Kirjahila

Poika: murha seitsemännellä luokalla
Hän sanoi nimekseen Aleia
Kauhun ja kauneuden valtakunta
Labyrintti
Itke minulle taivas
Pahispomo ja kissat
Kuninkaiden koitos
Prinsessa Sakura 1
Naondel
Hobitti eli sinne ja takaisin

torstai 22. helmikuuta 2018

Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta (Gemma Doyle, #1)


Gemma Doyle on 16-vuotias, kun hänen lapsuutensa päättyy dramaattisesti. Perhe ja koti Intiassa vaihtuvat Lontoon liepeillä sijaitsevaan Spencen sisäoppilaitokseen. Viktoriaanisen ajan Englanti tiukkoine käyttäytymissääntöineen ja yhteiskuntaluokkineen saa Gemman tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi. Voimakkaat mielipiteet ja terävä kieli eivät kuulu vallitseviin hyveisiin, ja sisäoppilaitoksen tehtävä on muokata kasvattinsa ajan naisihanteen mukaiseksi. Menneisyydestä jäävät muistoksi vain piinaava syyllisyys äidin kuolemasta ja kuin tyhjästä ilmestyvät salaperäiset näyt.

Gemma kiinnostuu mystisestä salaseurasta, Neitokunnasta, johon hänen äidillään on ollut yhteys: hän löytää oven tuntemattomiin valtakuntiin, missä hän ystävineen on vapaa maanpäällisistä huolista. Mutta kun portit on kerran aukaistu, mahtavat voimat pääsevät valloilleen... Pystyykö Gemma hallitsemaan pelottavia kykyjään, joista hän ei ole ollut tietoinen? Ja antavatko ne vastauksia menneisiin tapahtumiin vai johtavatko kohti tuntemattomia vaaroja?
_______________________________________________________________________

Mulla ei ollut suuria odotuksia tämän kirjan suhteen. Ihastuin ensimmäiseksi kirjan viktroriaanisuutta henkivään kanteen, mutta en odottanut tarinalta mitään ihmeellisyyksiä. Yllätyin siis todenteolla, kun huomasin pitävän tarinasta todella paljon. Tarina ei ole mitään uusinta uuttaa, sillä kirjasta löytyy melkein kaikki mahdolliset YA-kirjan kliseet. Erilainen nuori, taikavoimat, teinirakkautta ja pahuus joka pitää voittaa. Kirjan tarina on kuitenkin rakennettu nin hyvin, että se tuntuu erilaiselta ja tuoreelta verrattuna muihin samantyylisiin kirjoihin. Kauhun ja kauneuden valtakunta onnistui yllättämään itseni pariinkiin otteeseen. Libba Breyllä on todella kutkuttavia juonenkäänteitä hihassaan, joilla hän ruokkii katsojan mielenkiintoa koko ajan lisää. Kirjassa on myös muutamia todella pysäyttäviä sekä ahdistavia kohtauksia, joka nostaa ainakin omaa rimaani YA-kirjallisuudessa.


"Tuulenvire kannattelee laventelinsinisiä terälehtiä, ja haistan lapsuuden tuoksuja: liljoja, isän tupakan ja Saritan valmistavan currymuhennoksen."


Kauhun ja kauneuden valtakunnan miljöö saa myös täydet pisteet. Viktoriaaniseen aikaan sijoittuva tarina arvojärjestyksineen sekä yhteiskuntineen tuntui todella mielenkiintoiselta ympäristöltä. Aikakausi myös ruokkii itse tarinaa ja monet sen tapahtumista omat tiukasti kytköksissä sen ajan henkeen. Kirjassa korostui varsinkin naisten asema, sillä heidän on tarkoitus olla esineitä, näyttää sekä käyttäytyä sievästi ja heidän täytyy olla kuuliaisia miehelleen. Naisilla ei käytännössä ole sen enempää arvoa kuin hyvällä kauppatavaralla, sillä heillä ei kuulu olla omia mieleipiteitä eivätkä he saa päättää elämästään tai rakkaudestaan. On aivan käsittämätöntä millainen naisen asema on ollut puolitoista vuosisataa sitten. Kirja herätti oman sisäisen feministini, sillä naisten saama kohtelu on niin epäreilua maailmassa, missä pojat ja miehet ovat tärkein ja joilla on arvoa. Itsestäni tuntuu, että jos itse olisin elänyt tuota aikaa niin olisin itsekin kapinoinut kaikin mahdollisin tavoin järjestelmää vastaan. Onneksi tuosta ajasta on tultu jo pitkälle, vaikka naisten asema on huono vielä nykyäänkin monessa maassa.

