Kirjahila

Poika: murha seitsemännellä luokalla
Hän sanoi nimekseen Aleia
Kauhun ja kauneuden valtakunta
Labyrintti
Itke minulle taivas
Pahispomo ja kissat
Kuninkaiden koitos
Prinsessa Sakura 1
Naondel
Hobitti eli sinne ja takaisin

keskiviikko 30. elokuuta 2017

P.C.& Kristin Cast: Piinattu (Yön talo, #4)



Ystävät ovat kääntäneet selkänsä Zoey Redbirdille, koska tämä on salannut heiltä asioita ja sählännyt poikien kanssa. Kaiken takana on pahantahtoinen voima, joka käyttää nuoria vampyyritulokkaita hyväkseen kuin tahdottomia marionetteja. Pimeys tuntuu sikiävän linnunhahmoisia paholaisia. Zoey tuntee itsensä avuttomammaksi kuin koskaan. Mutta Jumalatar Nyksin valittuna hänen täytyy nousta kohtaamaan vastustajansa. Näyt ovat kertoneet tulevaisuudesta täynnä tuhoa, sotaa ja kuolemaa, ja Zoey on ainoa, joka voi estää näkyjen toteutumisen.
______________________________________________________________


Jokin P.C ja Kristin Castin kirjasarjassa jaksaa kiehtoa, kun jaksoin edetä seuraavaan osaan Valitun tuoman pettymyksen jälkeen. En kuitenkaan kauhean innoissani lähtenyt lukemaan Piinattua, sillä pelkäsin sen olevan yhtä tönkkö kuin edeltäjänsäkin. Tällä kertaa en kuitenkaan joutunut pettymään, sillä Piinattu oli itseasiassa ihan hyvä kirja. Tarina tuntuu etenevän johonkin suuntaan vihdoin ja viimein ja kirja olikin melko vauhdikasta luettavaa. Kirjassa tapahtuu koko ajan jotain ja juoni muuttuu erittäin tapahtumarikaaksi verrattuna vaikka aiempiin osiin. Kirja kertoo paljon uusia ja mielenkiintoisia seikkoja sekä taustoja, jotka elävöittävät tarinan kulkua ja syventävät hieman sarjan maailmaa. Kirjan lopetus oli myös yllättävä ja mukavan tuore tuulahdus sarjaan, sillä kolmen osan jälkeen sarja alkoi pikku hiljaa maistumaan puulta.

Zoeykaan ei ole tässä osassa aivan järjetön tytön heitukka, vaan tuntuu kehittyvän paremmaksi hahmoksi tarinan aikana. Hän oppii myös monia asioita tarinan aikana, kuten kuuntelemaan muita sekä ottamaan vastuun teoistaan. Yön talo -sarjassa minua viehättää kirjojen helppolukuisuus sekä suhteellinen yksinkertaisuus. Piinatun sai luettua läpi nopeasti, eikä kirjoittajien kirjoittamistyylissäkään ole mitään vikaa. Kirja oli mukavan kevyttä luettavaa ja välillä on mukavan palata tällaisten "yksinkertaisten" tarinoiden pariin. Okei, vaadin kirjoiltani nykyään enemmän kuin viisi vuotta sitten ja monikerroksiset tarinat kutkuttavat makunystyröitäni enemmän, kuin suoraviivaiset teini-ikäisille suunnatut kirjat. Tämän tyyppisillä kirjoilla on kuitenkin aina paikka lukupöydälläni, sillä ne piristävät mieltä raskaiden kirjojen jälkeen.

Piinattu on kaikessa yksinkertaisuudessaan mukavan piristys sarjaan sekä oikein viihdyttävä teos. Kirja nosti sarjan tarinan seuraavalle tasolle ja tulevat tapahtumat voivat ollakin erittäin mielenkiintoisia. Jos kaipaa helppoa ja kevyttä lukemista, niin Yön talon kirjoihin kannattaa tarttua. Juonen yksikertaisuuskaan ei haittaa, jos tarinan mukaan uskaltaa heittäytyä. Odotan jo miten seuraava osa tulee täydentämään tarinaa ja pitääkö sarja rakentamansa maailman ja juonen kasassa loppuun asti.

