sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki


"Vera Maksimovna etsii levottoman lähiön kaduilta kadonnutta ystäväänsä, kun hänet kaapataan Elmille, rinnakkaismaailman painajaismaiseen kaupunkiin täynnä halpoja houkutuksia ja nopeaa unohdusta. Vera löytää ystävänsä noita-akka Baba Jagan orjuuttamasta gorky-jengistä, jonka jäseneksi hän joutuu liittymään. Gorkyjen soturina Verankin täytyy taistella hengestään Elmin muita jengejä ja vallanhimoisia suojelijahahmoja vastaan."

Kun ensimmäisen kerran näin Neonkaupungin kannen, niin kirjasta lähti saman tien varaus lähikirjastoon. Olin varautunut odottelemaan kirjaa pidemmän aikaa, sillä olihan kyseessä uutuusjulkaisu. Mutta noutoilmoitus kilahtikin kännykkään jo parin päivän jälkeen. Noudettuani kirjan kirjastosta se unohtuikin sitten lukupinoon. Tartuin kirjaan uudestaan vasta parin viikon jälkeen. Voi pojat, että tämä kirja olikin kovaa kyytiä! Rakastuin kirjan tarinaan täysin! 

Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan luoma tarina tuntui heti alusta asti tuoreelta, mielenkiintoiselta ja kerta kaikkiaan jännittävältä. En ole aiemmin lukenut kirjallisuutta minkä tarinaa ammenetaan venäläisestä mytologiasta. Rakastan ylipäätään kaikkea mikä liittyy mytologiaan, uskomuksiin tai kansantaruihin, joten lieneekö yllätys, että tämä kirja oli itselle täysosuma. Rakastin venäläisen kulttuurin ja urbaanin fantasin neuvokasta yhdistelmää. En ole lukenut jengeistä kertovaa fantasiakirjallisuutta moneen aikaan, sillä se tuntuu mennen pois muodista. Hynysen ja Terentjevan luoma jengimaailma ei kuitenkaan tunnu mitenkään vanhalta tai kuluneelta. Kaikki Neonkaupungin erilaiset jengit, näiden tyylit, tavat ja suojelijat ovat todella mielenkiintoisia. Erityisesti Baba Jaga oli loistavasti luotu hahmo, joka aiheutti kylmänväreitä. 


"Gorkyt tuijottivat kuolemaa tietäen, että tämä oli tottelemattomien lasten kohtalo Elmin yökaupungissa. Petturit tapettiin ja unohdettiin. Niitä ei surtu, niille ei suotu ajatustakaan. Tanja ei tiennyt omaa parastaan, koska ei ajatellut gorkyjen parasta." (s.14)


Tosin homma saattoi välillä lähteä lapasesta, kun hahmot rupeavat riehumaan moottorisahojen ja liekinheittimien kanssa. Lisäksi kaikki se seksuaalisisesti virittäytynyt tunnelma tuntui turhalta henkselien paukuttelulta. Tarina tuntui myös välillä jopa fantasiaksi epärealistiseltä. Hahmojen motiivit ja tarkoitusperät olivat joko huonosti ymmärrettävissä tai sitten täysin järjettömiä. Ihmisten välinen kanssakäyminen varsinkin Baba Jagan jengissä tuntui epäinhimmilliseltä, kun kukaan ei halua missään vaiheessa olla mukava toiselle. Hahmojen tilanteen huomioon ottaen se ei ehkä ole päällimmäinen asia mielessä, mutta kieltäydyn uskomasta, että kaikki hahmot olisivat niin kylmäsydämisiä. Olisin välillä kaivannut jotain pientä kivaa ja tavallista kanssakäymistä hahmojen välillä kaiken sen huutamisen, raivoamisen ja riitelyn keskellä.

Alussa oli hieman vaikeaa päästä tarinan sisälle, sillä en järin pitänyt Verasta tai ylipäänsä kestään, sillä kaikki hahmot tuntuivat inhottavilta. Stankkis taisi olla lempihahmoni ensimmäisten lukujen jälkeen. Tarinan kuitenkin edetessä huomasin, että mielipiteeni alkoi kääntyä toisinpäin. Tarkkiksesta tykkäsin yhä vähemmän ja Verasta taas yhä enemmän. Ihanaa, kun hahmot muuttuvat ja kehittyvät tarinan myötä. Hahmoja oli aika runsaasti, mutta aika hyvin heistä perässä pysyi. Hahmojen tunnistamista vaikeutti välillä hahmojen hellittelynimet. Kirjan lopussa olisi voinut ollut pieni info-boksi venäläisistä puhetavoista toisia ihmisiä puhutellessa, samoin kuin hellittelynimien merkityksestä. Tämä olisi helpottanut lukemista ja ymmärtämistä. Lisäksi koska tarina rynnii pikajunan lailla eteenpäin, niin hahmofokus jää hieman liikaa taka-alalle. Hahmot jäävät nimittäin hieman pinnallisiksi, eivätkä nämä tule iholle. Olisi ollut välillä paikallaan, jos hahmojen taustoihin oltaisiin syvennytty enemmän. Nyt esimerkiski Veran taustasta ja sukulaisista mainittiin vain ohimennen. 


"Ole osa yhteisöä, kiitä nöyryytyksestä! Niin sun täytyy tehdä jos haluat olla gorky.
Mutta Veralle ei riittänyt hengissä pysyminen." (s.144)


Tykkäsin tästä kirjasta todella, todella paljon. Neonkaupunki osoittaa ettei dialogin tarvitse olla erityisen nokkelaa tai teksti monihyväistä ollakseen viihdyttävä. Olihan tarinassa ja hahmoissa vielä monia asioita hiottavana, mutta Hynysen ja Terentjevan esikoisteokseksi Neonkaupunki oli oikein hyvä suoritus. Näin erilaista fantasiaa tulee harvoin vastaan. Neonkaupunki on loistava esimerkki kuinka laadukasta kirjallisuutta Suomessa tehdään. Olen tietenkin puolueellinen, sillä tarinassa oli niin paljon asioita, jotka vaan osuivat tarkasti omaan makuhermooni. Mutta siitä huolimatta Neonkaupunki on kyllä vahva suositus. Ei tietenkän synkkyytensä ja väkivaltaisuutensa takia sovi kaikille, mutta itselle se osui ja upposi. Odotan innolla tarinalle jatkoa. Kait tästä on jatkoa tulossa? 

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista:
Helmet 2020: 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja
Lukujonossa: 13. Kotimainen esikoiskirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti