tällä kertaa kuitenkin hyppäisin vain suoraan asiaan. Elokuu oli enemmän tai vähemmän hyvin toimelias kuukausi, sillä kesätyöt loppuivat, koulu alkoi, lukumaratoni tuli ja meni, ja nyt meikäläisen täytyykin valmistautua kolmen ja puolen kuukauden harjoittelujaksoon aivan toisella paikkakunnalla. Harjoittelu tuottaakin yhden ison murhekryynin, sillä tuona aikana on aivan ylipaljon tekemistä kaikkine tehtävineen ja tavoitteden laatimisineen. Vaikka tehtävät ja mahdollinen ajanpuute stressaakin, niin olen kuitenkin innoissani harjoittelusta. Pääsen toiseen sairaanhoitopiiriin harjoittelemaan ja oppimaan uutta, ja saan muutenkin tästä uuden elämyksen. Yritän säästää itselleni aikaa myös lukemiselle ja kirjoittamiselle, mutta teen sitä sitten sen mukaan mikä parhaalta tuntuu.


Heinäkuun postauksessa uumoilin, etten saa varmaan luettua kuin yhden kirjan elokuun aikana. Ihme kuitenkin tapahtui, sillä luin kuluneen kuukauden aikana kolme kirjaa! Tästä saan yksinomaan kiittää MarikaOksan luotsaamaa lukumaratonia, sillä se inspiroi lukemaan enemmän 24 tunnin aikana. Nyt kuitenkin huomaa, että maratonin jälkeen lukeminen ei aivan heti maistunut, sillä aloittamani Caraval on lojunut yöpöydällä koskemattomana siitä asti. Nyt alkaisi kuitenkin taas olla energiaa ja virtaa lukea, mutta saa vaan nähdä miten käy, kun kokeisiin pitäisi lukea. Heh hee, kivaa...

Elokuun luetut:

Patrick Ness: Hirviön kutsu
Tämän luin ollessani Saariselällä lomalla. Todella pysäyttävä ja puhutteleva teos, jonka löysin vasta nyt. Kiitoksia kirjastojen Suosittele kirjaa-taulut, että olette olemassa!

Jay Asher: Kolmetoista syytä
Valitsin kirjan lukumaratonille ja sain sen luettuakin kokonaisuudessaan maratonin aikana. Tarina on puhutteleva, mutta ei kuitenkaan tehnyt sen kummempaa vaikutusta. Tästä tulee olemaan mukava kirjoittaa arviota.

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Väkiveriset, #1)
Kuten edellinenkin, niin tämäkin kirja päätyi lukupinoon maratonin aikana. Mukavaa ja helppoa luettavaa. Odotin kirjalta paljon, jonka takia tarina ehkä ei vetänyt niin hyvin mukaansa. Hyvistä puolistaan huolimatta.


Luetuista kirjoista on tulossa arviot jossain kohtaa, jahka saan kirittyä jonoa lyhyemmäksi. Syyskuusta en oikein osaa sanoa lukemisen suhteen mitään, koska koko loppuvuodelle tuntuu olevan tarpeeksi liikkuvia osia. Superlukumaratonille aion osallistua, mutta niiden välissä voi olla hyvinkin hiljaista. En myöskään halua asettaa itselleni tavoitteita, jotka voisivat lisätä stressin määrää. Olen kerran sen verran jäärä, että haluan aina pysyä sanojeni takana ja päästä tavoitteeseen. Teenkin siis niin kuin viime kuussakin, eli aion lukea ainakin yhden kirjan kuukauden aikana. Se tuntuu optiselta ja realistiselta tavoitteelta, ja ainahan on parempi jos tavoite tulee sitten ylitettyä. Jotenkin on myös paljon helpompi tarttua kirjaan, kun siihen ei sisälly mitään pakkoa. Tällaisissa merkeissä minä jatkan vuotta eteenpäin. Kommentoikaa ihmeessä omaa elokuutanne, mutta palataan viimeistään seuraavassa postauksessa.

6 kommenttia:

  1. Lukusuunnitelmasi kuulostavat hyvältä. Tsemppiä koulunkäyntiin ja kokeisiin :)

    VastaaPoista
  2. Hirviön kutsu löysin itsekin vasta hiljattain ja ai että se upea teos<3 Suomennettaisiinpa Nessiltä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun joku muukin on löytänyt tiensä kirjan pariin vasta hiljattain. Olin oikeastaan tosi yllättynyt kuinka hyvä kirja oli. Ness on kyllä upea kirjailija. Toivoisin itsekin häneltä lisää tuotantoa suomeksi <3

      Poista
  3. Hirviön kutsun ja Kolmetoista syytä haluaisin kovasti lukea :) Hyviä suunnitelmia, ei lukemisesta kannata liikoja stressata. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä. Varsinkin Hirviön kutsuun kannattaa tutustua, ei vaadi lukijaltaan edes paljoa aikaa, sillä on sen verran ohut opus ja nopeasti luettava ;).

      Poista