Theo Lawrence: Hehkuva ruumis (Mystic City, #3)

"Sarja päättyy - miten käy Manhattanin asukkaiden ja Arian ja Hunterin rakkauden?

Aria Rose on saanut suunnattomat mystiset voimat nielaistuaan mystikkoystävänsä Davidan sydämen, mutta samalla voima syö hänen ruumistaan ja häntä odottaa lopulta kuolema. Ylhästössä on valta vaihtunut ja sitä johtaa Arian veli Kyle mahtavan sotajoukkonsa avulla. Kylen pyrkimyksenä on lyödä lopullisesti mystikot ja muu Alhaston väki, ja näyttää siltä että hän onnistuukin, sillä hän on onnistunut jäljittämään viimeisen seitsemästä Sisaresta ja käyttää hyväkseen tämän voimaa. Aria valmistautuu viimeiseen ponnistukseen ystäviensä kanssa puolustaakseen omiaan. Mutta miten Arian käy? Kestääkö ikuiseksi uskottu rakkaus Hunteriin kuoleman yli?"

___________________________________________________________________


Olenkin viettänyt jonkin aikaa hiljaiseloa, joka johtuu puhtaasti siitä, että työt ovat imeneet mehut eikä energiaa ole löytynyt kirjoittamiseen. Olen kuitenkin hengissä ja into alkaa taas heräillä tähän hommaan. Ei enempää siitä asiasta, joten mennään asiaan. Mystic City-sarja tuli päätökseensä Hehkuvan ruumiin muodossa. Ensimmäinen osa veti jalat alta ja antoi hyvän pohjan sarjalle. Toinen osa taas oli hieman horjuva eikä yhtä vakuuttava kuin ensimmäinen osa. Se kuitenkin hoiti hommansa hyvin ja jätti kovan nälän. Kolmas osa taas... kulki enemmän toisen osan jalanjäljissä. Odotin tältä osalta paljon ja toivoin, että sarja saataisiin kunnialla päätökseen. En voi sanoa, että olen kovin tyytyväinen päätösosaan.

Antakaas kun selitän. Theo Lawrence rakensi kahden ensimmäisen osan aikana todella vahvan perustan tarinalle ja sen lopulle, joten odotin kunnon loppuhuipennusta. Mutta jotenkin sarjan omaksuma jännite ja tunnelma valahtivat lyttyyn jossain kirjan puolenvälin tienoilla. Kaikki mitä Aria & kumppanit keksivät ja tekevät tuntuu vain turhalta, eikä heidän tekemisillään tunnu olevan minkäänlaista vaikutusta tapahtumiin. Tämä korostuu varsinkin lopussa, kun lopetus teki hahmojen ponnistelut tyhjiksi. Pääpahis vaan lopetti yhtäkkiä olemasta pahis ja kaikki ratkeaa lopulta niin, ettei Arialla ollut asiaan mitään osaa eikä arpaa. Aria oikeastaan vain tuntuukin pyörivän mukana ja tekevän muka kiinnostavia asioita mystikkojen sekä Syvästön ihmisten hyväksi. Kaikki tämä kuitenkin tuntuu lattealta, eikä sitä samaa kipinää enää löytynyt. Arian rooli oli loppujen lopuksi olla neito hädässä. Kirjan loppu on yhtä sekamelskaa ja kaikki sen tapahtumat tuntuvat vain tapahtuvan ilmaan päähahmojen varsinaista panosta. Loppu ei missään suhteessa ollut tyydyttävä.

"Kehoni on romuna. Iho tuntuu siltä kuin se olisi hangattu rikki kivillä. Kieli suussani on kuin hiekkapaperia. Sattuu, ja nyt olen taas palavan kuuma, aivan kuin minut olisi paistettu avotulella. Aivan kuin palaisin sisältä päin."