Tarinan hahmot ovat aika ristiriitaisia tapauksia. Gemma on samaistuttava hahmo, ja näenkin hänessä paljon itseäni. Gemma on sellainen hahmo, jota haluaa kannstaa eteenpäin ja jonka lukija haluaa onnistuvan. Harmi vaan, että Gemma tuntuu välillä vaan tyhmältä. Okei hän on teini-ikäinen, mutta hän ei tunnu ajattelevan tekojensa seurauksia. Hän hullaantuu voimasta niin paljon, ettei ajattele sen tuomaa vastuuta. Gemma saa valitettavasti huomata seuraukset kovankin oppitunnin kautta. Olin myös hieman yllättynyt kuinka vähän aikaa kirjassa käytettiin Gemman ja Kartikin väliseen orastavaan rakkauteen. Tämä ei nimittäin ollut huono juttu. Ihastumisen suuntaan vihjailtiin puolin ja toisin, mutta se ei etene sitä pidemmälle. Eikä se näin olen syö tilaa muulta tarinalta. Saa nähdä kuinka suhde etenee seuraavissa osissa.


"Sade pesee sekä hänet että paperin puhtaiksi kuin uuden ihon."


Muut hahmot eivät olekaan yhtä pidettävuä kuin Gemma. Saapuessaan sisäoppilaitokseen hän tutustuu ensimmäisenä Anniin, kiusattuun ja alasäätyiseen tyttöön, joka opiskelee stipendillä. Pian Gemma saakin niskaansa vielä Felicityn sekä Pippan, koulun nokkavat kuningattaret. Kompuraisen alun jälkeen, yllätys kyllä, tytöt ystävystyvät keskenään, mikä ei taasen aivan tunnu luontevalta. Yhdessä hetkessä tytöt haukuvat ja voisivat kuristaa toisensa, mutta sitten he ovatkin ylimpiä ystäviä. Oli hienoa seurata miten heidän vihansa toisia kohtaan muuttui lukijan huomaamatta ystävyydeksi, jos sitä siksi voi kustua. Tytöt ovat mielestäni itsekeskeisiä, ilkeitä ja omahyväisiä Felicity ja Pippa etunenässä.

Itse en tuntenut tyttöjen välillä mitään lämmintä ystävyyttä, vaan pikemminkin he hyödyntävät häikäilemättömästi toisiaan. Kaiken päälle minua ärsytti tavattomasti, että varsinkin Felicity ei koskaan saa kokea tekojensa seurauksia, vaan kaikki kääntyy lopulta Gemman syyksi. Vaikka Felicity olisi juuri syösseet heidät kuoleman vaaraan, niin ei tämä saa mitään läksytystä teoistaan. Yllättävintä on ettei kukaan syytä tätä mistään, vaikka tämä itse on koko ajan syyttelemmässä Gemmaa. Toisaalta pidin hahmoista juuri tällaisina, sillä he poikkesivat tyyppilisistä sankarihahmoista. Hahmot jäävätkin näin mieleen, mutta en voi sille mitään, että tyttöjen suhde tuntuu mielestäni  pinnalliselta.


"Muistojen alla on jotain myrkyllistä, kuin auringossa mätänevä liha."


