maanantai 25. joulukuuta 2017

Superlukumaraton 25.-31.12. - Päivittyvä


Nyt kun lahjat on avattu ja osa jouluruuista syöty, on hyvä aloittaa tämän vuoden viimeistä Superlukumaratonia. Hogwarts Libraryn Lotta ja Carry on Readingin Henna ovat jaksaneet järjestää koko loppuvuoden lukumaratoneja, ja nyt superlukumaratonit huipentuvat oikein.superisti, sillä viimeinen maratoni kestää koko viikon! Viikon aikana olisi siis tarkoitus lukea niin paljon kuin ehtii, haluaa ja jaksaa. Jos mielii vielä mukaan maratonille niin voit käydä ilmoittautumassa TÄÄLLÄ.

Itse olen tästä superista lukumaratoniviikosta todella innoissani, eikä se olisi voinut osua parempaankaan saumaan, sillä mulla on koko viikko lomaa. Lukuinto on myös huipussaan, ja on oikein hyvä fiilis aloittaa maratonia kun sormet jo syyhyävät päästä käsiksi kirjoihin. En kuitenkaan aio istua koko viikkoa katse kirjoissa kiinni, vaan tarkoitus olisi lukea niin paljon kuin jaksan omalla tahdilla. Lukemiseen tulee myös väistämättä taukoja, sillä näin joulupyhinä pitää käydä sukulaisissa ja mahdollisesti nähdä kavereitakin.

Olen kuitenkin valinnut lukumaratonille neljä kirjaa. Naondel on jatkoa Maresille, josta pidin niin paljo. Jatkan myös George R. R. Martinin Tulen ja Jään laulu- sarjaa sen toisella osalla. Eka osa oli todella kutkuttava, vaikka ajoittain pitkäveteinen. Hobitti eli sinne ja takaisin klassikkoon olisi myös tarkoitus tutusta nyt, kun sain vihdoin ja viimein Taru sormusten herrasta -saagan ensimmäisen kirjan luettua. Carita Forsgrenin esikoisteos Kolmen kuun kuningatar taas poikkeaa muista lukemisistani, sillä hyvin harvoin luen historiallisia romaaneja. Tämä on kuitenkin lojunut pöydällä odottamassa vuoroaan niin kauan, että otan sen mukaan maratonille.


Jemmasin lukumaratonille enemmän kirjoja kuin todennäköisesti ehdin tai jaksan lukea. Halusin kuitenkin ottaa mukaan mielenkiintoisia kirjoja ja parempi liian paljon kuin liian vähän.

Päivittelen tavalliseen tapaan tähän postaukseen maratonin edistymistä aina kun ehdin ja minulla on jotain kirjoitettavaa. Ei muuta kuin oikein hauskaa superlukumaratoniviikkoa kaikille!

Maanantai

17.15
Pääsen aloittamaan lukemista vasta näin päivällä, sillä aamu meni tohinassa ja aamupäivällä käyttiin muorin ja vaarin luona syömässä. Nyt on kuitenkin hyvä rojahtaa sohvalle ja aloitella lukimaratoni Hobitti eli sinne ja takaisin kirjalla.

17.53
Ajatus katkeilee ja mieli huutaa kovasti Game of Thronesia. Koska lukemuisesta eui näytä tulevan mitään, nii saa se jäädä siis vähän aikaa tauolle ja siirryn katsomaan GoT:tä.

19.07
Nyt on hyvä taas palata kirjan pariin kahden GoT:in jakson jälkee.  Aikaa kului parisen tuntia, mutta mieli tuntuu jo virkeämmältä. Lukeminen alkaa sujua jo nopeammin ja tarina alkaa kutkuttamaan. Katsotaan kuinka myöhälle jaksan lukea.

Tiistai

0.18
Nyt alkaa lukeminen riittää, sillä silmät alkavat olla turhan väsyksissä. Hobittia olen saanut luettua hieman yli puoleenväliin asti ja tiistain aikana olisi tarkoitus lukea loppuun. Nyt kuitenkin unta palloon ja aamulla taas jatkuu

10.11
Yöunet nukuttu. Nyt aamuteelle ja lukeminen saa jatkua pari tuntia.

12.35
Lukeminen jää nyt tauolle, sillä täytyy lähtee kauppaan hommaamaan kaverille joululahjaa. Viideltä lähden myös vihdoin ja viimein katsomaan uusimman Tuntemattoman. Loppu lukeminen jää siis illaksi.

