Nämä ovat jäähyväiset (ainakin toistaiseksi)

 Moikka kaikille pitkästä aikaa! 

Blogini on ollut todella hiljainen... yli vuoden. Olen moneen otteeseen miettinyt tämän blogin kohtaloa, sillä vaikka toisaalta tämä(kin) on rakas harrastus niin en ole löytänyt pitkään aikaan paloa sitä kohtaan. Mulla ei tunnu olevan enää niin paljon sanottavaa kirjoista, että saisin aikaan kirjoittaa blogipostauksen. Lisäksi koen, että vuorovaikutus blogimaailmassa on melko vähäistä. Sen takia olen siirtynytkin instagramiin, missä pystyy vaihtamaan mielipiteitä ja kommunikoimaan ihmisten kanssa nopeammin ja helpommin. Täälläkin toki olen muutamia hyviä keskusteluja saanut aikaiseksi, mutta en lähellekään siinä määrin mitä kirjagramissa. Ja lopullinen naula arkkuun on ollut, se ettei mulla ole aikaa mitä käyttää blogin ylläpitämiseen. Blogger on todella kömpelö alusta käyttää puhelimella ja koska käytän läppäriänikään enää niin harvoin, niin tänne kirjoittaminen tuntuu vaivalloiselta, kun voisi helpomminkin kirjoittaa ajatuksiaan ylös muualle.

Joten koen, että nyt on tullut aika sanoa ainakin toistaiseksi hyvästit tälle blogille. Miten niin toistaiseksi? No, koen että en ole vieläkään valmis luopumaan täysin kirjablogistani. Se on kuitenkin antanut niin paljon. Lopullisten hyvästien jättäminen tuntuu liian lukkoon lyödyltä. Jätän siis periaatteessa itselleni takaoven auki, jos innostus blogiin kirjoittamiseen taas löytäisi liekkinsä vielä joskus. Mutta vaikka itse jätän tämän oman blogin näille sijoilleen, niin pyörin aina välillä täällä blogimaailmassa vilkaisemassa mitä tänne kuuluu. Lisäkis olen siellä instassa kohtuu aktiivinen ainakin tällä hetkellä, jos jota kuta vielä kiinnostaa seurata mun lukujuttuja. Nikki on tuttu ja turvallinen @musteen.jaljet! 

Kiitos vielä teille kaikille, jotka ovat seuranneet, lukenut ja kommentoineet postauksiani! Täällä on ollut kiva olla ja toivokaamme, että nämö eivät kuitenkaan olisi ne lopulliset hyvästit :)

Erika Vik: Seleesian näkijä (Kaksosauringot, #2)

"Corildon ja Aleia ovat saapuneet Seleesiaan selvittääkseen, kuinka Aleiassa olevan lumouksen saisi purettua. Corildonin menneisyys ei jätä miestä rauhaan. Tapahtumia varjostaa Seleesian sisäpoliittinen kuohunta, sillä villit huhut kuiskivat tulilinnuista, jotka karkotettiin puoli vuosisataa sitten.

Toisaalla Esme koettaa suojella elämänsä suurinta rakkautta ja pitää Mateon hengissä. Ihmisten maailmassa valmistellaan suunnitelmia, jotka asettavat koko Seleesian tulevaisuuden vaakalaudalle. Kaiken tämän keskellä on Aleia, joka pystyy samaan kuin huonot tuulet. Ihminen, joka vaistoaa seleesien toisen pulssin. Mitä tapahtuu, jos lumouksen saakin purettua? Voiko hän olla uhka seleeseille?"

Tämä sarja on kyllä kotimaista fantasiaa parhaimmillaan. Rakastuin sarjan ensimmäiseen osaan, Hän sanoi nimekseen Aleiaan, aivan totaalisesti, joten en olisi uskonut, että Seleesian näkijä vetäisi paremmaksi. Mitä se todellakin teki. Rakastuin tähän sarjaan aina vain syvemmin! Seleesian näkijä jatkaa suoraan siitä mihin edellinen osa jäi. Corildon ja Aleia ovat matkalla Seleesiaan, jossa he saattavat saada joitakin vastauksia Aleian menneisyydestä ja tilanteesta. Tarinaan tulee mukaan lisää uusia hahmoja, kuten Corildonin perhe sekä entinen kihlattu. Lisäksi tarinaan saadaan lisää säpinää, kun puhe tulilintujen paluusta kantautuu päähahmojen korviin.

"Lopulta olennon hehkuvat kasvot olivat aivan hänen omiensa yläpuolella. Corildon kykeni vain tuijottamaan valottomiin silmiin, jotka tuntuivat upottavan tyhjyyteensä hänetkin, sen miehen, joka oli vielä jäljellä.

Kauhu levitti mustan kukkansa hänen rinnassaan." (s.90)

En ole pitkään aikaan ollut näin innoissani kirjasta. Seleesian näkijässä on kuitenkin jotain taianomaista ja säkenöivää. Sen tarina imaisee heti mukaansa enkä meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni kesken kaiken. Erika Vikin tyyli kirjoittaa on todella lumoavaa ja helppoa seurata. Toisessa osassa loistaa myös poissa olollaan ensimmäisen kirjan jäykkyys ja liiallinen kikkailu. Silti Vik kirjoittaa rehevästi ja täyteläisesti. Seleesian näkijä ei myöskään tunnu pelkältä täyteosalta, miltä valitettavasti hyvin moni trilogioiden toiset osat tuntuvat. Tarina saa jatkuvasti uusia käänteitä ja hahmoista opitaan uutta. Tarina heittää lisää puita tuleen, kun tarinassa ollaan lähellä jo sotaa. Synkkiä sävyjäkään ei siis puutu, vaikka osaa mukana olla myös hekumaallisia ja polttavia tunteita, toverillisuutta ja jopa rakkautta.

Ennen kaikkea pidin kuitenkin sarjan hahmoista. Etenkin Corildonista, jonka hahmo saa todella paljon lisää taustatarinaa ja syvyyttä. Lukija pääsee sukeltamaan häneen traumaattiseen menneisyyteensä sekä tutustumaan tämän perheeseen. Näkijä-äiti, tuliluonteinen setä sekä lämmin henkiset sisarukset ovat kukin tärkeitä tarinan sekä Corildonin kasvulle. Onkin hienoa huomata miten hahmo kehittyy yhden kirjan aikana huomattavasti. Ainoa hahmo, joka jäi hieman etäiseksi oli Aleian hahmo. Aleia on todella pidettävä hahmo, mutta hänestä oli vaikea saada otetta. Tosin hän jäi Seleesian näkijässä vahvasti sivuosaan, kun pääosa juonesta ojennettiin Corildonille ja tämän perheenjäsenten omien suhteiden pohtimiseen. Tosin tämä ei toisaalta haitannutkaan, sillä nyt kun suurin osa Corildonin luurangoista on päästetty takaisin haudan lepoon, niin seuraavassa osassa on enemmän tilaa ja aikaa syventyä Aleiaan.

"Miksi kuvittelet, että voisin ikinä viedä sinun kykysi?

"Veir kaamern, ul kohamien dai", Aleia sanoi." (s.438)

Tämä kirja sai aikaan oikean vau-reaktion. Kirjan tarina veti niin hyvin mukaansa, että tunsin olevani itse mukana siinä. Tarina tarjoaa jatkuvasti lukijalle jotain mielenkiintoista. Oli sitten kyse ihmissuhteista, Aleian perässä olevista varjoista, salamurhista tai tulilinnuista. Luettuani kirjan viimeisen sivun ja sulkiessani kirjan kannet, rintaan pesiytyi tyhjä olo. En olisi nimittäin halunnut tarinan loppuvan. En ole aikoihin jäänyt näin koukkuun johonkin tarinaan. Jälleen Vik yllätti lähes täydellisesti hiotulla maailmallaan sekä hahmoillaan. Ihanaa huomata, että on olemassa näin lahjakkaita suomalaisia kirjailijoita.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteet:

Helmet: 9. Kirjassa kohdataan pelkoja

Lukujonossa2020: 6. Kirjassa on puhuva eläin

Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki

"Vera Maksimovna etsii levottoman lähiön kaduilta kadonnutta ystäväänsä, kun hänet kaapataan Elmille, rinnakkaismaailman painajaismaiseen kaupunkiin täynnä halpoja houkutuksia ja nopeaa unohdusta. Vera löytää ystävänsä noita-akka Baba Jagan orjuuttamasta gorky-jengistä, jonka jäseneksi hän joutuu liittymään. Gorkyjen soturina Verankin täytyy taistella hengestään Elmin muita jengejä ja vallanhimoisia suojelijahahmoja vastaan."

Kun ensimmäisen kerran näin Neonkaupungin kannen, niin kirjasta lähti saman tien varaus lähikirjastoon. Olin varautunut odottelemaan kirjaa pidemmän aikaa, sillä olihan kyseessä uutuusjulkaisu. Mutta noutoilmoitus kilahtikin kännykkään jo parin päivän jälkeen. Noudettuani kirjan kirjastosta se unohtuikin sitten lukupinoon. Tartuin kirjaan uudestaan vasta parin viikon jälkeen. Voi pojat, että tämä kirja olikin kovaa kyytiä! Rakastuin kirjan tarinaan täysin! 

Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan luoma tarina tuntui heti alusta asti tuoreelta, mielenkiintoiselta ja kerta kaikkiaan jännittävältä. En ole aiemmin lukenut kirjallisuutta minkä tarinaa ammenetaan venäläisestä mytologiasta. Rakastan ylipäätään kaikkea mikä liittyy mytologiaan, uskomuksiin tai kansantaruihin, joten lieneekö yllätys, että tämä kirja oli itselle täysosuma. Rakastin venäläisen kulttuurin ja urbaanin fantasin neuvokasta yhdistelmää. En ole lukenut jengeistä kertovaa fantasiakirjallisuutta moneen aikaan, sillä se tuntuu mennen pois muodista. Hynysen ja Terentjevan luoma jengimaailma ei kuitenkaan tunnu mitenkään vanhalta tai kuluneelta. Kaikki Neonkaupungin erilaiset jengit, näiden tyylit, tavat ja suojelijat ovat todella mielenkiintoisia. Erityisesti Baba Jaga oli loistavasti luotu hahmo, joka aiheutti kylmänväreitä. 

"Gorkyt tuijottivat kuolemaa tietäen, että tämä oli tottelemattomien lasten kohtalo Elmin yökaupungissa. Petturit tapettiin ja unohdettiin. Niitä ei surtu, niille ei suotu ajatustakaan. Tanja ei tiennyt omaa parastaan, koska ei ajatellut gorkyjen parasta." (s.14)

Tosin homma saattoi välillä lähteä lapasesta, kun hahmot rupeavat riehumaan moottorisahojen ja liekinheittimien kanssa. Lisäksi kaikki se seksuaalisisesti virittäytynyt tunnelma tuntui turhalta henkselien paukuttelulta. Tarina tuntui myös välillä jopa fantasiaksi epärealistiseltä. Hahmojen motiivit ja tarkoitusperät olivat joko huonosti ymmärrettävissä tai sitten täysin järjettömiä. Ihmisten välinen kanssakäyminen varsinkin Baba Jagan jengissä tuntui epäinhimmilliseltä, kun kukaan ei halua missään vaiheessa olla mukava toiselle. Hahmojen tilanteen huomioon ottaen se ei ehkä ole päällimmäinen asia mielessä, mutta kieltäydyn uskomasta, että kaikki hahmot olisivat niin kylmäsydämisiä. Olisin välillä kaivannut jotain pientä kivaa ja tavallista kanssakäymistä hahmojen välillä kaiken sen huutamisen, raivoamisen ja riitelyn keskellä.