Huhuh mikä lukukokemus!  Alkaessani lukemaan kirjaa luulin sen olevan yksiosainen, mutta tutkiessani asiaa enemmän huomasin, että kirjalla onkin kaksi jatko-osaa. Joita ei ole käännetty suuomeksi. No en antanut asialle paljon painoarvoa, sillä en odottanut pitäväni kirjasta sen kummemmin. En olisi kirjaa aloittaessani uskonutkaan tykästyväni Kauhun ja kauneuden valtakuntaan näin paljon. Vaikka henkilöhahmot ovat pääasiassa inhottavia, niin kirjan tarina on vauhdikas ja nappaa mukaansa. Nyt kirjan luettuani olenkin todella harmissani, ettei kirjan kahta viimeistä osaa olla käännetty. Kirja jäi niin pahasti kesken, sillä tarina tuntuu olevan vasta alussa eikä mihinkään kysymyksiin olla vastattu. Jäin kirjaan kyllä niin pahasti koukkuun, että pitänee tilata jatko-osat englanniksi Adlibriksestä jossain vaiheessa.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
Spefi-lukuhaaste: 30. Maagista realismia edustava kirja
YA-lukuhaaste: Kirja tapahtuu ennen vuotta 1918

maanantai 19. helmikuuta 2018

James Dashner: Labyrintti (Maze Runner, #1)


Huikean elokuvasovituksen syksyllä 2014 saanut Maze Runner - Labyrintti on koukuttava kertomus Thomasista, joka herää hissistä muistamatta muuta kuin nimensä. Kärpästen herran kaltaisissa tunnelmissa Thomas kohtaa lauman lapsia aukiolta, jota ympäröivät kivimuurit. Pakeneminen voi alkaa.

Labyrintti on viihtynyt New York Timesin bestseller-listan kärjessä, ja kirjasarja on saavuttanut suuren suosion varsinkin nuorten keskuudessa. Maze Runner -sarjasta on tähän mennessä ilmestynyt englanniksi neljä osaa, ja siitä povataan Nälkäpeli-sarjan kaltaista hittiä.
___________________________________________________________________

Tämäkin kirja on ollut lukulistallani rikollisen pitkän aikaa. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran, kun olin nähnyt sen pohjalta tehdyn elokuvan. Elokuva oli mielestäni kiinnostava ja yllättävän hyvin tehty, joten luonnollisesti halusin lukea myös alkuperäisteoksenkin. Kirjan lukeminen kuitenkin jäi ja jäi, kunnes nyt otin kirjaa kansista ja päätin ottaa sen vihdoin työnalle.

Kirja sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen, joskin sitä ei tarkasti määritellä kirjassa. Tarina lähtee heti kunnolla käyntiin, kun päähahmomme Thomas herää hissistä muistin menettäneen. Pian hän löytääkin itsensä Aukiolta muiden poikien ympäröimänä. Hänet, ja monet muut pojat ennen häntä, on lähetetty erikoiseen vankilaa, joka taasen sijaitsee keskellä vaarallista labyrinttia, jota vartioivat koneen ja eläimen sekasikiöt eli saattajat. Päästäkseen siis pois tästä vankilasta poikien on uskaltauduttava labyrinttiin ja uhmata siellä lymyileviä vaaroja.


"Jos et pelkää, et ole ihminen."


Rakastan tämän tarinan setuppia ja kuinka se on rakennettu. Kirja tuntuukin olevan sekoitusta Nälkäpeliä ja Outolintua, sillä Labyrintista löytyy hyvin samankaltaisia elementtejä. Tällaiset dystopiset seikkailut ovat aina kiehtoneet mua. Kirjan  kiinnostavimmat osuudet olivat ehdottomasti, kun pojat lähtevät Labyrinttiin sekä loppupuolen huipennus. Kirja osoittautuukin raa'aksi testiksi, jossa ei armoa tunneta. Mua hieman harmittikin, että vaikka elokuvan katsomisesta on useampi vuosi, niin muistin harmillisen hyvin mitä kirjassa tulee tapahtumaan. Elokuva on tehty melko lailla kirjan mukaan, joten juonenkäänteet eivät tulleet yllätyksinä. Tietty jännitys hahmojen kohtalosta ja tulevista tapahtumista jäi puuttumaan, eikä kirjan tarinaan pystynyt heittäytymään täysillä. Olisin saanut varmaan paljon enemmän kiinni tarinasta, jos olisin lukenut kirjan ihan kylmiltänsä.