Pari hyvää puoltakin kirjassa oli. Pidin siitä, että Hunter ja Aria todella erosivat eivätkä palanneet leikkieron jälkeen takaisin yhteen. Molemmat siirtyvät ihmissuhteissaan eteenpäin, joka tietenkin luonnollisesti tuntuu ensin pistolta molempien rinnassa. Aluksi luulin oikeasti, että Aria ja Hunter palaisivat takaisin yhteen, sillä molempien haikailu toistensa perään oli niin voimakasta. Onneksi Lawrence piti kurssin oikeana, eikä alkanut muodostaa hahmojen välille on-off-suhdetta. Toinen iso plussa on Turk. Hän sai paljon enemmän aikaa kirjassa ja pidin hänestä huomattavasti enemmän kuin Hunterista. Joka jäi jälleen kerran liian ontoksi ja tyhjäksi hahmoksi. Turk tuntuu lisäksi olevan ainoa värikäs hahmo, jolla on edelleen aivot tallella.

Yleensä en kirjoita kirjan käännöksestä mitään, mutta nyt teen poikkeuksen. Kirjan suomenkielinen käännös on nimittäin aika onnetonta. Lukiessani kirjaa, aina välillä tuli tunne, ettei kääntäjä ole ollut aivan perillä mitä olisi kuulunut tehdä. Kirja myös vilisee kirjoitusvirheitä. Yksi tai kaksi virhettä ei haittaa lukukokemusta, mutta nyt niitä oli useampia, jotka oikeasti häiritsivät. Theo Lawrencen kirjoitustyyli ei muutenkaan ole rikasta niin kökkö käännös vielä huonontaa sitä. Pelkän Hehkuvan ruumiin perusteella en enää jatkossa lukisi Lawrencen tuotantoa. Mutta koska tiedän, että kirjailijalla on kykyjä luoda kiinnostava miljöö, hyvä tunnelma ja jännittäviä tilanteita, niin uskallan ehkä tulevaisuudessa tarttua Lawrencen mahdolliseen tulevaan tuotantoon. Toivonkin, että jos Lawrence jatkaa vielä kirjoittamista niin hän kirjoittasi vähän paremmin suunnitellun ja ei-hätiköidyn lopetuksen.

"Shannonin kasvoilla on outo ilme. "Olen mukana," han sanoo. "Jos Aria on valmis panemaan henkensä alttiiksi, niin sitten minäkin olen"

Sarja ei missään nimessä ole huono, sillä siinä on paljon hyviä puolia. Päätösosa nyt vain sattuu olemaan melkoinen sillisalaatti, joka saattaa johtua myös kirjailijan kokemattomudesta. En myös tietenkään itse kuulu täysin kirjan kohderyhmään, joten sen tarina ei senkään takia varmaan iskenyt minuun kunnolla. Kaikki kolme osaa olivat kuitenkin nopeasti läpi luettuja, joten kyllä kirjat luki eikä niitä lukiessa mitään menettänytkään. Jos kaipaa kuitenkin hieman taidokkaampaa kirjoitustyyliä ja ei-ärsyttäviä päähahmoja, niin kannattaa ehkä tarttua johonkin muuhun teokseen. Kertalukemisena tämä sarja kuitenkin meni. Kannattaa ainakin kokeilla lukea ensimmäinen osa ja jatkaa siitä sitten, jos siltä tuntuu.

