Maria Turtschaninoff: Anaché

"Akkadien valtakunta sijaitsee Lavorasta länteen ja luoteeseen ja Urundiasta pohjoiseen. Akkadit ovat paimentolaisia, ja heidät on muovannut kansaksi maa, jossa he elävät: aavat lakeudet, pitkä karhea ruoho ja ääretön sininen taivas. Heidän maataan kansoittavat gerrit, hevoset ja lampaat, tarinat ja henkiolennot. Kerran akkadien keskuuteen syntyy tyttö, jonka kohtalo muuttaa kaiken, mitä he ovat itsestään tienneet. Tytön nimi on Anaché.

Luontoa herkästi aistiva Anaché kasvaa miesten hallitsemassa maassa. Heor-veli opettaa hänet kuitenkin salaa metsästämään ja ratsastamaan. Ja kun henget kertovat pyhän miehen, angakokin, kautta Anachellé hänen tulevaisuutensa, ennustus on aivan toisenlainen kuin muiden samanikäisten tyttöjen."

___________________________________________________________________


Anaché tuli luettua ensimmäisen kerran joskus... en rehellisesti sanottuna ole varma, koska tämä tuli luettua ekan kerran. Sen verran aikaa siitä kuitenkin on, etten muistanut suurinta osaa kirjan tapahtumista. Mutta kirja oli aivan yhtä upean hätkähdyttävä lukea kuin ensimmäiselläkin lukukerralla. Muistan, kuinka ensimmäisellä kerralla Anachéa oli melko hämmentävää lukea, sillä jouduin välillä pitkään miettimään, että miksi kirjan sivuilla luki niin kuin luki. Toisella lukukerralla ymmärsin paljon enemmän mitä Maria Turtschaninoff oli kirjoituksillaan hakenut, eikä lukeminen ollut yhtä haastavaa.

Itse asiassa Turtschaninoff on erittäin taitava kirjailija, sillä hänen tekstinsä on paljon kuvailevaa eikä kaikkea selitetä aivan suoraan ja ykskantaan. Hän ammentaa tarinaansa syvemmältä kansanperinteestä ja mytologiasta laajassa mielessä. Teoksen maailma tuntuu olevan todellista totta. Henkimaailman ilmiöt nivoutuvat luonnolliseksi osaksi tarinan ihmisten elämää ja todellisuutta, jotka ovat tärkeä osa maailman tasapainossa. Kirjailijan mielikuvitus on ehtymätön ja mielettömän rikas. Onkin harmi, että kirja on luokiteltu ya-kirjaksi, jonka takia Anaché kärsiikin suunnatonta vääryyttä luokittelusta nuorten aikuisten fantasiaromaaniksi. Fantasia on Turtschaninoffin teoksessa kaikkea muuta kuin perinteistä taikasauvamagiaa, ulottuvuuksia rikkovia elementtivoimia tai velhonkaapujen hulmuntaa. Anagokit, henget ja henkivaellukset tuntuvat uniikilta ja erilaiselta fantasiapiirteiltä, jotka nivoutuvat kuitenkin akkadien arkiseen elämään eivätkä ole vain osa yhden ihmisen elämää.

"Hän tunsi heti henkien läsnäolon. Ilma ja maa olivat niitä täynnä, ne olivat uteliaita, ne olivat lähellä. Hän hengitti yhä syvään ja rauhallisesti. Pa ja oli paikalla ja suostutteli hänen henkens erkanemaan ruumiista ja otti sen mukaansa."

Anaché sijoittuu maailmaan, jossa elämä on hyvin yksinkertaista. Arkipäivät koostuvat metsästämisestä, marjojen ja munien keräämisestä, lampaiden hoitamisesta ja muista normaaleista arkielämän askareista. Aseita, pyörää eikä edes kirjoitustaitoa tunneta. Kirjan tarina etenee aluksi melko tavanomaista rataa seuraten Anachén perheen elämää ja Anachéa itseään. Anachékaan ei aluksi vaikuta kovin erikoiselta hahmolta, sillä hän on nuori tyttö, joka on hieman erilainen ja kamppailee maailman normeja vastaan, mutta lopulta ansaitsee kaikkien luottamuksen. Anachén suurin pelko onkin avioituminen ja se, että hän joutuu eroon rakkaasta veljestään Heorista.

Tässä vaiheessa tarina oli jo upea ja kirjailijan kirjoitustyyli nappasi mukaansa. Kirja ei kuitenkaan ollut vielä täysin vakuuttanut minua. Mutta sitten yhtäkkiä, jossakin kirjan puolessa välissä, tarina vetää täysin maton jalkojen alta ja kaikki muuttuu oikein kerta rysäyksellä! En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, jonka jokin juonenkäänne on osannut vedota näin tunteisiin ja tehnyt näin suuren vaikutuksen. Käännettä ei pystynyt ennakoimaan mitenkään ja tarina tuudittaakin lukijan siihen uskoon, ettei mitään näin suurta voi tapahtua. Kaikesta parasta onkin se, että Anaché on niin hyvä hahmo, että jännitin, pelkäsin, nauroin, iloitsin ja taistelin hänen kanssaan. Välillä tunsin itseni olevan  itse Anaché, niin hyvin tarina ja sen päähahmo vetivät mukaansa.

"Tuiskuavassa lumessa hän erotti vapaina ja valtoimenaan liehuvat mustat hiussuortuvat. Yllään hän aavisti jumalattaren mustat suilmät ja vihan vääristämän suun."

Kirjassa käsitellään myös sen loppupuolella asioita, joita ei nykyäänkään kirjallisuudessa kovin paljon käsitellä. Varsinkaan fantasiakirjallisuudessa. Turtschaninnoff on osannut sisällyttää nämä asiat hyvin osaksi tarinaa, eivätkä ne tunnu pakotetuilta ja irtonaisilta osasilta joidenka tarkoitus on säilyttää lukijan mielenkiinto. Haluaisin sanoa niin paljon Anachésta, sillä sa ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi. Mutta jos syventyisin tarinaan enemmän niin se rikkoisi kirjan taian. Anaché on parhaimmillaan silloin, kun sen lukee rikkumattomana ja tietämättömänä. Suosittelenkin, että jokainen kokisi itse Anachén maailman. Tätä kirjaa on helppo suositella jokaiselle. Se vaatii tyylinsä takia hieman lukijan panostusta lukemiseen, mutta kun olet päässyt kirjan loppuun voin vannoa, että kirja mykistää sinut. Niin lumoava tämä kirja on.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸🌸

Merkitsen tällä Helmet-lukuhaasteesta kohdan 35. Kirjan nimessä on erisnimi ja Adventures in Down Under and Beyond-haasteesta kohdan 49. Kirja, jonka henkilöt kohtaavat vaikeita luonnon olosuhteita. Tämä kirja oli myös osa Uudelleen luettua-lukuhaastetta.

Maria Turtschaninoff: Maresi (Punaisen luostarin kronikoita, #1)

"Punainen luostari on naisten ja tyttöjen yhteisö ja turvapaikka, jossa kaikki saavat kehittää itseään taipumustensa mukaisesti. Nuori Maresi on jo huomannut, että häntä kiinnostavat eniten kirjat ja lukeminen, uuden oppiminen. Eräänä päivänä luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä raivoa.

Hurja tapahtumasarja alkaa siitä, kun suuri purjelaiva ilmestyy horisonttiin – onko Jain isä sotajoukkoineen tulossa? Maresin ja hänen tovereidensa neuvokkuus ja rohkeus pannaan kovalle koetukselle. He joutuvat yhdistämään voimansa äärimmilleen puolustaessaan ihmisen itsemääräämisoikeutta."

________________________________________________________________

Maria Turtschaninoffin teoksia on tullut aiemminkin luettua, tai olenkin oikeastaan lukenut läpi melkein hänen koko tuotantonsa. Tiesin siis mitä odottaa, kun tartuin Maresiin. Maresi onkin Turtschaninoffille tyypillinen teos, sillä se on omalla tavallaan kantaaottava, päähahmo on nuori tyttö ja tarinan teemaksi nousee kasvaminen ja itsensä löytäminen. Pidin Maresista aivan yhtä paljon kuin kirjoittajan muusta tuotannosta ja ahminkin kirjan yhdessä päivässä.