Alussa oli hieman vaikeaa päästä tarinan sisälle, sillä en järin pitänyt Verasta tai ylipäänsä kestään, sillä kaikki hahmot tuntuivat inhottavilta. Stankkis taisi olla lempihahmoni ensimmäisten lukujen jälkeen. Tarinan kuitenkin edetessä huomasin, että mielipiteeni alkoi kääntyä toisinpäin. Tarkkiksesta tykkäsin yhä vähemmän ja Verasta taas yhä enemmän. Ihanaa, kun hahmot muuttuvat ja kehittyvät tarinan myötä. Hahmoja oli aika runsaasti, mutta aika hyvin heistä perässä pysyi. Hahmojen tunnistamista vaikeutti välillä hahmojen hellittelynimet. Kirjan lopussa olisi voinut ollut pieni info-boksi venäläisistä puhetavoista toisia ihmisiä puhutellessa, samoin kuin hellittelynimien merkityksestä. Tämä olisi helpottanut lukemista ja ymmärtämistä. Lisäksi koska tarina rynnii pikajunan lailla eteenpäin, niin hahmofokus jää hieman liikaa taka-alalle. Hahmot jäävät nimittäin hieman pinnallisiksi, eivätkä nämä tule iholle. Olisi ollut välillä paikallaan, jos hahmojen taustoihin oltaisiin syvennytty enemmän. Nyt esimerkiski Veran taustasta ja sukulaisista mainittiin vain ohimennen. 

"Ole osa yhteisöä, kiitä nöyryytyksestä! Niin sun täytyy tehdä jos haluat olla gorky.

Mutta Veralle ei riittänyt hengissä pysyminen." (s.144)

Tykkäsin tästä kirjasta todella, todella paljon. Neonkaupunki osoittaa ettei dialogin tarvitse olla erityisen nokkelaa tai teksti monihyväistä ollakseen viihdyttävä. Olihan tarinassa ja hahmoissa vielä monia asioita hiottavana, mutta Hynysen ja Terentjevan esikoisteokseksi Neonkaupunki oli oikein hyvä suoritus. Näin erilaista fantasiaa tulee harvoin vastaan. Neonkaupunki on loistava esimerkki kuinka laadukasta kirjallisuutta Suomessa tehdään. Olen tietenkin puolueellinen, sillä tarinassa oli niin paljon asioita, jotka vaan osuivat tarkasti omaan makuhermooni. Mutta siitä huolimatta Neonkaupunki on kyllä vahva suositus. Ei tietenkän synkkyytensä ja väkivaltaisuutensa takia sovi kaikille, mutta itselle se osui ja upposi. Odotan innolla tarinalle jatkoa. Kait tästä on jatkoa tulossa? 

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista:

Helmet 2020: 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

Lukujonossa: 13. Kotimainen esikoiskirja

5 asiaa itsestäni lukijana

Heippa kaikille! Olen kirjoittanut kirjablogiani nyt kolmen vuoden ajan. Tajusin kuitenkin etten niiden aikana ole kirjoittanut juuri itsestäni, vaan olen keskittynyt hyvin tiiviisti kirja-arvioihin. Joten päätin tehdä pienen listauspostauksen, siitä millainen olen itse lukijana. Kerron siis viisi asiaa itsestäni, jotka jotenkin liittyvät kirjoihin tai lukemiseen. Ei muuta kuin antaa mennä :D.

1. Minulla on todettu lukihäiriö

Kyllä. Ollessani ala-asteella minulla todettiin lukihäiriö. Siitä johtuen opin kunnolla lukemaan vasta ensimmäisellä tai toisella luokalla. Lukihäiriö vaikutti varsinkin ala-asteella oppimiseeni, sillä lukemisen lisäksi mulla oli tosi vaikea oppia mm. kertotauluja tai englantia. Yläasteella se onneksi tasaantui, mutta monessa suhteessa olen joutunut painamaan tuplasti enemmän töitä kuin ikätoverini, että olen pärjännyt. Mutta onneksi, lukihäiriö on nyt pääasiassa selätetty. Lähinnä se vaikuttaa välillä tekstin tuottamiseen (kuten ammattikorkeassa), sillä en aina huomaa omia kirjoitusvirheitäni eikä akateemisen tekstin tuottaminen ole mun heiniä. 

2. Olen hidas lukemaan

Olen siis todellakin hidas lukemaan. Otetaan vaikka esimerkki: jos yksi kirjan luku on vaikka 10-15 sivua pitkä, niin mulla menee noin 15-20 minuuttia yhden luvun lukemiseen. Osittan tämä johtuu yllämainitusta lukihäiriöstä ja nuorempana olikin inhottavaa, kun kaikki pystyivät lukemaan paljon itseä nopeammin. Tosin vastapainona pystyn sisäistämään tarinan tapahtumat paremmin, kuin moni ystäväni. Olen oppinut tykkäämään siitä, että luen hitaasti, sillä mihin lukemisessa olisi kiire. Jokainen saa muutenkin lukea aivan omaan tahtiinsa :).

3. Olen huono kuuntelemaan äänikirjoja

Olen moneen kertaan yrittänyt yhtä jos toista kirjaa kuunnella äänikirjana. Ja olen tullut siihen lopputulokseen, ettei se ole ehkä mun juttu. Eikä sen tarvitse olla. Olen todella nirso kuuntelija, sillä jos jokin lukijan äänessä ärsyttää tai se ei kuulosta korvaani hyvältä, niin jätän kuuntelun saman tien. Mutta aivan toivoton kuuntelija en ole, sillä olen rakastunut Tulen ja Jään laulu-kirjoihin uudelleen äänikirjojen kautta. Iso kiitos tästä kuuluu Jukka Pitkäselle, jonka ääni on kuin samettia korville. Häntä on tosi ihana kuunnella ja siihen syventyy täysin.

4. En osaa päättää kirjasarjoja

Tämä on yksiä huonoimmista puolistani lukijana xD. Aloitan aina jonkin uuden ja taas uuden ja taas uuden sarjan, samalla kun keskeneräisten lukuprojektien kasa kasvaa. Nytkin taitaa olla kymmenisen sarjaa kesken.

Ja kun sarjan kahden osan välillä on liikaa aikaa, niin ensimmäisen osan asiat ehtivät unohtumaan. Olenkin yrittänyt päästä tästä tavasta pois, sillä haluaisin ihan tosissaan päättä aina aloittamani sarjat. Tosin tykkään ottaa osien välissä aikaa, sillä silloin ensimmäisen kirjan tapahtuvat ehtivytä asettua päässäni. Harmi vaan kun maailmassa on liikaa mielenkiintoisia sarjoja ja kirjoja.

5. Käytän kirjanmerkkinä lähes mitä vaan

Tämä on varmaan monelle lukutoukalle tuttu asia. Jostakin ihmeellisestä syystä kirjanmerkit tuppaavat katoamaan. Omistan kunnon kirjanmerkkejä useita, mutta jotenkin en koskaan löydä niitä kun niitä tarvitsen tai ne katoavat lukemisen aikana. Joten lukijana joutuu välillä inspiroimaan. Joskus kiireessä jätän kirjan niin sanotusti väärin päin pöydälle tai käsinojalle, ja kyllä, tiedän ettei se tee kirjalle hyvää. Yleensä käytän sitä mitä on käden ulottuvilla sillä hetkellä. Kuitit, kirjekuoret, sanomalehden pala, kynä, lusikka, dvd-kotelo, karkkipaperi ja jopa kännykkäni ovat päätyneet kirjan väliin xD.

Oikein aurinkoista ja lämmintä alkavaa kesää kaikkia! Muistakaa pysyä terveinä!

Onko sinulla joitain tapoja tai asioita mitä toistuvasti teet lukiessa?

Scifi-lukuhaasteen päätös

Viime vuoden kesäkuussa Yöpöydän kirjat-blogin Niina T. aloitti Scifi-lukuhaasteen, joka tulee päätökseen huomenna. En ole scifin suurkuluttaja, mutta halusin lähteä kokeilemaan tätä haastetta ihan silkasta mielenkiinnosta. Tuloksena luin 25 kirjaa, jotka sopivat haasteeseen. 23 kirjaa kuuluivat Dorohedoro-nimiseen manga-sarjaan, josta suurin osa haasteen saldosta tuli. Sarja on sekoitus huumoria, draamaa sekä äärimmäistä väkivaltaa. Dorohedoro on hyvin suosittu sarja, mutta itsestäni ei tullut sen fania. Sarja on viihdyttävä ja siitä löytyy uskaliaisuutta, mutta en ihastunut siihen totaalisesti. Päähahmot jättivät vähän kylmiksi, mutta onneksi sivuhahmot olivat mielenkiintoisempia. Kiva sarja, muttei mitään erityistä.

Lisäksi luin kaksi muuta kirjaa haasteeseen. Ensimmäinen on Kiera Cassin Valinta-sarjan toinen osa, Eliitti. Tämä sarja on melkoista pehmo-scifiä, sillä siksi sitä ei aluksi luulisi. Sarjalla on kuitenkin tiettyjä piirteitä joita scifistä löytyy. Pidin kakkososasta samalla tavalla kuin sarjan ensimmäisestäkin. Ihmissuhdedraamaa, koreita pukuja ja jännittäviä tilanteita. America on tietenkin edelleen yhtä ärsyttävän päättämätön kuin aiemminkin, mutta kirjan juonen eteneminen paikkaa oikukasta sankaritarta. Kirjassa saatiin niin paljon enemmän tietää valtakunnassa vallitsevasta tilanteesta ja kuinka julma se osaa olla. Kolmas osa on jo lainattuna, joten katsotaan koska saan sen luettua.

Viimeisenä kirjana luin haasteeseen Kat Fallsin Veden alla. Tämä kirja oli pienoinen pettymys. Vaikka pidin tarinan vedenalaisesta maailmasta, niin jotenkin tarina todella mitäänsanomaton. Tämä menee sellaisten kirjojen kategoriaan, joista ei ole juuri paljon sanottavaa. Kiva tätä oli kokeilla, mutta tuskin jatkan sarjan parissa.

Kiitos vielä Niinalle haasteen vetämisestä! Odotan innolla minkälaisen haasteen keksit seuraavaksi :)

Morgan Rice: A Throne for Sisters (A Throne for Sisters, #1)

In A THRONE FOR SISTERS, Sophia, 17, and her younger sister Kate, 15, are desperate to leave their horrific orphanage. Orphans, unwanted and unloved, they nonetheless dream of coming of age elsewhere, of finding a better life, even if that means living on the streets of the brutal city of Ashton.

Sophia and Kate, also best friends, have each other’s backs—and yet they want different things from life. Sophia, a romantic, more elegant, dreams of entering court and finding a noble to fall in love with. Kate, a fighter, dreams of mastering the sword, of battling dragons, and becoming a warrior. They are both united, though, by their secret, paranormal power to read other’s minds, their only saving grace in a world that seems bent to destroy them.

As they each embark on a quest and adventure their own ways, they struggle to survive. Faced with choices neither can imagine, their choices may propel them to the highest power—or plunge them to the lowest depths.

