Stephanie Garber: Valenda (Caraval, #2)

Tervetuloa takaisin Caravalin pelimaailmaan!

Stephanie Garberin rajaton mielikuvitus avaa jälleen portit maagiseen peliin, jota Caravalin jatko-osassa pelataan keisarikunnan pääkaupungin kaduilla ja palatseissa.

Donatella Dragna sai pelastettua sisarensa Scarlettin järjestetyltä avioliitolta, ja siskokset pääsivät hirviömäistä isäänsä pakoon. Tellan harteita painaa kuitenkin raskas taakka. Caravalissa saamaansa apua vastaan hän on luvannut salaperäiselle rikolliselle paljastaa Caraval-pelin johtajan Legendin oikean nimen – jota kukaan ei tiedä.

Tella heittäytyy uuden Caravalin pyörteisiin pääkaupunki Valendan hämyisissä kortteleissa ja komeissa tanssisaleissa. Tällä kertaa pelissä on sekä hänen oma henkensä että pelin – ja koko keisarikunnan – tulevaisuus.

 Caraval-sarjan ensimmäinen osa ei lämmittänyt aikanaan mieltäni niin paljon, että olisin heti innoissani tarttunut sarjan toiseen osaan, Valendaan. Mutta tällä kertaa yllätyinkin positiivisesti, sillä mielestäni Valenda on monessa suhteessa parempi kuin edeltäjänsä. Stephanie Garber on tälläkin kertaa luonut sateenkaaren väreissä tuikkivan tarinan, joka saa kuitenkin vielä tummempia sävyjä aikaiseksi kuin edeltäjänsä. Vaikka käytännössä Garber käyttää Valendassa hyvin samantyyppisiä kikkoja kuin ensimmäisessä osassa, niin silti tarina onnistuu olemaan uskollinen Caravalin hengelle olematta kuitenkaan täysin sama. Löytyy suhdedraamaa, värikkäitä asuja ja tietenkin koko komeuden tarkoitus on voittaa peli.

"Ilmassa väreili smaragdivaloa, aivan kuin siellä olisi kisaillut keijuja äidin ollessa poissa." s.9

Vanhojen juonikuvioiden lisäksi tarinaan saadaan mukaan myös uusia piirteitä ja mysteerisiä asioita. Mielenkiintoisin ja vaarallisin näistä ovat kuitenkin Kohtalot, sekä Tellan ja Scarlettin äidin katoaminen. Vaikka sarjan tarina oli jo Caravalissa synkähkö ja jännittävä, niin Valendassa kaikki synkkyys ja ahdistavuus nousevat vielä korkeamalle tasolle. Ja mitä pidemmälle tarina etenee sitä kamalammaksi ja vaarallisemmaksi tarina muuttuu. Tarina pitää sisällään myös muutamia yllättäviä juoneenkäänteitä sekä tietenkin romanttisia sydämen tykytyksiä. Ensimmäisessä osassa minua vaivasi Garberin ehkä liiallinen adjektiivien käyttö ja kerronnalliset ongelmat, sillä vaikka pidänkin värikkäästä ja eloisesta kirjoitustyylistä, niin Garber tuntui ampuvan hieman liian yli kuvaillessaan Caravalia ja sen maailmaa. Onneksi Valendassa Garber on päässyt yli liioittelusta ja tarinakin pysyy kasassa paljon paremmin lähtemättä haahuilemaan liikaa.

Ensimmäisessä osassa päähahmona toimi Scarlett, mutta Valendassa hänen sijastaan valokeilaan astuu tämän tomeran topakka pikkusisko Donatella tai vain Tella. Pidin Tellan hahmosta enemmän kuin Scarlettista, vaikkei Scarlettkaan ollut huono hahmo. Tella on hahmona aikaansaava, kipakka ja sanavalmis nuori neito, joka ottaa ennemmin riskejä kuin valitsee turvallisen tien. Tella ei ole hahmona myöskään kaikista puhtoisin, sillä tämä tykkää hullutella poikien kanssa eikä pelkää sanoa takaisin edes Kohtalolle. Tellassa yhdistyy sekä jäänkova rohkeus kuin myös lapsenoaminen naiivius, jotka värittävät hahmoa mukavasti. Tellassa on sellaista jääräpäisyyttä ja kipakkuutta josta pidän naishahmoissa. Näitä piirteitä ei venytetä niin, että hahmo muuttuu ärsyttäväksi, vaan piirteet pysyvät hyvän maun rajoissa. Ainoa ongelma minulla oli Tellan ja Danten välisestä romantiikasta, sillä en ole varma pidinkö siitä vai en. Se tuntui vain sekaavan pakkaa ja tarinaa enemmän kuin auttavan sitä eteenpäin. Tellakin tuntui vain taantuvan Danten lähellä ja välillä alkoi olla puuduttavaa lukea Tellan haikailuja pahan pojan perään. Lopulta huomasinkin symppaavani enemmän tarinan pahispojua, Jacksiä. Jacks on ehkä tarinan ristiriitaisin hahmo mutta samalla surullisin. Välillä hän sai minut inhoamaan itseään ja taas välillä olisin halunnut lohduttaa tätä. Kaikessa ristiriitaisuudessaan Jacksistä kehkeytyy tarinan mielenkiintoisin hahmon ja toivonkin, että hän saa seuraavassa osassa enemmän aikaa.

"Sisaresi ei voittanut ratkomalla helppoja arvoituksia. Hän voitti niiden uhrausten ansiosta, joita oli valmis tekemään arvoitusten eteen ja löytääkseen sinut." s.203

Kun aloin lukea Valendaa niin mietin, että onko tämä todella se tarvittu ja kaivattu jatko-osa Caravalille? Ei ehkä, mutta erittäin viihdyttävä ja miellyttävä se on. Valendan tarina liikkuu koko ajan eteenpäin tarjoten joka hetki jotain mikä pitää lukijan mielenkiinnon otteessaan. Se ei kuitenkaan ole täydellinen. Kirjan loppuhuipennus oli mielestäni osittain ennalta-arvattava, Tella on välillä todella naiivi, eikä lujatahtoiseen kuningattareen ehditty tutustua tarpeeksi. Kokonaisuutena Valenda on kuitenkin jämäkkä ja mukaansa vetävä tarina suurella ripauksella taikaa ja magiaa, jota varjostaa hengen menettämisen pelko samalla, kun maailman tulevaisuus painaa niskassa. Sarjan viimeinen osa Finale on tämän vuoden puolella ilmestynyt suomeksi, joten tarinan loppua ei tarvitse odotella. Valenda onnistui saamaan minut innostumaan jälleen enemmän Caravalin tarinasta ja miten sen henkilhahmoille tapahtuu. Nyt kun peli on kerran ohi, niin panokset varmasti lisääntyvät jatkossa eikä traagisilta tapahtumilta vältytä.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista: YA-lukuhaaste - Julkaistu vuonna 2018

Stephanie Garber: Caraval (Caraval, #1)

" TERVETULOA, TERVETULOA CARAVALIIN! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan.
Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä."

Scarlett asuu pienellä saarella sisarensa Tellan kanssa. Scarlettin unelmana on päästä mukaan maagiseen Caraval-peliin, joka järjestetään vuosittain tyttöjen kotisaaristossa, mutta nyt hänellä on edessään julman isän järjestämä avioliitto.

Sitten sisarukset saavat yllättäen kutsun peliin. Caravalin saarella Tella kaapataan. Pian käy ilmi, että tällä kertaa koko pelin voittaa se, joka löytää Scarlettin sisaren.

Scarlett uppoaa pelin maagisen värikkääseen maailmaan, jossa unohtuu, että koko Caraval on näytelmä. Mikä on totta ja mikä ei? Ehtiikö Scarlett pelastaa sisarensa ennen kuin peli päättyy ja tämä katoaa lopullisesti?"
_______________________________________________________________________

En aivan ehtinyt viime vuonna mukaan suurimman aallon harjalle, kun Caraval julkaistiin. Jäin sen sijaan hieman jälkeen sen nostattamasta suosiosta, mutta en toisaalta katunutkaan kun luin kirjan vasta viime vuoden lopussa. Kirjaa alootellessa mua vaivas ekaksi aivan järkyttävä alkukankeus, enkä tuntunut pääseväni kirjan sisälle ollenkaan. Mua jopa hieman harmitti ettei kirja tuntunut vievän mukanaan lainkaan ja vielä Caraval-pelin alkaessakin  asiat tuntuivat junnaavan paikoillaan. Alkukankeudesta kuitenkin päästyäni kirja osoittautuikin ihan kelpo teokseksi, vaikken pitänyt siitä niin paljon kuin luulin.

"... pieni puistikko päättyi nuhjuiseen, hiljaa pulpahtelevan suihkulähteeseen, jonka ruskeassa vedessä, likaisen altaan pohjalla, lojui jokunen surkea kolikko ja lasinappi. Scarlett ei ollut koskaan nähnyt niin surullista toivomuslähdettä."

Caravalin maailman kuva on mietitty todella tarkasti ja Stephanie Garberilla on selvästi ollut tarkka visio minkä varaan rakentaa värikästä ja sirkusmaista tarinaa. Kirjassa on jotain taianomaista ja lähimmäksi vertauskohteeksi voisi sanoa Liisaa Ihmemaassa. Kaikki tuntuu olevan Caravalissa hieman vinksin vonksin ja vähän heikun keikun. Kirja saa lukijansa melko vainoharhaiseksi, sillä Caravalissa ei voi olla koskaan varma mistään. Varsinkaan, kun kirjassa muistuteaan tasaisen väliajoin Caravalin petollisuudesta. Lopulta kyseenalaistin omia ajatuksianikin kirjaa lukiessa. Tarina saa lukijan Scarletin tavoin miettimään tosissaan, että mikä on silmälumetta ja mikä todellisuutta. Kirjan tarinaa vetääkin eteenpäin sen vahva juoni. Juonessa oli ripaus mystisyyttä, romantiikkaa ja vähän enemmän taikuutta, niin hyvää kuin sitä pahaakin. Pidin myös todella paljon Garberin tyylistä kirjoittaa, sillä hänen tapansa käyttää värejä kuvaamaan tunteita saa kirjan vivahtamaan erilaiselta, joka näkyy varsinkin päähahmo Scarletissa. Mahtaakohan kirjoittaja olla synesteetikko?

"Taivas oli musta, kuu jossain muualla, kun Scarlett astui ensi askeleensa Caravaliin. Vain jokunen kapinallinen tähti piti vahtia ja tarkkaili häntä ja Juliania..."

Garber kuitenkin uhraa ehkä liian paljon aikaa kuvailemaan pikkutarkasti ympäristöä, hahmoja tai jokaisen Scarletin käyttämän puvun yksityiskohtaa. Toisaalta taas tämä luo juuri sen taianomaisen tunnelman kirjaan, kun pystyin kuvittelemaan tarkasti tarinan tapahtumia. Jäin kuitenkin kaipaamaan sitä, että kirjassa olisi tapahtunut enemmän. Loppua kohti kirja paranee huomattavasti, mutta loppuhuipennus sai tarinan lässähtämään pahemman kerran. Pidin Caravalista juuri sen yllättävien ja jännittävien juonenkäänteiden takia, mutta tarinan loppuun tykytetään ehkä hieman liian monta tapahtumaa kerralla ja se jää vähän turhan tiiviiksi. Jaaaa, enkä pitänyt siitä viimeisestä juonenkäänteestä, sillä se tuntui pyyhkäisevän kaikki tärkeät kirjan tapahtumat maton alle, jolloin Scarletin ponnistelut tuntuivat turhilat - vaikkeivat ne olleetkaan.