"Se alkoi syvältä hänen rinnassaan. Vihan siemen. Koston siemen. Raivon siemen. Jotakin pimeää ja kauheaa. Ja sittens se räjähti purskahtamalla hänen keuhkoistaan, kaulastaan, käsistään ja jaloistaan. Hänen mielestään."


Labyrintilla on tarinansa suhteen myös muutamia ongelmia. Loppua kohden se alkaa käydä pikkuisen epäloogiseksi, eikä juoni etene täysin aukoitta. Suurinta turhautuneisuutta kuitenkin aiheuttivat Aukion pojat. Thomasin saapuessa tämä on Tulokas eli uusin Aukion asukas, joka kyselee aina ärsyttävyteen ja typeryyteen asti kaikki asiat lukijan puolesta. Siitä ei kuitenkaan paljon hyötyä ole, sillä muut pojat eivät ole kovin yhteistyöhaluisia ja panttaavat tietoaan Aukiosta ja Labyrintista aivan jopa kiusallaan. Tämä tuntui vain turhalta venyttämiseltä ja poikien kiertely ja kaartelu alkoi tökkiä välillä. Pojissa ei näy myöskään kirjan lopussa kovinkaan suurta kasvua, sillä kukaan ei tunnu oppivan mitään ja hahmot ovat yhtä jääräpäisiä kuten aiemminkin. Hahmot tuntuvatkin jäävän hyvin kaksiulotteiseksi Thomas itse on ihan ookoo hahmo ja oli virkistävää nähdä miespäähahmo nuorten dystopiassa. Melkein järjestäen sen paikan saavat nykyään vahvat tyttöhahmot. Valitettavasti Thomas ei ole kuitenkaan itse teoksen fiksuin lenkki, vaikka itse uskookin omaavansa poikkeuksellisen korkean AÖ-tason. Tämä ei kuitenkaan hänen käytöksessään, olemuksessaan tai Labyrintin arvoituksen ratkaisemisessa kovin helposti ilmene.


"Sitten ei muuta kuin juoksemaan."


Kirjan käännös on pääasiassa hyvää ja sulavaa, mutta auta armias kun pojat aukaisevat suunsa. Sanat kuin "klöntti" tai "nuija" tuntuivat vähän oudoilta ja särähtivät omaan korvaani joka kerta. Näiden sanojen lopullista merkitystäkään ei sen kummemmin kerrota, vaan se sivuutetaan yksiselitteisesti Aukion slangina. Tämän sen siitä saa, kun laitta murrosikäisiä poikia elämään keskenään.

Kokonaisuudessan kirja kuitenkin veti mukaansa ja kirjan yli 400 sivua luki ahnehtien. Kirjan tapahtumat soljuvat mukavasti eteenpäin, eikä kirja tunnu töksähetelvältä. Pienoinen pettymys oli, kun tarina tuntuu tässä vaiheessa niin yksiulotteiselta, sillä siitä olisi saanut paljon enemmänkin irti. Kirjan lopetus oli kuitenkin sen verran kutkuttava, että se sai mut jo halajamaan seuraavaa osaa. Onneksi en ole katsonut kahta seuraavaa elokuvaa, enkä tule katsomaankaan ennen kuin olen kirjat lukenut. Ehkä pääsen seuraavassa osassa heittäytymään paremmin tarinaan mukaan.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
Spefi-lukuhaaste: 10.    Spefikirja, josta on tehty elokuva
YA-lukuhaaste: Kirjasta on tullut/tulossa elokuva

tiistai 13. helmikuuta 2018

Friendship that Wonderful thing

Olen niitä ihmisiä, jotka ovat tosi huonoja juhlistamaan ystävänpäivää. Varsinkin nuorempana pidin sitä vain kaupallistettuna Amerikasta tulleena juhlana, jolla ei ole mitään tarkoitusperää Suomessa. Nyt kuitenkin vanhimmiten ystävistä on tullut vielä tärkeämpiä, kuin mitä he olivat joskus ala- tai yläasteella (vaikka olivat he tietenkin tärkeitä silloinkin). Ystävänpäivä on myös perinteisesti mielletty rakastavaisten juhlaksi. Ystävät itsessään jäävät sivullisiksi. Siksipä nostan nyt esille hyviä kirjoja, joissa ystävyys näkyy todella voimakkaasti. Rakastavaiset ja romantiikka hiiteen, sillä nyt puhutaan ystävyydestä!


💗 Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens!

Okei, rikoin heti oman ideani, sillä onhan Minä, Simon, Homo Sapiensissä pääasiassa kyse rakastumisesta ja ihastumisesta. Kirjassa kuitenkin Simonin ja Bluen suhde lähtee liikenteeseen juuri ystävyydestä ja rakastuminen tulee kuvioihin vasta myöhemmin. Poikien suhteen kehittyminen on oikeaa herkkua lukijalle ja se tuntuu realistisen luonnolliselta. Hahmot ovat myös ihania ja sympaattisia. Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa, niin nyt on hyvä aika tarttua siihen!

💗Patrick Ness: Hirviön kutsu

Kyseessä on nyt hieman erilaista ystävyyttä, nimittäin hirviön ja pojan välistä. Kyseessä on melko synkkä ja ahdistava teos, eikä näiden kahden uskoisi voivan olevan ystäviä. Kirjassa ei puhutakaan ystävyydestä sanallakaan, mutta lukija pystyy silti huomaamaan miten Connorin ja hirviön välille kehittyy side. Ehkä on väärin kutsua näiden kahden välistä yhteyttä ystävyydeksi, mutta pointtina on se miten hirviö vaikuttaa Connoriin ja miten tämä saa pojan ymmärtämään omia ajatuksiaan. Sillä ystävyydessähän on myös kyse siitä, että ikävämmätkin asiat pitää voida sanomaan, vaikka kyse olisikin vastapuolesta.


💗 J. K. Rowling: Harry Potterit

No niin kuka osasi jo arvata, että tämä kyllä löytyy tältä listalta? Harryn, Ronin ja Hermionen ystävyys on todella monitahoinen, sillä he kokevat sekä ala, että ylämäkiä. Ystävyys rakoilee, mutta korjaantuu taas entistä vahvempana. Kolmikko on kuitenkin toistensa tukena joka käänteessä ja uskovat toisiinsa tiukan paikan tullen. Heitä käy välillä jopa hieman kateeksi, sillä heidän ystävyytensä on niin vahvaa. On myös hienoa nähdä miten heidän ystävyytensä lähtee liikenteeseen aivan lähtöpisteestä ja kehittyy monitahoiseksi sekä kiinnostavaksi. 

💗 Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Engelsfors

Astetta synkempi ja raaempi teossarja, mutta ansaitsee silti paikkansa tällä listalla. Päähahmojen ystävyys ei ala kaikista parhaimmalla tavalla ja he joutuvat pakon edessä liittoutumaan keskenään. Eivätkä puoletkaan tytöistä ole kovin lämpimissä väleissä keskenään. Tyttöjen matka ystävyyteen on siis pitkä  ja kivinen, varsinkin kun kiusattu ei ehkä mielellään kaveeraa kiusaajansa kanssa. Tyttöjen välisten suhteiden kehittyminen nollasta lähtien on todella mielenkiintoista ja jännittävää seurattavaa. Tytöt oppivat kuitenkin tavalla taikka toisella välittämään toisistaan ja sammalla nämä itse kasvavat henkisesti ihmisinä. Ei ehkä kaunein mutta voimakkain kertomus ystävyydestä. Suosittelen jos tykkää vähän rankemmasta menosta.


💗 Maria Turtchaninoff: Maresi ja Naondel

Samaa sarjaa olevat kirjat, jossa voimakkaat naiset ovat pääosassa. Ne kuitenkin kertovat hyvin eri tavalla, erilaisesta ystävyydestä. Kummassakaan ei kuitenkaan ystävää jätetä ja ystäviä ollaan valmiita suojelemaan synkkään loppuunkin asti. 

+💗 Hiromu Arakawa: Fullmetal Alchemist

Mun piti jättää maininnat viiteen kirjaan, mutta päätin lopuksi lisätä yhden manga-sarjan mukaan. Fullmetal Alchemist kertoo kahdesta veljestä, jotka etsivät viisasten kiveä. Sarjan kantavin teema on Edin ja Alin välinen veljessuhde ja kuinka nämä ovat toisilleen kaikki kaikessa isän kadottua ja äidin kuoltua. Pojat kokevat kolhuja kuten aidoissakin sisarussuhteissa, mutta heidän välinen siteensä on käsittämättömän vahva. Heidän suhteensa myös kehittyy sekä muuttuu sarjan myötä eikä se jää vain isoveli-suojelee-pkkuveljeä-tasolle. Molemmat ovat valmiita suojelemaan toista henkensä uhalla. Sarjassa myös muiden hahmojen välinen ystävyys veljeksiin sekä muiden hahmojen omat ystävyyssuhteet nousevat suureen osaan tarinan kannalta. Tylsäksi ja yksipuoliseksi sarja ei käy ja suosittelen kaikkia edes tutustumaan sarjaa.

Mitä kirjoja sinä suosittelisit ystävänpäivälukemiseksi?

lauantai 10. helmikuuta 2018

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas


Miten selviytyä, kun on niin rikki että jo hengittäminen sattuu. Suositun tubettajan riipaisevia runoja ja mietteitä.

Miltä tuntuu, kun on elettävä pelkällä murheella ja kaaoksella? Kun alakulo valtaa mielen niin että hajoaminen on jo lähellä. Lukija pääsee kirjoittajan ihon alle, pimeisiin ja kylmiin huoneisiin, joihin alkaa hiljakseen pisaroida valoa.
Nämä runot ja mietteet on kirjoitettu sydänverellä.

Videoblogissaan Mansikkka on kertonut avoimesti masennuksestaan ja ahdistushäiriöstään. Hän haluaa valaa kohtalotovereihinsa itsetuntoa ja rohkaista heitä pyytämään apua. Jokainen meistä on arvokas.


________________________________________________________________


En ole mikään suuri runojen tai runouden ystävä, vaikka yläasteella tykkäsin kirjoitella omia pätkiä vihkon tai kirjan nurkkaan. En ole siis aiemmin lukenut minkään tyylisiä runokirjoja, joten Itke minulle taivas saa kunnian olla ensikosketukseni runouden maailmaan. 


Nappasin kirjan mukaan kotikuntani kirjaston palautuskärrystä, sillä surumielinen kansi veti puoleensa ja olin muutenkin aikonut lukea kirjan jossain vaiheessa. Kirja siis lähti mukaan. Luinkin kirjan vajaassa puolessa tunnissa samana päivänä. Kirjoittaja Maiju Voutilainen tai omalla kohdallani Mansikkana paremmin tunnettu, on youtuben tämän hetken seuratuimpia suomitubettajia. Maijun tubettajan ura vähän auttoi kirjan tarttumisen kanssa, sillä olen itsekin häntä seuraillut parisen vuotta ja vähän tutun ihmisen kirjaan oli jotenkin helpompi tarttua. Itke minulle taivas onkin Maijun esikoisteos.



"se tunne
kun on vähän hukassa
mut se on ihan ok"


Maiju käsittelee runojensa avulla masennustaan ja ahdistuneisuuttaan, mikä tuntuu runoissa. Hän itse kirjoittaa halunneensa päästää ihmiset runojensa kautta ihonsa alle, missä osa runoista onnistuukin. Suurimmassa osassa runoista näkyy ja tuntuus selvästi Maijun ahdistus ja kamppailu masennusta sekä itseinhoa vastaan. Välillä vihan, epätoivon ja ahdistuksen mustan pilven välistä pääsee paistamaan toivoa ja valoa, joka ei aivan tunnu saavuttavan lukijaa. 


Kaikista koviten minuun iskivät kaikista lyhimmät ja pelkistetyimmät katkelmat, joista parin luin oikein äidille ääneen. Lauseiden sanoma oli jotenkin niin koskettava, että halusin jakaa sen toisillekin korville. Pakko on myös myöntää, että tunnistan osassa runoista oman itseni, vaikka en ole koskaan masentunut ollutkaan. Tunnistan kuitenkin joitakin Maijun kuvailemista tunteista ja hetkistä, joita itsekin aloin miettimään omassa päässäni. Miksi teen näin, miksi tunnen näin?



"kuuntele kun haluan kertoa sinulle sanomatta
olemassaolollani
miten tärkeä olet pelkästään
olemassaolollasi."


Itke minulle taivas on täynnä hyviä runoja, mutta kaikki eivät kuitenkaan ole tasalaatuisia. Osa oli hyvinkin keskivertoisia, osa taas sellaisia jotka olisin voinut itsekin kirjoittaa. Muhun kuitenkin runot iskivät, eikä runojen epätasaisuus häirinnyt. Olisi hienoa, jos vaikka äidinkielentunneilla luettaisiin tämä kirja. Se on lyhyt, mutta se sisältää niin paljon tunnetta ja asiaa tärkeästä asiasta, että se olisi varmasti hyvä lukuhetki yläasteikäisille. Kirjan avulla on helppo päästä runouteen käsiksi ja toivottavasti se on jatkossakin monen nuoren ensikosketus runouteen.



Arvosana: 🌸🌸🌸1/2

Lukuhaasteista: 

Helmet-lukuhaaste: 2. Kotimainen runokirja

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Tammikuun luetut ja helmikuun suunnitelmat

Se olisi sitten helmikuu pärähtänyt käyntiin ja vuotta 2018 ollaan ehditty edetä jo yhden kuukauden verran. Tammikuu ei ole itselleni ollut kaikista mieluisin ja paras kuukausi, sillä se on tuntunut olevan täynnä ahdistusta ja ärtyneisyyttä. Suurin syy tähän on ollut motivaatio kouluun, sillä se on ollut niin syvissä pohjalukemissa, ettei se ole näin alhainen ollut koskaan sinä aikana kun olen opiskellut. Kaikki koulujutut ovat tuntuneet vain ahdistavilta, eikä asiaa paranna se, että tähän asti koulu on ollut pelkkää silppua ja irtonaista niin ei koulunkäyntiin ole päässyt kiinnikään. Lisäksi oppari puskee jo kovaa päälle, joka lisää ahdistusta enemmän. Kaiken päälle tulee kova väsymys, mikä johtuu osittain puhtaasti itsestäni ja osittain ei. Mutta jaksan lohdutella itseäni, sillä että valmistun tämän vuoden joulukuussa, jolloin pääsen työelämään ja irrottautumaan koulusta vidoin ja viimein.


Mutta siirrytään masentavista asioista mukavampiin eli kirjoihin. Tammikuu oli melko rauhallista aikaa lukemisen suhteen, sillä luin kuun aikana vain kolme kirjaa. Tai no, yhden varsinaisen ja kaksi mangaa. Kuninkaiden koitos oli sen verran tuhti ja mehut imevä teos, ettei mun ole edes tehnyt mieli lukea sen jälkeen kauheammin mitään. Luinkin kirjaa lähes kolme viikkoa, sillä halusin ottaa kirjan kanssa ihan rauhassa. Onneksi kustantajan lähettämät Prinsessa Sakura ja Pahispomot ja kissat -pokkarit piristivät hieman mieltä ja toivat hieman vaihtelua lukemiseen. Näiden lisäksi olen lukenut yli 20 pokkaria Inuyasha-sarjasta, joista en sen kummemin tule tekemään merkintää mihinkään.

Helmikuusta en osaa sanoa lukemisen ja kirjojen suhteen juuta enkä jaata. Sen tiedän, että kiirettä tulee pitämään jälleen kerran koulun puolesta ja kaikkea muutakin pitäisi ehtiä tehdä. Pyrin siis lukemaan aina välillä, kunhan ehdin. Minulla olisi kuitenkin kesken Maze Runner-sarjan ensimmäinen osa, jonka mielelläni haluaisin saada luettua. Mitään sen ihmeellisempiä tavoitteita ei siis taaskaan ole luvassa. Katsotaan mitä helmikuu tuo tullessaan tällä kertaa. Tästä on hyvä lähteä kohti kesää ja valoisempia päiviä.