Stephanie Garber: Valenda (Caraval, #2)

Tervetuloa takaisin Caravalin pelimaailmaan!

Stephanie Garberin rajaton mielikuvitus avaa jälleen portit maagiseen peliin, jota Caravalin jatko-osassa pelataan keisarikunnan pääkaupungin kaduilla ja palatseissa.

Donatella Dragna sai pelastettua sisarensa Scarlettin järjestetyltä avioliitolta, ja siskokset pääsivät hirviömäistä isäänsä pakoon. Tellan harteita painaa kuitenkin raskas taakka. Caravalissa saamaansa apua vastaan hän on luvannut salaperäiselle rikolliselle paljastaa Caraval-pelin johtajan Legendin oikean nimen – jota kukaan ei tiedä.

Tella heittäytyy uuden Caravalin pyörteisiin pääkaupunki Valendan hämyisissä kortteleissa ja komeissa tanssisaleissa. Tällä kertaa pelissä on sekä hänen oma henkensä että pelin – ja koko keisarikunnan – tulevaisuus.

 Caraval-sarjan ensimmäinen osa ei lämmittänyt aikanaan mieltäni niin paljon, että olisin heti innoissani tarttunut sarjan toiseen osaan, Valendaan. Mutta tällä kertaa yllätyinkin positiivisesti, sillä mielestäni Valenda on monessa suhteessa parempi kuin edeltäjänsä. Stephanie Garber on tälläkin kertaa luonut sateenkaaren väreissä tuikkivan tarinan, joka saa kuitenkin vielä tummempia sävyjä aikaiseksi kuin edeltäjänsä. Vaikka käytännössä Garber käyttää Valendassa hyvin samantyyppisiä kikkoja kuin ensimmäisessä osassa, niin silti tarina onnistuu olemaan uskollinen Caravalin hengelle olematta kuitenkaan täysin sama. Löytyy suhdedraamaa, värikkäitä asuja ja tietenkin koko komeuden tarkoitus on voittaa peli.

"Ilmassa väreili smaragdivaloa, aivan kuin siellä olisi kisaillut keijuja äidin ollessa poissa." s.9

Vanhojen juonikuvioiden lisäksi tarinaan saadaan mukaan myös uusia piirteitä ja mysteerisiä asioita. Mielenkiintoisin ja vaarallisin näistä ovat kuitenkin Kohtalot, sekä Tellan ja Scarlettin äidin katoaminen. Vaikka sarjan tarina oli jo Caravalissa synkähkö ja jännittävä, niin Valendassa kaikki synkkyys ja ahdistavuus nousevat vielä korkeamalle tasolle. Ja mitä pidemmälle tarina etenee sitä kamalammaksi ja vaarallisemmaksi tarina muuttuu. Tarina pitää sisällään myös muutamia yllättäviä juoneenkäänteitä sekä tietenkin romanttisia sydämen tykytyksiä. Ensimmäisessä osassa minua vaivasi Garberin ehkä liiallinen adjektiivien käyttö ja kerronnalliset ongelmat, sillä vaikka pidänkin värikkäästä ja eloisesta kirjoitustyylistä, niin Garber tuntui ampuvan hieman liian yli kuvaillessaan Caravalia ja sen maailmaa. Onneksi Valendassa Garber on päässyt yli liioittelusta ja tarinakin pysyy kasassa paljon paremmin lähtemättä haahuilemaan liikaa.

Ensimmäisessä osassa päähahmona toimi Scarlett, mutta Valendassa hänen sijastaan valokeilaan astuu tämän tomeran topakka pikkusisko Donatella tai vain Tella. Pidin Tellan hahmosta enemmän kuin Scarlettista, vaikkei Scarlettkaan ollut huono hahmo. Tella on hahmona aikaansaava, kipakka ja sanavalmis nuori neito, joka ottaa ennemmin riskejä kuin valitsee turvallisen tien. Tella ei ole hahmona myöskään kaikista puhtoisin, sillä tämä tykkää hullutella poikien kanssa eikä pelkää sanoa takaisin edes Kohtalolle. Tellassa yhdistyy sekä jäänkova rohkeus kuin myös lapsenoaminen naiivius, jotka värittävät hahmoa mukavasti. Tellassa on sellaista jääräpäisyyttä ja kipakkuutta josta pidän naishahmoissa. Näitä piirteitä ei venytetä niin, että hahmo muuttuu ärsyttäväksi, vaan piirteet pysyvät hyvän maun rajoissa. Ainoa ongelma minulla oli Tellan ja Danten välisestä romantiikasta, sillä en ole varma pidinkö siitä vai en. Se tuntui vain sekaavan pakkaa ja tarinaa enemmän kuin auttavan sitä eteenpäin. Tellakin tuntui vain taantuvan Danten lähellä ja välillä alkoi olla puuduttavaa lukea Tellan haikailuja pahan pojan perään. Lopulta huomasinkin symppaavani enemmän tarinan pahispojua, Jacksiä. Jacks on ehkä tarinan ristiriitaisin hahmo mutta samalla surullisin. Välillä hän sai minut inhoamaan itseään ja taas välillä olisin halunnut lohduttaa tätä. Kaikessa ristiriitaisuudessaan Jacksistä kehkeytyy tarinan mielenkiintoisin hahmon ja toivonkin, että hän saa seuraavassa osassa enemmän aikaa.