Siirrytään sitten puhumaan hieman kirjan hahmoista. Kirja on täynnä mielenkiintoisia hahmoja ja varsinkin kirjan pääpahis tuntui tosi hyvältä ja inhottavalta. Onkin vähän siis sääli, että näin hyvin kirjoitetut hahmot jäävät kuitenkin pahasti kirjan vahvan juonen alle. Enkä voi sanoa että pidin päähahmostakaan. Scarlet on vaan mulle liian naiivi ja nyhverö hahmo. Hänessä tapahtuu onneksi kuitenkin kehitystä kirjan lopussa, jolloin hän uskaltaa jo toimia ja hänestä löytyy sisäistä tulta. Muut hahmot jäivät taas melko tuntemattomiksi. Olisin halunnut oppia enemmän Donatellasta sekä Julianista, varsinkin ihanan tulisesta Julianista. Kirjan lopetus antaa kuitenkin toivoa jatkosta, joten saa nähdä saammeko lukea nuorten seikkailusta vielä tulevaisuudessakin.

"Caravalissa yksikin sekunti tuntui yltäkylläisemmältä kuin muualla, kuin hetki juuri ennen auringonlaskua, kun kaikki taivaan värit sulautuvat magiaksi."

Loppujen lopuksi Caraval ei ollut aivan sitä mitä siltä odotin. Älkää ymmärtäkö väärin, sillä se on hyvä kirja ja ymmärrän miksi porukka tykkää siitä niin paljon. Kirjan tarinassa on taikaa ja se sisältää paljon mielenkiintoisia paikkoja, hahmoja ja juonenkäänteitä. Mutta jotenkin kirja ei vienyt sydäntäni eikä imenyt mukaansa. Jäin kaipaamaan jotain, joka olisi saanut minut huokaisemaan ihastuksesta. Kuitenkin kirja on ollut melko suosittu ja sen elokuvaoikeudetkin on jo ostettu. Caravalin tarina saattaisikin ehkä upota paremmin elokuvana koska visuaalisesti siitä saisi varmasti todella näyttävän oikean elokuvan tekijän käsissä. Olisin niin toivonut, että olisin pitänyt kirjasta enemmän kuin lopuksi pidin, mutta välillä vain käy näin.

Arvosana: 🌸🌸🌸1/2

Syyskuun luetut ja lokakuun suunnitelmat

Heippa vaan kaikille. On vaikea uskoa, että sitä eletään jo lokakuuta. Tätä vuotta on enää jäljellä kolme kuukautta ja kohta joka paikassa valmistaudutaan joulun tuloon. Näin loppu vuodesta ainakin mä päädyn miettimään sitä kuinka nopeasti vuosi oikeasti on ohitse. Syyskuukin meni omalta osaltani tavalliseen tahtiin, eikä sen ihmeellisempiä tapahtunut. Koulussa teoria tunnit loppuivat omilta osin tältä vuodelta, joten loppu vuoden olenkin harjoittelussa. Harjoittelun ensimmäiset kaksi viikkoa olin kotipaikkakunnan keskussairaalassa, mutta loppu ajan olenkin melkein toisella puolen Suomea. Uudessa kämpässä olen nyt toista päivää ja taitaa edessäni ollakin pitkät kolme kuukautta. Asun nimittäin harjoittelupaikan soluasunnossa, joka on vähän kolkko. En kuitenkaan kolmen kuukauden tähden haluaisi alkaa rohnaamaan tänne kamoja aivan jumalattomasti. Kunhan tähän tottuu niin eiköhän kolme kuukautta meni ihan hyvin.

Syyskuussa luin ainoastaan kaksi kirjaa, mutta olen toisaalta saldoon tyytyväinen sillä luulin etten saa aikaiseksi lukea yhtään kirjaa. Lisäksi luin yhtä kirjaa eteenpäin ja olen aloittanut uutta.

Stephanie Garber: Caraval
Innostuin lukemaan Caravalin vihdoin ja viimein, kun kirja oli jo ehtinyt odottaa vuoroaan pöydällä hyvän tovin. Odotin kirjalta ehkä vähän enemmän, mutta en toisaalta kovin kuitenkaan joutunut pettymään.

