Rick Riordan: Salamavaras (Percy Jackson, #1)

Mitä jos kuulisit olevasi Olympoksen jumalan puoliverinen jälkeläinen? Percy Jacksonin elämästä on leikki kaukana, kun antiikin jumalat, sankarit ja hirviöt muuttuvat todeksi…

”Me emme ole tyhmiä, Percy Jackson. Oli vain ajan kysymys milloin saisimme tietää, kuka sinä olet.” Mistä matikanope oikein puhuu? Se mitä newyorkilaiselle Percy Jacksonille tapahtuu kesken luokkaretken, on jotain ihan pimeää. Hän saa kannoilleen Kreikan mytologian pelottavimman hirviön ja päätyy Puoliveristen leirille, jossa häntä odottaa suuri tehtävä. Percyllä on kymmenen päivää aikaa etsiä ylijumala Zeuksen mestarisalama ja estää ihmiskunnan tuhoisin sota. Ilman itsepäistä Annabethia ja satyyri Groveria Percyllä ei ole toivoa. Sillä yksikään etsijä ei ole palannut elävänä retkeltään.
_____________________________________________________________________

Rakastan mytologiaa, mutta ennen kaikkea kreikkalainen mytologia on aina ollut kaikista lähimpänä sydäntä. Muistan etsineeni ala-asteikäisenä tietoa jatkuvasti netistä kreikkalaisista jumalistaa, jumaluuksista, sankareista, hirviöistä ja myyteistä. Jo tuolloin tajusin kuinka monimutakinen verkosto kreikkalaisen mytologian maailma on. Se vähän muistuttaa Salattuja elämiä (kaikki on kaikkien kanssa ja kaikki pettää toisiaan). Siitä huolimatta kreikkalainen mytologia on ollut itselleni todella tärkeä ja palaan nykyäänkin sen pariin mielelläni. Ei siis liene yllätys, että Rick Riordanin maailmanlaajuisen menestyksen saanut Percy Jackson-sarja löysi paikkansa lukulistaltani. Vaikka kuulin kirjasarjasta jo yläasteen alussa, niin en koskaan saanut itseäni tarttumaan siihen. Ennen kuin nyt.

"Meri ei pidä siitä, että se kahlehditaan." (s.362)

Täytyy sanoa, että Salamavarkaan tarina on erittäin mielenkiintoinen. Kirja kulkee jäntevästi ja tarkoitusperäisesti eteenpäin, eikä jää kovin kauaksi aikaa polkemaan paikoilleen. Okei, en välttämättä välittänyt episodimaisesta kerrontatavasta, sillä tapahtumat, paikat ja viholliset vaihtuvat luvuittain. Mutta koska kirjassa tapahtui koko ajan jotain niin mielenkiintokin pysyi yllä koko ajan, ja hups yhtäkkiä kirja olikin jo luettuna. Riordan on osannut hyvin sisällyttää tarinaansa aimoannoksen kreikkalaisia jumalia, mytologisia olentoja sekä näihin yhdistyviä myyttejä. Aluksi hieman mietin miten tällainen mytologinen maailma oikein istuu nykypäivään. Riordan on kuitenkin osannut ratkaista ristiriidat kekseliäällä tavalla, ja tuoda kreikkalaisen mytologian tähän päivään.

Tykästyin varsinkin kirjan jumaliin, jotka oli kuvattu todella taitavasti. Näiden erilaiset piirteet kuten luonne ja käyttätyminen tulivat mukavasti esiin, jotka sopivat heille hyvin. Ja täytyy myöntää, että olin googlettamassa monia jumalia jo ennen kuin sain kirjan luettua loppuun. Oli myös positiivinen yllätys, ettei Percyn isäksi paljastunut jumalista ylin, eikä hänestä olla vääntämässä tarinan aikana mitään Herkulesta. Percystä pidin hahmona todella paljon, sillä hänestä löytyy niin monia samaistuttavia piirteitä. Ennen kaikkea hän ei ole täydellinen, vaan hän oppii virheistään ja tuntemaan heikkoutensa sekä vahvuutensa. Muut hahmo jäivät taas itselleni vähän tylsiksi. Annabeth tuntui jo kertaalleen nähdyltä fiksulta naishahmolta nasevine repliikkeineen. Grover taas jäi mielestäni niin taka-alalle, etten oikein saanut hänestä kiinni. Hahmot kuitenkin täydentävät toisiaan loistavasti ja olihan heitä ihan kiva seurata.

