Friendship that Wonderful thing

Olen niitä ihmisiä, jotka ovat tosi huonoja juhlistamaan ystävänpäivää. Varsinkin nuorempana pidin sitä vain kaupallistettuna Amerikasta tulleena juhlana, jolla ei ole mitään tarkoitusperää Suomessa. Nyt kuitenkin vanhimmiten ystävistä on tullut vielä tärkeämpiä, kuin mitä he olivat joskus ala- tai yläasteella (vaikka olivat he tietenkin tärkeitä silloinkin). Ystävänpäivä on myös perinteisesti mielletty rakastavaisten juhlaksi. Ystävät itsessään jäävät sivullisiksi. Siksipä nostan nyt esille hyviä kirjoja, joissa ystävyys näkyy todella voimakkaasti. Rakastavaiset ja romantiikka hiiteen, sillä nyt puhutaan ystävyydestä!

💗 Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens!

Okei, rikoin heti oman ideani, sillä onhan Minä, Simon, Homo Sapiensissä pääasiassa kyse rakastumisesta ja ihastumisesta. Kirjassa kuitenkin Simonin ja Bluen suhde lähtee liikenteeseen juuri ystävyydestä ja rakastuminen tulee kuvioihin vasta myöhemmin. Poikien suhteen kehittyminen on oikeaa herkkua lukijalle ja se tuntuu realistisen luonnolliselta. Hahmot ovat myös ihania ja sympaattisia. Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa, niin nyt on hyvä aika tarttua siihen!

💗Patrick Ness: Hirviön kutsu

Kyseessä on nyt hieman erilaista ystävyyttä, nimittäin hirviön ja pojan välistä. Kyseessä on melko synkkä ja ahdistava teos, eikä näiden kahden uskoisi voivan olevan ystäviä. Kirjassa ei puhutakaan ystävyydestä sanallakaan, mutta lukija pystyy silti huomaamaan miten Connorin ja hirviön välille kehittyy side. Ehkä on väärin kutsua näiden kahden välistä yhteyttä ystävyydeksi, mutta pointtina on se miten hirviö vaikuttaa Connoriin ja miten tämä saa pojan ymmärtämään omia ajatuksiaan. Sillä ystävyydessähän on myös kyse siitä, että ikävämmätkin asiat pitää voida sanomaan, vaikka kyse olisikin vastapuolesta.

💗 J. K. Rowling: Harry Potterit

No niin kuka osasi jo arvata, että tämä kyllä löytyy tältä listalta? Harryn, Ronin ja Hermionen ystävyys on todella monitahoinen, sillä he kokevat sekä ala, että ylämäkiä. Ystävyys rakoilee, mutta korjaantuu taas entistä vahvempana. Kolmikko on kuitenkin toistensa tukena joka käänteessä ja uskovat toisiinsa tiukan paikan tullen. Heitä käy välillä jopa hieman kateeksi, sillä heidän ystävyytensä on niin vahvaa. On myös hienoa nähdä miten heidän ystävyytensä lähtee liikenteeseen aivan lähtöpisteestä ja kehittyy monitahoiseksi sekä kiinnostavaksi. 

💗 Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Engelsfors

Astetta synkempi ja raaempi teossarja, mutta ansaitsee silti paikkansa tällä listalla. Päähahmojen ystävyys ei ala kaikista parhaimmalla tavalla ja he joutuvat pakon edessä liittoutumaan keskenään. Eivätkä puoletkaan tytöistä ole kovin lämpimissä väleissä keskenään. Tyttöjen matka ystävyyteen on siis pitkä  ja kivinen, varsinkin kun kiusattu ei ehkä mielellään kaveeraa kiusaajansa kanssa. Tyttöjen välisten suhteiden kehittyminen nollasta lähtien on todella mielenkiintoista ja jännittävää seurattavaa. Tytöt oppivat kuitenkin tavalla taikka toisella välittämään toisistaan ja sammalla nämä itse kasvavat henkisesti ihmisinä. Ei ehkä kaunein mutta voimakkain kertomus ystävyydestä. Suosittelen jos tykkää vähän rankemmasta menosta.

💗 Maria Turtchaninoff: Maresi ja Naondel

Samaa sarjaa olevat kirjat, jossa voimakkaat naiset ovat pääosassa. Ne kuitenkin kertovat hyvin eri tavalla, erilaisesta ystävyydestä. Kummassakaan ei kuitenkaan ystävää jätetä ja ystäviä ollaan valmiita suojelemaan synkkään loppuunkin asti. 

+💗 Hiromu Arakawa: Fullmetal Alchemist

Mun piti jättää maininnat viiteen kirjaan, mutta päätin lopuksi lisätä yhden manga-sarjan mukaan. Fullmetal Alchemist kertoo kahdesta veljestä, jotka etsivät viisasten kiveä. Sarjan kantavin teema on Edin ja Alin välinen veljessuhde ja kuinka nämä ovat toisilleen kaikki kaikessa isän kadottua ja äidin kuoltua. Pojat kokevat kolhuja kuten aidoissakin sisarussuhteissa, mutta heidän välinen siteensä on käsittämättömän vahva. Heidän suhteensa myös kehittyy sekä muuttuu sarjan myötä eikä se jää vain isoveli-suojelee-pkkuveljeä-tasolle. Molemmat ovat valmiita suojelemaan toista henkensä uhalla. Sarjassa myös muiden hahmojen välinen ystävyys veljeksiin sekä muiden hahmojen omat ystävyyssuhteet nousevat suureen osaan tarinan kannalta. Tylsäksi ja yksipuoliseksi sarja ei käy ja suosittelen kaikkia edes tutustumaan sarjaa.

Mitä kirjoja sinä suosittelisit ystävänpäivälukemiseksi?

Huhtikuun luetut ja muuta mukavaa

Huhtikuu hujahti ohi taas vauhdilla, enkä jotenkin saanut heräteltyä itseäni aikaisemmin kirjoittelemaan huhtikuun luetuista kirjoista. Huhtikuun sää on ollut aivan outo, vaikka vappu vietettiinkin aurinkoisessa säässä. Lunta on ollut enemmän kuin koko joulukuussa oli yhteensä ja tuuli on ollut aivan jäätävän kylmä. Huhtikuussa minuun iski myös jokin ulkoiluinto mutta en loppujen lopuksi voinut lähteä oikeastaan paljon mihinkään, kun keli oli kurainen, loskainen ja ylipäänsä erittäin märkä (tiedän, olisi pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja vain lähteä ulos, mutta olen sen verran mukavuuden haluinen, etten lähtenyt kastelemaan kenkiäni ja itseäni :D). Nyt onneksi lämpö kuitenkin näyttäisi alkavan vihdoin ja viimein helliä suomalaisia ja pieni toivokin kesän tulemisesta nostaa jo päätään. Olisi nimittäin kiva, että se tuleva kesä näkyisi muutenkin kuin raivostuttavan allergiana.



Huhtikuussa luin huimat kolme kirjaa! Kyllä, kolme kirjaa. Tämä johtuu osittain siitä, että en kouluasioiden ohella kyennyt lukemaan useammin ja enempää kirjoja. Olen kuitenkin tyytyväinen tuohon määrään, sillä en muistakaan koska viimeksi olen lukenut peräti kolme kirjaa kuukaudessa. Enkä muista sitäkään koska viimeksi lukuintoni on pysynyt yllä näinkin kauan. Yleensä lukuintoni lopahtaa aika nopeasti kahden tai kolmen kirjan lukemisen jälkeen. Nyt olen saanut luettua tasaiseen tahtiin läpi koko alkuvuoden eikä innostus näytä aivan ihan heti laantuvan. Ja hei, olen Goodreads-haasteen kanssa jopa aikataulussa! Tosin nyt lukuhuumassani olen onnistunut jemmaamaan useamman kirjan kirjastosta odottamaan vuoroaan, ja tajunnut kuinka paljon tämän vuoden ja edellisvuoden uutuuksia on vielä lukematta. Miksei päivissä voi olla enempää tunteja, sillä nukkuakin mielellään pitäisi? Onneksi koulu kuitenkin loppuu jo neljän viikon päästä ja kesällä pystyn todennäköisemmin uhraamaan enemmän aikaa lukemiselle. Ellei lukuinto ehdi laantua siihen mennessä.

Huhtikuu oli hyvin fantasiapainotteinen, sillä kaikki kirjat olivat enemmän tai vähemmän genren edustajia. George R.R. Martinin fantasiaseikkailu Valtaistuinpeli aivan etunenässä. Kirja tuli luettua vihdoin ja viimein; olihan kirja odottanut vuoroaan pöydällä jo puolitoista kuukautta. Teos oli juuri niin hyvä kuin kuvittelinkin, eikä näin TV-sarjankin katsoneena tuntunut lainkaan puuduttavalta. Maria Turtschaninoffin Maresi jäi kuukauden viimeiseksi luettavaksi, mutta tämäkin kirja oli erittäin hyvä. Ensimmäinen huhtikuussa luettu kirja oli Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli-sarjan toinen osa, Riitasointu. Kolmesta huhtikuun aikana lukemastani kirjasta Riitasointu veti selvästi kaikista lyhimmän korren. Kirjan alku ja lopetus olivat hyviä, mutta kaikki niiden välissä tuntui puuduttavalta ja Noran päättämättömyys tuppasivat vain ärsyttämään. Näiden lisäksi aloitin lukemaan Linnea Parkkosen 112 vihaan itseäni. Siinäpä huhtikuun luetut kirjat sitten olivatkin. Vaikka kirjat olivatkin genreltään samoja, niin olivat ne silti keskenään mukavan erilaisia teoksia.

Toukokuun lukulistalla olisi nyt ainakin seuraavat teokset:

• Linnea Parkkonen: 112 Vihaan itseäni (postaus tulossa!)
• Suzanne Collins: Matkijanärhi (Nälkäpeli, #3)
• Maria Turtschaninoff: Anaché
• Theo Lawrence: Hehkuva ruumis (Mystic City, #3)

Jos mahdollisesti aika suosii, niin ehkä myös Siri Pettersenin Mätä voisi mahtua listaan.

Miten sinun huhtikuusi on mennyt? Montako ja mitä kirjoja luit huhtikuussa?

Maria Turtschaninoff: Maresi (Punaisen luostarin kronikoita, #1)

"Punainen luostari on naisten ja tyttöjen yhteisö ja turvapaikka, jossa kaikki saavat kehittää itseään taipumustensa mukaisesti. Nuori Maresi on jo huomannut, että häntä kiinnostavat eniten kirjat ja lukeminen, uuden oppiminen. Eräänä päivänä luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä raivoa.

Hurja tapahtumasarja alkaa siitä, kun suuri purjelaiva ilmestyy horisonttiin – onko Jain isä sotajoukkoineen tulossa? Maresin ja hänen tovereidensa neuvokkuus ja rohkeus pannaan kovalle koetukselle. He joutuvat yhdistämään voimansa äärimmilleen puolustaessaan ihmisen itsemääräämisoikeutta."

________________________________________________________________

Maria Turtschaninoffin teoksia on tullut aiemminkin luettua, tai olenkin oikeastaan lukenut läpi melkein hänen koko tuotantonsa. Tiesin siis mitä odottaa, kun tartuin Maresiin. Maresi onkin Turtschaninoffille tyypillinen teos, sillä se on omalla tavallaan kantaaottava, päähahmo on nuori tyttö ja tarinan teemaksi nousee kasvaminen ja itsensä löytäminen. Pidin Maresista aivan yhtä paljon kuin kirjoittajan muusta tuotannosta ja ahminkin kirjan yhdessä päivässä.

Kirjan tarina sijoittuu Punaiseen luostariin, joka sijaitsee jossain keskellä merta ja jota on vaikea löytää, jos ei tiedä mihin purjehtii. Ensi alkuun minulle tuli tästä luostarista mieleen tavallinen keskiaikainen nunnaluostari, jossa eletään hyvin säyseää ja kurinalaista elämää. Luuloni osoittautui nopeasti kuitenkin aivan vääräksi, sillä vaikka osa sisarista ovat selvästi kuin ilmettyjä nunnia asenteineen ja argumentteineen, on luostari muuten rento, rakastava ja suvaitseva paikka. Kaikki luostarin asukkaat hyväksytään sellaisinaan, vaikka näpsäkkä ja nopeaälyinen Maresi saakin toruja aika ajoin. Turtschaninoff onkin luonut luostarin ja sen asukkaiden ympärille rakastavan ja lämpimän ilmapiirin, joka saa väkisin hymyilemään. Luostarin naisten palvelema jumalatar, uskomukset ja rituaalit tuntuvat myös todella tuoreilta ideoilta ja oli mukavaa, että jumalhahmolle oltiin keksitty kolme muotoa, eikä se ollut suoraa kopiointia jostain tunnetusta jumaluudesta.

