Miniarvioita: Naondel, Hervannan kolmiossa, Valinta & Tulimieli

Mielestäni ei ole sen parempaa tunnetta kuin se, kun lukuinto alkaa nostaa päätään. Itselleni kun sattuu lukuinto lapahtaa melko äkkiäkin, niin on aina ilahduttava tunne kun huomaa taas lukemisen maittavan. Lukuinnon mukana on tapana myös tulla into kirjoittaa blogitekstejä. Nyt haluankin lyhentää postausjonoani ja tehdä sellaista, mitä en ole melkein kahden blogivuoteni aikana tehnyt. Kirjoitan miniarvioita. Kun aloitin kirjablogin pitämisen, niin ajattelin etten ikinä aio tehdä miniarvioita. Joko kirjoitan yhden postauksen kirjasta tai en sitten ollenkaan. Mistä lie tämä ajatus peräisin ja myönnettäköön, että se kuulostaa nyt itsestänikin hassulta. Varmaan olisin kirjoittanutkin näistä kirjoista kokonaisenkin postauksen, mutta nyt niiden lukemisesta on kuitenkin niin pitkä aika, että pitkän kirjoituksen tekemisestä voisi tulla tuskaista. Haluan kuitenkin jossakin muodossa sanoa sanottavani näistä kirjoista ja miniarviot tuntuvat tähän saumaan oikein mukavalta vaihtoehdolta. Käsittelen tässä postauksessa Maria Turtschaninoffin Naondelin, Iitu Ahosen Hervannan kolmiossa, Kiera Cassin Valinnan sekä Gillian Philipsin Tulimielen. Enjoy!

Maria Turtschaninoff: Naondel (Punaisen luostarin kronikoita, #2)

Varmasti moni, joka on lukenut blogiani tietää, kuinka paljon pidän Maria Turschaninoffin teoksista. Naondelkaan ei ole poikkeus. Naondel on itsenäinen jatko-osa Maresille, mutta toisin kuin sarjan ensimmäinen osa, Naondel keskittyy päähahmon Maresin sijasta Punaisen luostarin perustajiin eli Sisariin. Naondel kertoo jokaisen Sisaren tarinan; minkälaista elämää he viettivät, miten he päätyivät yhteen ja miten he päättivät perustaa Punaisen luostarin. Turtshaninoffille tyypillisesti kirjassa on feministisiä vivahteita ja tapahtumat kerrotaan kaunistelematta. Kirja ei ole mitään kevyttä luettavaa, sillä se on raaka, ahdistava ja joissakin tapauksissa jopa puistattava, sillä Sisarten elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Päinvastoin nämä joutuvat kokemaan kauheitakin asioita. Kirjassa käsiteltävät teemat, kuten orjuutus, raiskaus ja lapsen riisto eivät ole mitään kevyitä aiheita. Kaikessa karuudessaan Naondel on kuitenkin lumoavaa luettavaa.

Upposin sen maailman aivan kuten Anachén ja Maresin aikana, jolloin kirjaa on vaikea laskea käsistään. Vaikka Naondel on kaksi kertaa kookkaampi teos kuin edeltäjänsä, niin silti muistaisin lukeneeni sen puolessatoista päivässä. Turtchaninoffin tarinankerronta on myös jälleen kaunista luettavaa ja tarinan runomaisuus antaa sille kiinnostavan vivahteen. Mutta vaikka pidin Naondelin tarinasta, niin sarjan hyvä-paha-asetelma on ehkä vähän turhankin mustavalkoinen. Kirjan maailmankuvassa miehet ovt pahoja, jotka alistavat naisia ja joita kuuluu pelätä. Olisin toivonut vähän enemmän monisävyisempää asetelmaa, sillä Naondelissakaan ei tainnut olla yhtään hyvää mieshahmoa. Naondel teki kuitenkin vähintään yhtä suuren vaikutuksen kuin Maresi. Sarjan kolmas ja viimeinen osa, Maresin voima, odottaakin jo lukupinossani lukemistaan. Mielenkiintoista nähdä miten sarja päättyy ja mitä Turtchaninoff kirjoittaa seuraavaksi.

Iitu Ahonen: Hervannan kolmiossa

Hervannan kolmiossa olisi varmaan mennyt itseltäni täysin ohi ellei itse sen kirjoittaja olisi vinkannut siitä minulle. Kiitos Iitu tästä! Harvoin luen tällaisia realistisia kertomuksia, sillä oma lukupinoni rakentuu lähinnä YA-dystopioista ja -fantasioista. Päätin ottaakin askeleen ulos omalta mukavuusalueeltani ja mielestäni tässä tapauksessa se kannatti. Hervannan kolmiossa on ihanan maanläheinen ja monelle varmasti hyvinkin samaistuttava tarina kolmesta hyvinkin erilaisesta pojasta, joilla on omat ongelmansa elämässä. Mikin isä tuottaa tälle päänvaivaa koulujuttujen rinnalla, Anssi taas jännittää sosiaalisia suhteita ja lukkiutuu mieluummin koneensa äärelle ja Marlon tuskailee oman sitoutumiskammonsa kanssa, kun tyttöystävä haluaisi muuttaa yhteen. Kaikki kolme hahmoa ovat hyvin samaistuttavia ja arkisia, jolloin heidän ongelmiinsa ja maailmaansa on helppo päästä sisään. Itse tykästyin varsinkin Anssiin ja Mikiin, kun taas pröystäilevä Marlo jäi hieman etäiseksi. Iitun kirjoitustyyli on myös kutkuttava ja hän saakin arkisimmatkin kohtaukset tuntumaan mielenkiintoisilta, Kiitosta täytyy myös antaa sarjan hersyvälle huumorille ja ihanille lentäville lauseille. Vaikka tarinalla on synkkiäkin hetkiä, niin se on kuitenkin hyvänmielen kirja, josta löytää jokainen varmasti sisäisen nörttinsä.

Kiera Cass: Valinta (Valinta, #1)

Sarjassamme kirjoja, jotka kaikki muut ovat lukeneet paitsi minä. Siis ennen viime vuotta. Valinta oli pitkään lainassa kirjastosta ja taisin palauttaakin sen kerran tai kaksi ennen kuin sain aloitettua sen. Olin onnistunut olemaan spoilaantumasta sarjasta, joten lähdin lukemaan kirjaa melko avoimesti. Valinta on, sanotaanko että hieman ristiriitainen kirja. Toisaalta nautin siitä suuresti, mutta taas toisaalta siinä on paljon asioita joista en pitänyt. Kirjan tarina on lähtökohtaisesti mielenkiintoinen, joskin hieman kertaalleen nähty. Alkuasetelmalta tarina olisi voinut lähteä hyvinkin toiseen suuntaa ja siitä olisi voinut vaikka tulla seuraava Nälkäpeli. Kiera Cass ei kuitenkaan pröystäile väkivaltaisella toiminnalla tai raa'alla selvitymispelillä, vaan kirja on täynnä kimallusta, kauniita mekkoja ja rakkautta. Toisin kuin muissa samankaltaisissa sarjoissa taistelu käydään kuitenkin korkokengissä ja muhkeissa mekoissa prinssi Maxonin sydämestä. Rakastin sarjan tarinan lähtökohtia ja pidin myös sen kilpailuastelemasta, josta ei varmasti juonittelua eikä sydänsuruja puutu.