"Yhtäkkiä minä vain huomaan, että olen missannut jotain, kuin maailmankaikkeudesta olisi irronnut palapelin pala ja minä olisin jäänyt tuijottamaan sen jättämää aukkoa." (s. 18)

Täytyy kuitenkin sanoa, ettei kirja napannut niin täysillä mukaan kuin odotin. Ehkä jos olisin lukenut tämän silloin ala-asteella, niin olisin varmaan pitänyt kirjasta paljon enemmän. Kirjasta nimittäin huomaa, että se on kirjoitettu lapsille ja nuorille, sillä kirjan kieli oli simppeliä ja helposti luettavaa. Olisinkin kaivannut hieman enemmän kuvailevampaa ja kielirikkaampaa tekstiä. Osa tarinan käänteistä olivat myös ainakin itselleni hyvin ennalta-arvattavia, vaikka pidinkin hyvin paljon kirjan tapahttumista ja siitä mihin ne johtivat. Sarjan tarina on kuitenkin vasta alussa ja Salamavarkaassa annettiin jo mielenkiintoisia väläyksiä tulevasta. Kirjan lopussa tarina nimittäin tuntuu saavan oikein kunnolla maata jalkojensa alle ja pyrähtävän kunnolla käyntiin. Mielenkiinnolla seuraan mihin tarina sankarimme johdattaa ja mitä kaikkea tarinasta ehtii saada selville. Ja unohdetaan se, että cool oli käännetty kuuliksi...

Arvosana: 🌸🌸🌸1/2

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
Spefi-lukuhaaste: 40. Spefikirja, jossa on myyttisiä eläimiä
YA-lukuhaaste: Kirjassa on mieskertoja

Arina Tanemura: Prinsessa Sakura (Sakura Hime Kaden, #1)

Huoletonta elämää viettänyttä prinsessa Sakuraa odottaa järjestetty avioliitto kopealta vaikuttavan prinssi Ooran kanssa. Kun prinsessamme saa tietää, että mahdollisiin uravaihtoehtoihin kuuluu myös muinaisten hirviöiden tuhoaminen, niin jääkö kihlattu nielemään pölyä seikkailun kutsuessa?

______________________________________________________________________

Blogissani en ole aikaisemmin kirjoitellut sarjakuvista. Hurja Hassu Lukijan Sarjakuvahaaste kuitenkin innosti muakin osallistumaan ja lukemaan tänävuonna enemmän mangaa ja muita sarjakuvia. Niitäkin tulen siis jatkossa blogissani käsittelemään aina silloin tällöin.

En voi väittää etten olisi ollut innoissani, kun tämän sarjan julkaisusta. Monille mun ikäluokkalaiselle Arina Tanemuran mangat ovat varmaan olleet ensikosketus mangan ihmeelliseen maailmaa. Itselleni näin ei ollut, sillä tutustuin hänen teoksiinsa vasta pari kolme vuotta sen jälkeen kun olin harrastukseen päässyt kiinni. Tanemuran teoksilla on kuitenkin suuri merkitys harrastukseni kehittymisen suhteen ja olihan hänen aiemmat teoksensa Fullmoon wo Sagashite, Time Stranger Kyoko ja Kamikaze Kaitou Jeanne ensimmäisiä shoujo-mangoja joita olen lukenut. Nämä aiemmat teoksethan ovat kustantaneet Egmont Kustannus, joka vetäytyi mangan julkaisusta muutama vuosi takaperin, jonka jälkeen Tanemuran teoksien saamisesta Suomeen ei ollut tietoakaan. Ennen kuin nyt, kun Sangatsu Manga päätti alkaa julkaisemaan Prinsessa Sakuraa. Olen myöskin tyytyväinen julkaisuun sen takia, koska he ovat valinneet julkaisuunsa heti pidemmän sarjan. Yli kymmenen pokkarin shoujo-sarjat eivät nimittäin ole kaikista tutuin näky Suomen lehtipisteissä ja kirjakaupoissa. Nykyään tällainen sarja taitaa olla Ivrean julkaisema Ao Haru Ride. Tämän tyyppiset julkaisut ovat siis enemmän kuin tervetulleita, sillä shoujo-mangalla olisi varmaan enemmänkin kysyntää.

