Kirjahila

Poika: murha seitsemännellä luokalla
Hän sanoi nimekseen Aleia
Kauhun ja kauneuden valtakunta
Labyrintti
Itke minulle taivas
Pahispomo ja kissat
Kuninkaiden koitos
Prinsessa Sakura 1
Naondel
Hobitti eli sinne ja takaisin

tiistai 15. toukokuuta 2018

Victoria Aveyard: Punainen kunigatar (Punainen kuningatar, #1)


Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee.

Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaisesta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa.

Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa.
_______________________________________________________________________

Alan olla erittäin tyytyväinen itseeni, sillä olen nyt tämän vuoden aikana saanut luettua ja aloitettua lukemaan suosittuja kirjasarjoja, jotka ovat menneet ohi niiden ilmestymisaikaan. Victoria Aveyardin Punainen kuningatar-sarja kuuluu näihin kirjoihin, ja täytyy sanoa että odotin innolla ensimmäisen osan lukemista. Rakastan kirjan alkuasetelmaa ja itseäni jotenkin koukuttavat tällaiset dystooppiset altavastaaja tarinat. Mutta en tuntunut aluksi pääseväni kirjan tarinaan sisälle, sillä mun päässä vaan kuiski se pieni ääni että "jep, mä oon tainnut lukea tämän tarinan aiemmenkin." En voinut olla vertaamatta kirjaa Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogiaan, sillä Punaisessa kuningataressa on hyvin paljon samankaltaisuuksia Nälkäpelien kanssa. Pelkäsin etten pääsisi tarinaan mukaan ollenkaan, sillä se ei tuntunut antavan mitään uutta genrelleen.


"Olen vahinko. Olen valhe. Ja elämäni riippuu harhakuvan säilymisestä." (s. 132)


Onneksi noin ensimmäisten 50-60 sivun jälkeen aloin päästä tarinan syrjästä kiinni, enkä tarinan kunnolla käynnistyttyä pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni. Kun kirjan tarina pääsee vauhtiin, tapahtumia ja jännittäviä juonenkäänteitä lentää ovista sekä ikkunoista ja tarina pysyy käynnissä koko ajan. Kerronta oli myös mukavan soljuvaa ja selkeää. Kirjoittaja myös viilaa lukijaa oikein kunnolla silmään, sillä viimeinen juonenkäänne tuli yllätyksenä tavalla taikka toisella. Itse osasin jo jotenkin arvailla, että jotakin mätää tässä on, mutta jotenkin kirjailija sai minut hieman uskomaa, että ehkä minä itse olen vain väärässä.

Pidin myös kirjan päähahmosta, Maresta, vaikka tämä tuntui välillä olevan vähän liiankin naiivi hahmo. Hän uskoo ehkä vähän liiankin helposti väärien ihmisten puheita, eikä ota varoituksia kuuleviin korviinsa. Tosin häntä viilataan niin huolellisesti linssiin, että en voi häntä syyttääkkään. Mare on kuitenkin ihailtavan päättäväinen ja voimakastahtoinen nuori nainen, joka ei ole saanut kaikista helpointa elämää elettäväksi. Hänestä jäi kuitenkin vielä paljon asioita pimentoon, joten seuraaviinkiin osiin jää hänestä vielä pureskeltavaa. Pidin myös muista hahmoista, sillä jokaisella on omat luonteensa sekä periaatteensa. Tavallista rakkaustarinaa Punaisesta kuningataresta ei kuitenkaan kehity, vaan hyvin geneerinen romanssi loistaa poissaolollaan. Pieniä ihastumis/rakkaus-fiboja kyllä välillä huomaa muttei kuitenkaan ylimaallisesti. Olin tästä hieman yllättynyt, sillä jotenkin olettamukseni oli jo kirjaa aloittaessani, että kirjan teemaksi nousee rakkaus voittaa kaiken. Propsit siis siitä, että Aveyard oli rohjennut kirjoittaa hieman erilaisen dytopian.


"Ja me nousemme - punaisena kuin sarastus." (s.46)


Onhan Punaisessa kuningataressa vähän sellaista tyypillistä "tavistytöstä tulee supertyttö"-meininkiä, eikä se paljon eroa muista YA-dystopioista.  Mutta eipä se niinkään haitannutkaan. Kirjan parissa viihtyy hyvin ja itsekin luin sen lähes yhdeltä istumalta. Kirja kärsii hieman joistakin juoniaukoista ja ehkä hienonlaisesta lapsenomaisuudesta, mutta ne voi melkein jo antaa anteeksi. Ehkä seuraavat osat tarjoavat vähän parempi rakenteisen tarinan. Pidin tästä kovin paljon, mutta ei se mikään "absolute fave" kuitenkaan ole. Jos on jo kyllästynyt nuorten aikuisten dytopioihin niin ei tämäkään tarina tarjoa mitään uutta.

Arvosana: 🌸🌸🌸1/2

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
Spefi-lukuhaaste: 15. Spefikirja, jonka pääosassa on nainen
YA-lukuhaaste: Kirja, jonka voit lukea päivässä

2 kommenttia:

  1. Minulla tuli tästä myös Nälkäpeli fiilikset ja samoin mielessä käväisi Cassin Valinta-sarja. Mutta kyllä minä tästä pidin paljon kuitenkin, mielestäni keskitasoa parempi lajissaan. Mutta olen vähemmän lukenut YA-dystopioita. :D

    VastaaPoista
  2. Totta! Nyt kun mainitsit Valinta-sarjan, niin kyllä Punainen kuningatar muistuttaa sitäkin. Sarjan ensimmäinen osa onkin juuri luettavana :).

    Joo, ehdottomasti keskikastia parempi YA-dystopia, sillä hyvin moni asia kuitenkin toimii ja kirja piti tosi hyvin otteessaan. Itsellä on taas takana niin monia erilaisia dytopia sarjoja, että täysin uniikkia sarjaa on nykyään hyvin vaikea löytää. Tämän kirjan lukemista en kyllä kadu ja toinenkin osa odottaa jo hyllyssä :D.

    VastaaPoista