Arvosana: 🌸🌸1/2

Koko sarja: 🌸🌸🌸1/2

Toukokuun luetut ja kesän lämmön odottelua

Juupa juu, toukokuu sitten ehti mennä jo. Hämmentävää miten nopeasti kuukausi (taas) hujahti ohi. Toukokuun päättyminen kuitenkin merkitsee monta asiaa taas tälle vuotta, sillä koulu loppui tältä lukukaudelta ja kesätyöt alkoivat. Ja koska nyt ollaan jo kesäkuussa tarkoittaa se myös, että vuosi 2017 on puolessa välisää. Puoli vuotta! Vuoden alusta tuntuu olevan niin lyhyt aika, mutta onhan kuudessa kuukaudessa toisaalta ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Tosin vaikka nyt eletään kesäkuun puolta ja juhannukseen on enää vajaa kolme viikkoa aikaa, ei tunnu kyllä yhtään kesältä ainakaan sään puolesta. Täällä Etelä-Pohjanmaalla lehtiäkin ilmestyi puihin tavattoman myöhään ja ilmat ovat olleet todella koleita. Yhdessä vaiheessa oli pari hassua lämmintä kesäpäivää, mutta nyt on sää taas ollut kuin suoraan alku syksystä. Muutamat viime päivät ovat olleet myös niin tuulisia, ettei ulos ole tohtinut mennä auringonpaisteesta huolimatta. Ja olisihan se sää voinut lämmin olla jos ei olisi tuullut. Ihana Suomen suvi! Mutta toivotaan nyt, että sää tästä paranesi, jotta tässä päästäisiin heittämään talviturkit päältä. Hyvää säätä on ainakin luvattu, mutta kannattaako Forecan säätä uskoa. Uskossa on hyvä elää :D.

Mutta se säästä valittamisesta ja siirrytään hieman mukavampiin asioihin; nimittäin kirjoihin joita luin toukokuussa. Olen edelleen erittäin iloinen, sekä postiivisesti yllättynyt, että lukuintoni on pysynyt edelleen päällä. Laantumisenkaan merkkejä ei myöskää ole tällä hetkellä näkyvissä, joten toivon että kesäkuukin menee yhtä kivuttomasti lukemisen suhteen. Mutta toukokuussa luin yhteensä neljä kirjaa. Yhden kirjan siis enemmän kuin huhtikuussa. Olen erittäin tyytyväinen itseeni, sillä en muistakaan koska viimeksi olen lukenut näin monta kirjaa kuukaudessa. Hyvä minä! Luetut kirjat ovat seuraavat:

Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni
Luin kirja toisen kerran, sillä muistelin sen olevan koskettava sekä raaka tarina teini-iästä sekä syömishäiriöstä. Kirja olikin yhtä pysäyttävä kuin ensimmäiselläkin lukukerralla, ja hehkutan edelleen Linnea Parkkosen taitoja kirjoittaa koskettavaa sekä realistista tekstiä.

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi
Tämä oli upea kirja kaikin puolin. Raaka, puhutteleva ja koskettava tarina veti minut heti mukaansa ja ihmettelenkin miksen aiemmin osannut tarttua kirjaan. Pidin Katnissistä kaikista eniten tässä osassa ja kirja toi erittäin hyvin esille miten rikkinäinen ja masentunut hahmo tämä on. Myös muut hahmot olivat kiinnostavia. Kirja osasi pitää otteessaan ja se tarjosi monia jännittäviä hetkiä.

Maria Turtchaninoff: Anaché
En voi sanoin kuvailla kuinka rakastan tätä kirjaa. Tästä on postaus tulossa, joten en tässä kerro enempää mielipiteitäni kirjasta. Sen verran sanon, että Anachéen kannattaisia jokaisen lukea.

Theo Lawrence: Hehkuva ruumis
Ei ehkä yltänyt odotuksiini asti, mutta oli ihan kelpo lukemista. Bloggaus tulossa myöhemmin.