"Sisaresi ei voittanut ratkomalla helppoja arvoituksia. Hän voitti niiden uhrausten ansiosta, joita oli valmis tekemään arvoitusten eteen ja löytääkseen sinut." s.203

Kun aloin lukea Valendaa niin mietin, että onko tämä todella se tarvittu ja kaivattu jatko-osa Caravalille? Ei ehkä, mutta erittäin viihdyttävä ja miellyttävä se on. Valendan tarina liikkuu koko ajan eteenpäin tarjoten joka hetki jotain mikä pitää lukijan mielenkiinnon otteessaan. Se ei kuitenkaan ole täydellinen. Kirjan loppuhuipennus oli mielestäni osittain ennalta-arvattava, Tella on välillä todella naiivi, eikä lujatahtoiseen kuningattareen ehditty tutustua tarpeeksi. Kokonaisuutena Valenda on kuitenkin jämäkkä ja mukaansa vetävä tarina suurella ripauksella taikaa ja magiaa, jota varjostaa hengen menettämisen pelko samalla, kun maailman tulevaisuus painaa niskassa. Sarjan viimeinen osa Finale on tämän vuoden puolella ilmestynyt suomeksi, joten tarinan loppua ei tarvitse odotella. Valenda onnistui saamaan minut innostumaan jälleen enemmän Caravalin tarinasta ja miten sen henkilhahmoille tapahtuu. Nyt kun peli on kerran ohi, niin panokset varmasti lisääntyvät jatkossa eikä traagisilta tapahtumilta vältytä.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista: YA-lukuhaaste - Julkaistu vuonna 2018

Leïla Sliman: Kehtolaulu

Toivotat hänet tervetulleeksi omaan kotiisi, perheesi jokapäiväiseen elämään ja lastesi sydämiin. Et voi enää kuvitella elämää ilman häntä: luotettavaa ja uskollista apuria, joka tuntuu melkein kuin perheenjäseneltä. Kunnes maailmasi hajoaa eräänä toukokuun päivänä.

Kun Myriam haluaa palata töihin äitiyslomalta, hän joutuu miehensä Paulin kanssa etsimään hoitajan kahdelle pienelle lapselleen. Louise on paljon enemmän kuin he uskalsivat toivoa: hiljainen, siisti, lasten rakastama nainen, joka pitää heidän kauniin asuntonsa moitteettomassa kunnossa ja on korvaamaton apu illallisjuhlien järjestämisessä. Kiiltokuvamaisen täydellinen Louise ei väsy leikkimään piilosta tai laulamaan loputtomiin lastenlauluja.

Pinnan alla kuitenkin kytee. Pariisilainen perheidylli sokerisine leivonnaisineen ja karuselliajeluineen asettuu taustaksi nöyryytykselle, raivolle ja väkivallalle.

Olen hullaantunut kirjojen varaamiseen, sillä on paljon helpompaa vain laittaa varaus haluamastasi kirjasta, odottaa noutoilmoitusta ja hakea kirja sitten kirjastosta. Ei tarvitse odottaa kirjan palauttamista tietämättömänä tai yrittää etsiä tiettyä kirjaa hyllyjen keskeltä. Leïla Slimanin Kehtolaulun olin ilmeisesti laittanutkin varaukseen, herra ties kuinka kauan sitten. Kirjassa oli varaushetkellä useampi kymmenen varausta, joten kirjan saaminen omiin käsiin kesti useamman kuukauden, jonka aikana olin jo ehtinyt onnellisesti unohtamaan, että mulla on varaus tästä kirjasta. Kunnes saapumisilmoitus tingahti puhelimeeni. Aluksi ihmettelin, että mikä ihme kirja tämä on ja lainattuani sen kirja unohtui vähäksi aikaa kirjapinoon. Kun kirjalla oli lisää varauksia ja lukuaikaa oli pari kolme päivää, niin päätin lukea kirjan maksoi mitä maksoi. Kehtolaulu olikin aikamoinen yllätys.