Olen tosi huono kuluttamaan ääni- tai e-kirjoja. Lähes poikkeuksetta luen vielä nykyäänkin kaikki kirjat fyysisiä. Tosin äänikirjakokemukset eivät ole aivan nollassa, sillä olen kuunnellut mm. Taru Sormusten herrasta-trilogian täysin äänikirjoina, sillä niiden lukemisesta fyysisenä ei tullut mitään. Mutta e-kirjoihin en ollut aiemmin tutustunut. Joten päätin kokeilla BookBeatia 14 päivän ilmaisen kokeilujakson ajan. Yllätyksekseni huomasin pitäväni e-kirjan lukemsiesta yllätävän paljon. Päätin myös samalla lukea ensimmäisen kirjani englanniksi. Vaikka luen suurimman osan kirjoistani suomeksi, niin monia kirjoja ei ole suomeksi saatavilla jolloin ainoaksi tavaksi kuluttaa mielenkiintoisia kirjoja on lukea ne englanniski. Kokeilukirjaksi päätinkin siis valita Morgan Ricen fantasiaseikkailun, kirjan lyhyyden ja helppokielisyyden takia. Valitettavasti tämä kirja osoittaui täydeksi hudiksi.

"Sometimes, the most beautiful things can come along at unexpected times."

Morgan Rice ei ole ennestään tuttu kirjailija minulle, mutta hän on selvästi hyvin tuottelias ja pidetty kirjailija, sillä hänen kirjalistastaan löytyy monta kymmentä kirjaa. Throne for sisters on aloitusosa samannimiselle sarjalle, jossa seurataan siskosten Sophian ja Katen selviytymistä karussa maailassa orpokodin ulkopuolella. Pidin kirjan tarinasta ja ideasta todella paljon ja siskosten omaava voima kuulla toisten ajatuksia oli mukava lisä. Ne vain ovatkin sitten ainoat positiiviset asiat tarinassa.

Ensimmäisenä pistävät silmään kirjan epäjohdonmukaisuudet ja se, että jotkin tapahtumat ja hahmojen käytös on vailla logiikkaa. Jotkin asiat tapahtuvat liiankin helposti. Esimerkiksi heti ensimmäisessä luvussa, kun siskokset päättävät paeta orpokodista, kaikki vain tapahtuu. Yhtäkkiä Sophia saa päähänsä, että nyt on aika paeta, ilman suunnitelmaa ja miettimistä sen enempää, jonka takia siskokset joutuvat kärsimään. Lisäksi itse hahmoina Sophia ja Kate ovat hyvin yksiulotteisia ja näin ollen melko tylsiä. Sophia on tyttömäinen tyttö, joka haaveilee menevänsä rikkaisiin naimisiin ja elävänsä tulevaisuudessa mukavaa elämää. Kate taas on poikatyttömäinen, karskimpi ja kovempi kuin siskonsa ja joka haaveilee armeijasta.Siskoksista pidin erityisesti Katesta, sillä hän oli vahva hahmo heti alussa. Rice tasapainottaa myös nokkelasti Katen äkkipikaista luonnetta, kun tämä pääsee sepän oppiin, jossa tämä pääsee kehittämään kärsivällisyyttään. Sophia on taas omaan mieleeni liian pintaliitoinen ja aikamoinen hupakko. Tämä haluaisi kaikkea, mutta nelko avuton ja harvoin keksii itse ratkaisua ongelmiin. Luonteiltaan ja olemuksiltaan tytöt ovat siis täysiä vastakohtia toisilleen. On ihan kiva, että tytöillä on erillaiset luonteenpiirteet, mutta kontrasti heidän välillään on liiankin kova. Olisin kaivannut jotain pehmikettä heidän välillee, jotta ero ei olisi aivan niin jyrkkä.

"Evil is the fact that they can take us and sell us like chattel, with no real chance to ever repay the debts they say we owe. Evil is part where noble girl get to treat me like nothing, even though all they do is stand around, waiting for the right husband."

YA-sarjalle tyypillisesti tässäkin sarjassa on mukana myös rakkaushömppää. Sen pahimmassa mahdollisessa muodossa. Tykkään kyllä lukea rakkaussuhteista, eikä imelyyskään usein haittaa kunhan se ei häiritse päätarinaa. No, A Throne for Sisters ylittää heittämällä oman sietokykyni rajan. Sophian rakastuminen nyt ei tietenkään tule kellekkään yllätyksenä, mutta myös Kate rakastuu. Olisin niin toivonut, että edes Kate pysyisi hömpöttämisen ulkopuolella, mutta toisin kävi. En voinut kuin pyöritellä silmiäni sille, kuinka nopeasti tytöt rakastuvatkaan. Katen kohdalla on mukana tiettyä varovaisuutta, mutta Sophia taas varmasti vie potin salamarakastumisessa Sebastianiin. Sophia käytännössä rakastuu yhdellä silmäyksellä. Ihmettelin myös tapaa miten Sophian ajatuksia oltiin kuvattu, kun tämä muka tiesi Sebastianin olevan erilainen kuin muut, vaikka Sophia oli nähnyt tämän vasta ensimmäisen kerran. Lukijalle taas on välillä turhankin itsestäänselvää, ettei tässä voi käydä kuin huonosti, sillä niin imelää ja tahmaista Sophian ja Seban kuhertelu on.

Täytyy kyllä sanoa, että A Throne for Sisters oli täydellinen pettymys. Tarinalla on aivan loistavat ainekset käsissään upeaan keitokseen, mutta valitetavasti keitto paloi pahasti pohjaan. En tiedä kuinka tarina lähtee rakentamaan maailmaansa ja hahmojaa jatko-osissa, mutta ensimmäinen osa tuntui vain jotenkin nopeasti kasaan hutaistulta. Ainakin Goodreadsin mukaan jatko-osat ovat saaneet parempia arvosteluja kuin sarjan ensimmäinen osa. Mutta ainakin itseni kohdalla matkani Sophian ja Katen kanssa jää tähän.

Arvosana: 🌸1/2

Lukuhaasteista:
Helmet 2020: 7. Kirjassa rikotaan lakia
Lukujonossa: 9. Kirjan päähenkilö on orpo

Juno Dawson: Mallikappale

Jana Novak on pitkä ja hontelo lontoolaistyttö, joka ei halua kuulla enää ainuttakaan kommenttia androgyynistä ulkonäöstään. Sitten hänet värvätään arvostetun mallitoimiston listoille, ja ruman ankanpoikasen sijaan Jana onkin yhtäkkiä kansainvälinen supermalli.

Muotimaailma osoittautuu yhtä likaiseksi kuin loisteliaaksikin, ja jokaisen kulman takana vaanii petoja. Jana saa kokea niin huimaavia huippuja kuin syviä pohjakosketuksiakin. Miten kauneus voi olla niin rumaa?

Mallikappale on sekä häikäisevä ryysyistä rikkauksiin -kertomus että raju paljastustarina muotiteollisuuden pimeistä puolista.

Kun kuulin Mallikappaleesta, laitoin sen saman tien varaukseen kirjastosta. Yllätyksekseni sain kirjan käsiini jo parin päivän sisällä. Kirja jäi kuitenkin kirjapinon alimmaiseksi odottamaan vuoroaan, sillä minulla oli paljon kirjoja, jotka olisi pitänyt saada luettua sitä ennemmin. Mutta kuinkas ollakaan, kun kirjan laina piti uusia ensimmäisen kerran, niin sille olikin jo toinen varaus, joten uusiminen ei onnistunutkaan. Jäi siis kaksi vaihtoehtoa: joko luen kirjan vajaassa kolmessa päivässä tai palautan sen lukemattomana seuraavalle lukijalle. Halusin niin innokkaasti lukea tämän paljon puhutun kirjan, joten päätin ainakin yrittää lukea sen. Lopuksi olenkin oikein tyytyväinen, että päätin lukea sen.

Juno Dawsonin kirjoittama Mallikappale on saanut paljon pölinää aikaiseksi, sekä ison veden toisella puolella että myös täällä Suomessa. Enkä toisaalta ihmettelekään, sillä kirjan aihe varmasti herättää tunteita. Dawson kertoo mallimaailman julmuudesta ja karuudesta päähahmon Janan kautta, jonka mallitoimiston kykyjen etsijä bongaa ja tarjoaa mallin töitä. Jana on mielestäni loistavasti luotu hahmo, sillä tämä ei ole koskaan halunnut olla malli, eikä olekaan ajatuksesta aluksi lankaan mielissään. Koska Jana ei ole välittömästi innoissaan ja haltioissaan hänelle tarjotusta työstä, niin tämä osaa helpommin kyseenalaistaa malli- ja muotimaailman toimintatapoja eikä hyppää niin varomattomasti mukaan mallin työhön. Valitettavasti vaikka Jana kyseenalaistaa mallimaailman normeja, niin imeytyy hänkin sen mukaan.

"Mutta miksi mun iho tuntuu yhä kirkuvan? Miksi mä haluan repiä sen irti ja kuurata lihan sen alla perinpohjaisesti?" s.272

Dawson ei kaunistele yhtään muotimaailman julmuutta eikä kaartele kertoessaan, miten malleja kohdellaan siellä. Kirjoittaja paljastaa kaikki rumimmatkin salaisuudet ja tavat maailmasta, jossa hyvin nuoretkin tytöt joutuvat kestämään kaikenlaista. Lukijana kirja jopa ällötti ja puistatti välillä, kun selviää mitä kauheuksia mallit joutuvat kokemaan ja tekemään, jotta nämä pysyvät leivän syrjässä kiinni. Varsinkin seksuaalinen ahdistelu ja jatkuva painostus painon pudotukseen nousevat koko ajan esille, kun tyttöjä painostetaan omenadietille tai sietämään epäasiallista käytöstä, jotta töiden saaminen tulevaisuudessakin onnistuu. Tyttöjä myös jatkuvasti "vuokrataan" pervoille setämiehille seuralaisiksi ja muotisuunnittelijoiden omavaltaisuus malleihin on kamalaa. On hirvittävää huomata miten tyttöjä kohdellaan kuin esineitä. Janan oma toteama siitä, että he ovat vain mallinukkeja jotka pueteena hienoihin vaatteisiin on todella osuvasti sanottu.

Lukija on väkisinkin koko ajan pahoillaan Janan puolesta, joka joutuu kunnolla höykytettäväksi ja painostetuksi, varsinkin koska tästä tulee ennätysnopeasti muotimaailman halutuin malli. Aluksi mallina olo tuntuu hohdokkaalta ja hauskalta, kun ystävätkin vielä kannustavat eteenpäin. Pian kuitenkin työtahti kiristyy jatkuvasti ja Jana joutuu lentämään ympäri maailmaa keikoille nauttimatta ulkomaailman nähtävyyksistä. Unellekaan ei oikein löydy aikaa ja mallina olo osoittautuu todella yksinäiseksi. Suhde kotopuolessa odottavaan poikaystäväänkin rupeaa väistämättä rakoilemaan ja ystävistä erkaannutaan, kun aika ei riitä muuhun kuin työn tekoon. Painostus pysyä jatkuvasti laihana aiheuttaa ahdistusta. Lopulta jatkuvaatn ahdistukseen ja väsymykseen eivät auta kuin huumeet. Lukiessa huomaa kuinka hieman epävarma mutta tomera nuori nainen muuttuu tarinan aikana voipuneeksi ja sieluttomaksi mannekiiniksi, jolle millään ei ole enää mitään väliä. Jana käy tarinassaan todella pohjalla ja välillä lukija pelkääkin tämän puolesta. Mutta kaikeksi onneksi kirjalla on upean tyydyttävä lopetus, jolloin Jana on löytänyt taas itsensä sekä äänensä ja kasvanut voimalliseksi ja vaikutusvaltaiseksi nuoreksi naiseksi.

"Tyttö on pitkä mutta samaan aikaan jotenkin myös pikkuruinen, hiukan lintumainen. Ihan kuin se olisi juuri pudota mätkähtänyt alas pesästä jostain korkealta." s. 25

Kirjassa kuvattu maailma on kamala. Aina haluaisi uskoa, että kirjan maailma on vain keksitty, mutta valitettavasti näin ei ole. Oikeassakin elämässä muotimaailma on tällaista. Muotimaailma on karu ja julma, jossa vain vahvatahtoisimmat selviävät. Siitä maailmasta aitous on kaukana, kun kuvija muokataan rankalla kädellä ja tytöt stailataan tunnistamattomiksi. Kirja tosissaan menee ihon alle ja herättää ajatuksia. Yli 400 sivuisen kirjan paksuus hirvitti aluksi, mutta Dawson kirjoittaa todella elävästi ja mielenkiintoisesti, että kirjan lukee läpi käsittämättömän nopeasti. On hienoa huomta miten paljon Dawson on tehnyt taustatyötä, jotta hän on saanut kirjaansa mukaan aitoutta ja todentuntuisuutta. Lisää rakennetta kirjaan tuo ajoittaisit tekstiviestit Janan ja tämän ystävien välillä, sekä erilaiset lehtiartikkelit. Nämä pitävät lukemisen mielenkiintoisena koko ajan ja lukija pääsee astetta paremmin sisään kirjan maailmaan. Lisäksi kirjan käännöksessä viljellään kivoja kuvauksia kuten tylsä kuin maustamattomat sipsit ja kuin crackiä vetänyt yöperhonen. Olisi kiva lukea kirjailijan muutakin tuotantoa, joten olisi hienoa jos Mallikappaleen siivittämänä julkaistaisiin Dawsonin muutakin tuotantoa. Jos olet kiinnostunut saamaan todentuntuisen kuvan mallimaailman pimeästä puolesta, niin suosittelen tätä ehdottomasti. Kirjassa on pienoista shokkiarvoakin, mutta se sopii sekä nuorille aikuisille että aikuisille luettavaksi. Tämä oli oikein hyvä aloitus vuodelle 2020.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista:
Helmet 2020: 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos
Lukujonossa 2020: 1. Suosittu uutuus tai bestseller

Ystävänpäivän lukumaraton 2020 (päättynyt)

Oikein rauhallista ystävänpäivää kaikille osapuolille! Kyllä olen hengissä. Blogini on viettänyt hiljaiseloa koko viimeisen vuoden ajan. Blogihiljaisuuden syistä avauden ehkä joskus toiste. Tai sitten en :P. Nyt on nimittäin ystävänpäivä ja Kirjan jos toisenkin -blogin Janen luotsaama Ystävänpäivän lukumaratonin aika. Johon voi siis käydä vielä ilmoitautumassa mukaan! Ystävänpäivä on minulle itselleni usein päivä muiden joukossa, vaikka ystävien kanssa onkin ollut tapana laittaa toisillemme sydämiä täynnä olevia "Hyvää ystävänpäivää"-toivotusviestejä. Ystävänpäivää on kuitenkin kiva viettää lukumaratonin parissa. Ensimmäisen kerran osallistuin Ystävänpäivän lukumaratonille kaksi vuotta sitten, mutta viime vuonna maratoni jäi välistä huonon lukumotivaation takia. Kun luin tämän vuoden maratonin alkamisesta, jouduin hieman tunnustelemaan, että jaksanko ja onko lukufiilistä tarpeeksi osallistuakseni maratonille. Vähällä oli, että olisin jättänyt kokonaan osallistumatta. Mutta tässä kuitenkin ollaan ja yllättävän innokkaana.

Aion pitää lukumaratonin stressivapaana, jotta saan mahdollimman paljon irti iloa siitä. En siis aseta mitään sivumäärätavoitteita tai luettujen kirjojen määrää, sillä sellaiset vain aiheuttaisivat paineita suoriutua maratonista, jolloin siitä katoaisi kaikki ilo. Tarkoitus olisi aloittaa maratoni viimeistään klo 21.00 aikoihin, mutta en pidä aikataulusta niin kovaa kiinni. Katsotaan koska ehdin aloittaa lukemisen. En ole myöskään valinnut maratonille sen kummemin erikseen teoksia tai teosta, joita haluaisin lukea. Otan luettavaksi sitä mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Tavalliseen tapaan pyrin päivittämään tähän postaukseen silloin tällöin lukumaratonin etenemistä, mutta koska aion keskittyä lukemiseen, niin tuskin tulen kovin usein päivittämään tänne edistymistäni. Maratonin päätyttyä tietenkin teen pienen yhteenvedon luetuista sivuista ja kirjoista. Toivotankin kaikille hyvää lukumaronia olitpa sitten jo aaloittanut, aloittamassa tai jo päättänyt maratonisi! <3

Perjantai 14.2

Klo 21.58
Aloitan luku maratonin hieman myöhässä kuin oli tarkoitus, joten katsotaan kauanko jaksan valvoa. Aloitan lukemisen V. E. Schwabin Magian syvempi sävy teoksella, joka on ollut pitkään kesken.

Klo 22.31
No ei kauaa mennyt, kun silmät rupesivat harittamaan. Saldoksi kertyi 52 sivua, joten tästä on hyvä jatkaa tuoreella tarmolla huomenna.

Lauantai 15.2

Klo 10.05
Kyllä, heräsin vasta näinkin myöhään. Mutta pitkä yöuni tuli tarpeeseen, kun en ole viikkoon saanut nukutuksi kunnolla. Hieman aamupalaa nassuun ja jatkan kirjan lukemista.

Klo 12.41
Sain melkein luettua Magian syvemmän sävyn loppuun, mutta päätettiinkin lähteä extemporee kyläilemään mummun tykönä. Eli urakka jatkuu sitten illemmalla.

Klo 17.56
Pääsen taas vihdoin lukemaan ja jatkamaan Magian syvemmän sävyn loppuun. On muuten jännittävä loppuhuipennus edessä.

Klo 19.12
Magian syvempi sävy luettu loppuu. Ai, että kun tykkäsin kirjan huipennuksesta ja viimeisestä luvusta hurjasti. Sivuja on luettuna tällä hetkellä 197. Lukuaikaa olisi vielä kolmisen tuntia aikaa, joten katsotaan aloitanko vielä toista kirjaa vai jäänkö näihin sivuihin.

Klo 21.26
Aloitin vielä viime metreillä uuden kirjan. Kat Fallsin Veden alla vaikuttaa oikein hyvältä scifimäiseltä YA-kirjalta.

Klo 21.54
Päätän lukumaratonin tähän. Sain luettua aloittamaani kirjaa 86 sivua, joten luettujen sivujen yhteismääräksi tulee 283. Olen oikein tyytyväinen sivujen määrään, sillä olin ajatellut lukevani paljon vähemmän. Maratonin aikana luin siis yhden kirjan loppuun ja aloittelin uutta. Maratonista jäi oikein hyvä mieli ja oli oikein virkistävää palata maratonin pariin näin pitkän ajan jälkeen. Kiitos Janelle maratonin emännöinnistä!

Sivuja luettu: 283

Loppukatsaus vuoteen 2019

Edellinen vuosikymmen on nyt takanapäin, joten on hyvä vielä ottaa viimeiset silmäykset vuoteen 2019. Vuosi 2019 ei ollut lukemisen suhteen kaikista paras. Tai miten asian tietenkin haluaa ottaa, sillä luin enemmän mangoja kuin moneen vuoteen. Mutta niiden "oikeiden" kirjojen kanssa kävi vähän kehnommin. Onnistuin lukemaan vuoden aikana vaivaiset kuusi kirjaa. Se on todella paljon vähemmän kuin vuotta aiemmin, jolloin luin yli 20 kirjaa. Vuonna 2019 ehti kuietnkin tapahtua yhtä ja toista, joka on vaikuttanut sekä lukuintooni että aikaan, mikä olisi käytettävänä lukemiseen. Muutin nimittäin helmikuussa omilleni ja kesällä kämppääni kanssani muutti aivan ihana karvapallo Peku. Lisäksi aloin liikkumaan enemmän: ryhdyttiin työkaverin kanssa käymään ryhmäliikuntatunneilla ja itsekseni aloin käymään taas lenkillä. Varsinkin koiran tullessa talouteen aika on ollut iltaisin kortilla, kun pentua pitää huomioida ja liikkumassa pitäisi ehtiä käydä. Mutta onnistuin kuitenkin lukemaan edes ne kuusi kirjaa! Verrattuna moneen vuoteen joina en ole lukenut yhtään ainutta kirjaa, niin kuusi kirjaa on oikein positiivinen juttu.

Vuoden 2019 luetut kirjat

Lukuhaasteet jäivät myös oletetusti tyngiksi. Monen haasten aloitin, mutta mitään en oikeastaan suorittanut kunnolla loppuun. Lukumaratooneihin en tainnut osallistua ollenkaan. Tiputtauduin pois sekä Helmet-lukuhaasteesta, että Metro-lukuhaasteesta, kun en saanut kirjoja luettua. Kirjan kansi-bingossa taas sain rastitettua vain kaksi ruutua. Nyt 3.1. päättyvä YA-lukuhaasteeseen olen taas saanut luettua niin ikään kaksi kirjaa ja tuskin luen siihen enempää. Ei siis bingoa xD.

Entäs vuosi 2020? No, ajattelin osallistua tavalliseen tapaan Helmet-lukuhaasteeseen ja pidän sen stressittömänä haasteena. Jos saan kirjoja luettua siihen niin hyvä. Lisäksi olen vielä mukana Niina T:n Scifi-lukuhaasteessa. Tulevien haasteiden kohdalla katson siten tilannetta. Tänä vuonna alan myös merkitsemään myös lukemani manga-pokkarit Goodreadsiin, minne en ole niitä aiemmin merkinnyt. Mutta vuoteen 2020 lähden kyllä hyvillä mielin. Odotan innolla millaisia uusia tarinoita löydänkään tänä vuonna. Toivotankin tämän kaiken marinan jälkeen kaikille oikein hyvää alkanutta uutta vuotta 2020! :D

Stephanie Garber: Valenda (Caraval, #2)

Tervetuloa takaisin Caravalin pelimaailmaan!

Stephanie Garberin rajaton mielikuvitus avaa jälleen portit maagiseen peliin, jota Caravalin jatko-osassa pelataan keisarikunnan pääkaupungin kaduilla ja palatseissa.

Donatella Dragna sai pelastettua sisarensa Scarlettin järjestetyltä avioliitolta, ja siskokset pääsivät hirviömäistä isäänsä pakoon. Tellan harteita painaa kuitenkin raskas taakka. Caravalissa saamaansa apua vastaan hän on luvannut salaperäiselle rikolliselle paljastaa Caraval-pelin johtajan Legendin oikean nimen – jota kukaan ei tiedä.

Tella heittäytyy uuden Caravalin pyörteisiin pääkaupunki Valendan hämyisissä kortteleissa ja komeissa tanssisaleissa. Tällä kertaa pelissä on sekä hänen oma henkensä että pelin – ja koko keisarikunnan – tulevaisuus.

