Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Ajattomia satuja ja tarinoita 1.4 - 30.9 (3. kierros)


Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. jatkoi helmikuuhun asti Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn aloittamaa lukuhaastetta, jossa luettiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoita. Aiemmilla kierroksilla en ole kovin ehtinyt lukea mitään lukuhaasteeseen kuuluvaa, enkä ajatellutkaan lähteä haasteeseen mukaan. Haasteen tullessa loppusuoralleen jäin kuitenkin harmittelemaa, etten ehtinyt hypätä mukaan haasteeseen, sillä kiinnostukseni aihepiiriä kohtaan alkoi heräämään vasta tuossa kohtaa. Onneksi Niina lähestyi minua twitterissä ja kysyi haluaisinko vetää haasteen kolmannen erän. Tietenkin yllytyshulluna tartuin innolla tilaisuuteen.

Haaste jatkuu samalla tavalla kuin edellisetki. Yhdenkin teoksen lukeminen riittää, mutta voit lukea niin paljon kuin haluat, joko lapsuuden suosikkeja tai itselle ihan uusia teoksia. Haaste alkaa aprillipäivänä eli 1.4 ja päättyy 30.9. Aikaa on siis puoli vuotta. Mukaan voi ilmoittautua kommentoimalla tähän postaukseen. Myös blogittomat tai Twitterissä/Instagramissa olevat lukijat voivat osallistua haasteeseen. Jatkan myös tavallista perinnettä, eli haasteen päätyttyä teen lokakuun alussa koostepostauksen, johon kommentoineiden luetut kokoan listaksi. Somessa haasteen löytää tavalliseen tapaan tunnuksella  #lanuklassikot.

Tervetuloa mukaan!


Haasteessa mukana:
Mai Laakso / Kirjasähkökäyrä
Hanna-chan / Musteen jäljet
Jenny / Kirjojen pyörteissä
Jokke / Jokken kirjanurkka
Aletheia / Kirjoihin kadonnut
Paula / Kirjanmerkkinä lentolippu