George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos (Tulen ja jään laulu, #2)

Maineikas fantasiasarja jatkuu

Valkoinen korppi tuo viestin kesän päättymisestä. Talven varalle varustautuminen ei kuitenkaan ole Seitsemän kuningaskunnan asukkaiden suurin huolenaihe, sillä valtakunta on sisällissodan vallassa.

Valtaistuinpelin panokset kovenevat, ja häviäjiä on paljon. Aivan liian moni on kiinnostunut rautavaltaistuimesta, eikä ihmishenki ole paljonkaan arvoinen, kun kuninkaat ottavat toisistaan mittaa. ”Ellet kykene suojelemaan itseäsi, kuole ja väisty niiden tieltä, jotka siihen pystyvät. Tätä maailmaa hallitsevat terävät miekat ja vahvat käsivarret.”

Kuninkaiden koitos jatkaa kertomusta Starkin perheen vaiheista myllerryksen keskellä. Elämä on taistelua henkiin jäämisestä, mutta petosten ja koston kierteeseen kietoutuu myös tarinoita ystävyydestä, velvollisuudesta ja rakkaudesta.

____________________________________________________________________

Tulen ja Jään laulu-sarjan pariin tuli palattua melko pitkän tauon jälkeen, sillä luin ensimmäisen osan melkein vuosi sitten. Tosin sarjaa ei ihan pureksimatta niellä, sillä kirjat ovat niin tuhteja pakkauksia. Mua vähän hirvittikin tarttua tähän 800 sivuiseen järkäleeseen. Onneksi kuitenkin päätin heti kirjaa aloitellessani etten pidä kiirettä sen kanssa, sillä tiiviin ja pieni kirjaimisen opuksen lukeminen nopeasti ja pakolla olisi voinut aiheuttaa vuosisadan pahimman lukujumin. Kolmen viikon jälkeen oli Kuinkaiden koitos selätettynä ja pakko sanoa, että on aika voittajafiilis.

"Hän nuuhki puun kuorta, haistoi suden ja pojan, mutta sen takana oli muitakin tuoksuja, lämpimän maan rehevä tuoksu, kiven kova harmaa tuoksu ja jotakin muuta, jotakin kammottavaa. Kuolema, hän tiesi. Hän haistoi kuoleman." 

Kuten ensimmäisestäkin pidin myös tästä osasta melko paljon. Kirja ei ollut ehkä mielestäni niin koukuttava ja hyvä kuin ensimmäinen kirja, mutta se jatkaa Tulen ja Jään laulua erittäin ansiokkaasti. Toinen osan edetessä mukaan tulee lisää hahmoja, jotka sekoittavat valtakunnan soppaa ennestään. Juoni kuroutuu taas hämähäkin verkon lailla, jolloin tarina on täynnä mutkikkaita käänteitä ja panokset kovenevat koko ajan. Edellisen osan tapaan kuolemilta ei vältytä. Lukija saa koko ajan olla varpaillaan lempihahmonsa puolesta, sillä tässä pelissä ei ole sääntöjä ja kuka tahansa voi joutua matojen ruuaksi.  Maailman rikkaus ansaitsee myös hatunnoston. George R.R. Martin laajentaa ennestään laajakäsitteistä maailmaansa ja tuo siihen lisää mielenkiintoisia piirteitä.

Verrattuna kuitenkin edeltäjäänsä Kuninkaiden koitos on selvästi synkempi. Valtaistuinpelissä valtakunta oli vasta ajautumassa vaikeuksiin ja tapahtumat kehittyivät kohti vääjäämätöntä sekasortoa. Kuninkaiden koitoksessa ihmismielen järjettömyys on jo päässyt irti. Valtakunta on sisällissodan hajottama, ihmiset valitsevat puoliaan ja punovat juoniaan. Suurilta voitoilta ja suurilta häviöiltä ei voida välttyä kun liian monta ihmistä yrittää samalle valtaistuimelle (peräti kolme kuningasta ja yksi kuningatar).

"Harmaa mies," nainen sanoi. "Ei valkoinen eikä musta, vaan osin kumpaakin. Sellainenko te olette, ser Davos?"

"Entä jos olenkin? Minusta tuntuu, etä useimmat miehet ovat harmata."

"Jos puolet sipulista on mädästä musta, sipuli on mätä. Mies on joko hyvä tai paha." 

Kuninkaiden koitoksen loistavuudestaan huolimatta pidin kirjaa kuitenkin paikoitellen varsin tylsänä, eikä joidenkin hahmojen seuraaminen ollut yhtä mielenkiintoista kuin toisten. Esimerkiksi koin Theonin ja Tyrionin osuudet paljon mielekkäämäksi kuin Davosin ja Catelynin. Ja kuten ensmmäisenkin osan kohdalla tälläkin kertaa minua häiritsi hahmojen todella nuori ikä. Hahmot eivät tunnu tai kuulosta ikäisiltään vaan jopa 10 vuotta vanhemmilta.

Martinin tapa kuitenkin kertoa tarinaa eri hahmojen näkökulmasta tuo kuitenkin tarinaan enemmän syvyyttä. Asiat eivät osoittaudu niin mustavalkoisiksi kuin aluksi luulisi. Hahmoja kuitenkin oppii ymmärtämään aivan eri tavalla kuin tv-sarjan kautta ja heistä paljastuu uusiakin puoli, enkä pitänyt läheskään kaikista hahmoista kirjassa kuin sarjassa. Esim. pidin Renlystä tv-sarjassa todella paljon, mutta kirjan lukemisen jälkeen olisin halunnut vetää tätä (ja Stannista) korvasta sen takia miten tyhmiä ja jääräpäisiä aaseja he ovat.

"Jokainen ruohonkorsi oli kaiverettu smaragdista, jokainen vesipisara muuttunut timantiksi. Myös kukkasilla ja sienillä oli jääpeitteet. Jopa mutalätäköt hohtivat kiiltavan ruskeina."

Valitettavasti lukija tajuaa liiankin selväsi, että jos hahmot eivät uskoisi aina kunniaansa ja eivätkä olisi niin jääräpäisiä, niin koko verenvuodatus saataisiin lopetettua sormia napsauttamalla. Kai tämä on sitten tätä naisen logiikkaa, mutta itse voisin sanoa, että tämän sarjan miehet ovat yksejä ääliöitä. Kevyeksi lukemseksi kirja ei todellakaan sovi ja se vaatii lukijaltansa aikansa. Tätä kirjaa lukiessa siihen täytyy olla omanlaisensa fiilis. Kirja kuitenkin palkitsee lukijansa melko hyvin lopulta. Kirjan päätyttä jää vain tyhjä tunne, koska olet päättänyt yhden suurimmista matkoista. Game of Thrones faneille, samoin fantasian ystäville ehdoton. Herkkämahaiset... älkää vaivautuko.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista:

Helmet-lukuhaaste: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Spefi-lukuhaaste: 37. Spefikirja, josta on tehty tv-sarja