 Caraval-sarjan ensimmäinen osa ei lämmittänyt aikanaan mieltäni niin paljon, että olisin heti innoissani tarttunut sarjan toiseen osaan, Valendaan. Mutta tällä kertaa yllätyinkin positiivisesti, sillä mielestäni Valenda on monessa suhteessa parempi kuin edeltäjänsä. Stephanie Garber on tälläkin kertaa luonut sateenkaaren väreissä tuikkivan tarinan, joka saa kuitenkin vielä tummempia sävyjä aikaiseksi kuin edeltäjänsä. Vaikka käytännössä Garber käyttää Valendassa hyvin samantyyppisiä kikkoja kuin ensimmäisessä osassa, niin silti tarina onnistuu olemaan uskollinen Caravalin hengelle olematta kuitenkaan täysin sama. Löytyy suhdedraamaa, värikkäitä asuja ja tietenkin koko komeuden tarkoitus on voittaa peli.

"Ilmassa väreili smaragdivaloa, aivan kuin siellä olisi kisaillut keijuja äidin ollessa poissa." s.9

Vanhojen juonikuvioiden lisäksi tarinaan saadaan mukaan myös uusia piirteitä ja mysteerisiä asioita. Mielenkiintoisin ja vaarallisin näistä ovat kuitenkin Kohtalot, sekä Tellan ja Scarlettin äidin katoaminen. Vaikka sarjan tarina oli jo Caravalissa synkähkö ja jännittävä, niin Valendassa kaikki synkkyys ja ahdistavuus nousevat vielä korkeamalle tasolle. Ja mitä pidemmälle tarina etenee sitä kamalammaksi ja vaarallisemmaksi tarina muuttuu. Tarina pitää sisällään myös muutamia yllättäviä juoneenkäänteitä sekä tietenkin romanttisia sydämen tykytyksiä. Ensimmäisessä osassa minua vaivasi Garberin ehkä liiallinen adjektiivien käyttö ja kerronnalliset ongelmat, sillä vaikka pidänkin värikkäästä ja eloisesta kirjoitustyylistä, niin Garber tuntui ampuvan hieman liian yli kuvaillessaan Caravalia ja sen maailmaa. Onneksi Valendassa Garber on päässyt yli liioittelusta ja tarinakin pysyy kasassa paljon paremmin lähtemättä haahuilemaan liikaa.

Ensimmäisessä osassa päähahmona toimi Scarlett, mutta Valendassa hänen sijastaan valokeilaan astuu tämän tomeran topakka pikkusisko Donatella tai vain Tella. Pidin Tellan hahmosta enemmän kuin Scarlettista, vaikkei Scarlettkaan ollut huono hahmo. Tella on hahmona aikaansaava, kipakka ja sanavalmis nuori neito, joka ottaa ennemmin riskejä kuin valitsee turvallisen tien. Tella ei ole hahmona myöskään kaikista puhtoisin, sillä tämä tykkää hullutella poikien kanssa eikä pelkää sanoa takaisin edes Kohtalolle. Tellassa yhdistyy sekä jäänkova rohkeus kuin myös lapsenoaminen naiivius, jotka värittävät hahmoa mukavasti. Tellassa on sellaista jääräpäisyyttä ja kipakkuutta josta pidän naishahmoissa. Näitä piirteitä ei venytetä niin, että hahmo muuttuu ärsyttäväksi, vaan piirteet pysyvät hyvän maun rajoissa. Ainoa ongelma minulla oli Tellan ja Danten välisestä romantiikasta, sillä en ole varma pidinkö siitä vai en. Se tuntui vain sekaavan pakkaa ja tarinaa enemmän kuin auttavan sitä eteenpäin. Tellakin tuntui vain taantuvan Danten lähellä ja välillä alkoi olla puuduttavaa lukea Tellan haikailuja pahan pojan perään. Lopulta huomasinkin symppaavani enemmän tarinan pahispojua, Jacksiä. Jacks on ehkä tarinan ristiriitaisin hahmo mutta samalla surullisin. Välillä hän sai minut inhoamaan itseään ja taas välillä olisin halunnut lohduttaa tätä. Kaikessa ristiriitaisuudessaan Jacksistä kehkeytyy tarinan mielenkiintoisin hahmon ja toivonkin, että hän saa seuraavassa osassa enemmän aikaa.

"Sisaresi ei voittanut ratkomalla helppoja arvoituksia. Hän voitti niiden uhrausten ansiosta, joita oli valmis tekemään arvoitusten eteen ja löytääkseen sinut." s.203

Kun aloin lukea Valendaa niin mietin, että onko tämä todella se tarvittu ja kaivattu jatko-osa Caravalille? Ei ehkä, mutta erittäin viihdyttävä ja miellyttävä se on. Valendan tarina liikkuu koko ajan eteenpäin tarjoten joka hetki jotain mikä pitää lukijan mielenkiinnon otteessaan. Se ei kuitenkaan ole täydellinen. Kirjan loppuhuipennus oli mielestäni osittain ennalta-arvattava, Tella on välillä todella naiivi, eikä lujatahtoiseen kuningattareen ehditty tutustua tarpeeksi. Kokonaisuutena Valenda on kuitenkin jämäkkä ja mukaansa vetävä tarina suurella ripauksella taikaa ja magiaa, jota varjostaa hengen menettämisen pelko samalla, kun maailman tulevaisuus painaa niskassa. Sarjan viimeinen osa Finale on tämän vuoden puolella ilmestynyt suomeksi, joten tarinan loppua ei tarvitse odotella. Valenda onnistui saamaan minut innostumaan jälleen enemmän Caravalin tarinasta ja miten sen henkilhahmoille tapahtuu. Nyt kun peli on kerran ohi, niin panokset varmasti lisääntyvät jatkossa eikä traagisilta tapahtumilta vältytä.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista: YA-lukuhaaste - Julkaistu vuonna 2018

Manga-lukuhaaste päättyy

Niin on vain seitsemän kuukautta huvennut, joka tarkoittaa valitettavasti Manga-lukuhaasteen päättymistä. Kun aloitin haasteen, niin päätin ottaa haasteen melko lunkisti, sillä mangaa tulee luettua vähän joka välissä. 14 kohtaa sain vedettyä yli, mutta eipä sitä bingoa tällä kertaa irronnut, vaikka lähellä olikin. Tosin luettujen pokkareiden määrä on kyllä kohtuullinen. Haastekohdat vedin yli vain sarjoittain, vaikken sarjaa olisikaan lukenut loppuun. Olen oikein tyytyäväinen lukusaldooni, vaikka bingo jäikin saamatta. Toivottavasti teillä oli antoisempi lukubingohaaste. Kertokaa omia tuloksianne ja fiiliksiä kommenttiboksiin! :D

Huumori - Kawahara Kazue: My Love Story!!
Naispäähahmo - Kaoru Mori: Aron morsiammet
Manga, joka yllätti sinut - Posuka Demizu & Kaiu Shirai: The Promised Neverland
Tarina sijoittuu muualle kuin Japaniin - Ryosuke Takeuchi & Hikaru Miyoshi: Patriootti Moriarty
Englanninkielinen manga - Naoki Urasawa: 20th Century Boys
Sarja, jossa on yli 10 osaa - Yumi Tamura: 7 Seeds
Sarjassa käsitellään ihmissuhteita - KAITO: Ao no Flag
LBTG+ hahmo - Akimi Yoshida: Banana Fish
Pääosassa on eläin - Paru Itagaki: Beastars
Päähahmolla ei ole isää, äitiä tai kumpaakaan - Tomiyaki Kagisora: Happy Sugar Life
Shounen - Eiichiro Oda: One Piece
Miespäähahmo - Katsuhiro Otomo: Akira
Battle Royal henkinen - Yasunori Mitsunaga: Hirviöprinsessa Hime
Joku hahmoista on chibi-muodossa - Ryukishi7: Higurashi no Naku Koro Ni

Miten sinun haastesi meni? Saitko bingoa?

Kiera Cass: Eliitti (Valinta, #2)

35 tyttöä saapui palatsiin. Vain 6 on jäljellä.

Valintaan osallistui alun perin kolmekymmentäviisi tyttöä. Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi – ja America yrittää vieläkin selvittää todelliset tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille?

America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät täsmälleen, mitä haluavat – ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa.

Mulla on tätä sarjaa kohtaan sekalaiset tunteet jo sarjan ensimmäistä osaa, Valintaa, lukiessa ja sama meno tuntuu jatkuvan myös Eliitin kohdalla. Valinnan 35 tytöstä on enää jäljellä kuusi ja kamppailu prinssi Maxonin sydämestä kiihtyy kovemmaksi, kun muutkin tytöt yrittävät nyt tosissaan työntää American ykköstytön pallilta. Ensimmäisessää osassa America tuskailee prinssi Maxonin sekä entisen rakastetun Aspenin välillä, ja sama meno jatkuu myöskin Eliitissä. America ei tunnu osaavan päättää kumman suuntaan sydän lyö enemmän, mikä ainakin sai minut pudistelemaan päätäni usemmankin kuin kerran. Amercan itsekäs käytös tekee tästä mielestäni inhottavamman hahmon, sillä tämä vaatii Maxonilta koko ajan lisää aikaa, eikä ymmärrä missä tilenteessa Maxon on ja mitä vastuuta tämä kantaa harteillaan. America on kuitenkin siinä suhteessa ihanan piristävä sankaritar, ettei tämä ole täysin narussa vietävissä, vaan laittaa kipakasti vastaan sekä kosijoilleen että palatsin vartijoille.

"En sano mitään, enkä tee mitään, hymyilen vain mielyttävästi samalla, kun kaikki ympärilläni vajoavat hysteriaan" s. 227

Pidinkin Eliitissä siitä, että America joutuu todella pelkäämään Maxonin menetystä, kun muut kilpakumppanit nousevat todellisiksi vastustajiksi ja ovat vaarallisen lähellä viedä Maxonin sydämen. America joutuu tosissaan miettimään uudestaan asemaansa Maxonin silmissä, kun Maxon vihdoin sanoo suorat sanot American itsekkäästä käytöksestä. Mutta vaikka America punnitsee Maxonin ja Aspenin välillä, niin ei näiden välillä tunnu silti olevan mitään kunnon taistelua. Maxon on nimittäin koko ajan esillä ja hänen työnsä American eteen esitetään koko ajan, kun taas Aspen ilmaantuu vain välillä muistuttelemaan Americaa hellistä hetkistä puumajassa. Aspen on kilpakosija vain nimellisesti, sillä tällä ei tunnu muuten olevan tarinassa mitään arvoa.

"Kukaan ei suojelisi minua kuninkaalta" s. 316

Suhdekoukerot ja juonittelut nyt kuitenkin kuuluvat tähän sarjaan ja vaikka en pidäkään American jahkailusta, niin nautin suuresti kirjan lukemisesta. Eliitti on edeltäjänsä lailla nopeasti luettavissa ja ahmin sen yhdeltä istumalta, Eliitti ei kuitenkaan ole yhtä hattaran täyteistä kaunista pukujuhlaa, sillä tarina saa huomattavan synkempiä sävyjä ja ensimmäisen osan tarinallisia aukkoja täytetään. Kapinalliset ovat entistä todellisempi uhka palatsille, kuninkaan armottomuus tulee kamalalla tavalla esille ja myös kuningaskunnan synnystä saadaan uuttaa tietoa. Harmi vaan on, ettei sarjan maailma saa minkäänlaista rakennusta, eikä siihen liiemmin syvennytä enempään. Sitä tuskin lähdetään sen kummemin syventämään sarjan kolmannessakaan osassa, mutta onneksi sarja on tällaisenäänkin viihdyttävä. Sarja ei ole edelleen mikään suursuosikkini, mutta erittäin viihdyttävä se on. Katsotaan missä vaiheessa jaksaisin lukea Ainoan.