Kirjan tarina sijoittuu Punaiseen luostariin, joka sijaitsee jossain keskellä merta ja jota on vaikea löytää, jos ei tiedä mihin purjehtii. Ensi alkuun minulle tuli tästä luostarista mieleen tavallinen keskiaikainen nunnaluostari, jossa eletään hyvin säyseää ja kurinalaista elämää. Luuloni osoittautui nopeasti kuitenkin aivan vääräksi, sillä vaikka osa sisarista ovat selvästi kuin ilmettyjä nunnia asenteineen ja argumentteineen, on luostari muuten rento, rakastava ja suvaitseva paikka. Kaikki luostarin asukkaat hyväksytään sellaisinaan, vaikka näpsäkkä ja nopeaälyinen Maresi saakin toruja aika ajoin. Turtschaninoff onkin luonut luostarin ja sen asukkaiden ympärille rakastavan ja lämpimän ilmapiirin, joka saa väkisin hymyilemään. Luostarin naisten palvelema jumalatar, uskomukset ja rituaalit tuntuvat myös todella tuoreilta ideoilta ja oli mukavaa, että jumalhahmolle oltiin keksitty kolme muotoa, eikä se ollut suoraa kopiointia jostain tunnetusta jumaluudesta.

"Hän riuhtaisi yöpaidan yltään ja seisoi korokkeella alastomana, kylpien aamun ensimmäisten, mosaiikki-ikkunoista tulvivien veripunaisten auringonsäteiden valossa."

Voimakkaat naiset ovatkin olleet aina Turtschaninoffin tavaramerkki. Tässä kohtaa päähahmo Maresi ei ole poikkeus ja hän on todella samaistuttava hahmo. Oikeastaan kaikki naispuoliset hahmot ovat todella pidettäviä. Miespuoliset hahmot ovat, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, kuvattu raaoiksi ja petollisiksi olennoiksi, jotka janoavat naisten hallitsemaa tietoutta. Hyvän ja pahan kontrasti toimii hyvin, mutta olisi ehkä hieman toivonut jotain pakkaa sekoittavaa tekijää. Toisaalta selvä kahtiajako onnistuu synnyttämään juuri sen oikean tunnelman ja kuvaamaan tarinan ideaa. Koska luostarissa asustelee vain naisia, niin kirjassa esitetään hyvin myös se kuinka naisetkin pystyvät elämään ja huolehtimaan itsestään ilman miehiä. Monia hahmoja tämä tuntuukin ihmetyttävän, mikä ei toisaalta ole ihme, sillä naisten asema luostarin ulkopuolella on lähes järjestäen huono ja luostari on muodostunut joissakin maissa lähes pelkäksi taruksi, joka elää vain naisten lauluissa. Kirjassa tulee monta kertaa ilmi, että useat naiset uneksivat vapaudesta luostarissa, mutta eivät kykene siihen, koska luostaria ei pidetä todellisena tai rohkeus ei riitä. Kirjassa osoitetaan kuitenkin selvästi, että naiset kykenevät olemaan itsenäisiä ja elättämään itsensä omin avuin omalla tavallaan. Teos kuvastaa hyvin sitä, että vaikka meillä naisten asema on ollut vuosikausia jo hyvä, niin naisiin kohdistuva alentaminen, orjuuttaminen ja pahoinpitely on aivan tosi seikka joissakin muissa maissa.

Vaikka kirja soljuu mukavasti eteenpäin ja sen alkupuoli on rauhallinen sekä iloinen, on teoksella pimeä puolensakin. Kirjan tarina on vaihtelua valoisan ja pimeän välillä, sillä aina pirteän ja iloisen jakson jälkeen tapahtuu aina jotain ikävää. Se ei välttämättä ole mikään iso asia, mutta Maria Turtschaninoff on kuvaillut asiat niin, että ne pienimmätkin asiat tuntuvat vuorten kokoisilta. Tarina myös kallistuu kuin varkain aina vain vakavampaan suuntaan ja loppuhuipennuksen lähestyessä jännitys nousee huippuunsa ja onnistuu olemaan odotusten arvoinen. Kirjassa on tiettyä voimaa eikä kirjailija ole tälläkään kertaa pelännyt käyttää kirjassaan raakoja ja jopa kamaliakin kohtauksia. Maresi onkin sekä runollisen kaunis että raadollisen ruma kertomus kasvamisesta ja itsensä löytämisestä. 200 sivuun on saatu sisällytettyä paljon eikä se siltikään tunnu täyteen tungetulta. Odotan innolla, että pääsen käsiksi seuraavaan osaan ja pääsen taas jatkamaan matkaa Maresin kanssa.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸🌸

Kuittaan tällä kaksi kohtaa:

Helmet-lukuhaaste: 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

Adventures in Down Under and Beyond-lukuhaaste: 10. Kirja, jonka yksi henkilö viljelee ja valmistaa viiniä, työskentelee viinitilalla, harrastaa viinejä tai on jollain muulla tavalla tiiviisti tekemisissä viinin kanssa