Samalla tarinalla on monta epäkohtaa, jotka jäivät kaivelemaan mieltäni. Ensimmäiseksi minua vaivasi se, että mitenkä aikasemmin demokraattinen valtio on siirtynyt takaisin kuningashallintoon. Veikkaan ettei tällaista todellisuudessa tapahtuisi, joten se sai tarinan tuntumaan hieman epäuskottavalta. Tarinassa esitellyt kapinallisetkaan eivät saa suurta roolia ainakaan ensimmäisen osan aikana, vaikka heistä annettiin heti aluksi kuva, että he ovat palatsille todellinen uhka. Tarina on myös todella ennalta-arvattava ja lopputuloksen pystyy jo tietenkin arvaamaan heti kättelyssä. Mutta sarjan kuuluukin olla vain romanttista hömppää, jossa prinssin hurmaaminen on keskiössä ja muut tapahtumat ovat vain tuomassa lisämaustetta tarinalle. Samalla rakastin tätä kirjaa että myöskin inhosin sitä. Vaikka loppuratkaisun tietää jo ennalta, niin lopulta tärkeintä sarjan viihdyttävyyden kannalta on se miten lopputulokseen päästään. Tällaisia sarjoja on mukava lukea silloin tällöin, sillä Valintakin oli nopeasti luettu eikä sen lukemiseen vaadita juurikaan ajatustyötä.

Gillian Philip: Tulimieli (Rebel Angel, #1)

Tulimieli on näistä neljästä kirjasta se mistä minulla on kaikista vähiten muistikuvia, vaikka se on kaikista tuorein lukemani kirja. Tarina kertoo rasavillistä Sethistä sekä tämä veljestä, jotka sithe-klaanin kuningatar karkoittaa ihmisten maailmaan. Tämänkin kirjan tarina on todella mielenkiintoinen ja kutkuttva, sillä en ole aikaisemmin lukenut Skotlannin mytologian hahmoihin keskittyvää kirjaa. Myöskin se, että tarina sijoittuu noitavainojen aikaan nosti mielenkiintoani kirjaa kohtaan entisestään. Sarjan aloitus ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen, sillä se alkoi kuin tyhjästä, ihan kuin minun olisi pitänyt tietää sarjasta jo jotain ennestään. Tarinan lähtiessä kuitenkin etenemään kirjaan oli helppo uppoutua. Gillian Philipin kirjoitus on helppolukuista vaikkeikaan kovin kunnianhimoista. Seth kasvaa myös jo ensimmäisen osan aikana hahmona todella paljon, mikä oli hyvinkin yllättävää. Muuten kirja oli kaikessa mielenkiinnossaan ja hienoudessaan melko keskinkertainen. Sen tarina ja miljöö saivat herätettyä mielenkiinnon ja kirjan sai luettua nopeasti läpi tapahtumien edetessä. Sillä on myös hyviä teemoja, raakoja käänteitä sekä menevää toimintaa. Myöskin kirjan lopetus oli koskettava. Tulimieli unohtuu kuitenkin nopeasti ja jopa sen tärkeimmät tapahtumat eivät jää mieleen. En pitänyt sarjaa huonona, päinvastoin nautin sen lukemisesta ja aion tarttua jatko-osaankin, mutta se ei vaan tarjoa mitään erityistä. Kirjan lukemalla ei menetä mitään, joten kannattaa tutustua. Minun täytyy ainakin lukea tämä uudestaan, ennen kuin tartun toiseen osaan.

Friendship that Wonderful thing

Olen niitä ihmisiä, jotka ovat tosi huonoja juhlistamaan ystävänpäivää. Varsinkin nuorempana pidin sitä vain kaupallistettuna Amerikasta tulleena juhlana, jolla ei ole mitään tarkoitusperää Suomessa. Nyt kuitenkin vanhimmiten ystävistä on tullut vielä tärkeämpiä, kuin mitä he olivat joskus ala- tai yläasteella (vaikka olivat he tietenkin tärkeitä silloinkin). Ystävänpäivä on myös perinteisesti mielletty rakastavaisten juhlaksi. Ystävät itsessään jäävät sivullisiksi. Siksipä nostan nyt esille hyviä kirjoja, joissa ystävyys näkyy todella voimakkaasti. Rakastavaiset ja romantiikka hiiteen, sillä nyt puhutaan ystävyydestä!

💗 Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens!

Okei, rikoin heti oman ideani, sillä onhan Minä, Simon, Homo Sapiensissä pääasiassa kyse rakastumisesta ja ihastumisesta. Kirjassa kuitenkin Simonin ja Bluen suhde lähtee liikenteeseen juuri ystävyydestä ja rakastuminen tulee kuvioihin vasta myöhemmin. Poikien suhteen kehittyminen on oikeaa herkkua lukijalle ja se tuntuu realistisen luonnolliselta. Hahmot ovat myös ihania ja sympaattisia. Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa, niin nyt on hyvä aika tarttua siihen!

💗Patrick Ness: Hirviön kutsu

Kyseessä on nyt hieman erilaista ystävyyttä, nimittäin hirviön ja pojan välistä. Kyseessä on melko synkkä ja ahdistava teos, eikä näiden kahden uskoisi voivan olevan ystäviä. Kirjassa ei puhutakaan ystävyydestä sanallakaan, mutta lukija pystyy silti huomaamaan miten Connorin ja hirviön välille kehittyy side. Ehkä on väärin kutsua näiden kahden välistä yhteyttä ystävyydeksi, mutta pointtina on se miten hirviö vaikuttaa Connoriin ja miten tämä saa pojan ymmärtämään omia ajatuksiaan. Sillä ystävyydessähän on myös kyse siitä, että ikävämmätkin asiat pitää voida sanomaan, vaikka kyse olisikin vastapuolesta.

💗 J. K. Rowling: Harry Potterit

No niin kuka osasi jo arvata, että tämä kyllä löytyy tältä listalta? Harryn, Ronin ja Hermionen ystävyys on todella monitahoinen, sillä he kokevat sekä ala, että ylämäkiä. Ystävyys rakoilee, mutta korjaantuu taas entistä vahvempana. Kolmikko on kuitenkin toistensa tukena joka käänteessä ja uskovat toisiinsa tiukan paikan tullen. Heitä käy välillä jopa hieman kateeksi, sillä heidän ystävyytensä on niin vahvaa. On myös hienoa nähdä miten heidän ystävyytensä lähtee liikenteeseen aivan lähtöpisteestä ja kehittyy monitahoiseksi sekä kiinnostavaksi. 

💗 Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Engelsfors

Astetta synkempi ja raaempi teossarja, mutta ansaitsee silti paikkansa tällä listalla. Päähahmojen ystävyys ei ala kaikista parhaimmalla tavalla ja he joutuvat pakon edessä liittoutumaan keskenään. Eivätkä puoletkaan tytöistä ole kovin lämpimissä väleissä keskenään. Tyttöjen matka ystävyyteen on siis pitkä  ja kivinen, varsinkin kun kiusattu ei ehkä mielellään kaveeraa kiusaajansa kanssa. Tyttöjen välisten suhteiden kehittyminen nollasta lähtien on todella mielenkiintoista ja jännittävää seurattavaa. Tytöt oppivat kuitenkin tavalla taikka toisella välittämään toisistaan ja sammalla nämä itse kasvavat henkisesti ihmisinä. Ei ehkä kaunein mutta voimakkain kertomus ystävyydestä. Suosittelen jos tykkää vähän rankemmasta menosta.