Arvosana: 🌸🌸🌸

Lukuhaasteista: Kirjankansibingo - Kaunis vaate
                             YA-lukuhaaste - Kirja omalta TBR-listalta
                             Scifi-lukuhaaste 1. kirja

Leïla Sliman: Kehtolaulu

Toivotat hänet tervetulleeksi omaan kotiisi, perheesi jokapäiväiseen elämään ja lastesi sydämiin. Et voi enää kuvitella elämää ilman häntä: luotettavaa ja uskollista apuria, joka tuntuu melkein kuin perheenjäseneltä. Kunnes maailmasi hajoaa eräänä toukokuun päivänä.

Kun Myriam haluaa palata töihin äitiyslomalta, hän joutuu miehensä Paulin kanssa etsimään hoitajan kahdelle pienelle lapselleen. Louise on paljon enemmän kuin he uskalsivat toivoa: hiljainen, siisti, lasten rakastama nainen, joka pitää heidän kauniin asuntonsa moitteettomassa kunnossa ja on korvaamaton apu illallisjuhlien järjestämisessä. Kiiltokuvamaisen täydellinen Louise ei väsy leikkimään piilosta tai laulamaan loputtomiin lastenlauluja.

Pinnan alla kuitenkin kytee. Pariisilainen perheidylli sokerisine leivonnaisineen ja karuselliajeluineen asettuu taustaksi nöyryytykselle, raivolle ja väkivallalle.

Olen hullaantunut kirjojen varaamiseen, sillä on paljon helpompaa vain laittaa varaus haluamastasi kirjasta, odottaa noutoilmoitusta ja hakea kirja sitten kirjastosta. Ei tarvitse odottaa kirjan palauttamista tietämättömänä tai yrittää etsiä tiettyä kirjaa hyllyjen keskeltä. Leïla Slimanin Kehtolaulun olin ilmeisesti laittanutkin varaukseen, herra ties kuinka kauan sitten. Kirjassa oli varaushetkellä useampi kymmenen varausta, joten kirjan saaminen omiin käsiin kesti useamman kuukauden, jonka aikana olin jo ehtinyt onnellisesti unohtamaan, että mulla on varaus tästä kirjasta. Kunnes saapumisilmoitus tingahti puhelimeeni. Aluksi ihmettelin, että mikä ihme kirja tämä on ja lainattuani sen kirja unohtui vähäksi aikaa kirjapinoon. Kun kirjalla oli lisää varauksia ja lukuaikaa oli pari kolme päivää, niin päätin lukea kirjan maksoi mitä maksoi. Kehtolaulu olikin aikamoinen yllätys.

"Vauva on kuollut." s.9

Noilla sanoilla kirja alkaa. Se lyö heti lukijalta hampaat kurkkuun ja nauraa vielä päälle. Kirja vangitsi heti ensisanoillaan ja eikä tarina päästänyt hetkeksikään irti. Viimeisen sivun käännettyäni huokaisin oikein syvään, sillä Kehtolaulu on melko pysäyttävä kirja. Se ei ole mitään kevyttä luettavaa, vaikka tämän hieman parisataasivuisen kirjaan ahmiikin nopeasti. Tarinan teemat ovat synkkäsävyisiä ja ahdistavia. Mutta vaikka samalla tarina ahdistaa, niin samalla se koukuttaa käsittämättömän voimakkaasti. Sliman kirjoittaa todella sulavasti ja hänen tekstinsä on helppoa seurata ja nopealukuista. Kirjan tarinaan oli helppo imeytyä mukaan eikä kirjaa haluaisi laskea käsistään.

Tarinaa seurataan vuoroin Myriamin, Paulin ja Lousen ajatusten ja tunteiden kautta. Myriam ja Paul ovat työnarkomaaneja, jotka haluavat jatkaan uraansa ja hommaavatkin sen takia lastenhoitajan; kuuliaisen, kätevän käsistään ja korvaamattoman Louisen. Kirjaa lukiessa lukija huomaa kuinka osapuolten välinen suhde muuttuu pikkuhiljaa asiallisesta työsuhteesta pakkomielteeksi molempien osalta. Myriam ja Paul ovat niin huumautuneita Louisen antamasta vapaudesta lapsiarjesta, ettei kumpikaan ole halukas luopumaan siitä. Louise taas saa peitettyä oman yksinäisyytensä hoitamalla lapsia tuntiessaan itsensä jolle kulle tarpeelliseksi. Myriamin ja Paulin välnen suhde Louiseen väreilee aika-ajoin vaarallisesti, mutta se ei koskaan pääse siihen pisteeseen, jossa Myriam tai Paul löisivät viimeisen naulan arkkuun. Näiden kolmen välistä suhdetta voisi melkein verrata huumausaineisiin, tupakkaan, alkoholiin tai mihin tahansa nautintoaineeseen. Ja kuten moni riippuvainenkaan, tässäkään tarinassa selkeitä varoitusmerkkejä ei huomata tai niille ummistetaan silmät. 

"Kaupunki oli tuolloin täynnä hulluja." s.106

Myriamin ja Paulin käytös kirjassa on enemmän tai vähemmän kyseenalaista. Pariskunnan suhtautuminen melkein mihin tahansa taipuvaan lastenhoitajaansa on vuoroin ylimielistä ja nöyristelevää. Lisäksi Slïmanin toteavan lakoninen kerronta korostaa entisestään pariskunnan tökeröitä yrityksiä osoittaa kiitollisuutta ja peitellä huonoa omaatuntoa. Pariskunta ei tajua, että muun muassa uusien vaatteiden piilottaminen, ettei toiselle tule paha mieli, vain kasvattaa Louisen sisäistä mustaa puroa, joka lopulta vyöryy yli äyräiden. On raastavaa seurata, kuinka Myriam ja Paul itse kaivavat lastensa hautaa. Lukija itse pysyy koko ajan kärryillä mitä Louisen päänsisällä tapahtuu, koska ensimmäiset varoitusmerkit ilmestyvät ja koska olisi jo liian myöhäistä. Tarina ei ole mitenkään mustavalkoinen ja sen voi tulkita niin monella eri tavalla. 

Kehtolaulu kulkee hyvin suoraviivaisesti eteenpäin. Tarinassa kerrotaan mitä tapahtui ennen kuin perheen lastenhoitaja Louse murhaa perheen pienet lapset. Tarina on jännitteinen koko ajan ja pidin todella paljon lukukokemuksestani. Kehtolaulun shokkialoituksen jälkeen lopetus tuntui jättävän lukijan kuin tyhjän päälle. Jatkon lukija voi kuvitella aivan itse, mutta itse olisin halunnut tietää miten kaikille lopulta kävi. Kirja on nopeasti luettava ja vähäeleinen, mutta se ei ole mikään kevyt lukukokemus. Se jättää ajatuksia juoksemaan pääkopassa vielä pitkänkin aikaa.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista: Kirjankansibingo - Nainen

Kuulumisia ja puolivuosi katsaus

Heeeeeeei! Yritin keksiä tähän alkuun jotain oikein fiksua ja nasevaa, mutta en sitten keksinyt mitään. Mutta elossa ollaan! Siitä onkin jo kolme kuukautta, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Hups, aika on päässyt vähän vierähtämään. Lähinnä syy blogihiljaisuuteni on koko alkuvuoden vaivannut lukuinnostuksen puute. Kuluneen puolen vuoden aikana olen saanut luetuksi vaivaiset kolme kirjaa, joista yhdestä olen saanut kirjoitettua jopa arvostelun. Itseäni vähän harmittaa tällainen lukuinnon puute. Varsinkin, kun viime vuonna sain luettua niin hyvin kirjoja. Välillä on tuntunut kuin lukufiilis olisi nostanut päätään, mutta sitten se on lopahtanut ennen aikojaan.

Mutta toisaalta tämä vahinkoloma on ollut hyvästäkin. En ole kokenut minkäälaista stressiä postausten kirjoittamisesta (tosin en ole sitä muutenkaan kokenut paljoakaan) ja olen saanut laittaa energiaani muihin itseäni kiinnostaviin asioihin. Muutin myös uuteen asuntoon helmikuussa, joka myös osaltaan söi mehuja, jolloin sohvalla löhöily ja RuPaul´s Drag Racen katsominen tuntuivat paljon houkuttelevammilta kuin kirjaan tarttuminen.

Miten sitten tästä eteenpäin? Ei, en ole kuoppaamassa blogiani, sillä nautin edelleen siitä ja kirjoitusten julkaisemisesta. Ja nautin tietenkin edelleen myös lukemisesta. Yritän hieman itse kohottaa lukuintoani osallistumalla uusiin lukuhaasteisiin, sillä ne ovat aina innostaneet lukemaan enemmän. Olen mm. ilmoittautunut YA-, scifi- ja kirjankansilukuhaasteeseen. Lisäksi mietinnässä on Pride-viikon lukuhaaste. Tosin Helmet-lukuhaasteen taidan jättää suosista kesken, sillä se vain blokkaisia innostustani lukea, kun en ole kuin yhden kohdan saanut täytettyä. Ehka parempi onni ensi vuonna.  Pyrin myös lukemaan edes muutaman sivun päivässä. Katsotaan sitten, koska ryhdyn taas kirjoittelemaan säännölisesti. Viimeistään sitten jahka löydän innostukseni uudelleen. Anteeksi tynkäpostaus, mutta halusin hieman kuulumisiani kirjoitella. Palaillaan astialle! ;)

Sally Green: Savuvarkaat (Savuvarkaat, #1)

Viisi nuorta, joiden käsissä on maailman kohtalo. Viisi valtakuntaa konfliktin partaalla.

Brigantissa prinsessa Catherine valmistautuu julman, vallanhimoisen isänsä järjestämään avioliittoon. Samaan aikaan hänen tosirakkauttaan Ambrosea odottaa pyövelin pölkky.

Calidorissa halveksittu palvelija March hautoo kostoa ruhtinaalle, joka petti kansansa.

Pitoriassa vastuuntunnoton hurmuri Edyon varastaa halpoja helyjä jännitystä saadakseen, kunnes saa kuulla todellisesta syntyperästään.

Karuilla pohjoisilla seuduilla Tash juoksee henkensä edestä toimiessaan tylyn paholaismetsästäjän houkutuslintuna.

Kun valtakuntien liittoutumat murtuvat, näiden nuorten kohtalot muuttaa ja kietoo erottamattomasti yhteen sodan arvaamaton kulku – ja paholaissavua sisältävä mystinen pullo.

Tartuin pitkästä aikaan muuhun kirjaan kuin mangaan ja käsiini joutuikin tämän vuoden uutuus, Savuvarkaat. Tuuletusta, olen kerrankin tarttunut uutuuskirjaan näin nopeasti sen julkaisun jälkeen! Mullahan on kerran tapana lukea uutuudet vasta silloin, kun suurin niiden nostattama aalto on mennyt jo ohi. Savuvarkaat on kirjailija Sally Greenin uusi sarja, joka aloittaa vauhdikkaan matkan viiden päähenkilön kanssa. Sally Greenhän on tunnettu aiemmasta nuorten fantasiasarjastaan, Puoliksi paha, jota en itse ole vielä lukenut. Savuvarkaat on siis aivan ensimmäinen kosketukseni Greenin tuotantoon ja toisaalta se oli ehkä hyväkin, sillä mulla ei ollut mitään odotuksia kirjan suhteen. 

