Kirjahila

Poika: murha seitsemännellä luokalla
Hän sanoi nimekseen Aleia
Kauhun ja kauneuden valtakunta
Labyrintti
Itke minulle taivas
Pahispomo ja kissat
Kuninkaiden koitos
Prinsessa Sakura 1
Naondel
Hobitti eli sinne ja takaisin

torstai 4. tammikuuta 2018

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Väkiveriset, #1)


Bling. Yksi känninen kännykkäkuva ja Pinjan elämä on pilalla. Poikaystävä ja kympin koenumerot ovat historiaa, ja nipottava äiti pakottaa hänet kesätöihin. Puistohommissa Pinja kohtaa erikoisen Virven, pihkantuoksuisen punapään, jota kohtaan hän tuntee selittämätöntä vetoa. Pinjan on kuitenkin vaikea päästää ketään lähelleen, sillä hän kantaa selässään varjeltua salaisuutta, jonka juurista hänen on pakko saada tietää enemmän.

Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinjan niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä.

_________________________________________________________________________

Hävettävän kauan on tämäkin postaus lojunut keskeneräisenä luonnos-kansiossa. Sarjan kolmaskin osa ehtii ilmestyä kohtapuoliin kauppoihin, joten olen tavalliseen tapaan hieman jäljessä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Kaarnan kätkössä on niitä kirjoja, joista en voi olla tykkämättä sen vioista huolimatta. Olin aivan ihastunut siihen, että Sini Helminen on ammentanut tarinaa suomalaisesta mytologiasta, jota ei nykykirjallisuudessa juurikaan näe. Rakastan kaikenlaista mytologiaa, joten luonnollisesti kirjassa kaikki aina hiisistä metsänvaltias Tapioon, kutkuttivat oikein mukavasti makunystyröitäni. Kirjassa käsitellään monenlaisia mytologisia hahmoja, jotkin tunnetumpia ja joistakin en ollut kuullutkaan koskaan. Enkä edes jaksa välittää vaikka ne eivät olisi peräisin mytologisesta maailmasta, sillä haluaisin vain tietää metsän kaikenkarvaisista otuksista kaiken mahdollisen. Helminen on selvästi perehtynyt aiheeseensa, sillä kirjassa kuvataan ihanan tarkasti ja herkullisesti kaikenlaisia yksityiskohtia hahmojen elintavoista, ulkonäöstä ja toiminnasta.


"Sä haiset metsäläiseltä, siltä kun sulla olis pihkaa suonissa."


Mutta - kyllä tässä vaiheessa tulee se kuuluisa mutta - kirjassa on parikin ongelmaa, jotka hieman latistivat lukukokemustani. Ensimmäiseksi, kirja jää aivan liian lyhyeksi. Harvoin joudun moittimaan kirjaa sen lyhyyden takia, mutta Kaarnan kätkössä olisi saanut olla vähän pidempi. Asioita tuntuu tapahtuvan sellaisella vauhdilla, että vauhti huimaa jo hieman päätä. Olisin kaivannut pientä hengähdystaukoa tapahtumien välissä, jolloin olisin ehtinyt koota ajatuksiani ja pureskella tapahtunutta paremmin. Tietenkin, koska kirjassa tapahtuu koko ajan jotain, niin tarina etenee eikä lukeminen käy pitkästyttäväksi. Onneksi Helminen osaa kirjoittaa selkeästi ja johdonmukaisesti niin tarinassa pysyy kärryillä koko ajan. Kirjasta löytyy myös ihania ja kekseliäitä kielikukkasia, joka sai kirjan lukemisen tuntuvan miellyttävältä ja hauskalta.


"Hän ei tarvitse kruunua päähänsä, jotta hänet tunnistaisi kuninkaaksi. Tapion jokainen liike hohkaa valtaa ja voimaa, tottumusta siihen, että hänen tahtonsa toteutuu."


Mutta suurempi syy miksi olisin halunnut kirjalle enemmän pituutta on se, että kirjassa oltaisiin ehditty käsittelemään syvemmin päähahmoja. Minulle on todella tärkeää, että saan hahmoihin jonkinlaisen yhteyden ja/tai tunnen vetoa heitä kohtaan. Hyvässä tai pahassa. Kirjaa lukiessani en kohdannut kumpaakaan. Pinja on aika tyypillinen hahmo, johon on pinttynyt kiinni kamala teiniangsti. Pinjan hahmo on vain hieman liian ärsyttävä makuuni, vaikka osa tämän tempauksista ovakin hauskoja ja hän kehittyy tarinan aikana. Tavallaan ymmärsin miksi Pinja toimi miten nyt toimi, mutta en siltikään oiken oppinut välittämään hänestä. Tuulia on taas mukavan pirteä hahmo mutta saa liian vähän aikaa, jotta tästä olisi saanut kunnolla mitään irti. Päivänsäteeksi osoittautuikin yllättäen Virve, joka on tarinan ihanin hahmo. Hänessä on persoonallisuutta sekä sähäkkyyttä, mutta hän osaa olla hieman jopa kettumainen toisia kohtaan. Pidin myös siitä, ettei kirjan romanssi ole sitä tyypillisintä teinirakkautta. Lisää tällaista kiitos!


"Tietysti meidän talomme kotitontun pitää olla kepposteleva vanha pervo!"


Summa summarum! Tarinana ja idealtaan kirja on aivan loistava, mutta se päättyy vain liian aikaisin. Olisin halunnut antaa hahmoille lisää aikaa, sillä nyt he vain jäivät olemattomiksi ja vaille motiiveja. Olisin kaivannut enemmän heidän taustojen selvittelyä ja syventymistä heihin persoonina.  Hieman odotan jännityksellä sekä innolla seuraavan osan lukemista, sillä lukemani ja kuulemani mukaan kirjat ovat erillisiä tarinoita, jotka ovat kytköksissä toisiinsa melko löyhästi. Saa nähdä miten Helminen osaa sitoa solmut ja liittää kirjojen tapahtumat toisiinsa. Vaikka Kaarnan kätkössä ei ollut ihan niin hyvä kuin mitä odotin, niin pidin siitä silti paljon. Olisi ihanaa jos suomalaiset uskaltaisivat ammentaa useammin tarinoita ja hahmoja vanhasta, rikkaasta mytologiastamme.

Arvosana: 🌸🌸🌸
'

2 kommenttia:

  1. Mulla on tästä kirjasta aika samanlainen mielipide! Suomalainen mytologia kiinnostaa ja olisin ehkä halunnut siihen paneutumista enemmän kuin tylsien hahmojen teinidraamailuja. Kaikki hahmot tuntuivat musta ärsyttäviltä, niin en ole jatkoa viitsinyt lukea. :D Mutta plussaa kirjalle siitä että jännitystä löytyi ja kyllähän tämän loppuun luki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi huh, onneksi löytyy edes joku joka on samaa mieltä kirjasta. Olen niin paljon kuullut hyvää tästä kirjasta ja kaikki tuntuvat ylistävän, niin oli aika kuumottavaa kirjoittaa hieman eriävää mielipidettä kirjasta xD.

      Suomalainen mytologiaan olisi kyllä saanut paneutua lisään ja hahmotkin jäivät turhan yksiulotteisiksi. Mutta kuten sanoit kyllähän tämän nyt luki. Vähän yli 200 sivuisen kirjan luki myös melko nopeasti joten ei tässä menettänytkään mitään :).

      Poista