💗 Maria Turtchaninoff: Maresi ja Naondel

Samaa sarjaa olevat kirjat, jossa voimakkaat naiset ovat pääosassa. Ne kuitenkin kertovat hyvin eri tavalla, erilaisesta ystävyydestä. Kummassakaan ei kuitenkaan ystävää jätetä ja ystäviä ollaan valmiita suojelemaan synkkään loppuunkin asti. 

+💗 Hiromu Arakawa: Fullmetal Alchemist

Mun piti jättää maininnat viiteen kirjaan, mutta päätin lopuksi lisätä yhden manga-sarjan mukaan. Fullmetal Alchemist kertoo kahdesta veljestä, jotka etsivät viisasten kiveä. Sarjan kantavin teema on Edin ja Alin välinen veljessuhde ja kuinka nämä ovat toisilleen kaikki kaikessa isän kadottua ja äidin kuoltua. Pojat kokevat kolhuja kuten aidoissakin sisarussuhteissa, mutta heidän välinen siteensä on käsittämättömän vahva. Heidän suhteensa myös kehittyy sekä muuttuu sarjan myötä eikä se jää vain isoveli-suojelee-pkkuveljeä-tasolle. Molemmat ovat valmiita suojelemaan toista henkensä uhalla. Sarjassa myös muiden hahmojen välinen ystävyys veljeksiin sekä muiden hahmojen omat ystävyyssuhteet nousevat suureen osaan tarinan kannalta. Tylsäksi ja yksipuoliseksi sarja ei käy ja suosittelen kaikkia edes tutustumaan sarjaa.

Mitä kirjoja sinä suosittelisit ystävänpäivälukemiseksi?

Uudelleen luettua-haasteen kooste

Koska vuosi lähenee loppuaan, niin tammikuussa alkanut Uudelleen luettua-lukuhaastekin tulee päätökseensä. Ihastuin tähän Niina T:n järjestämään haasteeseen aivan totaalisesti, sillä minulla on vaikka kuinka paljon kirjoja jotka pitäisi uudelleen lukea. Jo luettujen kirjojen uudelleen aloittaminen on kuitenkin haastavaa, sillä se tuntuu olevan pois uusilta, lukemattomilta kirjoilta. Haaste ei siis ole voinut olla itselleni parempi.

Tavoitteeni oli lukea mahdollisimman monta jo kertaalleen luettua kirjaa vuoden aikana. Aluksi minulla oli jopa lista, että mitkä kirjat aion lukea. Läheskään kaikkia kirjat, jotka olisin halunnut lukea eivät kuitenkaan päätyneet yöpöydälleni asti. Olisin halunnut lukea enemmänkin lempikirjojani, mutta ne unohtuvat muiden kirjojen tieltä. Aion kuitenkin lukea ne joskus lähitulevaisuudessa uudestaan (itseasiassa muutama niistä odottaa jo vuoroon yöpöydällä). Haasteeseen kuuluvia kirjoja luin kuitenkin hurjat seitsemän kappaletta, joten toisaalta voi olla kuin tyytyväinen. Alla on lista lukemistani kirjoista.

• Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni
• Maria Turtschaninoff: Anaché
• J.K.Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
• R.L.Stine:
• Vihreän hirviön verta
• Hullu tiedemies
• Noiduttu kaappikello

Näihin kirjoihin oli todella mukava tarttua pitkästä aikaa, varsinkin kun osaa on tullut luettua viimeksi yläasteella. Muutenkin haaste elävöitti omaa lukemistani, sillä lukujumin saa selätettyä kirjoilla, joidenka jo tietää olevan valmiiksi hyviä. Kiitos vielä Niinalle haasteen emännöinnistä ja ihanasta haasteesta!

Superlukumaraton 25.-31.12. - Päivittyvä

Nyt kun lahjat on avattu ja osa jouluruuista syöty, on hyvä aloittaa tämän vuoden viimeistä Superlukumaratonia. Hogwarts Libraryn Lotta ja Carry on Readingin Henna ovat jaksaneet järjestää koko loppuvuoden lukumaratoneja, ja nyt superlukumaratonit huipentuvat oikein.superisti, sillä viimeinen maratoni kestää koko viikon! Viikon aikana olisi siis tarkoitus lukea niin paljon kuin ehtii, haluaa ja jaksaa. Jos mielii vielä mukaan maratonille niin voit käydä ilmoittautumassa TÄÄLLÄ.

Itse olen tästä superista lukumaratoniviikosta todella innoissani, eikä se olisi voinut osua parempaankaan saumaan, sillä mulla on koko viikko lomaa. Lukuinto on myös huipussaan, ja on oikein hyvä fiilis aloittaa maratonia kun sormet jo syyhyävät päästä käsiksi kirjoihin. En kuitenkaan aio istua koko viikkoa katse kirjoissa kiinni, vaan tarkoitus olisi lukea niin paljon kuin jaksan omalla tahdilla. Lukemiseen tulee myös väistämättä taukoja, sillä näin joulupyhinä pitää käydä sukulaisissa ja mahdollisesti nähdä kavereitakin.

Olen kuitenkin valinnut lukumaratonille neljä kirjaa. Naondel on jatkoa Maresille, josta pidin niin paljo. Jatkan myös George R. R. Martinin Tulen ja Jään laulu- sarjaa sen toisella osalla. Eka osa oli todella kutkuttava, vaikka ajoittain pitkäveteinen. Hobitti eli sinne ja takaisin klassikkoon olisi myös tarkoitus tutusta nyt, kun sain vihdoin ja viimein Taru sormusten herrasta -saagan ensimmäisen kirjan luettua. Carita Forsgrenin esikoisteos Kolmen kuun kuningatar taas poikkeaa muista lukemisistani, sillä hyvin harvoin luen historiallisia romaaneja. Tämä on kuitenkin lojunut pöydällä odottamassa vuoroaan niin kauan, että otan sen mukaan maratonille.

Jemmasin lukumaratonille enemmän kirjoja kuin todennäköisesti ehdin tai jaksan lukea. Halusin kuitenkin ottaa mukaan mielenkiintoisia kirjoja ja parempi liian paljon kuin liian vähän.

Päivittelen tavalliseen tapaan tähän postaukseen maratonin edistymistä aina kun ehdin ja minulla on jotain kirjoitettavaa. Ei muuta kuin oikein hauskaa superlukumaratoniviikkoa kaikille!

Maanantai

17.15
Pääsen aloittamaan lukemista vasta näin päivällä, sillä aamu meni tohinassa ja aamupäivällä käyttiin muorin ja vaarin luona syömässä. Nyt on kuitenkin hyvä rojahtaa sohvalle ja aloitella lukimaratoni Hobitti eli sinne ja takaisin kirjalla.

17.53
Ajatus katkeilee ja mieli huutaa kovasti Game of Thronesia. Koska lukemuisesta eui näytä tulevan mitään, nii saa se jäädä siis vähän aikaa tauolle ja siirryn katsomaan GoT:tä.

19.07
Nyt on hyvä taas palata kirjan pariin kahden GoT:in jakson jälkee.  Aikaa kului parisen tuntia, mutta mieli tuntuu jo virkeämmältä. Lukeminen alkaa sujua jo nopeammin ja tarina alkaa kutkuttamaan. Katsotaan kuinka myöhälle jaksan lukea.

Tiistai

0.18
Nyt alkaa lukeminen riittää, sillä silmät alkavat olla turhan väsyksissä. Hobittia olen saanut luettua hieman yli puoleenväliin asti ja tiistain aikana olisi tarkoitus lukea loppuun. Nyt kuitenkin unta palloon ja aamulla taas jatkuu

10.11
Yöunet nukuttu. Nyt aamuteelle ja lukeminen saa jatkua pari tuntia.

12.35
Lukeminen jää nyt tauolle, sillä täytyy lähtee kauppaan hommaamaan kaverille joululahjaa. Viideltä lähden myös vihdoin ja viimein katsomaan uusimman Tuntemattoman. Loppu lukeminen jää siis illaksi.