Prinsessa Sakura on taattua Tanemuran tuotantoa aina monimutkaisine ihmissuhteineen, hieman naiivine päähenkilöineen, yrmyine pääpoikineen ja isoine mangasilmineen. Tanemuran mangoissa on myös tyypillisesti ollut aina jokin yliluonnollinen vivahde, eikä se ole tälläkään kertaa unohtunut. Tällä kertaa yliluonnolliset asiat ovat kuitenkin eri muodossa, sillä Tanemuran sarjoissa ei olla totuttu varmaan näkemään näitä muinaisiksi hirviöiksi kutsuttuja olentoja, jotka erehdyttävästi muistuttavat yookaita. Muuten sarjan konsepti ei kuitenkaan eroa muista Tanemuran tuotoksista ja se sisältää hyvin paljon samoja elementtejä kuin hänen aiemmat teoksensakin.

Sakuran tarina tuntuu kuitenkin lähtevän kankeasti käyntiin, jonka tekijä tiedostaa itsekin omissa kommenteissaan, että sarja on hänen vaikein aloittamansa sarja. Sarja kuitenkin saa langan pätkästä kiinni melko nopeasti ja tarina paranee jo ensimmäisen pokkarin lopussa hieman pitkäveteisen alun jälkeen. Tanemuralla on jonkinlainen ihmeellinen taito saada hahmot tuntumaan kiinnostavilta. En ole mielestäni koskaan tykännyt varsinkaan hänen naishahmoistaan ensisilmäyksellä, mutta sarjojen edetessä ovat nämä osoittautuneet kuitenkin melkoisiksi tapauksiksi. Veikkaan siis vahvasti, että päähahmo Sakura sijoittuu jälleen tähän kategoriaan. Vaikka hänen hahmonsa vaikuttaa ärsyttävän naiivilta on hänen hahmossan valtavasti kasvun varaa. Enkä voi olla kieltämättä sitä tosi seikkaa, että mua kiinnostaa nähdä miten hänen ja prinssi Aoban/Ooran suhde kehittyy.

Tanemuran taidekin on ennallaan ja se näyttä upealta. Pokkarin sivut ovat yltäkylläisen täynnä kauniita, moniulotteisia piirustuksia. Aina hahmojen hulmuavista pitkistä hiuksista yksitysikohtaisiin asuihin. Tanemuran tavaramerkiksi on kuitenkin aikojen saatossa vakiintunut hahmojen isot silmät. Prinsessa Sakurassa Tanemura tuntuu ottavan irti tavallista enemmän hahmojen ilmeistä ja eleistä, sillä hahmot tuntuvat vaihtavan useammin ilmeitä kuin muissa hänen sarjoissaan. Mikä on mielestäni tosi hieno juttu. Hieman annan kuitenkin painolaadusta negatiivista palautetta, sillä joissakin kohdissa viivat näyttävät haalistuneilta ja pikselimäisiltä. Pääsääntöisesti pokkari kuitenkin näyttää hyvältä.

Mitenköhän sitä jaksaa odottaa melkein kaksi kuukautta seuraavaa osaa? Odotan jo aivan malttamattomana miten sarja jatkuu ja olisin vain halunnut jatkaa lukemista. Pokkariin sopii oikein hyvin tarttua, jos ruutujen täyteläisyys ja  kannen pinkkiys ja isot silmät eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä. Prinsessa Sakurasta on helppo pitää ja siihen on helppo tarttua jopa sellaisen joka ei ole mangaan aiemmin tutustunut.

Arvosana: 🌸🌸🌸1/2

Lukuhaasteissa:

Sarjakuvahaaste

Helmet-lukuhaaste: 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

Joanne Harris: Riimut

Mahtava seikkailu taianomaisessa riimujen maailmassa

Maddy Smithin maailmassa Järjestys pitää valtaa. Kaaoksen, taian, unen, vanhojen jumalten ja taruolentojen kerrotaan kadonneen maailmasta vuosisatoja sitten.

Mutta Maddy ja hänen ystävänsä Yksisilmä tietävät, että pieni pala taikaa on säilynyt - riimumerkki Maddyn käsivarressa on todiste vanhan taian elinvoimasta.