22.52
Tuntematon sotilas tuli katsottua (eikä se pöljempi leffa olutkaan) ja syömässä käytyä. Kirjaan tarttuminen kuitenkin venyi myöhemmälle kuin olin aluksi suunnitellut, sillä saunassakin piti käydä virkistäytymässä. Katsotaan saanko luettua kirjan loppuun  vai jätänkö suosista osan huomiselle.

Keskiviikko

0.52
Hobitti saatu päätökseen. En aivan saanut luettua sitä tiistain puolella, mutta eipä tuolla väliä. Nyt on taas aikä käydä höyhensaarille ja jatkaa lukemista aamulla.

11.05
Aloittelen lukemaan Naondelia joskaan en varmaan ehdi lukea sitä kovin pitkälle.

Torstai

01.58
Jotenkin tää lukeminen meinaa jäädä joka kerta yömyöhälle. Tänään on pitänyt sellaista vilinää ja melskettä, että lukeminen on jäänyt vain ajatukseksi. Ehdin lukea Naondelia aamun ja päivän aika parikymmentä sivua, mutta pääsin kirjaan kunnolla käsiksi vasta yhdentoista aikoihin. Kirja on niin herkullista luettavaa, että se pitää lukea nautiskellen ja rauhallisesti. Yksi kolmas osa on nyt luettuna enkä malttaisi laskea kirjaa käsistä, mutta kai sitä on välillä nukuttava.

16.36
Ehdin hieman jatkaa Naondelia eteenpäin aamusta, mutta yhden aikoihin jouduin taad lopettamaan, sillä lähden ystäväni luokse suunnittelemaan tämän häitä. Sainme kuitenkin hommat tehtyä aiemmin kuin luulin ja pääsen nyt taas jatkamaan lukemista.

23.55
Naondel luettu. Aivan yhtä henkeäsalpaava kuin edeltäjänsäki, kirja kyllä piti otteessaan. Maratoni alkaa olla hyvässa vaiheessa, sillä olen saanut luettua jo kaksi kirjaa. Huomenna aloitan lukemaan Kuninkaiden koitosta, jolle annankin sitten enemmän aikaa enkä kiirehdit sen lukemisessa.

Lauantai

15.15
Perjantaina jäivät lukemiset sikseen, sillä oli pakko vetää hieman henkeä muutaman lukemisen täyteisen päivän jälkeen. Huomiseltakin taitaa uuden vuoden takia lukemiset jäädä vähälle, joten yritän tämän päivän aika päästä edes vähän eteenpäin Kuninkaiden koitosta. En kuitenkaan usko, että saan luettua tätä melkein 800 sivuista järkälettä loppuun asti.

Sunnuntai

11.30
Eiliseltä lukeminen jäi noin sataan sivuun ja tänään olisi tarkoitus jatkaa, ennen kun lähden viettämään uutta vuotta Vaasaan.

13.14
Lopetan omalta kohdaltani superlukumaratonin. En aivan saanut aloitettua kaikkia kirjoja, joita ajattelin, mutta pääsin kuitenkin sivutavoitteeseeni, joka oli 1000 sivua. Ja sain luettua Kuninkaiden koitoksen melkein puoleen väliin. Pidin tosi paljon maratonin konseptista, sillä stressiä lukemisesta ei ollut samalla lailla kuin päivän kestävissä maratoneissa. Kokemus oli kaikin puolin positiivinnen. Tällaisia saisi järjestää useammin. Jos joku innostuu järjestämään tällaisen maratonin toistekin niin olen ehdottomasti mukana.


Luettuja sivuja: 1011

4 kommenttia:

  1. Oi vitsit, hyviä kirjoja olet maratonille varannut ! Hobitti ja Kuninkaiden Koitos olisi omallakin lukulistalla! :) Tsemppiä lukemiseen ! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtavaa! Tsemppiä sinnekin ja lukemisen iloa! :D

      Poista
  2. Kivaa maratonia! Itsekin ehdin tähän jopa mukaan, kun aikaa on koko viikko:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinullex Hieno juttu että ehdit mukaan!

      Poista