"Ehkä hän ei olutkaan niin typerä kuin antaa ymmärtää. Tai sitten hän oli lempeä, kiltti typerys." (s. 288)

Kirjassa seurataan viittä eri päähahmoa, joidenka kohtalo on kietoutunut toisiinsa. Tarinan hahmot ovat ihastuttavan hyviä, joilla jokaisella on oma syynsä olla tarinassa. Kirja kerrotaan jokaisen hahmon näkökulmasta, jolloin näihin pääsee tutustumaan paremmin. Aluksi epäilin, että miten Green saa tasapainoteltua viiden hahmon välillä, kun jokaiselle pitäisi riittää sivutilaa sen verran, jotta lukija saisi näihin yhteyden. Olinkin positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin jokaiseen hahmoon pääsi sisälle ja heidän tasutoihinsa perehdyttiin. Hahmot jäävät myös todella hyvin mieleen. Hahmojen erilaiset luonteet, tausta ja perhe tekevät hahmoista erilaisia ja mielenkiintoisia seurata. Jokaisesta hahmosta haluaa tietää mielellään lisää ja samalla kannustaa näitä eteenpäin. Itse ainakin pidin kaikista hahmoista, eikä heistä kukaan oikein noussut ylitse muiden. 

Värikäs päähahmokaarti on selvästi kirjan suurimmista tähdistä, mutta yhtä lailla Savuvarkaiden tarina osaa koukuttaa lukijaa. Kun Brigant ja Pitoria ajautuvat sotaan, niin aluksi vain nautintoaineena pidetty Paholaissavun merkitys tarinassa nouseekin aivan uudelle tasolle, kun hahmoillemme selviää sen olevan paljon muutakin kuin pelkkä huume. Suurin miinus kirjalle tulee siitä, että tarina on niin tyypillinen YA-kirjoissa. Silti tarina tuntuu tuoreelta ja virkistävältä ja se lumoaa lukijan seuraamaan hahmojaan raastavaan loppuun asti. Savuvarkaat ei ole myöskään mitään kevyttä lukemista, sillä sen juonenkäänteisiin kuuluu muun muassa kidutusta, väkivaltaa ja kaikkea muuta ikävää. Teos puhuttelee lukijaa ja varmasti herättää monenlaisia tunteita. Tarinan kieroutuneessa maailmassa on kuitenkin kivoja toivonpilkahduksia, joista suurin on varmasti (yllätys, yllätys) Catherinen ja Ambrosean sekä Edyonin ja Marchin väliset suhteet. Rakkaus ei koskaan nouse liian suureen osaan tarinassa vaan se tuo oman silauksensa hahmojen välisiin jännitteisiin. Catherinen ja Ambrosean itsestäänselvä rakkkaustarina siirtyykin taka-alalle ja Edyonin ja Marchin väliseen orastavaan suhteeseen panostetaan enemmän. Kiitos tästä!

"Naisia torjutaan, väheksytään ja sivuutetaan, mutta kun edustan maatani, en ole nainen. Olen valtio ja kansa ja kuningatar." (s. 116)

Savuvarkaat oli postiivinen kokemus ja oikein mukava sykähdys lukemaan Sally Greenin muutakin tuotantoa. Ehkä Savuvarkaat ei ole uusinta uuttaa, mutta toisaalta kun se ei yritä keksiä pyörää uudestaan, niin se onnistuu olevan hyvin viihdyttävä. Tarinaa on maustettu uusilla aineksilla vain sen verran mitä on pitänyt. Raaka mutta upea sarja on todella kunnianhimoinen viiden päähahmon kanssa. Aluksi 500 hirmuista sivua hirvitti, mutta ennen kuin huomasinkaan niin olin lukenut kirjan kokonaisuudessaan. Okei, kirjasta olisi voinut tiivistää joitakin asioita, mutta silti viimeisen sivun jälkeen olisin halunnut jatkaa tarinan parissa vielä seuraavankin osan verran. Nyt kuitenkin joudun odottamaan seuraavan osan suomentamista. Odotankin jännityksellä miten hahmojen tarinat nivoutuvat vielä enemmän yhteen, miten hahmojen välisten suhteiden käy ja kuinka yleensäkin hahmoille käy. Savuvarkaat oli kyllä ehdottomasti palkitseva lukukomeus, jota suosittelen ehdottomasti, jos pidät synkästä fantasiasta.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸1/2

Lukuhaasteista:

Helmet-lukuhaaste: 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

Jatkumo-lukuhaaste 10. kirja

Miniarvioita: Naondel, Hervannan kolmiossa, Valinta & Tulimieli

Mielestäni ei ole sen parempaa tunnetta kuin se, kun lukuinto alkaa nostaa päätään. Itselleni kun sattuu lukuinto lapahtaa melko äkkiäkin, niin on aina ilahduttava tunne kun huomaa taas lukemisen maittavan. Lukuinnon mukana on tapana myös tulla into kirjoittaa blogitekstejä. Nyt haluankin lyhentää postausjonoani ja tehdä sellaista, mitä en ole melkein kahden blogivuoteni aikana tehnyt. Kirjoitan miniarvioita. Kun aloitin kirjablogin pitämisen, niin ajattelin etten ikinä aio tehdä miniarvioita. Joko kirjoitan yhden postauksen kirjasta tai en sitten ollenkaan. Mistä lie tämä ajatus peräisin ja myönnettäköön, että se kuulostaa nyt itsestänikin hassulta. Varmaan olisin kirjoittanutkin näistä kirjoista kokonaisenkin postauksen, mutta nyt niiden lukemisesta on kuitenkin niin pitkä aika, että pitkän kirjoituksen tekemisestä voisi tulla tuskaista. Haluan kuitenkin jossakin muodossa sanoa sanottavani näistä kirjoista ja miniarviot tuntuvat tähän saumaan oikein mukavalta vaihtoehdolta. Käsittelen tässä postauksessa Maria Turtschaninoffin Naondelin, Iitu Ahosen Hervannan kolmiossa, Kiera Cassin Valinnan sekä Gillian Philipsin Tulimielen. Enjoy!

Maria Turtschaninoff: Naondel (Punaisen luostarin kronikoita, #2)

Varmasti moni, joka on lukenut blogiani tietää, kuinka paljon pidän Maria Turschaninoffin teoksista. Naondelkaan ei ole poikkeus. Naondel on itsenäinen jatko-osa Maresille, mutta toisin kuin sarjan ensimmäinen osa, Naondel keskittyy päähahmon Maresin sijasta Punaisen luostarin perustajiin eli Sisariin. Naondel kertoo jokaisen Sisaren tarinan; minkälaista elämää he viettivät, miten he päätyivät yhteen ja miten he päättivät perustaa Punaisen luostarin. Turtshaninoffille tyypillisesti kirjassa on feministisiä vivahteita ja tapahtumat kerrotaan kaunistelematta. Kirja ei ole mitään kevyttä luettavaa, sillä se on raaka, ahdistava ja joissakin tapauksissa jopa puistattava, sillä Sisarten elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Päinvastoin nämä joutuvat kokemaan kauheitakin asioita. Kirjassa käsiteltävät teemat, kuten orjuutus, raiskaus ja lapsen riisto eivät ole mitään kevyitä aiheita. Kaikessa karuudessaan Naondel on kuitenkin lumoavaa luettavaa.

Upposin sen maailman aivan kuten Anachén ja Maresin aikana, jolloin kirjaa on vaikea laskea käsistään. Vaikka Naondel on kaksi kertaa kookkaampi teos kuin edeltäjänsä, niin silti muistaisin lukeneeni sen puolessatoista päivässä. Turtchaninoffin tarinankerronta on myös jälleen kaunista luettavaa ja tarinan runomaisuus antaa sille kiinnostavan vivahteen. Mutta vaikka pidin Naondelin tarinasta, niin sarjan hyvä-paha-asetelma on ehkä vähän turhankin mustavalkoinen. Kirjan maailmankuvassa miehet ovt pahoja, jotka alistavat naisia ja joita kuuluu pelätä. Olisin toivonut vähän enemmän monisävyisempää asetelmaa, sillä Naondelissakaan ei tainnut olla yhtään hyvää mieshahmoa. Naondel teki kuitenkin vähintään yhtä suuren vaikutuksen kuin Maresi. Sarjan kolmas ja viimeinen osa, Maresin voima, odottaakin jo lukupinossani lukemistaan. Mielenkiintoista nähdä miten sarja päättyy ja mitä Turtchaninoff kirjoittaa seuraavaksi.

Iitu Ahonen: Hervannan kolmiossa

Hervannan kolmiossa olisi varmaan mennyt itseltäni täysin ohi ellei itse sen kirjoittaja olisi vinkannut siitä minulle. Kiitos Iitu tästä! Harvoin luen tällaisia realistisia kertomuksia, sillä oma lukupinoni rakentuu lähinnä YA-dystopioista ja -fantasioista. Päätin ottaakin askeleen ulos omalta mukavuusalueeltani ja mielestäni tässä tapauksessa se kannatti. Hervannan kolmiossa on ihanan maanläheinen ja monelle varmasti hyvinkin samaistuttava tarina kolmesta hyvinkin erilaisesta pojasta, joilla on omat ongelmansa elämässä. Mikin isä tuottaa tälle päänvaivaa koulujuttujen rinnalla, Anssi taas jännittää sosiaalisia suhteita ja lukkiutuu mieluummin koneensa äärelle ja Marlon tuskailee oman sitoutumiskammonsa kanssa, kun tyttöystävä haluaisi muuttaa yhteen. Kaikki kolme hahmoa ovat hyvin samaistuttavia ja arkisia, jolloin heidän ongelmiinsa ja maailmaansa on helppo päästä sisään. Itse tykästyin varsinkin Anssiin ja Mikiin, kun taas pröystäilevä Marlo jäi hieman etäiseksi. Iitun kirjoitustyyli on myös kutkuttava ja hän saakin arkisimmatkin kohtaukset tuntumaan mielenkiintoisilta, Kiitosta täytyy myös antaa sarjan hersyvälle huumorille ja ihanille lentäville lauseille. Vaikka tarinalla on synkkiäkin hetkiä, niin se on kuitenkin hyvänmielen kirja, josta löytää jokainen varmasti sisäisen nörttinsä.

Kiera Cass: Valinta (Valinta, #1)

Sarjassamme kirjoja, jotka kaikki muut ovat lukeneet paitsi minä. Siis ennen viime vuotta. Valinta oli pitkään lainassa kirjastosta ja taisin palauttaakin sen kerran tai kaksi ennen kuin sain aloitettua sen. Olin onnistunut olemaan spoilaantumasta sarjasta, joten lähdin lukemaan kirjaa melko avoimesti. Valinta on, sanotaanko että hieman ristiriitainen kirja. Toisaalta nautin siitä suuresti, mutta taas toisaalta siinä on paljon asioita joista en pitänyt. Kirjan tarina on lähtökohtaisesti mielenkiintoinen, joskin hieman kertaalleen nähty. Alkuasetelmalta tarina olisi voinut lähteä hyvinkin toiseen suuntaa ja siitä olisi voinut vaikka tulla seuraava Nälkäpeli. Kiera Cass ei kuitenkaan pröystäile väkivaltaisella toiminnalla tai raa'alla selvitymispelillä, vaan kirja on täynnä kimallusta, kauniita mekkoja ja rakkautta. Toisin kuin muissa samankaltaisissa sarjoissa taistelu käydään kuitenkin korkokengissä ja muhkeissa mekoissa prinssi Maxonin sydämestä. Rakastin sarjan tarinan lähtökohtia ja pidin myös sen kilpailuastelemasta, josta ei varmasti juonittelua eikä sydänsuruja puutu.

