" TERVETULOA, TERVETULOA CARAVALIIN! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan.
Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä."
Scarlett asuu pienellä saarella sisarensa Tellan kanssa. Scarlettin unelmana on päästä mukaan maagiseen Caraval-peliin, joka järjestetään vuosittain tyttöjen kotisaaristossa, mutta nyt hänellä on edessään julman isän järjestämä avioliitto.
Sitten sisarukset saavat yllättäen kutsun peliin. Caravalin saarella Tella kaapataan. Pian käy ilmi, että tällä kertaa koko pelin voittaa se, joka löytää Scarlettin sisaren.
Scarlett uppoaa pelin maagisen värikkääseen maailmaan, jossa unohtuu, että koko Caraval on näytelmä. Mikä on totta ja mikä ei? Ehtiikö Scarlett pelastaa sisarensa ennen kuin peli päättyy ja tämä katoaa lopullisesti?"
_______________________________________________________________________
En aivan ehtinyt viime vuonna mukaan suurimman aallon harjalle, kun Caraval julkaistiin. Jäin sen sijaan hieman jälkeen sen nostattamasta suosiosta, mutta en toisaalta katunutkaan kun luin kirjan vasta viime vuoden lopussa. Kirjaa alootellessa mua vaivas ekaksi aivan järkyttävä alkukankeus, enkä tuntunut pääseväni kirjan sisälle ollenkaan. Mua jopa hieman harmitti ettei kirja tuntunut vievän mukanaan lainkaan ja vielä Caraval-pelin alkaessakin asiat tuntuivat junnaavan paikoillaan. Alkukankeudesta kuitenkin päästyäni kirja osoittautuikin ihan kelpo teokseksi, vaikken pitänyt siitä niin paljon kuin luulin.
"... pieni puistikko päättyi nuhjuiseen, hiljaa pulpahtelevan suihkulähteeseen, jonka ruskeassa vedessä, likaisen altaan pohjalla, lojui jokunen surkea kolikko ja lasinappi. Scarlett ei ollut koskaan nähnyt niin surullista toivomuslähdettä."
Caravalin maailman kuva on mietitty todella tarkasti ja Stephanie Garberilla on selvästi ollut tarkka visio minkä varaan rakentaa värikästä ja sirkusmaista tarinaa. Kirjassa on jotain taianomaista ja lähimmäksi vertauskohteeksi voisi sanoa Liisaa Ihmemaassa. Kaikki tuntuu olevan Caravalissa hieman vinksin vonksin ja vähän heikun keikun. Kirja saa lukijansa melko vainoharhaiseksi, sillä Caravalissa ei voi olla koskaan varma mistään. Varsinkaan, kun kirjassa muistuteaan tasaisen väliajoin Caravalin petollisuudesta. Lopulta kyseenalaistin omia ajatuksianikin kirjaa lukiessa. Tarina saa lukijan Scarletin tavoin miettimään tosissaan, että mikä on silmälumetta ja mikä todellisuutta. Kirjan tarinaa vetääkin eteenpäin sen vahva juoni. Juonessa oli ripaus mystisyyttä, romantiikkaa ja vähän enemmän taikuutta, niin hyvää kuin sitä pahaakin. Pidin myös todella paljon Garberin tyylistä kirjoittaa, sillä hänen tapansa käyttää värejä kuvaamaan tunteita saa kirjan vivahtamaan erilaiselta, joka näkyy varsinkin päähahmo Scarletissa. Mahtaakohan kirjoittaja olla synesteetikko?
"Taivas oli musta, kuu jossain muualla, kun Scarlett astui ensi askeleensa Caravaliin. Vain jokunen kapinallinen tähti piti vahtia ja tarkkaili häntä ja Juliania..."
Garber kuitenkin uhraa ehkä liian paljon aikaa kuvailemaan pikkutarkasti ympäristöä, hahmoja tai jokaisen Scarletin käyttämän puvun yksityiskohtaa. Toisaalta taas tämä luo juuri sen taianomaisen tunnelman kirjaan, kun pystyin kuvittelemaan tarkasti tarinan tapahtumia. Jäin kuitenkin kaipaamaan sitä, että kirjassa olisi tapahtunut enemmän. Loppua kohti kirja paranee huomattavasti, mutta loppuhuipennus sai tarinan lässähtämään pahemman kerran. Pidin Caravalista juuri sen yllättävien ja jännittävien juonenkäänteiden takia, mutta tarinan loppuun tykytetään ehkä hieman liian monta tapahtumaa kerralla ja se jää vähän turhan tiiviiksi. Jaaaa, enkä pitänyt siitä viimeisestä juonenkäänteestä, sillä se tuntui pyyhkäisevän kaikki tärkeät kirjan tapahtumat maton alle, jolloin Scarletin ponnistelut tuntuivat turhilat - vaikkeivat ne olleetkaan.
Siirrytään sitten puhumaan hieman kirjan hahmoista. Kirja on täynnä mielenkiintoisia hahmoja ja varsinkin kirjan pääpahis tuntui tosi hyvältä ja inhottavalta. Onkin vähän siis sääli, että näin hyvin kirjoitetut hahmot jäävät kuitenkin pahasti kirjan vahvan juonen alle. Enkä voi sanoa että pidin päähahmostakaan. Scarlet on vaan mulle liian naiivi ja nyhverö hahmo. Hänessä tapahtuu onneksi kuitenkin kehitystä kirjan lopussa, jolloin hän uskaltaa jo toimia ja hänestä löytyy sisäistä tulta. Muut hahmot jäivät taas melko tuntemattomiksi. Olisin halunnut oppia enemmän Donatellasta sekä Julianista, varsinkin ihanan tulisesta Julianista. Kirjan lopetus antaa kuitenkin toivoa jatkosta, joten saa nähdä saammeko lukea nuorten seikkailusta vielä tulevaisuudessakin.
"Caravalissa yksikin sekunti tuntui yltäkylläisemmältä kuin muualla, kuin hetki juuri ennen auringonlaskua, kun kaikki taivaan värit sulautuvat magiaksi."
Loppujen lopuksi Caraval ei ollut aivan sitä mitä siltä odotin. Älkää ymmärtäkö väärin, sillä se on hyvä kirja ja ymmärrän miksi porukka tykkää siitä niin paljon. Kirjan tarinassa on taikaa ja se sisältää paljon mielenkiintoisia paikkoja, hahmoja ja juonenkäänteitä. Mutta jotenkin kirja ei vienyt sydäntäni eikä imenyt mukaansa. Jäin kaipaamaan jotain, joka olisi saanut minut huokaisemaan ihastuksesta. Kuitenkin kirja on ollut melko suosittu ja sen elokuvaoikeudetkin on jo ostettu. Caravalin tarina saattaisikin ehkä upota paremmin elokuvana koska visuaalisesti siitä saisi varmasti todella näyttävän oikean elokuvan tekijän käsissä. Olisin niin toivonut, että olisin pitänyt kirjasta enemmän kuin lopuksi pidin, mutta välillä vain käy näin.
Arvosana: 🌸🌸🌸1/2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti