keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Kuulumisia ja puolivuosi katsaus


Heeeeeeei! Yritin keksiä tähän alkuun jotain oikein fiksua ja nasevaa, mutta en sitten keksinyt mitään. Mutta elossa ollaan! Siitä onkin jo kolme kuukautta, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Hups, aika on päässyt vähän vierähtämään. Lähinnä syy blogihiljaisuuteni on koko alkuvuoden vaivannut lukuinnostuksen puute. Kuluneen puolen vuoden aikana olen saanut luetuksi vaivaiset kolme kirjaa, joista yhdestä olen saanut kirjoitettua jopa arvostelun. Itseäni vähän harmittaa tällainen lukuinnon puute. Varsinkin, kun viime vuonna sain luettua niin hyvin kirjoja. Välillä on tuntunut kuin lukufiilis olisi nostanut päätään, mutta sitten se on lopahtanut ennen aikojaan.

Mutta toisaalta tämä vahinkoloma on ollut hyvästäkin. En ole kokenut minkäälaista stressiä postausten kirjoittamisesta (tosin en ole sitä muutenkaan kokenut paljoakaan) ja olen saanut laittaa energiaani muihin itseäni kiinnostaviin asioihin. Muutin myös uuteen asuntoon helmikuussa, joka myös osaltaan söi mehuja, jolloin sohvalla löhöily ja RuPaul´s Drag Racen katsominen tuntuivat paljon houkuttelevammilta kuin kirjaan tarttuminen.

Miten sitten tästä eteenpäin? Ei, en ole kuoppaamassa blogiani, sillä nautin edelleen siitä ja kirjoitusten julkaisemisesta. Ja nautin tietenkin edelleen myös lukemisesta. Yritän hieman itse kohottaa lukuintoani osallistumalla uusiin lukuhaasteisiin, sillä ne ovat aina innostaneet lukemaan enemmän. Olen mm. ilmoittautunut YA-, scifi- ja kirjankansilukuhaasteeseen. Lisäksi mietinnässä on Pride-viikon lukuhaaste. Tosin Helmet-lukuhaasteen taidan jättää suosista kesken, sillä se vain blokkaisia innostustani lukea, kun en ole kuin yhden kohdan saanut täytettyä. Ehka parempi onni ensi vuonna.  Pyrin myös lukemaan edes muutaman sivun päivässä. Katsotaan sitten, koska ryhdyn taas kirjoittelemaan säännölisesti. Viimeistään sitten jahka löydän innostukseni uudelleen. Anteeksi tynkäpostaus, mutta halusin hieman kuulumisiani kirjoitella. Palaillaan astialle! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti