tiistai 1. toukokuuta 2018

Hyvää vappua ja pikakatsaus huhtikuun kirjoihin

Hellouta kaikille ja oikein hyvää vappua! Täällä Etelä-Pohjanmaalla työväen juhlaa on vietetty kylmän tuulisessa sekä sateisessa säässä, joten paksumpaa takkia en ole vielä tohtinut laittaa kesäunille. Itselleni vappuun on tavallisesti kuulunut hengailua kavereiden kanssa sekä tietenkin ikivihreät sima ja munkit. Valitettavasti mikään näistä ei kuulu tällä kertaan vappuuni, sillä simat käyvät vielä puolitekoisina jääkaapissa ja munkit on jäänyt tekemättä kokonaan. Kaveritkin ovat teillä tietämätömillä, joten vapun olen siis junninut kotosalla. Ja ennen kun saatte sen käsityksen, että mun vappu on ollut jotenkin huono niin sanon tähän väliin, että kaikesta huolimatta vappu on ollut hyvinkin onnistunut ja kiva. Porukoitten luona oleminen on rentouttanut kummasti, kun on päässyt kunnolla irti arjesta ja saanut vain olla. Välillä on sitä vappua mukava viettää näinkin. Toivottavasti teidänkin vappu on mennyt hyvin :D.


Vielä tähän loppuun hyvin pikainen katsaus huhtikuun luettuihin kirjoihin. Niitä ei nimittäin ole. Maaliskuu meni lukemisen suhteen niin hyvin ja huhtikuun alussa lukufiilis oli melko korkea, että asetin huhtikuun alussa lukutavoitteenkin. Mutta se meni vähän penkin alle enkä ehtinyt lukea yhtäkään haasteen kirjoista loppuun. Punaista kuningatarta olen lukenut noin sata sivua ja nyt se odottaa yöpöydällä parempia lukuhetkiä. Mutta välillä käy näin. En yleensäkään ota paineita lukemisesta, sillä tiedän ettei siitä tule varsinkaan mitään jos väkisin yrittää lukea.

Sen puoleen mangojen osalta huhtikuu meni hyvin, sillä sain luettua yhteensä vähän yli 20 pokkaria. Mangoihin oli jotenkin helpompi tarttua, kun sain ladattua uuden sovelluksen kännykkään, josta löytyy sarjoja moneen lähtöön. Mm. Made in Abyss, Natsume´s Book of Friend, Bokurano, Land of the Lustrous sekä From Far Away ovat maistuneet hyvin. Näistä Land of the Lustrousista sain julkaisutahdin kiinni ja sarjasta kirjoittelinkin hieman toisessa blogissani. Käykää kurkkaamassa jos kiinnostaa. Toiseen blogiini pääsee TÄSTÄ. Mutta siis anyway, on ollut toisaalta kiva lukea mangaakin kunnolla taas pitkästä aikaa, sillä se on jäänyt erittäin vähälle viimeisen puolentoista vuoden aikana. Katsotaan miten lukuintoni herää jatkossa, mutta juuri nyt mangoihin tartun aivan mielelläni.



Miten sinun vappusi sujui?

2 kommenttia:

  1. Oi, tuollainen vappu olisi kelvannut minulle myös ! Ei sillä, oli ihan kiva vetää haalarit päälle ja lähteä kavereiden kanssa kaupungille, mutta luoja kun väsyttää vieläkin vaikka on jo torstai :D Vanhuus ei tule yksin. Haha.

    Niin tuttu tunne tuo kun innoissaan asettaa lukutavoitteita ja sitten kaikki meneekin aivan päinvastoin kuin ajatteli. :D Mä tutustuin viime kuussa ihan ensimmäistä kertaa elämässäni mangaan. Enkä kadu! Pitääkin käydä etsimässä hyviä vinkkejä sun toisesta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin oli tarkoitus myöskin vetäistä haalarit koipiin mutta toisin kävi. Välillä on ihan kivakin viettää pyhyä näin lepsusti. Ja on itsellekin niin tuttu tunne tuo, että kovan menemisen jälkeen on aivan kanttuvei monta päivää. Vanhuus ei todellakaan tule yksin xD.

      Pitänee olla asettamatt sen ihmeellisempiä tavoitteita, kun tuo lukuinto tuppaa kerran karata jos niitä erehtyy asettamaan. Mutta ei aina voi onnistua :D. Oi mahtavaa! Mangojen maailmaan, kun kerran pulahtaa niin siltä ei pääse pois. Tervetuloa tänne pimeälle puolelle. Jos muutamia ehdotuksia saa heittää, niin itse suosittelisin tutustumaan mm. Aron morsiamet, Kuroshitsuji - Piru hovimestariksi, One Piece, Say I love you ja Vinland Saga ovat todella hyviä lukuvaihtoehtoja ;).

      Poista