22.52
Tuntematon sotilas tuli katsottua (eikä se pöljempi leffa olutkaan) ja syömässä käytyä. Kirjaan tarttuminen kuitenkin venyi myöhemmälle kuin olin aluksi suunnitellut, sillä saunassakin piti käydä virkistäytymässä. Katsotaan saanko luettua kirjan loppuun  vai jätänkö suosista osan huomiselle.

Keskiviikko

0.52
Hobitti saatu päätökseen. En aivan saanut luettua sitä tiistain puolella, mutta eipä tuolla väliä. Nyt on taas aikä käydä höyhensaarille ja jatkaa lukemista aamulla.

11.05
Aloittelen lukemaan Naondelia joskaan en varmaan ehdi lukea sitä kovin pitkälle.

Torstai

01.58
Jotenkin tää lukeminen meinaa jäädä joka kerta yömyöhälle. Tänään on pitänyt sellaista vilinää ja melskettä, että lukeminen on jäänyt vain ajatukseksi. Ehdin lukea Naondelia aamun ja päivän aika parikymmentä sivua, mutta pääsin kirjaan kunnolla käsiksi vasta yhdentoista aikoihin. Kirja on niin herkullista luettavaa, että se pitää lukea nautiskellen ja rauhallisesti. Yksi kolmas osa on nyt luettuna enkä malttaisi laskea kirjaa käsistä, mutta kai sitä on välillä nukuttava.

16.36
Ehdin hieman jatkaa Naondelia eteenpäin aamusta, mutta yhden aikoihin jouduin taad lopettamaan, sillä lähden ystäväni luokse suunnittelemaan tämän häitä. Sainme kuitenkin hommat tehtyä aiemmin kuin luulin ja pääsen nyt taas jatkamaan lukemista.

23.55
Naondel luettu. Aivan yhtä henkeäsalpaava kuin edeltäjänsäki, kirja kyllä piti otteessaan. Maratoni alkaa olla hyvässa vaiheessa, sillä olen saanut luettua jo kaksi kirjaa. Huomenna aloitan lukemaan Kuninkaiden koitosta, jolle annankin sitten enemmän aikaa enkä kiirehdit sen lukemisessa.

Lauantai

15.15

Perjantaina jäivät lukemiset sikseen, sillä oli pakko vetää hieman henkeä muutaman lukemisen täyteisen päivän jälkeen. Huomiseltakin taitaa uuden vuoden takia lukemiset jäädä vähälle, joten yritän tämän päivän aika päästä edes vähän eteenpäin Kuninkaiden koitosta. En kuitenkaan usko, että saan luettua tätä melkein 800 sivuista järkälettä loppuun asti.

Sunnuntai

11.30
Eiliseltä lukeminen jäi noin sataan sivuun ja tänään olisi tarkoitus jatkaa, ennen kun lähden viettämään uutta vuotta Vaasaan.

13.14
Lopetan omalta kohdaltani superlukumaratonin. En aivan saanut aloitettua kaikkia kirjoja, joita ajattelin, mutta pääsin kuitenkin sivutavoitteeseeni, joka oli 1000 sivua. Ja sain luettua Kuninkaiden koitoksen melkein puoleen väliin. Pidin tosi paljon maratonin konseptista, sillä stressiä lukemisesta ei ollut samalla lailla kuin päivän kestävissä maratoneissa. Kokemus oli kaikin puolin positiivinnen. Tällaisia saisi järjestää useammin. Jos joku innostuu järjestämään tällaisen maratonin toistekin niin olen ehdottomasti mukana.

Luettuja sivuja: 1011

Maria Turtschaninoff: Anaché

"Akkadien valtakunta sijaitsee Lavorasta länteen ja luoteeseen ja Urundiasta pohjoiseen. Akkadit ovat paimentolaisia, ja heidät on muovannut kansaksi maa, jossa he elävät: aavat lakeudet, pitkä karhea ruoho ja ääretön sininen taivas. Heidän maataan kansoittavat gerrit, hevoset ja lampaat, tarinat ja henkiolennot. Kerran akkadien keskuuteen syntyy tyttö, jonka kohtalo muuttaa kaiken, mitä he ovat itsestään tienneet. Tytön nimi on Anaché.

Luontoa herkästi aistiva Anaché kasvaa miesten hallitsemassa maassa. Heor-veli opettaa hänet kuitenkin salaa metsästämään ja ratsastamaan. Ja kun henget kertovat pyhän miehen, angakokin, kautta Anachellé hänen tulevaisuutensa, ennustus on aivan toisenlainen kuin muiden samanikäisten tyttöjen."

___________________________________________________________________


Anaché tuli luettua ensimmäisen kerran joskus... en rehellisesti sanottuna ole varma, koska tämä tuli luettua ekan kerran. Sen verran aikaa siitä kuitenkin on, etten muistanut suurinta osaa kirjan tapahtumista. Mutta kirja oli aivan yhtä upean hätkähdyttävä lukea kuin ensimmäiselläkin lukukerralla. Muistan, kuinka ensimmäisellä kerralla Anachéa oli melko hämmentävää lukea, sillä jouduin välillä pitkään miettimään, että miksi kirjan sivuilla luki niin kuin luki. Toisella lukukerralla ymmärsin paljon enemmän mitä Maria Turtschaninoff oli kirjoituksillaan hakenut, eikä lukeminen ollut yhtä haastavaa.

Itse asiassa Turtschaninoff on erittäin taitava kirjailija, sillä hänen tekstinsä on paljon kuvailevaa eikä kaikkea selitetä aivan suoraan ja ykskantaan. Hän ammentaa tarinaansa syvemmältä kansanperinteestä ja mytologiasta laajassa mielessä. Teoksen maailma tuntuu olevan todellista totta. Henkimaailman ilmiöt nivoutuvat luonnolliseksi osaksi tarinan ihmisten elämää ja todellisuutta, jotka ovat tärkeä osa maailman tasapainossa. Kirjailijan mielikuvitus on ehtymätön ja mielettömän rikas. Onkin harmi, että kirja on luokiteltu ya-kirjaksi, jonka takia Anaché kärsiikin suunnatonta vääryyttä luokittelusta nuorten aikuisten fantasiaromaaniksi. Fantasia on Turtschaninoffin teoksessa kaikkea muuta kuin perinteistä taikasauvamagiaa, ulottuvuuksia rikkovia elementtivoimia tai velhonkaapujen hulmuntaa. Anagokit, henget ja henkivaellukset tuntuvat uniikilta ja erilaiselta fantasiapiirteiltä, jotka nivoutuvat kuitenkin akkadien arkiseen elämään eivätkä ole vain osa yhden ihmisen elämää.

"Hän tunsi heti henkien läsnäolon. Ilma ja maa olivat niitä täynnä, ne olivat uteliaita, ne olivat lähellä. Hän hengitti yhä syvään ja rauhallisesti. Pa ja oli paikalla ja suostutteli hänen henkens erkanemaan ruumiista ja otti sen mukaansa."