"Vauva on kuollut." s.9

Noilla sanoilla kirja alkaa. Se lyö heti lukijalta hampaat kurkkuun ja nauraa vielä päälle. Kirja vangitsi heti ensisanoillaan ja eikä tarina päästänyt hetkeksikään irti. Viimeisen sivun käännettyäni huokaisin oikein syvään, sillä Kehtolaulu on melko pysäyttävä kirja. Se ei ole mitään kevyttä luettavaa, vaikka tämän hieman parisataasivuisen kirjaan ahmiikin nopeasti. Tarinan teemat ovat synkkäsävyisiä ja ahdistavia. Mutta vaikka samalla tarina ahdistaa, niin samalla se koukuttaa käsittämättömän voimakkaasti. Sliman kirjoittaa todella sulavasti ja hänen tekstinsä on helppoa seurata ja nopealukuista. Kirjan tarinaan oli helppo imeytyä mukaan eikä kirjaa haluaisi laskea käsistään.

Tarinaa seurataan vuoroin Myriamin, Paulin ja Lousen ajatusten ja tunteiden kautta. Myriam ja Paul ovat työnarkomaaneja, jotka haluavat jatkaan uraansa ja hommaavatkin sen takia lastenhoitajan; kuuliaisen, kätevän käsistään ja korvaamattoman Louisen. Kirjaa lukiessa lukija huomaa kuinka osapuolten välinen suhde muuttuu pikkuhiljaa asiallisesta työsuhteesta pakkomielteeksi molempien osalta. Myriam ja Paul ovat niin huumautuneita Louisen antamasta vapaudesta lapsiarjesta, ettei kumpikaan ole halukas luopumaan siitä. Louise taas saa peitettyä oman yksinäisyytensä hoitamalla lapsia tuntiessaan itsensä jolle kulle tarpeelliseksi. Myriamin ja Paulin välnen suhde Louiseen väreilee aika-ajoin vaarallisesti, mutta se ei koskaan pääse siihen pisteeseen, jossa Myriam tai Paul löisivät viimeisen naulan arkkuun. Näiden kolmen välistä suhdetta voisi melkein verrata huumausaineisiin, tupakkaan, alkoholiin tai mihin tahansa nautintoaineeseen. Ja kuten moni riippuvainenkaan, tässäkään tarinassa selkeitä varoitusmerkkejä ei huomata tai niille ummistetaan silmät. 

"Kaupunki oli tuolloin täynnä hulluja." s.106

Myriamin ja Paulin käytös kirjassa on enemmän tai vähemmän kyseenalaista. Pariskunnan suhtautuminen melkein mihin tahansa taipuvaan lastenhoitajaansa on vuoroin ylimielistä ja nöyristelevää. Lisäksi Slïmanin toteavan lakoninen kerronta korostaa entisestään pariskunnan tökeröitä yrityksiä osoittaa kiitollisuutta ja peitellä huonoa omaatuntoa. Pariskunta ei tajua, että muun muassa uusien vaatteiden piilottaminen, ettei toiselle tule paha mieli, vain kasvattaa Louisen sisäistä mustaa puroa, joka lopulta vyöryy yli äyräiden. On raastavaa seurata, kuinka Myriam ja Paul itse kaivavat lastensa hautaa. Lukija itse pysyy koko ajan kärryillä mitä Louisen päänsisällä tapahtuu, koska ensimmäiset varoitusmerkit ilmestyvät ja koska olisi jo liian myöhäistä. Tarina ei ole mitenkään mustavalkoinen ja sen voi tulkita niin monella eri tavalla. 

Kehtolaulu kulkee hyvin suoraviivaisesti eteenpäin. Tarinassa kerrotaan mitä tapahtui ennen kuin perheen lastenhoitaja Louse murhaa perheen pienet lapset. Tarina on jännitteinen koko ajan ja pidin todella paljon lukukokemuksestani. Kehtolaulun shokkialoituksen jälkeen lopetus tuntui jättävän lukijan kuin tyhjän päälle. Jatkon lukija voi kuvitella aivan itse, mutta itse olisin halunnut tietää miten kaikille lopulta kävi. Kirja on nopeasti luettava ja vähäeleinen, mutta se ei ole mikään kevyt lukukokemus. Se jättää ajatuksia juoksemaan pääkopassa vielä pitkänkin aikaa.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista: Kirjankansibingo - Nainen