Kun uuden ja vanhan välille uhkaa syttyä sota, Yksisilmä lähettää Maddyn etsimään Kuiskaajaa, salaperäistä jumalten ajalta peräisin olevaa esinettä. Pystyykö Maddy löytämään omat voimansa ja selvittämään riimumerkin perimmäisen tarkoituksen? Onko riimujen taikuus tarpeeksi vahvaa nousemaan Järjestystä vastaan?

____________________________________________________________________

Jos joku ei jo tiennyt, niin rakastan skandinaavista mytologiaa. Se oli suurin syyni miksi rupesin lukemaan Joanne Harrisin kirjoittamaa fantasiakirjaa. Olin niin täpinöissäni tästä Riimuista, sillä tykkään tämän kaltaisista tarinoista todella paljon ja kirjan kaunis kansikuvakin houkutteli lukemaan. Valitettavasti kirja ei osoittautunut niin hyväksi kuin aluksi luulin. Itse koin etten päässyt tarinan enkä sen hahmojen sisälle aluksi ollenkaan, ja kirjan lukeminen takkuili todella pahasti. Kirja myös etenee hitaasti ja tuntui kuin puolet kirjasta käytettiin jonnin joutaviin asioihin, joita en ainakaan itse kokenut tarinan kannalta tärkeiksi. Kirja oli kuitenkin suhteellisen nopea lukuinen, mutta välillä tekstiä ja tarinaa oli vaikea seurata, sillä kerronta oli aina välillä melko poukkoilevaa ja epätasaista.

""Tietenkin sinun pitäisi" Yksisilmä sanoi hellästi. "Mutta älä ylläty jos tuli potkii takaisin""

Vasta kirjan puolenvälin jälkeen alkoi oikeasti tapahtua ja kirjan luki loppuun hujauksessa. Hahmojen kohtalot, juonenkäänteet ja kaiken ympärille kietoutuva mytologia olivat loppua kohden todellista herkkua. Syvällinen ja monimutkainen tarina ei ole kyseessä, sillä kirjan päätavoite on selvä koko ajan ja tarina on melko suoraviivainen. Muutamia kiinnostavia juonenkäänteitä mahtuu mukaan, mutta mitään suurta ja ihmeellistaä kirja ei tarjoa. Se tuntuukin olevan kirjoitettu ennemmin melko nuorelle yleisölle, korkeintaan yläasteikäisille. Kirjaa on helppoa lukea, vaikka välillä jotkin kohdat oli kirjoitettu monimuatkaisemmin kuin olisi ollut tarvis. Harmi vaan, että kirjan pitkäveteinen alku vesitti niin paljon mielenkiintoisesta tarinasta sekä hyvästä lähtöasetelemasta. Olisin varmasti nauttinut kirjan lopustakin paljon enemmä, jos alku ei olisi syönyt niin paljon intoa lukemisesta.

"Yksi asia, joka on nimetty, on kumottu"

 Sen verran sanon hahmoista, että ne olivat ihan kivoja mutta eivät kovin mieleenpainuvia. Maddykin jäi melko tavalliseksi hahmoksi, vaikkai pidin hänestä omalla tavallaan. Ei kirja varsinaisesti huonokaan ole, mutta se ei vain tuntuvan tarjoavan itselleni sitä mitä hain. Sillä on omat hyvät hetkensä, mutta päällimmäiseksi itselle jäi valju ja aika mitäänsanomaton lukukokemus. Vaikka pidin kirjan lopusta todella paljon, niin kirja tuntui silti jäävän vähän kesken. Olisin toivonut tarinalle vähän lisää sisältöä edes epilogin muodossa. Huonot hetket vain peittävät kirjan hyvät puolet alleen ja kirjan luettuani jäin vain miettimään kannattiko tämä loppujen lopuksi lukea. Mytologian ja taian ystäville kirja maistuu varmasti, mutta jos kaipaa jämäkkää ja tasaista kerrontaan niin ei Riimuihin kannata tarttua.

Arvosana: 🌸🌸

Lukuhaasteista:
Helmet 2017: 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
Adventures in Down Under and Beyond: 29. Pieneen maalaiskaupunkiin/kylään sijoittuva kirja (osittain tai kokonaan)