Anaché sijoittuu maailmaan, jossa elämä on hyvin yksinkertaista. Arkipäivät koostuvat metsästämisestä, marjojen ja munien keräämisestä, lampaiden hoitamisesta ja muista normaaleista arkielämän askareista. Aseita, pyörää eikä edes kirjoitustaitoa tunneta. Kirjan tarina etenee aluksi melko tavanomaista rataa seuraten Anachén perheen elämää ja Anachéa itseään. Anachékaan ei aluksi vaikuta kovin erikoiselta hahmolta, sillä hän on nuori tyttö, joka on hieman erilainen ja kamppailee maailman normeja vastaan, mutta lopulta ansaitsee kaikkien luottamuksen. Anachén suurin pelko onkin avioituminen ja se, että hän joutuu eroon rakkaasta veljestään Heorista.

Tässä vaiheessa tarina oli jo upea ja kirjailijan kirjoitustyyli nappasi mukaansa. Kirja ei kuitenkaan ollut vielä täysin vakuuttanut minua. Mutta sitten yhtäkkiä, jossakin kirjan puolessa välissä, tarina vetää täysin maton jalkojen alta ja kaikki muuttuu oikein kerta rysäyksellä! En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, jonka jokin juonenkäänne on osannut vedota näin tunteisiin ja tehnyt näin suuren vaikutuksen. Käännettä ei pystynyt ennakoimaan mitenkään ja tarina tuudittaakin lukijan siihen uskoon, ettei mitään näin suurta voi tapahtua. Kaikesta parasta onkin se, että Anaché on niin hyvä hahmo, että jännitin, pelkäsin, nauroin, iloitsin ja taistelin hänen kanssaan. Välillä tunsin itseni olevan  itse Anaché, niin hyvin tarina ja sen päähahmo vetivät mukaansa.

"Tuiskuavassa lumessa hän erotti vapaina ja valtoimenaan liehuvat mustat hiussuortuvat. Yllään hän aavisti jumalattaren mustat suilmät ja vihan vääristämän suun."

Kirjassa käsitellään myös sen loppupuolella asioita, joita ei nykyäänkään kirjallisuudessa kovin paljon käsitellä. Varsinkaan fantasiakirjallisuudessa. Turtschaninnoff on osannut sisällyttää nämä asiat hyvin osaksi tarinaa, eivätkä ne tunnu pakotetuilta ja irtonaisilta osasilta joidenka tarkoitus on säilyttää lukijan mielenkiinto. Haluaisin sanoa niin paljon Anachésta, sillä sa ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi. Mutta jos syventyisin tarinaan enemmän niin se rikkoisi kirjan taian. Anaché on parhaimmillaan silloin, kun sen lukee rikkumattomana ja tietämättömänä. Suosittelenkin, että jokainen kokisi itse Anachén maailman. Tätä kirjaa on helppo suositella jokaiselle. Se vaatii tyylinsä takia hieman lukijan panostusta lukemiseen, mutta kun olet päässyt kirjan loppuun voin vannoa, että kirja mykistää sinut. Niin lumoava tämä kirja on.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸🌸

Merkitsen tällä Helmet-lukuhaasteesta kohdan 35. Kirjan nimessä on erisnimi ja Adventures in Down Under and Beyond-haasteesta kohdan 49. Kirja, jonka henkilöt kohtaavat vaikeita luonnon olosuhteita. Tämä kirja oli myös osa Uudelleen luettua-lukuhaastetta.

Toukokuun luetut ja kesän lämmön odottelua

Juupa juu, toukokuu sitten ehti mennä jo. Hämmentävää miten nopeasti kuukausi (taas) hujahti ohi. Toukokuun päättyminen kuitenkin merkitsee monta asiaa taas tälle vuotta, sillä koulu loppui tältä lukukaudelta ja kesätyöt alkoivat. Ja koska nyt ollaan jo kesäkuussa tarkoittaa se myös, että vuosi 2017 on puolessa välisää. Puoli vuotta! Vuoden alusta tuntuu olevan niin lyhyt aika, mutta onhan kuudessa kuukaudessa toisaalta ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Tosin vaikka nyt eletään kesäkuun puolta ja juhannukseen on enää vajaa kolme viikkoa aikaa, ei tunnu kyllä yhtään kesältä ainakaan sään puolesta. Täällä Etelä-Pohjanmaalla lehtiäkin ilmestyi puihin tavattoman myöhään ja ilmat ovat olleet todella koleita. Yhdessä vaiheessa oli pari hassua lämmintä kesäpäivää, mutta nyt on sää taas ollut kuin suoraan alku syksystä. Muutamat viime päivät ovat olleet myös niin tuulisia, ettei ulos ole tohtinut mennä auringonpaisteesta huolimatta. Ja olisihan se sää voinut lämmin olla jos ei olisi tuullut. Ihana Suomen suvi! Mutta toivotaan nyt, että sää tästä paranesi, jotta tässä päästäisiin heittämään talviturkit päältä. Hyvää säätä on ainakin luvattu, mutta kannattaako Forecan säätä uskoa. Uskossa on hyvä elää :D.

Mutta se säästä valittamisesta ja siirrytään hieman mukavampiin asioihin; nimittäin kirjoihin joita luin toukokuussa. Olen edelleen erittäin iloinen, sekä postiivisesti yllättynyt, että lukuintoni on pysynyt edelleen päällä. Laantumisenkaan merkkejä ei myöskää ole tällä hetkellä näkyvissä, joten toivon että kesäkuukin menee yhtä kivuttomasti lukemisen suhteen. Mutta toukokuussa luin yhteensä neljä kirjaa. Yhden kirjan siis enemmän kuin huhtikuussa. Olen erittäin tyytyväinen itseeni, sillä en muistakaan koska viimeksi olen lukenut näin monta kirjaa kuukaudessa. Hyvä minä! Luetut kirjat ovat seuraavat:

Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni
Luin kirja toisen kerran, sillä muistelin sen olevan koskettava sekä raaka tarina teini-iästä sekä syömishäiriöstä. Kirja olikin yhtä pysäyttävä kuin ensimmäiselläkin lukukerralla, ja hehkutan edelleen Linnea Parkkosen taitoja kirjoittaa koskettavaa sekä realistista tekstiä.

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi
Tämä oli upea kirja kaikin puolin. Raaka, puhutteleva ja koskettava tarina veti minut heti mukaansa ja ihmettelenkin miksen aiemmin osannut tarttua kirjaan. Pidin Katnissistä kaikista eniten tässä osassa ja kirja toi erittäin hyvin esille miten rikkinäinen ja masentunut hahmo tämä on. Myös muut hahmot olivat kiinnostavia. Kirja osasi pitää otteessaan ja se tarjosi monia jännittäviä hetkiä.

Maria Turtchaninoff: Anaché
En voi sanoin kuvailla kuinka rakastan tätä kirjaa. Tästä on postaus tulossa, joten en tässä kerro enempää mielipiteitäni kirjasta. Sen verran sanon, että Anachéen kannattaisia jokaisen lukea.

Theo Lawrence: Hehkuva ruumis
Ei ehkä yltänyt odotuksiini asti, mutta oli ihan kelpo lukemista. Bloggaus tulossa myöhemmin.