"Hän riuhtaisi yöpaidan yltään ja seisoi korokkeella alastomana, kylpien aamun ensimmäisten, mosaiikki-ikkunoista tulvivien veripunaisten auringonsäteiden valossa."

Voimakkaat naiset ovatkin olleet aina Turtschaninoffin tavaramerkki. Tässä kohtaa päähahmo Maresi ei ole poikkeus ja hän on todella samaistuttava hahmo. Oikeastaan kaikki naispuoliset hahmot ovat todella pidettäviä. Miespuoliset hahmot ovat, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, kuvattu raaoiksi ja petollisiksi olennoiksi, jotka janoavat naisten hallitsemaa tietoutta. Hyvän ja pahan kontrasti toimii hyvin, mutta olisi ehkä hieman toivonut jotain pakkaa sekoittavaa tekijää. Toisaalta selvä kahtiajako onnistuu synnyttämään juuri sen oikean tunnelman ja kuvaamaan tarinan ideaa. Koska luostarissa asustelee vain naisia, niin kirjassa esitetään hyvin myös se kuinka naisetkin pystyvät elämään ja huolehtimaan itsestään ilman miehiä. Monia hahmoja tämä tuntuukin ihmetyttävän, mikä ei toisaalta ole ihme, sillä naisten asema luostarin ulkopuolella on lähes järjestäen huono ja luostari on muodostunut joissakin maissa lähes pelkäksi taruksi, joka elää vain naisten lauluissa. Kirjassa tulee monta kertaa ilmi, että useat naiset uneksivat vapaudesta luostarissa, mutta eivät kykene siihen, koska luostaria ei pidetä todellisena tai rohkeus ei riitä. Kirjassa osoitetaan kuitenkin selvästi, että naiset kykenevät olemaan itsenäisiä ja elättämään itsensä omin avuin omalla tavallaan. Teos kuvastaa hyvin sitä, että vaikka meillä naisten asema on ollut vuosikausia jo hyvä, niin naisiin kohdistuva alentaminen, orjuuttaminen ja pahoinpitely on aivan tosi seikka joissakin muissa maissa.

Vaikka kirja soljuu mukavasti eteenpäin ja sen alkupuoli on rauhallinen sekä iloinen, on teoksella pimeä puolensakin. Kirjan tarina on vaihtelua valoisan ja pimeän välillä, sillä aina pirteän ja iloisen jakson jälkeen tapahtuu aina jotain ikävää. Se ei välttämättä ole mikään iso asia, mutta Maria Turtschaninoff on kuvaillut asiat niin, että ne pienimmätkin asiat tuntuvat vuorten kokoisilta. Tarina myös kallistuu kuin varkain aina vain vakavampaan suuntaan ja loppuhuipennuksen lähestyessä jännitys nousee huippuunsa ja onnistuu olemaan odotusten arvoinen. Kirjassa on tiettyä voimaa eikä kirjailija ole tälläkään kertaa pelännyt käyttää kirjassaan raakoja ja jopa kamaliakin kohtauksia. Maresi onkin sekä runollisen kaunis että raadollisen ruma kertomus kasvamisesta ja itsensä löytämisestä. 200 sivuun on saatu sisällytettyä paljon eikä se siltikään tunnu täyteen tungetulta. Odotan innolla, että pääsen käsiksi seuraavaan osaan ja pääsen taas jatkamaan matkaa Maresin kanssa.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸🌸

Kuittaan tällä kaksi kohtaa:

Helmet-lukuhaaste: 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

Adventures in Down Under and Beyond-lukuhaaste: 10. Kirja, jonka yksi henkilö viljelee ja valmistaa viiniä, työskentelee viinitilalla, harrastaa viinejä tai on jollain muulla tavalla tiiviisti tekemisissä viinin kanssa