Toukokuussa luin siis kaksi kirjasarjaa loppuun sekä luin uudestaan kaksi kirjaa. Saldo on aika hyvä, ja voin hieman nyt tehdä tilaa lisää uusille sarjoille. Minkähän sarjan sitä seuraavaksi aloittaisi?
Kesäkuulla minulla on tavoitteena lukea ainakin neljä kirjaa, sillä jotenkin puhkun intoa lukea. Seuraavat kirjat olisivat seuraavaksi lukulistalla:

Siri Pettersen: Mätä (Korpinkehät, #2)
P.C.Cast & Kristin Cast: Piinattu (Yön talo, #4)
Han Kang: Vegetaristi
Anne Frank: Anne Frank
Mahdollisesti myös Robin Cook: Narkoosi

Aika erityyppisiä kirjoja olen suunnitellut lukea kesäkuussa, sillä joukossa on vain (gröhöm) kaksi fantasiakirjaa, yksi elämänkerta, yksi dekkari sekä pienoisromaani. Odotan innolla, että voin tarttua näihin kirjoihin. Mitä sinä luit toukokuussa? Montako kirjaa sait päätökseen?

Theo Lawrence: Pimeä sydän (Mystic City, #2)

"Kaupunki liekeissä.
Luottamus murskana.
Täydellinen rakkaus tuhoutunut."

"Ylhästön eliittiin kuuluvan perheensä hylännyt Aria Rose on päätynyt mystikkorakastettunsa Hunterin kannattajien turvapaikkaan kaupungin ulkopuolelle. Aria haluaa kuitenkin olla Hunterin rinnalla ja karkaa Manhattanille. Seuraukset ovat kohtalokkaat: Arian isän miehet kidnappaavat hänet, ja hän on vaarassa joutua jälleen muistintyhjennykseen ja naimisiin kuolleeksi uskomansa ylhästösulhasensa kanssa. Samaan aikaan kaupungissa käydään veristä valtataistelua mystikoihin liittyneiden Alhaston köyhien ihmisten ja Ylhästön etuoikeutettujen välillä. Pahinta on, että Hunter näyttää käyttäneen Ariaa tässä taistelussa lupaa kysymättä hyväkseen...
Pimeä sydän on toinen osa ilmastonmuutoksen jälkeiseen aikaan sijoittuvassa Romeo ja Julia -tarinassa. Se on sähköinen, toiminnantäyteinen futuristinen fantasia, joka tempaa mukaansa ja pitää pihdeissään läpi liekkien ja kaaoksen."

______________________________________________________________


Koska pidin Mystic Cityn ensimmäisestä osasta, Salatun voiman kaupungista, todella paljon niin odotin innoissani toisen osan lukemista ja odotukseni olivat melko korkeat. Manhattan on riistäytynyt kaaokseen ja sota Ylhästön ja Syvästön välillä syttyy ilmiliekkeihin. Kaikki kurjuus ja karmeus on kuvattu elävästi, eikä Theo Lawrence kursaile kirjoittaa karuakin tekstiä. Ihmisiä kuolee lähes joka luvussa tai vähintään joudutaan juoksemaan pakoon Ylhästön sotilaita. 

Aria itse on pistetty opettelemaan taistelutaitoja kapinallismystikoiden turvapaikkaan yhdessä piikikkään Shannonin kanssa. Mystikot pitävät tyttöä naivina sekä vajaakykyisenä Ylhästön tyttönä, joka ei tiedä kovasta elämästä mitään. Täytyy sanoa, että joudun yhtymään tähän mielipiteeseen, sillä Aria on koko ajan uhmaamassa käskyjä ja viskaa kintaalla Hunterin ja muiden ehdotuksia pysyä turvassa. Aria ei ole hahmona nynny tai kumartelemassa ketään, mutta tämän jääräpäisyys alkaa välillä nyppiä.  Varsinkin, kun tämä asettaakin sekä itsenä että toverinsa vaaraan moneen otteeseen tottelemattomuudellaan. Ariaa oli vaan välillä vähän raskasta seurata, sillä hän vain käyttäytyy välillä aivan typerästi. Lopussa hän kuitenkin alkaa muistuttaa jo sitä sankaritarta jota voin ilomielin kannustaa.

"Vilkaisen uudestaan tummansinistä taivasta.

Hengitän syvään.

Ja juoksen suoraa päätä sillan kaidetta kohti.