Samalla tarinalla on monta epäkohtaa, jotka jäivät kaivelemaan mieltäni. Ensimmäiseksi minua vaivasi se, että mitenkä aikasemmin demokraattinen valtio on siirtynyt takaisin kuningashallintoon. Veikkaan ettei tällaista todellisuudessa tapahtuisi, joten se sai tarinan tuntumaan hieman epäuskottavalta. Tarinassa esitellyt kapinallisetkaan eivät saa suurta roolia ainakaan ensimmäisen osan aikana, vaikka heistä annettiin heti aluksi kuva, että he ovat palatsille todellinen uhka. Tarina on myös todella ennalta-arvattava ja lopputuloksen pystyy jo tietenkin arvaamaan heti kättelyssä. Mutta sarjan kuuluukin olla vain romanttista hömppää, jossa prinssin hurmaaminen on keskiössä ja muut tapahtumat ovat vain tuomassa lisämaustetta tarinalle. Samalla rakastin tätä kirjaa että myöskin inhosin sitä. Vaikka loppuratkaisun tietää jo ennalta, niin lopulta tärkeintä sarjan viihdyttävyyden kannalta on se miten lopputulokseen päästään. Tällaisia sarjoja on mukava lukea silloin tällöin, sillä Valintakin oli nopeasti luettu eikä sen lukemiseen vaadita juurikaan ajatustyötä.

Gillian Philip: Tulimieli (Rebel Angel, #1)

Tulimieli on näistä neljästä kirjasta se mistä minulla on kaikista vähiten muistikuvia, vaikka se on kaikista tuorein lukemani kirja. Tarina kertoo rasavillistä Sethistä sekä tämä veljestä, jotka sithe-klaanin kuningatar karkoittaa ihmisten maailmaan. Tämänkin kirjan tarina on todella mielenkiintoinen ja kutkuttva, sillä en ole aikaisemmin lukenut Skotlannin mytologian hahmoihin keskittyvää kirjaa. Myöskin se, että tarina sijoittuu noitavainojen aikaan nosti mielenkiintoani kirjaa kohtaan entisestään. Sarjan aloitus ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen, sillä se alkoi kuin tyhjästä, ihan kuin minun olisi pitänyt tietää sarjasta jo jotain ennestään. Tarinan lähtiessä kuitenkin etenemään kirjaan oli helppo uppoutua. Gillian Philipin kirjoitus on helppolukuista vaikkeikaan kovin kunnianhimoista. Seth kasvaa myös jo ensimmäisen osan aikana hahmona todella paljon, mikä oli hyvinkin yllättävää. Muuten kirja oli kaikessa mielenkiinnossaan ja hienoudessaan melko keskinkertainen. Sen tarina ja miljöö saivat herätettyä mielenkiinnon ja kirjan sai luettua nopeasti läpi tapahtumien edetessä. Sillä on myös hyviä teemoja, raakoja käänteitä sekä menevää toimintaa. Myöskin kirjan lopetus oli koskettava. Tulimieli unohtuu kuitenkin nopeasti ja jopa sen tärkeimmät tapahtumat eivät jää mieleen. En pitänyt sarjaa huonona, päinvastoin nautin sen lukemisesta ja aion tarttua jatko-osaankin, mutta se ei vaan tarjoa mitään erityistä. Kirjan lukemalla ei menetä mitään, joten kannattaa tutustua. Minun täytyy ainakin lukea tämä uudestaan, ennen kuin tartun toiseen osaan.

Manga-lukuhaaste 1.2.-1.9.2019

Kaikilla on varmaan vielä tuoreessa muistissa Hurja hassu lukija-blogin Sarjakuvahaaste, joka innosti upeasti lukemaan sarjakuvia, vaikkei niitä tavallisesti muuten lukenutkaan. Haasteen alkaessa, eli noin vuosi sitten, itsellekin heräsi pieni ajatus sarjakuviin liittyvästä lukuhaasteesta. Ajatus kuitenkin sitten hautautui kaikkien muiden hommien alle enkä sen koommin ajatellut asiaa. Loppuvuodesta, kun Sarjakuvahaaste alkoi tulla päätökseensä, kiinnitin huomiota siihen kuinka paljon haaste oli innostanut porukkaa lukemaan mangaa. Aloin pyörittelemään ideaa päässäni, jonka jälkeen löin lukkoon haasteen aihapiirin. Ja nyt onkin hyvä aika toteuttaa Manga-lukuhaastee! Sekä oman lukuinnostuksen pinnalla pitämiseksi että muiden mahdollisen manga-innostuksen kasvattamiseksi :D. Ehkä joku innostuisi lukemaan mangaa enemmänkin.

Siis mikä ihmeen manga?
Sanan manga merkitys on sananmukaisesti "sutaistut kuvat". Sen keksi Katsuhiko Hokusai (1760–1849) piirtämilleen ja kootuille sarjoille. Japanilaisen sarjakuvan saaman suosion myötä sana on lainasanana vakiintunut tarkoittamaan Japanissa tehtyä sarjakuvaa.  Mangaa luetaan kuvajärjestykseltään sekä alkuperäiseen tapaan oikealta vasemmalle että peilattuna, jolloin lukujärjestys on länsimainen. Mangaa julkaistaan pääsääntöisesti mustavalkoisena. Värit on koettu juonta häiritseväksi, jonka takia ainoat värilliset kuvat ovat ns. bonusta olevat värisivut.
Mangan asema on viime vuosina vakiintunut ja kasvanut tasaisesti myös länsimaissa, Kun kymmenen vuotta sitten se oli vain pienen kaveriporukan sisäpiiri juttu, niin nyt manga on jo lähes osa valtavirtaa. Kuten usein luullaan niin mangaa ei ole yhtä ainoaa genreä, vaan erilaisia tyylisuuntia on moneen lähtöön. Aina lapsille suunnatuista eläintarinoista jännittäviin murhamysteereihin ja aikuisten pikkutuhmiin kasvukiputarinoihin. Mangan on helppo erottaa muista sarjakuvista ja netistä hakemalla löytyy vaikka kuinka paljon tietoa eri sarjoista. Postauksen loppuun olen vinkannut hyödyllisiä paikkoja, mistä kannattaa lähteä etsimään luettavaa, jos mangan lukeminen ei ole vielä kovin tuttua puuhaa.

Ohjeet:
Kyseessä on siis bingotyyppinen lukuhaaste YA-lukuhaasteen innoittamana. Olen koonnut 6x6 kokoisen ruudukon, josta olisi tarkoitus lukea bingon sääntöjen tapaan kuusi peräkkäistä haastekohtaa. Itseä voi haastaa lukemaan vain sen verran että bingon saa, tai sitten niin että koko ruudukon saa täyteen. Haasteen voi myös toteuttaa miten itse parhaaksi katsoo. Haastekohdat voi täyttää vaikka yhden sarjan avulla, jos haastekohtaan merkitty asia löytyy. Tai voi myöskin käyttää vain yhtä sarjaa per yksi haastekohta.  Haastekohdat on koottu asioista, joita tyypillisesti löytyy japanilaisista sarjakuvista. Seuraavaksi tärkeimmät ohjeet ja säännöt haasteen suorittamseen:

• Haasteen ajankohta on 1.2.-1.9.2019, eli lukuaikaa on seitsemän kuukautta (koska en osannut päättää kuuden ja kahdeksan kuukauden välillä).
• Luettavat kirjat voi suunnitella etukäteen tai kirjoja voi lukea randomisti, ja toivoo saavansa bingon jossain vaiheessa.
• Samaa kirjaa ei saa käyttää useammassa haastekohdassa, mutta yhden sarjan eri osia voi
• Haasteen hashtag on #mangahaaste.
• Kaikki lukijat, niin blogilliset kuin blogittomatkin ovat tervetulleita mukaan, ilmoittautuminen tapahtuu tämän postauksen kommenteissa.
• Haasteeseen voi ilmoittautua vielä sen alkamisenkin jälkeen
• Jos päivität etenemistäsi, liitä halutessasi mukaan blogisi osoite, Twitter tai insta. Olisi kiva päästä seuraamaan haasteesi etenemistä.
• Elokuun lopulla julkaisen oman postauksen, jonka kommentteihin voi käydä kertomassa tai linkkaamassa tuloksensa. Tarkoitus olisi tehdä haastekoonti syyskuun alussa.
• Tässä postauksen kuvia saa lainata omaan käyttöönsä haasteseen liittyvissä postauksissa!

LISÄKSI koska tykkään jakaa hyvää, niin pienen mieleni sopukoissa olisi suunnitelmissa jonkinlainen mangaan liittyvä arvonta/palkinto ahkerimmalle lukijalle :)

Huomautuksia & vinkkejä

• Mangassa esiintyy puhuva eläin: kohtaan käy mikä tahansa eläin oli se sitten todellinen tai kuviteltu.
• Battle Royal henkinen: tapa tai tule tapetuksi formaatti.
• Shounenilla tarkoitetaan pojille suunnattua sarjaa.
• Shoujolla tarkoitetaan tytöille suunnattua sarjaa.
• Chibillä tarkoitetaan pientä hahmoa, jonka vartalon mittasuhteet ovat samat kuin pienten lasten tai lähellä sitä
• Onsen on nimitys sekä kuumille lähteille että niiden yhteydessä toimiville yleisille kylpylöille 
• Koulupuku: joku hahmoista käyttää sarjan aikana ainakin kerran koulupukua
• Mecha: robotti, jota ihminen ohjaa

Jos et tiedä mistä mangoja kannattaisi lähteä metsästämässä niin varma paikka on tietenkin kirjastot. Kirjastoilla on nykyään melko laajojakin mangakokoelmia, niin englanninkielisiä kuin suomeksikin julkaistuja sarjoja. Digitaalisena mangoja saa luettua monen kanavan kautta ilmaiseksi kuin myös maksullisena. Muun muassa MangaRock, MangaAOn sekä Manga Master-sovelluksista löytyy laaja kattaus englanninkielisiä sarjoja. Itse suosittelen vahvasti MangaAOn:ia. Lisäksi jos haet lukemista  niin ainakin Goodreadsistä löytyy mangalistoja, joten niitä kannattaa käydä vilkaisemassa TÄÄLTÄ. Kirjablogistani löytyy muutamia mangapostauksia, mutta lukuvinkkejä kannattaa etsiä toisesta blogistani TÄÄLTÄ. Lisäksi jos esimerkiksi sarjan genren määrittäminen tuntuu hankalalta, niin netistä löytyy hyvin googlettamala lisää tietoa. Esimerkiksi MyAnimeLististä löytyy hyvin sarjojen määritelmät.

Siinäpä taisi olla ne tärkeimmät ohjeistukset haasteeseen liittyen. Jos haastekohtien tai yleensäkin haasteen suhteen tulee kysyttävää, niin kysykää rohkeasti täällä tai twitterin puolella. Hyviä lukuhetkiä kaikille!