Toukokuussa luin siis kaksi kirjasarjaa loppuun sekä luin uudestaan kaksi kirjaa. Saldo on aika hyvä, ja voin hieman nyt tehdä tilaa lisää uusille sarjoille. Minkähän sarjan sitä seuraavaksi aloittaisi?
Kesäkuulla minulla on tavoitteena lukea ainakin neljä kirjaa, sillä jotenkin puhkun intoa lukea. Seuraavat kirjat olisivat seuraavaksi lukulistalla:

Siri Pettersen: Mätä (Korpinkehät, #2)
P.C.Cast & Kristin Cast: Piinattu (Yön talo, #4)
Han Kang: Vegetaristi
Anne Frank: Anne Frank
Mahdollisesti myös Robin Cook: Narkoosi

Aika erityyppisiä kirjoja olen suunnitellut lukea kesäkuussa, sillä joukossa on vain (gröhöm) kaksi fantasiakirjaa, yksi elämänkerta, yksi dekkari sekä pienoisromaani. Odotan innolla, että voin tarttua näihin kirjoihin. Mitä sinä luit toukokuussa? Montako kirjaa sait päätökseen?

Huhtikuun luetut ja muuta mukavaa

Huhtikuu hujahti ohi taas vauhdilla, enkä jotenkin saanut heräteltyä itseäni aikaisemmin kirjoittelemaan huhtikuun luetuista kirjoista. Huhtikuun sää on ollut aivan outo, vaikka vappu vietettiinkin aurinkoisessa säässä. Lunta on ollut enemmän kuin koko joulukuussa oli yhteensä ja tuuli on ollut aivan jäätävän kylmä. Huhtikuussa minuun iski myös jokin ulkoiluinto mutta en loppujen lopuksi voinut lähteä oikeastaan paljon mihinkään, kun keli oli kurainen, loskainen ja ylipäänsä erittäin märkä (tiedän, olisi pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja vain lähteä ulos, mutta olen sen verran mukavuuden haluinen, etten lähtenyt kastelemaan kenkiäni ja itseäni :D). Nyt onneksi lämpö kuitenkin näyttäisi alkavan vihdoin ja viimein helliä suomalaisia ja pieni toivokin kesän tulemisesta nostaa jo päätään. Olisi nimittäin kiva, että se tuleva kesä näkyisi muutenkin kuin raivostuttavan allergiana.



Huhtikuussa luin huimat kolme kirjaa! Kyllä, kolme kirjaa. Tämä johtuu osittain siitä, että en kouluasioiden ohella kyennyt lukemaan useammin ja enempää kirjoja. Olen kuitenkin tyytyväinen tuohon määrään, sillä en muistakaan koska viimeksi olen lukenut peräti kolme kirjaa kuukaudessa. Enkä muista sitäkään koska viimeksi lukuintoni on pysynyt yllä näinkin kauan. Yleensä lukuintoni lopahtaa aika nopeasti kahden tai kolmen kirjan lukemisen jälkeen. Nyt olen saanut luettua tasaiseen tahtiin läpi koko alkuvuoden eikä innostus näytä aivan ihan heti laantuvan. Ja hei, olen Goodreads-haasteen kanssa jopa aikataulussa! Tosin nyt lukuhuumassani olen onnistunut jemmaamaan useamman kirjan kirjastosta odottamaan vuoroaan, ja tajunnut kuinka paljon tämän vuoden ja edellisvuoden uutuuksia on vielä lukematta. Miksei päivissä voi olla enempää tunteja, sillä nukkuakin mielellään pitäisi? Onneksi koulu kuitenkin loppuu jo neljän viikon päästä ja kesällä pystyn todennäköisemmin uhraamaan enemmän aikaa lukemiselle. Ellei lukuinto ehdi laantua siihen mennessä.

Huhtikuu oli hyvin fantasiapainotteinen, sillä kaikki kirjat olivat enemmän tai vähemmän genren edustajia. George R.R. Martinin fantasiaseikkailu Valtaistuinpeli aivan etunenässä. Kirja tuli luettua vihdoin ja viimein; olihan kirja odottanut vuoroaan pöydällä jo puolitoista kuukautta. Teos oli juuri niin hyvä kuin kuvittelinkin, eikä näin TV-sarjankin katsoneena tuntunut lainkaan puuduttavalta. Maria Turtschaninoffin Maresi jäi kuukauden viimeiseksi luettavaksi, mutta tämäkin kirja oli erittäin hyvä. Ensimmäinen huhtikuussa luettu kirja oli Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli-sarjan toinen osa, Riitasointu. Kolmesta huhtikuun aikana lukemastani kirjasta Riitasointu veti selvästi kaikista lyhimmän korren. Kirjan alku ja lopetus olivat hyviä, mutta kaikki niiden välissä tuntui puuduttavalta ja Noran päättämättömyys tuppasivat vain ärsyttämään. Näiden lisäksi aloitin lukemaan Linnea Parkkosen 112 vihaan itseäni. Siinäpä huhtikuun luetut kirjat sitten olivatkin. Vaikka kirjat olivatkin genreltään samoja, niin olivat ne silti keskenään mukavan erilaisia teoksia.

Toukokuun lukulistalla olisi nyt ainakin seuraavat teokset:

• Linnea Parkkonen: 112 Vihaan itseäni (postaus tulossa!)
• Suzanne Collins: Matkijanärhi (Nälkäpeli, #3)
• Maria Turtschaninoff: Anaché
• Theo Lawrence: Hehkuva ruumis (Mystic City, #3)

Jos mahdollisesti aika suosii, niin ehkä myös Siri Pettersenin Mätä voisi mahtua listaan.

Miten sinun huhtikuusi on mennyt? Montako ja mitä kirjoja luit huhtikuussa?

Maria Turtschaninoff: Maresi (Punaisen luostarin kronikoita, #1)

"Punainen luostari on naisten ja tyttöjen yhteisö ja turvapaikka, jossa kaikki saavat kehittää itseään taipumustensa mukaisesti. Nuori Maresi on jo huomannut, että häntä kiinnostavat eniten kirjat ja lukeminen, uuden oppiminen. Eräänä päivänä luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä raivoa.

Hurja tapahtumasarja alkaa siitä, kun suuri purjelaiva ilmestyy horisonttiin – onko Jain isä sotajoukkoineen tulossa? Maresin ja hänen tovereidensa neuvokkuus ja rohkeus pannaan kovalle koetukselle. He joutuvat yhdistämään voimansa äärimmilleen puolustaessaan ihmisen itsemääräämisoikeutta."

________________________________________________________________

Maria Turtschaninoffin teoksia on tullut aiemminkin luettua, tai olenkin oikeastaan lukenut läpi melkein hänen koko tuotantonsa. Tiesin siis mitä odottaa, kun tartuin Maresiin. Maresi onkin Turtschaninoffille tyypillinen teos, sillä se on omalla tavallaan kantaaottava, päähahmo on nuori tyttö ja tarinan teemaksi nousee kasvaminen ja itsensä löytäminen. Pidin Maresista aivan yhtä paljon kuin kirjoittajan muusta tuotannosta ja ahminkin kirjan yhdessä päivässä.

Kirjan tarina sijoittuu Punaiseen luostariin, joka sijaitsee jossain keskellä merta ja jota on vaikea löytää, jos ei tiedä mihin purjehtii. Ensi alkuun minulle tuli tästä luostarista mieleen tavallinen keskiaikainen nunnaluostari, jossa eletään hyvin säyseää ja kurinalaista elämää. Luuloni osoittautui nopeasti kuitenkin aivan vääräksi, sillä vaikka osa sisarista ovat selvästi kuin ilmettyjä nunnia asenteineen ja argumentteineen, on luostari muuten rento, rakastava ja suvaitseva paikka. Kaikki luostarin asukkaat hyväksytään sellaisinaan, vaikka näpsäkkä ja nopeaälyinen Maresi saakin toruja aika ajoin. Turtschaninoff onkin luonut luostarin ja sen asukkaiden ympärille rakastavan ja lämpimän ilmapiirin, joka saa väkisin hymyilemään. Luostarin naisten palvelema jumalatar, uskomukset ja rituaalit tuntuvat myös todella tuoreilta ideoilta ja oli mukavaa, että jumalhahmolle oltiin keksitty kolme muotoa, eikä se ollut suoraa kopiointia jostain tunnetusta jumaluudesta.

