Maria Turtschaninoff: Anaché

"Akkadien valtakunta sijaitsee Lavorasta länteen ja luoteeseen ja Urundiasta pohjoiseen. Akkadit ovat paimentolaisia, ja heidät on muovannut kansaksi maa, jossa he elävät: aavat lakeudet, pitkä karhea ruoho ja ääretön sininen taivas. Heidän maataan kansoittavat gerrit, hevoset ja lampaat, tarinat ja henkiolennot. Kerran akkadien keskuuteen syntyy tyttö, jonka kohtalo muuttaa kaiken, mitä he ovat itsestään tienneet. Tytön nimi on Anaché.

Luontoa herkästi aistiva Anaché kasvaa miesten hallitsemassa maassa. Heor-veli opettaa hänet kuitenkin salaa metsästämään ja ratsastamaan. Ja kun henget kertovat pyhän miehen, angakokin, kautta Anachellé hänen tulevaisuutensa, ennustus on aivan toisenlainen kuin muiden samanikäisten tyttöjen."

___________________________________________________________________


Anaché tuli luettua ensimmäisen kerran joskus... en rehellisesti sanottuna ole varma, koska tämä tuli luettua ekan kerran. Sen verran aikaa siitä kuitenkin on, etten muistanut suurinta osaa kirjan tapahtumista. Mutta kirja oli aivan yhtä upean hätkähdyttävä lukea kuin ensimmäiselläkin lukukerralla. Muistan, kuinka ensimmäisellä kerralla Anachéa oli melko hämmentävää lukea, sillä jouduin välillä pitkään miettimään, että miksi kirjan sivuilla luki niin kuin luki. Toisella lukukerralla ymmärsin paljon enemmän mitä Maria Turtschaninoff oli kirjoituksillaan hakenut, eikä lukeminen ollut yhtä haastavaa.

Itse asiassa Turtschaninoff on erittäin taitava kirjailija, sillä hänen tekstinsä on paljon kuvailevaa eikä kaikkea selitetä aivan suoraan ja ykskantaan. Hän ammentaa tarinaansa syvemmältä kansanperinteestä ja mytologiasta laajassa mielessä. Teoksen maailma tuntuu olevan todellista totta. Henkimaailman ilmiöt nivoutuvat luonnolliseksi osaksi tarinan ihmisten elämää ja todellisuutta, jotka ovat tärkeä osa maailman tasapainossa. Kirjailijan mielikuvitus on ehtymätön ja mielettömän rikas. Onkin harmi, että kirja on luokiteltu ya-kirjaksi, jonka takia Anaché kärsiikin suunnatonta vääryyttä luokittelusta nuorten aikuisten fantasiaromaaniksi. Fantasia on Turtschaninoffin teoksessa kaikkea muuta kuin perinteistä taikasauvamagiaa, ulottuvuuksia rikkovia elementtivoimia tai velhonkaapujen hulmuntaa. Anagokit, henget ja henkivaellukset tuntuvat uniikilta ja erilaiselta fantasiapiirteiltä, jotka nivoutuvat kuitenkin akkadien arkiseen elämään eivätkä ole vain osa yhden ihmisen elämää.

"Hän tunsi heti henkien läsnäolon. Ilma ja maa olivat niitä täynnä, ne olivat uteliaita, ne olivat lähellä. Hän hengitti yhä syvään ja rauhallisesti. Pa ja oli paikalla ja suostutteli hänen henkens erkanemaan ruumiista ja otti sen mukaansa."

Anaché sijoittuu maailmaan, jossa elämä on hyvin yksinkertaista. Arkipäivät koostuvat metsästämisestä, marjojen ja munien keräämisestä, lampaiden hoitamisesta ja muista normaaleista arkielämän askareista. Aseita, pyörää eikä edes kirjoitustaitoa tunneta. Kirjan tarina etenee aluksi melko tavanomaista rataa seuraten Anachén perheen elämää ja Anachéa itseään. Anachékaan ei aluksi vaikuta kovin erikoiselta hahmolta, sillä hän on nuori tyttö, joka on hieman erilainen ja kamppailee maailman normeja vastaan, mutta lopulta ansaitsee kaikkien luottamuksen. Anachén suurin pelko onkin avioituminen ja se, että hän joutuu eroon rakkaasta veljestään Heorista.

Tässä vaiheessa tarina oli jo upea ja kirjailijan kirjoitustyyli nappasi mukaansa. Kirja ei kuitenkaan ollut vielä täysin vakuuttanut minua. Mutta sitten yhtäkkiä, jossakin kirjan puolessa välissä, tarina vetää täysin maton jalkojen alta ja kaikki muuttuu oikein kerta rysäyksellä! En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, jonka jokin juonenkäänne on osannut vedota näin tunteisiin ja tehnyt näin suuren vaikutuksen. Käännettä ei pystynyt ennakoimaan mitenkään ja tarina tuudittaakin lukijan siihen uskoon, ettei mitään näin suurta voi tapahtua. Kaikesta parasta onkin se, että Anaché on niin hyvä hahmo, että jännitin, pelkäsin, nauroin, iloitsin ja taistelin hänen kanssaan. Välillä tunsin itseni olevan  itse Anaché, niin hyvin tarina ja sen päähahmo vetivät mukaansa.

"Tuiskuavassa lumessa hän erotti vapaina ja valtoimenaan liehuvat mustat hiussuortuvat. Yllään hän aavisti jumalattaren mustat suilmät ja vihan vääristämän suun."

Kirjassa käsitellään myös sen loppupuolella asioita, joita ei nykyäänkään kirjallisuudessa kovin paljon käsitellä. Varsinkaan fantasiakirjallisuudessa. Turtschaninnoff on osannut sisällyttää nämä asiat hyvin osaksi tarinaa, eivätkä ne tunnu pakotetuilta ja irtonaisilta osasilta joidenka tarkoitus on säilyttää lukijan mielenkiinto. Haluaisin sanoa niin paljon Anachésta, sillä sa ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi. Mutta jos syventyisin tarinaan enemmän niin se rikkoisi kirjan taian. Anaché on parhaimmillaan silloin, kun sen lukee rikkumattomana ja tietämättömänä. Suosittelenkin, että jokainen kokisi itse Anachén maailman. Tätä kirjaa on helppo suositella jokaiselle. Se vaatii tyylinsä takia hieman lukijan panostusta lukemiseen, mutta kun olet päässyt kirjan loppuun voin vannoa, että kirja mykistää sinut. Niin lumoava tämä kirja on.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸🌸

Merkitsen tällä Helmet-lukuhaasteesta kohdan 35. Kirjan nimessä on erisnimi ja Adventures in Down Under and Beyond-haasteesta kohdan 49. Kirja, jonka henkilöt kohtaavat vaikeita luonnon olosuhteita. Tämä kirja oli myös osa Uudelleen luettua-lukuhaastetta.