Arvosana: 🌸🌸🌸

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Yhteenveto: elokuun lukumaratoni


Moikka taas! Niin vain meni elokuun lukumaratoni nopeasti ohi ja itselle ainakin jäi hyvät fiilikset ensimmäisestä lukumaratonistani. Sain tosi hyvin luettua ja olen tosi tyytyväinen itseeni, että sain näinkin paljon aikaiseksi. Olen nimittäin pitänyt itseäni aina hitaana lukijana. Lähtökohdat olivat muutenkin hyvät maratonin alussa, sillä olin todella innoissani siitä, ja lukujumin takia oli lukuintokin huipussaan. Sain maratonin aikana luettua kokonaan Jay Asherin Kolmetoista syytä sekä Sini Helmisen Kaarnan kätkössä. Lisäksi sain aloitettua Stephanie Garberin Caravalin. Yhteensä luin maratonin aikan siis 502 sivua!! Wohoo! Olen enemmänkin kuin tyytyväinen, sillä onnistuin pysymään suunnitelmassani ja sain kasaan kohtuullisen paljon sivuja.

Aloitin lukemisen tosiaan klo 20.26 perjantaina ja lopetin lauantaina 20.24. Perjantain sain luettua Kolmetoista syytä vähän yli puoleen väliin asti ja päätin sen lauantain noin puoliltapäivin. Kaarnan kätkössä sain luettua kuuteen tuntiin, jonka jälkeen pidin tauon. Tauko venyikin hieman, joten sain luettua Caravalia vain 30 sivua. Päätin kuitenkin hyödyntää jokaisen minuutin maratonista, niin sen takia aika meni näin tiukille. Mutta hei, tavoite tuli täyteen! Sen verran tiivistahtinen maratoni kuitenkin oli, että aion seuraavan maratonin ottaa vähän rennommin. Luetuista kirjoista teen erilliset postaukset jahka ehdin ja saan postausjonoa purettua. Mutta maratoni meni todella hyvin ja siihen oli mukava osallistua, kun muut osallistujat kannustivat. Odotan jo innolla seuraavaa maratonia, joka onkin jo ensi kuussa.

Maratonilla luetut:

Jay Asher: Kolmetoista syytä (s. 252)
Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (s. 220)
Stephanie Garber: Caraval (s. 30)

Yhteensä: 502 sivua!!

perjantai 18. elokuuta 2017

Elokuun lukumaraton


Lukujumi jäi onneksi odotettua lyhyemmäksi ja olenkin oikein yllättynyt miten nopeasti pääsin taas lukemisen makuun. Hellitys tulikin hyvään saumaan, sillä osallistun blogistanian kesän 2017 kolmanteen lukumaratonpäivään, joka on lauantaina 19.8. Tällä kertaa maratonia luotsaa Oksan hyllyltä -blogin Marika Oksa. Kahteen edelliseen maratoniin en valitettavasti osallistunut lukujumin ja muiden kiireiden takia. Nyt sain kuitenkin raivattua tilaa kalenteriin, joten tämä tulee olemaan mun ensimmäinen lukumaratoni koskaan. Aloitusaika on perjantaina 18.8 klo 20.26 ja aloitankin Jay Asherin Kolmetoista syytä -kirjalla. Tarkoituksena olisi lukea vielä Kaarnan kätköissä sekä aloitella Caravalia. Katsotaan kuinka hyvin pysyn aikataulussa :).

maanantai 14. elokuuta 2017

Siri Pettersen: Mätä (Korpinkehät, #2)

28374392

Kuvittele joutuvasi pakenemaan aivan oudossa maailmassa.

Ilman identiteettiä. Ilman perhettä. Ilman rahaa.
Seuranasi vain synkkä, vahvistuva tieto siitä, kuka olet.

Hirka on joutunut kuolevaan maailmaan, kamppailuun saalistajiensa ja kuolleena syntyneiden kanssa. Maailmaan, jossa hän antaisi mitä vain nähdäkseen jälleen ystävänsä Rimen. Mutta eloonjäämisestä taisteleminen ei ole mitään sen rinnalla, mitä tapahtuu, kun Hirka ymmärtää kuka hän todellisuudessa on.

Tuhannen vuoden ajan mädän lähde on tahtonut päästä vapauteen. Sen vapauden vain Hirka pystyy tarjoamaan.

_______________________________________________________________

Odotin Korpinkehät-sarjan toisen osan lukemista todella paljon, sillä ensimmäinen osa oli aivan loistava. Mätä tosin ei yllä aivan edeltäjänsä tasolle. Hirka on nyt joutunut lähtemään Rimen luota ja Yminmaasta toiseen maailmaan, omiensa luo. Omaksi yllätykseksini tämä toinen maailma osoittautuikin meidän, ihmisten maailmaksi. En ensin tiennyt miten suhtautua tähän muutokseen, sillä ensimmäisen osan paras asia oli juuri Siri Pettersenin luoma maailma. Pelkäsinkin, että osittainen siirtyminen nykymaailmaan latistaisi tarinan hohtoa. Ja sitähän se hieman tekikin, sillä omaperäisen ja ihmeellisen Yminmaan jälkeen Englanti tuntuu perinteiseltä ja jopa tylsältä miljööltä. Kun alkupettymyksestä selviää ja tarina pääsee vauhtiin, kerronta imee kuitenkin jälleen kerran mukaansa. Tässä auttaa se, että Pettersenillä on loistavat kirjoitustaidot, joiden ansioista lukeminen ei muuttunut tylsäksi. Hän ei myöskään kirjoita ihmiskunnasta eikä meidän maailmastamme tavalliseen tapaan. Rivien välistä voi myös hyvin lukea kirjailijan kannanottoa ihmisten toimintaa maapalloa kohtaan ja kuinka me hitaasti tapamme oman maailmamme. 


”Perilliset? Ei enää ole mitään perillisiä. Kukaan ei enää tule perimään tuolia. Ei koskaan. Yksitoista valtakuntaa tulevat valitsemaan omat edustajansa, ja tämä sukujen Neuvosto tulee kuolemaan. Olen viimeinen perillinen, jonka maailma tulee näkemään."


Minua kuitenkin jäi edelleen harmittamaan miljöön vaihtuminen osittain Yorkiin, sillä "uusi" maailma on liian tuttu lukijalle, eikä Pettersenin paikallistuntemus pääse todellisuuden maailmassa lainkaan samalle tasolle kuin fantasiamaailmassa. Hyppely Euroopan kaupungista toiseen on ajoittain häiritsevää ja itselläni oli ainakin välillä vaikeuksia pysyä kärryillä hahmojen sen hetkisestä olinpaikasta. Toivonkin, että kolmas kirja esittelee vielä kolmannen, tällä kertaa kirjailijan mielikuvitukseen pohjautuvan maailman. Eikä mitään tavallisia Yorkin katuja.

Itse Mädän tarina on yhtä synkkä ja ahdistavan piinaava kuin Odininlapsenkin. Kirjaa lukiessa oikein tunsin kuinka ahdistunut ja yksinäinen Hirka on, ja kuinka paljon tämä joutuu kamppailemaan uudessa elinympäristössä, jossa ei tunne ketään ja jossa tavat ovat outoja. Kuolemanpelko ja kostonhimo ovatkin aina läsnä molempien henkilöhahmojen elämässä. Iloisia tai onnellisia hetkiä ei juuri tässäkään kirjassa ole. Paikoin olisinkin kaivannut jotain kevyempää tai jotain piristävämpää hetkeä tasapainottamaan tarinan synkkyyttä. Vaikka Pettersen tuokin tarinaan mukaan lisää sivuhahmoja on tarinan pääpaino silti Hirkassa ja Rimessä. Oman paikan löytäminen ja vierauden tunne ohjaa molempia henkilöhahmoja eteenpäin. Ilahduttavaa oli kuitenkin nähdä, etteivät henkilöhahmot anna koskaan periksi vaan jatkavat päättäväisesti eteenpäin kompastelusta ja vastustelusta huolimatta. Hirkan hahmo kehittyykin toisen osan aikana monta astetta, sillä tämä tajuaa uusia asioita itsestään sekä oppii uusia taitoja.


"Täällä ei poltettu ihmisiä. Heidät vain haudattiin ja jätettiin mätänemään. Se ei ollut oikein. Vain murhaajat tekivät sellaista. Täällä se ei vaivannut ketään. 
Hirka oli kysynyt, eikö täällä koskaan syötetty kuolleita korpeille, mutta sekin oli yksi monista asioista, joita hän ei enää kysyisi."


Mätä antaa moniin Odininlapsen jättämiin kysymyksiin kuitenkin vastauksia, ja varsinkin maailmassa vallitsevaa magiakäsitettä päästään avaamaan vähän enemmän. Joihinkin asioihin jätettiin vielä kuitenkin vastaamatta ja kysymyksiä riittää vielä kolmanteenkin osaan asti. Kirjan käänteet ovat ensimmäisen osan tapaan kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavia. Erityistä kiitosta tulee antaa myös siitä, miten fantasialle perinteiset hyvyyden ja pahuuden elementit on onnistuttu kietomaan toisiinsa samoissa henkilöhahmoissa: kaikilla on motiivinsa, kukaan tekee harvoin tyhjän päiten mitään, moni haluaa valtaa, mutta kukaan ei ole täysin tuhovimmainen tai päämäärättömän mustavalkoinen. Tämä tekee varsinkin Rimen hahmosta kiinnostavan. 

Vaikka Mätä nyt ei ollutkaan yhtä hätkähdyttävä lukukokemus kuin Odininlapsi, oli se silti kaiken ajan arvoinen. Se sisältää monia väliosan kauneusvirheitä, ja kirja on erittäin tapahtumarikas. Olemattomista hengähdystauoista huolimatta kirja on kutkuttava, eikä sitä tohdi laskea käsistään ennen viimeistä sivua. Saa nähdä mitä Pettersen on keksinyt kolmannessa osassa lukijoiden viihdykkeeksi. 


Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kesä- ja heinäkuun luetut sekä "NYT jumittaa!!"

Heinäkuu meni aivan lentäen ohi ja kesäkin on kohta ohitse. Heinäkuu oli myös blogin kirjoittamisen ja lukemisen puolesta melko hiljainen kuukausi. Sain luettua yhden ainoan kirjan, eikä nytkään ole oikein lukuintoa ollut. Lukujumi on selvästi tehnyt tuloaan, sillä kirjojen lukeminen ei ole järin maistunut. Aika on kulunut töissä, ulkoillen sään salliessa sekä animea katsoen. Mangaa tosin olen pitkästä aikaa kunnostautunut lukemaan ja tilasinki pari uutta pokkaria luettavaksi. Olen tosin odottanutkin koska se lukujumi taas tulee, sillä vuoden kuusi ensimmäistä kuukautta menivät niin kivuttomasti kirjojen kanssa. Yllätys tämä ei siis ole, mutta harmittaa silti hieman, sillä pöydälläni odottaa kasa mielenkiintoisia kirjoja. En kerran halua alkaa lukemaan mitään väen vängällä jos lukuintoa ei ole. Toivottavasti tämä helpottaa piakkoin ja pääsen taas kirjojen makuun.



Vaikka heinäkuulla luinkin vähän, niin kesäkuu oli kuitenkin paljon antoisampi. Unohdin kokonaan tehdä heinäkuun alussa postauksen luetuista kirjoista, mutta onneksi saan ympättyä ne tähän postaukseen. Ei jää tämäkään pelkäksi tyngäksi. Kesä- ja heinäkuussa luin kuitenkin seuraavat kirjat:

Kesäkuussa:
Siri Pettersen: Mätä (Korpinkehät, #2)
P.C.Cast & Kristin Cast: Piinattu (Yön talo, #4)
Han Kang: Vegetaristi
Anne Frank: Anne Frank
Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Heinäkuussa:
Joanne Harris: Riimut


Kuiten näette olen myös hyvin paljon jäljessä kirja-arvostelujen kanssa, sillä olen ainoastaan tehnyt Minä, Simon, Homo Sapiensista postauksen. Näistä kaikista on kuitenkin tulossa postaus jossain vaiheessa. Elokuulle en aseta mitään tavoitetta kirjojen lukemisessa, sillä koulu kuitenkin alkaa jo kahden viikon päästä ja kolme ensimmäistä viikkoa onkin yhtä häipäkkää ennen kolmen kuukauden harjoittelua. Haluaisin kuitenkin lukea elokuun aikana edes yhden kirjan, joten jos ehdin ja intoa löytyy niin aion ainakin sen yhden kirjan lukea tässä kuussa. Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Toivokaamme, että kesäisempää säätä vielä tulee ettei kesä jää näin kosteaksi. Toivon myös teille muille parempaa lukuintoa kuin itselläni nyt on. Tapaamisiin seuraavaan kertaan! ;)