"Hän riuhtaisi yöpaidan yltään ja seisoi korokkeella alastomana, kylpien aamun ensimmäisten, mosaiikki-ikkunoista tulvivien veripunaisten auringonsäteiden valossa."

Voimakkaat naiset ovatkin olleet aina Turtschaninoffin tavaramerkki. Tässä kohtaa päähahmo Maresi ei ole poikkeus ja hän on todella samaistuttava hahmo. Oikeastaan kaikki naispuoliset hahmot ovat todella pidettäviä. Miespuoliset hahmot ovat, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, kuvattu raaoiksi ja petollisiksi olennoiksi, jotka janoavat naisten hallitsemaa tietoutta. Hyvän ja pahan kontrasti toimii hyvin, mutta olisi ehkä hieman toivonut jotain pakkaa sekoittavaa tekijää. Toisaalta selvä kahtiajako onnistuu synnyttämään juuri sen oikean tunnelman ja kuvaamaan tarinan ideaa. Koska luostarissa asustelee vain naisia, niin kirjassa esitetään hyvin myös se kuinka naisetkin pystyvät elämään ja huolehtimaan itsestään ilman miehiä. Monia hahmoja tämä tuntuukin ihmetyttävän, mikä ei toisaalta ole ihme, sillä naisten asema luostarin ulkopuolella on lähes järjestäen huono ja luostari on muodostunut joissakin maissa lähes pelkäksi taruksi, joka elää vain naisten lauluissa. Kirjassa tulee monta kertaa ilmi, että useat naiset uneksivat vapaudesta luostarissa, mutta eivät kykene siihen, koska luostaria ei pidetä todellisena tai rohkeus ei riitä. Kirjassa osoitetaan kuitenkin selvästi, että naiset kykenevät olemaan itsenäisiä ja elättämään itsensä omin avuin omalla tavallaan. Teos kuvastaa hyvin sitä, että vaikka meillä naisten asema on ollut vuosikausia jo hyvä, niin naisiin kohdistuva alentaminen, orjuuttaminen ja pahoinpitely on aivan tosi seikka joissakin muissa maissa.

Vaikka kirja soljuu mukavasti eteenpäin ja sen alkupuoli on rauhallinen sekä iloinen, on teoksella pimeä puolensakin. Kirjan tarina on vaihtelua valoisan ja pimeän välillä, sillä aina pirteän ja iloisen jakson jälkeen tapahtuu aina jotain ikävää. Se ei välttämättä ole mikään iso asia, mutta Maria Turtschaninoff on kuvaillut asiat niin, että ne pienimmätkin asiat tuntuvat vuorten kokoisilta. Tarina myös kallistuu kuin varkain aina vain vakavampaan suuntaan ja loppuhuipennuksen lähestyessä jännitys nousee huippuunsa ja onnistuu olemaan odotusten arvoinen. Kirjassa on tiettyä voimaa eikä kirjailija ole tälläkään kertaa pelännyt käyttää kirjassaan raakoja ja jopa kamaliakin kohtauksia. Maresi onkin sekä runollisen kaunis että raadollisen ruma kertomus kasvamisesta ja itsensä löytämisestä. 200 sivuun on saatu sisällytettyä paljon eikä se siltikään tunnu täyteen tungetulta. Odotan innolla, että pääsen käsiksi seuraavaan osaan ja pääsen taas jatkamaan matkaa Maresin kanssa.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸🌸

Kuittaan tällä kaksi kohtaa:

Helmet-lukuhaaste: 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

Adventures in Down Under and Beyond-lukuhaaste: 10. Kirja, jonka yksi henkilö viljelee ja valmistaa viiniä, työskentelee viinitilalla, harrastaa viinejä tai on jollain muulla tavalla tiiviisti tekemisissä viinin kanssa

Lukuviikko 2017 kirjavinkit

Lukuviikko haastaa tänä vuonna kaikki kirjanystävät suosittelemaan omia lempikirjojaan. Anna lahjaksi lukuseikkailu suosittelemalla omaa suosikkikirjaasi.

Luin Lukuviikosta Niina T:n blogista tässä pari päivää sitten ja aikaa vielä kerran on, niin astunpa sitten mukaan tähän. Ja mikä olisikaan mukavampaa kuin suositella omia lempikirjoja muille. Tässä ovat minun tämänhetkiset suosikkikirjani.

1. Mats Strandberg, Sara B. Elfgren: Engelsfors -trilogia

Engelsfors -trilogia on todella raaka ja melkeinpä brutaali sarja, sillä siinä harvoin tapahtuu mitään hyvää ja päähahmot joutuvat koko ajan tekemään vaikeita päätöksiä ja kokemaan kauheauksia. Suora ja kaunistelematon kerronta kuitenkin nostaa sarjan keskivertoa paremmaksi nuorten aikuisten sarjaksi. Sarjan hahmot ovat erilaisia ja jokainen lukija löytää varmasti oman samaistumiskohteensa. Kaikki hahmot kasvavat tarinan aikana ja sarjan yllätyksellisiä juonenkäänteitä täynnä. Pidin varsinkin siitä, että sarjassa jokainen päähahmo saa suun vuoron ja heidän päänsisäiseen maailmaansa nähdään. Hahmoista tulee lukijalle tosi tärkeitä, kun heidän elämäntyyliinsä ja elämään päästään kunnolla sisään. Jokainen kirja on kerronnaltaan synkkä ja raskasta luettavaa ja yhden osan luettua seuraavaan osaan tuskin tulee tartuttua aivan heti perään. Sarja ei siis tosiaankaan sovi aivan kaikille, mutta siihen tarttuneet saavat hienon uuden lukukokemuksen.

2. Maria Turtschaninoff: Anaché

Anaché tuli luettua jo useampi vuosi sitten ja siihen pitäisi tarttua lähiaikoina uudestaan. Teos on jotain sellaista mitä ei ole koskaan aikaisemmin lukenut. Se on uniikki jokaiselta kantilta ja se tarjoilee todella lennokkaan seikkailun. Maria Turtschaninoffin päähahmot ovat aina voimakkaita naishahmoja, jotka löytävät paikkansa maailmassa ponnistelemalla ja itseensä uskomalla. Tarina on todella kutkuttava ja koko teoksen tekisi mieli ahmia yhdeltä istumalta. Anaché sopii vähän vanhemmallekin yleisölle mutta miksei myöskin nuorisollekin, sillä siitä löytyy niin paljon elementtejä ja kerronnallisi niksejä. Mikään pyyteettömän kaunis ja puhdas teos ei ole kyseessä, sillä se on anteeksi pyytelemätön ja jopa raaka kuvaus elämän julmuudesta, erilaisuuden kohtaamisesta sekä rajojen rikkomisesta.