Becca Fitzpatrick: Hiljaisuus
Langennut enkeli-sarja ei ollut jaksanut kiinnostaa hyvään toviin, mutta nyt otin jatko-osan vihdoin luettavaksi. Hiljaisuus oli monessa suhteessa parempi osa kuin edeltäjänsä, mutta ei kirja enää jaksanut herätellä nälkääni. Katsotaan mitä viimeinen osa tuo tullessaan.

Näiden lisäksi luin muutamia sivuja eteenpäin Sormuksen ritareita. Kirja on sen verran hidasta luettavaa, etten sitä kovin paljon jaksa kerralla lukea. Aloittamani kirja onkin Myrkyn oppitunnit, jota sain aloiteltua Superlukumaratonin aikana.

Lokakuussa olisi taas vuorossa yksi lukuhaaste, sillä pääti osallistua Niina T:n luotsaamaan Halloween-lukuhaasteeseen. Tavoitteni eivät tosin ole korkealla, sillä kunhan saan luettua edes yhden aihepiiriin sopivan kirjan niin olen tyytyväinen. En taaskaan aseta sen kummempia tavoitteita, sillä se on tuntunut tuottavan enemmän tulosta kuin tiukkojen tavoitteiden asettaminen. Haluaisin kuitenkin saada luettua Harry Potter ja viisasten kivi uudestaan, lukuhaasteeseen vedoten. Myös Elina Pitkäkankaan Kuura olisi lukulistalla. Annan kuitenkin tämän haasteen mennä paljolti omalla painollaan enkä sen kummin aio siitä paineita ottaa.

Hyvää alkanutta lokakuuta kaikille! :D

Yhteenveto: elokuun lukumaratoni

Moikka taas! Niin vain meni elokuun lukumaratoni nopeasti ohi ja itselle ainakin jäi hyvät fiilikset ensimmäisestä lukumaratonistani. Sain tosi hyvin luettua ja olen tosi tyytyväinen itseeni, että sain näinkin paljon aikaiseksi. Olen nimittäin pitänyt itseäni aina hitaana lukijana. Lähtökohdat olivat muutenkin hyvät maratonin alussa, sillä olin todella innoissani siitä, ja lukujumin takia oli lukuintokin huipussaan. Sain maratonin aikana luettua kokonaan Jay Asherin Kolmetoista syytä sekä Sini Helmisen Kaarnan kätkössä. Lisäksi sain aloitettua Stephanie Garberin Caravalin. Yhteensä luin maratonin aikan siis 502 sivua!! Wohoo! Olen enemmänkin kuin tyytyväinen, sillä onnistuin pysymään suunnitelmassani ja sain kasaan kohtuullisen paljon sivuja.

Aloitin lukemisen tosiaan klo 20.26 perjantaina ja lopetin lauantaina 20.24. Perjantain sain luettua Kolmetoista syytä vähän yli puoleen väliin asti ja päätin sen lauantain noin puoliltapäivin. Kaarnan kätkössä sain luettua kuuteen tuntiin, jonka jälkeen pidin tauon. Tauko venyikin hieman, joten sain luettua Caravalia vain 30 sivua. Päätin kuitenkin hyödyntää jokaisen minuutin maratonista, niin sen takia aika meni näin tiukille. Mutta hei, tavoite tuli täyteen! Sen verran tiivistahtinen maratoni kuitenkin oli, että aion seuraavan maratonin ottaa vähän rennommin. Luetuista kirjoista teen erilliset postaukset jahka ehdin ja saan postausjonoa purettua. Mutta maratoni meni todella hyvin ja siihen oli mukava osallistua, kun muut osallistujat kannustivat. Odotan jo innolla seuraavaa maratonia, joka onkin jo ensi kuussa.

Maratonilla luetut:

Jay Asher: Kolmetoista syytä (s. 252)
Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (s. 220)
Stephanie Garber: Caraval (s. 30)

Yhteensä: 502 sivua!!