'Aria!' veljeni kiljaisee.

Hyppään.

Keuhkoni tyhjenevät ilmasta, kun kiepun kohti satoja kerroksia alempana pilkahtelevia kanavia.

Kohti kuolemaa."

Hunteria itseään taas näkyy ja kuuluu paljon vähemmän mitä ensimmäisessä osassa, sillä tämä on koko ajan muualla johtamassa kapinaa. Tämä on vähän harmi, sillä tälläkään kertaa hänestä ei oikein saa kunnon kuvaa. Pimeä sydän-kirjassa Hunterin poissaolo ja tämän toimiminen Arian selän takana, sekä kaikki muut sodan aikaansaamat tekijät, ovat kuitenkin suoraan yhteydessä nuorenparin suhteeseen. Näiden suhde nimittäin kylmenee huomattavasti eikä heidän ensimmäisessä osassa tituleerattu kuolematon rakkaus tunnukaan enää niin kuolemattomalta. Tämä oli mielestäni mukavaa, että ympäristötekijät vaikuttavat suhteeseen näin paljon, eikä kaikki kriiseily johdu vain sankarin tai sankarittaren kuukausikierrosta. Omasta mielestäni suhteessa tapahtuva yllätys kirjan lopussa oli myös oikein tervetullutta, sillä se toi hieman jotain uutta ja jännittävää seuraavaakin osaa varten ja tuntui kuitenkin aivan luonnolliselta.

Ja koska Arian ja Hunterin rakkaus on joutumassa kriisiin, on suurempi paino Arian yhteiskunnallisella heräämisellä, mikä on tervetullut juonenkäänne. Myös sota, Hunterin todellisen luonteen paljastuminen sekä Davidan sydämen metsästys nousevat keskeisiksi teemoiksi tarinassa. Uuden osan myötä tarinaan tulee mukaan uusia hahmoja, mutta vanhojakin jaksetaan muistaa läpi sarjan. Uusillekin hahmoille oltiin keksitty jokin tarkoitus kirjassa, eivätkä he jääneet pelkiksi taustahahmoiksi. Turk nousi kuitenkin omaksi lempihahmoksi ja onhan hän monella tavalla paljon mielenkiintoisempi hahmo kuin Hunter.

"Monet miehet elämässäsi haluavat käyttää sinua hyväkseen. Mutta mitä sinä haluat?"

Suurin asia mikä minua kuitenkin rassasi kirjassa, oli sen toistuvuus. Melkein kirjan loppuun asti tarina kertaa koko ajan sitä kuinka Aria livahtaa etsimään Davidan sydäntä yksin. Koska kirjassa rampattiin koko ajan piilopaikan ja Syvästön väliä, niin tuntui välillä siltä, ettei tarinasta saa mitään irti. Kaikki toiminta jäi todella loppuun ja kaikkea tapahtuu ehkä jopa liikaakiin sivumäärään nähden. Loppuratkaisu oli kuitenkin kiinnostava, eikä välttämättä ollut se kaikista yllätyksettömin ratkaisu. 

Pimeä sydän ei ollut mikään mullistava teos, mutta se oli kuitenkin mukaansatempaava ja kutkuttava. Sillä on omat vikansa, mutta se kuitenkin pyrkii mukavasti eteenpäin omalla tavallaan. Tarinassa on mukavia yllätyksellisiä juonenkäänteitä, jotka osasivat yllättää positiivisesti. Ensimmäisen osan tapahtumia muistellaan myös kiitettävästi, jolloin lukijankin on helppo pysyä kärryillä, kun viitataan edellisen teoksen tapahtumiin. Lawrence hallitsee selvästi palettinsa ja tietää mitä tarinaltaan haluaa. Vaikka Mystic Cityn toinen osa ei ollutkaan yhtä hyvä kuin ensimmäinen, niin pidin sitä kuitenkin viihdyttävänä ja lukemisen arvoisena. Odotan innolla mitä päätösosa tuo tullessaan.