3. J.K.Rowling: Harry Potter -sarja

Harry Potterit ovat ainakin minulle ikuisia kestosuosikkeja, joiden pariin voi palata aina uudestaan. Koska yksi kirja kattaa yhden lukuvuoden Tylypahkassa, niin lukija näkee hahmojen kasvavan pienistä lapsista aikuisiksi noidiksi ja velhoiksi asti. Ja jos sarja jotain tekee niin se ruokkii lukijansa mielikuvitusta monella tavalla aina mielenkiintoista taioista erilaisiin hahmoihin. Vaikka ensimmäiset Potterit on kirjoitettu 90-luvulla ovat ne kestäneet aikaa ja ovat edelleen ajankohtaisia teoksia. Uusimpaan Potteriin en ole vielä päässyt käsiksi, mutta uskon että se ei ole tuottamaan pettymystä. 

4. Laini Taylor: Karou-trilogia

Eksyin tämän sarjan pariin vahingossa, kun löysin sen sattumoisin kirjaston uutuushyllystä. Kirjassa seurataan Karou-nimistä tyttöä, joka asuu outojen ja mystisten "hirviöiden" luona. Kirjasarjasta ei yllättäviä käänteitä puutu ja Laini Taylor ja luonut mitä mielenkiintoisemman maailman ja hahmomallit. Hahmojen suhteet sekä luurankojen vetäminen ulos kaapeista ovat suuressa osassa sarjaa. Ja yllätys yllätys, tämäkin sarja on täynnä taistelua, kuolemia ja synkkyyttä. Pitäsiköhän tässä olla huolissaan? Olen edelleen katkera ettei sarjan viimeistä osaa suomennettu ja joudun jostain kaivamaan esiin alkuperäiskielisen opuksen. Tätä sarjaa ei voi jättää kesken!

5. Siri Pettersen: Odininlapsi

Odininlapsi on yksiä tuoreempia tuttavuuksia ja tämä kirja yllätti minut kunnolla. Pettersenin monipuolinen kerronta tekee lukukokemuksesta monitahoisen ja laajan. Tarina ei ole myöskään yksiselitteinen ja sitä käsitellään peräti kolmen hahmon näkökulmasta. Vaikka olen lukenut vasta ensimmäisen osan Korpinkehät-sarjasta niin olen jo nyt koukussa sen hahmoihin ja miljööseen. Molemmat päähahmot ovat kiinnostavia eivätkä mitään täysiä copy-paste-hahmoja. Varsinkin Hirka on aivan ihana hahmo. Odotan innolla, että pääsen käsiksi jatko-osiin. Jos skandinaavisesta mytologiasta ammennettu tarina kiinnostaa niin kannattaa ehdottomasti tutustua tähän.

6. George R.R. Martin: Tulen ja jään laulu -sarja

Jos olet katsonut Game of Thronesit niin tiedät kuinka hyvä sarja se on. Kirjat, joihin sarja perustuu, ovat aivan yhtä hyviä ellei jopa parempia kuin näytelty versio. Martinin kerronta on monitahoista fantasiaa eikä se paisu liian isoihin mittoihin lohikäärmeineen ja hurjasusineen. Kaikella on sarjassa paikkansa ja kaikella tapahtuvalla on merkitys. Ennen kaikkea tarina on yllättävä ja vetovoimainen. Tosin minua hieman harmittaa, että luin jotkin kirjat vasta TV-sarjan jälkeen, sillä oli vähän harmillista tietää lähes kaikki tapahtumat ennakolta. Martinin kerronta on kuitenkin ensiluokkaista, joka paikkaa hieman ennalta-arvattavuutta. Kirjassa hahmoihin pääsee myös paremmin sisälle ja näistä tulee inhimillisempiä ja ymmärrettävämpiä. Jos kuitenkin harkitset kumpaan tutustut ensin niin valitse ensin kirjat ja sitten TV-sarja.

7. Maria Turtschaninoff: Arra

Turtschaninoffilta on pakko suositella toistakin teosta; Arraa. Vaikka teos ei ole yhtä kantaaottava kuin Anaché, mutta se on myös yhtä vetovoimainen ja vahva teos kuin seuraajansakin. Vaikka Arra on 2/3 osaa pienempi kuin Anaché se sisältää silti hämmästyttävän paljon tapahtumia, hahmoja ja muuta sisältöä. Teoksessa käytetään myös huomattavasti enemmän kielikuvia, joka elävöittää kerrontaa hurjasti. Teosta on oikeastaan vaikea kuvailla, sillä jotta siitä saa mitään irti se pitää kokea ja lukea itse.

EXTRA: Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Vaikka itse en ole mitä vannoutunein dekkarien kuluttaja, niin yläasteella luetuksi tullut Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut on jäänyt positiivisessa mielessä muistiin. Teos on nauttii nykyään kulttiteoksen paisteesta ja vaikka se on kirjoitettu 1939, niin on se kestänyt aikaa hyvin. Kirjan tarinan asetelma on kiinnostava ja onnistuu kirja jopa olemaan jännittäväkin. Jännityspotenssi säilyy läpi sarjan ja loppuratkaisu on yllättävä. Vaikka kaikki tapahtumat eivät ole kirkkaasti mielessä, niin voin suositella kirjaa varauksetta kaikille jotka pitävät dekkareista, murhien ratkomisesta ja lukijoiden pitämisestä jännityksessä. Uudelleen lukeminen on itsenikin kohdalla vain ajan kysymys.

Uusi blogi!

Hei ja tervetuloa uuden blogini pariin! Olin suunnitellut kirjoihin ja kirjallisuuteen keskittyvän blogin perustamista jo hyvän aikaa, sillä vanhempi blogini ei oikein sisällöltään ja tyyliltään sovellu "tavallisista" kirjoista kirjoittamiseen. Idea näki nyt vihdoin ja viimein päivän valon ja päätin vihdoin aloittaa uuden blogin ja antaa molemmille rakkaille asioilleni omaa tilaa. Animea ja mangaa käsittelevään blogiini pääset TÄSTÄ.

Lyhyesti itsestäni: Olen ollut lukutoukka varmaan ala-asteelta lähtien, kun ensimmäisen kerran sain sen kirjastokortin hyppysiini. Taipaleeni alkoi varmaan lähes kaikille tutuista Neiti Etsivä -kirjoista, sekä Merja Jalon Nummelan Ponitalli -sarjasta. Vaikka nykyään ei tulekaan luettua yhtä tiheään tahtiin, kuin ennen niin on rakkaus kirjoihin silti säilynyt tähän päivään saakka. Lukeminen on minulle ennen kaikkea omaa aikaa ja rauhoittumisen hetki, jolloin voin irtautua arjesta johonkin toiseen maailmaan ja ulottuvuuteen. Rakastan lukea kaiken tyyppisiä kirjoja laidasta laitaan, mutta erityisen lähellä sydäntä ovat fantasia, jännitys, kauhu sekä historiallinen kirjallisuus. Luultavasti lempikirjailijani ovat tällä hetkellä Maria Turtschaninoff sekä George R. R. Martin

Musteen jäljet on tyylipuhtaasti länsimaiseen kirjallisuuteen suuntautunut blogi.
Blogini tarkoitus on jakaa mietteitäni ja ajatuksiani kirjoista, sekä saada ehkä joku innostumaan lukemisesta. Postauksia tuskin nyt tulee aivan joka viikko, mutta vähintään ainakin kerran kuukaudessa. Blogissa vieraillessasi saat olla aivan vapaasti oma itsesi ja saat tuulettaa sekä kehua omaa lempikirjaasi tai kirjailijaasi kenenkään tuomitsematta. Arvostan syvästi, jos kommentoit ja vaikka ehdotat jotain sinun lempikirjaasi. Toivottavasti viihdyt vierailullasi, tapaamisiin seuraavan postauksen merkeissä! ;)