Arvosana: 🌸🌸🌸1/2

Huhtikuun luetut ja muuta mukavaa

Huhtikuu hujahti ohi taas vauhdilla, enkä jotenkin saanut heräteltyä itseäni aikaisemmin kirjoittelemaan huhtikuun luetuista kirjoista. Huhtikuun sää on ollut aivan outo, vaikka vappu vietettiinkin aurinkoisessa säässä. Lunta on ollut enemmän kuin koko joulukuussa oli yhteensä ja tuuli on ollut aivan jäätävän kylmä. Huhtikuussa minuun iski myös jokin ulkoiluinto mutta en loppujen lopuksi voinut lähteä oikeastaan paljon mihinkään, kun keli oli kurainen, loskainen ja ylipäänsä erittäin märkä (tiedän, olisi pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja vain lähteä ulos, mutta olen sen verran mukavuuden haluinen, etten lähtenyt kastelemaan kenkiäni ja itseäni :D). Nyt onneksi lämpö kuitenkin näyttäisi alkavan vihdoin ja viimein helliä suomalaisia ja pieni toivokin kesän tulemisesta nostaa jo päätään. Olisi nimittäin kiva, että se tuleva kesä näkyisi muutenkin kuin raivostuttavan allergiana.



Huhtikuussa luin huimat kolme kirjaa! Kyllä, kolme kirjaa. Tämä johtuu osittain siitä, että en kouluasioiden ohella kyennyt lukemaan useammin ja enempää kirjoja. Olen kuitenkin tyytyväinen tuohon määrään, sillä en muistakaan koska viimeksi olen lukenut peräti kolme kirjaa kuukaudessa. Enkä muista sitäkään koska viimeksi lukuintoni on pysynyt yllä näinkin kauan. Yleensä lukuintoni lopahtaa aika nopeasti kahden tai kolmen kirjan lukemisen jälkeen. Nyt olen saanut luettua tasaiseen tahtiin läpi koko alkuvuoden eikä innostus näytä aivan ihan heti laantuvan. Ja hei, olen Goodreads-haasteen kanssa jopa aikataulussa! Tosin nyt lukuhuumassani olen onnistunut jemmaamaan useamman kirjan kirjastosta odottamaan vuoroaan, ja tajunnut kuinka paljon tämän vuoden ja edellisvuoden uutuuksia on vielä lukematta. Miksei päivissä voi olla enempää tunteja, sillä nukkuakin mielellään pitäisi? Onneksi koulu kuitenkin loppuu jo neljän viikon päästä ja kesällä pystyn todennäköisemmin uhraamaan enemmän aikaa lukemiselle. Ellei lukuinto ehdi laantua siihen mennessä.

Huhtikuu oli hyvin fantasiapainotteinen, sillä kaikki kirjat olivat enemmän tai vähemmän genren edustajia. George R.R. Martinin fantasiaseikkailu Valtaistuinpeli aivan etunenässä. Kirja tuli luettua vihdoin ja viimein; olihan kirja odottanut vuoroaan pöydällä jo puolitoista kuukautta. Teos oli juuri niin hyvä kuin kuvittelinkin, eikä näin TV-sarjankin katsoneena tuntunut lainkaan puuduttavalta. Maria Turtschaninoffin Maresi jäi kuukauden viimeiseksi luettavaksi, mutta tämäkin kirja oli erittäin hyvä. Ensimmäinen huhtikuussa luettu kirja oli Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli-sarjan toinen osa, Riitasointu. Kolmesta huhtikuun aikana lukemastani kirjasta Riitasointu veti selvästi kaikista lyhimmän korren. Kirjan alku ja lopetus olivat hyviä, mutta kaikki niiden välissä tuntui puuduttavalta ja Noran päättämättömyys tuppasivat vain ärsyttämään. Näiden lisäksi aloitin lukemaan Linnea Parkkosen 112 vihaan itseäni. Siinäpä huhtikuun luetut kirjat sitten olivatkin. Vaikka kirjat olivatkin genreltään samoja, niin olivat ne silti keskenään mukavan erilaisia teoksia.

Toukokuun lukulistalla olisi nyt ainakin seuraavat teokset:

• Linnea Parkkonen: 112 Vihaan itseäni (postaus tulossa!)
• Suzanne Collins: Matkijanärhi (Nälkäpeli, #3)
• Maria Turtschaninoff: Anaché
• Theo Lawrence: Hehkuva ruumis (Mystic City, #3)

Jos mahdollisesti aika suosii, niin ehkä myös Siri Pettersenin Mätä voisi mahtua listaan.

Miten sinun huhtikuusi on mennyt? Montako ja mitä kirjoja luit huhtikuussa?

Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki (Mystic City #1)

"Maaginen kahtia jaettu kaupunki. Poliittista kapinaa. Ikuista rakkautta?"

"Manhattan vuonna X. Pilvenpiirtäjien huipulla hallitsevat rikkaat ja etuoikeutetut, joiden yltäkylläisen elämän mahdollistaa vain katutasossa, ilmastonmuutoksen synnyttämien kanaalien varsilla kurjaliston joukossa majailevilta mystikoilta salaperäisesti hankittu energia. Yläluokan hienostosviiteissä asuu myös 16-vuotias Aria Rose, rakastuneena silmittömästi isänsä poliittisen kilpailijan poikaan.

Vai onko hän sittenkään niin rakastunut? Ainakaan hän ei pysty muistamaan, miten romanssi sai alkunsa. Mutta sitten Aria tapaa Hunterin, komean ja hämmentävän mystikon alakaupungista, ja tällä tuntuu olevan hallussaan hänen unohtuneen menneisyytensä avain."

"Väkevä, mukaansatempaava tarina aloittaa uuden nuorten aikuisten romaanisarjan, joka on täynnä kiellettyä intohimoa, synkkiä petoksia ja vavisuttavia mystisiä voimia. Sarjan aloitusosa on otettu kaikkialla maailmassa innostuneesti vastaan, ja sen oikeudet on myyty jo kahdeksaan maahan."

__________________________________________________________________________________

Luin Salatun voiman kaupungin, eli Mystic City-sarjan ensimmäisen osan, jo jonkin aikaa sitten, mutta se on edelleen niin hyvin muistissa, etten voinut olla tekemättä siitä arvostelua. Varsinkin nyt, kun kolmas osa on luettavana. Salatun voiman kaupungissa on paljon hyviä asioita, mutta samalla myös niitä huonoja. Sarja tuntee muutenkin jakavan lukijoita kahteen kuppikuntaan voimakkaasti.

Kirjan tarina on nopeatempoinen ja kirjassa tapahtuu koko ajan jotain. Tylsäksi lukeminen ei siis käy, kun lukijalle ammutaan jatkuvalla syötöllä tapahtumia ja syöttejä eteen. Maailma, johon tarina sijoittuu on taas erittäin kiinnostava ja Theo Lawrence on osannut maalailla jännittävän version tulevaisuudennäkymästä. Ilmaston muutos on tuhonnut maailman, ilmasto on tukahduttavan kuumaa ja tulva on peittänyt suurimman osan maaperästä. Kirjaa lukiessa alkoi väkisinkin miettimään voisiko maailma olla tosissaan tällainen tulevaisuudessa. Lawrence on selvästin miettinyt maailman kuvaa hieman pidemmällekin, sillä tekniikka on tuolloin huomattavasti kehittyneempää, kun joka paikassa käytetään sormenjälki tunnistusta ja raahataan mukanaan TouchMetä. Olikin vähän harmillista, että tarina keskittyi niin paljon Manhattaniin, ettei muusta maailmasta saatu mitään tietoa. Samalla tässä fiktiivisessä maailmassa on monia yhtäläisyyksiä todellisen maailman kanssa. Hyväksi esimerkiksi voisin nostaa vaikka rahan. Raha pyörittää armotta maailmaa ja se turvaa samalla elämäsi, että tulevaisuutesi. On melko surullista, että jotkin kirjan asiat peilautuvat niin selvästi myös meidän maailmaamme.

Toinen yhtäläisyys meidän ja kirjan maailmojen välillä on teoksen vakavampi teema ja nykypäiväinen ongelma: yhdyskunta on jakaantunut kahteen luokkaan. Rikkaat sortavat säälittä mystikkoja sekä köyhiä ja pitävät asumistaan ilmastoiduissa kattohuoneistoissa etuoikeutenaan. Heidän jokapäiväisiin murheisiinsa kuuluu korkeintaan se mitä seuraaviin juhliin pitäisi laittaa päälle. Alhaston väki taas elää kurjuudessa ja köyhyydessä, likaisten kanaalien varrella. Näiden kahden ryhmän luokalliset erot on kuvattu todella hyvin ja epätasa-arvoisuus nousee kirjan yhdeksi tärkeäksi elementiksi. Ylhästön väki on kuvattu turhamaisena ja nokkavana väkenä, joiden keskuudessa asema ja valta merkitsevät kaikkea. Alhaston väki taas on köyhää ja huonosti ravittua, ja joukossa on mukana sekä tavallisia ihmisiä että mystikkoja. Mystikkojen elämää tekee tukalaksi myös ainaiset voimainpoistot. Toisaalta hyviä ja pahoja ihmisiä löytyy molemmista puolilta, eikä kaikki ole niin musta valkoista. Ylhästö kuitenkin tuntuu vain olevan täynnä kusipäitä, ja joukkoon olisi voitu sijoittaa edes yksi hyvä tyyppi joka ei ole mystikko.

Lawrencen luoma Romeo x Julia -rakkaustarina taas ei ole mitään tuoreimpia tai uusimpia ideoita kirjallisuudessa. Oikeastaan koko Arian ja Hunterin suhdetta vaivasi alusta asti ennalta-arvattavuus. Pystyin arvaamaan tapahtumat suurelta osin pelkän takakannen, prologin ja kirjassa melko runsaasti viljeltyjen vinkkien perusteella. Nuorten suhde on yllätyksetön, vaikka Hunter ja Aria ovatkin erittäin söpö pari. Itse Aria on hyvin naiivi ylhästön tyttö, joka kuitenkin tohtii uhmata vanhempiaan rakkauden nimissä. Aria osaa olla erittäin raivostuttava hahmo, mutta taas välillä jopa melko pidettävä. Koska tarina keskittyy paljolti Arian muistinmenetyksen selvittämiseen olisin halunnut välillä tarttua tyttöä olkapäistä ja ravistella kunnolla, kun tämä ei tunnu tajuavan selviä asioita. Hunter taas jäi vielä pelkäksi mysteeriksi, joten melko vähän sanottavaa hänestä on. Vaikka päähahmot ovatkin vähän laimeita tapauksia olivat muut hahmot ja näiden motiivit taas astetta kiinnostavampia. Muiden hahmojen todellisen luonteen paljastaminen oli nerokasta ja lopussa joutui tosissaan miettimään kenenkin lojaaliutta.

Vaikka Salatun voiman kaupunkissa on vikoja eikä se ole mikään maata mullistava teos, niin siitä jäi silti hyvä fiilis sekä kiva kutina. Loppuratkaisu oli jännittävä, eikä se ollut kaikista kaunein tai kaunistelluin, vaan melko raaka ja yllättävä. Seuraavaan osaan tarttumisesta ei ole epäilystäkään.

Arvosana: 🌸🌸🌸1/2